Saituri, Kontula, Helsinki
Hei! Sairastin kaksi kuukautta ja yli, ei tullut tikkuun mitään. Tämän ajan kuluessa havaitsin kaikki puutteet: ei purkinavaajaa, ei silmälaseja, ei teippiä, ei käsirasvaa, patterit loppu vp- mittarista. Lopulta ei sujunut mikään. Menin Saituriin heti kun kynnelle kykenin, ja kaikki järjestyi kuin tanssi! Nyt voin taas elää täydellistä elämää!! KIITOS, RAKAS SAITURI ♡♡♡
-Kätkis-muna
Heikki Mäntymäki, TAYS, Tampere
Taysin tulespolin käynti oli miellyttävä. Vaikka selkänikin on surkeassa jamassa, ei minua patistettu päättämään vaativan leikkauksen suhteen oitis. Kiitos myös ihanalle sihteerille, joka oli ehtoohukissa ke 8.11.2023. Kunhan saisin kotiapua, voisin harkita leikkausta keväällä. Elämänlaadun parantamiseksi. Voimia teille jatkossakin työhönne ihanat.
-Anna-Maija Reinikka
Atria, Lihakauppa, Helsinki
Suhtautuminen sinänsä pieneen reklamaatioon oli yllättävän myönteinen. Sain myös hyvityksen.
-Kyllitäti
Yliopiston Apteekki, Tammisto
Kiitos YA Tammisto! Asioin eilen teillä. Kyselin henkilökuntaan kuuluvalta oliko heillä tarvitsemaani tuotetta. Hän luki esitettä ja pakkausta mutta tietoa ei löytynyt. Kiitin ja sanoin olevani jonossa toiseen asiaan. Hän ei jättänyt minua tiedotta vaan meni tiskin taakse ottamaan asiasta selvää. Hän toi minulle lapun johon oli kirjoittanut sen mitä olin tullut hakemaan. Hän kehotti katsomaan marketin puolelta. Löysin heti mitä hain. Valtavan iso kiitos hänelle joka palveli loppuun asti! Iloinen mieli tuli! KIITOS!
-Paristo
Suomalainen Pariskunta, Venetsia, Italia
Koneemme laskeutui hieman myöhässä Venetsian kentälle ja kesti yllättävän kauan saada matkatavarat ruumasta. Juttelimme niitä näitä matkatavaroita odotellessa ja kävi ilmi, että molemmat olimme menossa bussilla Padovaan. Kun saimme matkatavarat oli peräti 8 minuuttia aikaa juosta bussiin. Ei siis mitään aika löytää lippukioskia ennen bussin lähtöä. Bussikuski olisi myynyt lippuja, mutta liput olivat loppu eikä siinä ajassa olisi mitään appia ehtinyt ladata. Suomalaispariskunta oli jo ladannut appin miehen kännykkään. He tarjoutuivat ostamaan neljä lippua Padovaan ja maksoimme sitten heille käteisellä matkamme bussissa. Ilman tätä ystävällistä tekoa olisimme istuneet Venetsian kentällä yhden tunnin ekstraa ennen kuin olisimme päässeet Padovaan hotelliin nukkumaan. Kiitos suuresti tuntemattomiksi jääneet kanssamatkustajat.
-Kanssamatkustaja
Henrik Bygglin, HUS/kaihiyksikkö, Helsinki
Olin kaihileikkauksessa 11.10.2023.klo 18.10. Kiitos loistavasta työstä. Nyt erotan värit kirkkaana.
-Pelokas potilas Ritva
Markus Järvinen, Päijätsote, Lahti
Tuhannet kiitokset lääkäri Markus Järviselle erittäin miellyttävästä tapaamisesta 25.09.23 Sain avun todella kipeään polveen ja olit todella ystävällinen ja asiantunteva. Hyvää syksyä!
-Anne Jokelainen
Tanja, Hervannan lab, Tampere
Jouduin käymään usein verikokeissa, on liukkaat suonet. Kaikki laborantit ovat kärsivällisiä ja osaavat ottaa verta niin hienosti, ettei jää tuskin mitään jälkeä vaikka pitää etsiä karkaavaa suonta! Kiitos kaikille!
-Ulla
Hammaslääkäri Kai Vartiainen, Mehiläinen, Pori
Erinomainen ammattitaito, asiallinen ja rento meininki vastaanotolla. Hyvät kotihoito – ohjeet, käynnistä jää hyvä mieli. ♥️
-Tuija
Sean Ricks, Yle/Perjantai, Hki
Ohjelmat käsittelevät vakavia ja vaikeitakin aiheita, mutta niiden ote on ihmisläheinen, joskus sopivan kevytkin. Juontaja on eläytyvästi mukana, haastaa, mutta ei tyrmää… Ennakkoluuloja pöllyttävä ohjelma, kiitos Sean.
-Riitta Myöhänen