Tommy Tabermann kiittää

Syyskuun lopulla (2009) kysyimme haluaisiko joku aamiaisvieraistamme rohkaista Tommya hänen sairautensa tultua kaikkien tietoon.

Aitoja, välittäviä ja positiivisia viestejä saapui yhden päivän kuluessa peräti 1.200 kappaletta. Kokosimme niistä kirjan. Yhden ainoan kappaleen. Luovutimme sen lokakuun alussa Tommylle. Tässä hänen sanansa kaikille myötäeläjille.

Kaikki te ystävät. Rakkaat, tunnetut ja kaukaiset mutta silti niin lähimmäiset! Olen teille syvästi kiitollinen, yksin tällä matkalla ei selviä kukaan – eikä pidäkään. Kiitokset kaikki te vuosien takaiset ja te joita en ole kyennyt katsomaan silmiin, siis kiittämään sillä ainoalla oikealla tavalla, mikä ihmiselle on suotu. Onhan meille suu annettu!

Näin me kuljemme murheen laaksosta ilon laaksoon.
Rakasta, niin myös sinua rakastetaan…

Loppujen lopuksi tämä on helppoa.
Ja vaikeaa. Ja siksi niin tavoiteltavaa.

Unohtakaamme kaikki muu. Hetkessä asuu ainaus!

-Tommy Tabermann


Lukijoidemme lähettämät rohkaisuviestit:

Tsemppiä ja uskoa tulevaisuuteen. Tilanteessasi se ehkei ole helppoa, mutta ilman toivoa ja luottamusta peli voi olla jo menetetty. Yritä löytää sisäinen rauhasi ja päästä sinuiksi sairautesi kanssa.

Jaksamista ja kaikesta huolimatta aurinkoisia päiviä.

Sipuli


Tommy, Sinun runosi ovat kannustaneet minua, luoneet uskoa elämääni jo monia vuosia. Lähetän Sinulle nyt puolestani tällä viestillä joukon enkeleitä auttamaan Sinut kohtaamasi esteen yli turvallisesti. N. vuosi sitten sain nauttia luennostasi Torniossa. Kiitos siitä vielä ja pikaista paranemista!

Sonja


Hei Tommy!
Tavattiin talvella Oulussa Leskinen-oluthuoneessa. Kohtaat kaikki ihailijasi niin luonnollisesti! Kyselit minun kuulumisia ja halattiin lopuksi! Kuva kännykässäni on muistona.

Paranemisia ja voimia Sinulle! ja perheellesi!

Eija, Oulusta


Positiivisella mielellä saa vaikka kasvaimen kuihtumaan! Tsemppiä! Olen hengessä mukana!

Seija


Kun paljon antaa,
paljon saa,
Kun kynttiläänsä ei piilota,
se pääsee valaisemaan
Kun uskaltaa olla kokonainen
ei haittaa vaikka on vajaa
Vajavaisena kaikki lähdemme
Sinun kynttiläsi on valaissut laajasti ja vielä valaisee ehkä entistäkin kirkkaampana!
Voimia elämään!

Kerttu-Maria


Elämä antaa. Elämä kantaa. Katse eteenpäin. Matka jatkuu.

”eeva”


Olet mielessäni ja rukouksissani, emme me sinulle ole kääntäneet selkäämme!

Pikaista paranemista!

Outi Omena


Hyvä Tommy, kiitos runoistasi! Olen löytänyt niistä elämääni todellisia oivalluksia, varsinkin vaikeina aikoina. Kirjasi ”Yksinäinen tyttö ja yksisarvinen” antoi minulle paljon lohtua ja voimaakin. Sitä toivon sinullekin, voimia arkipäivään.

Biba


Huolen, epätietoisuuden, tulevaisuuden pelon keskellä toivon sinulle voimia tässä elämän hetkessä. Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään on hetki jota elämme kaikesta huolimatta. Lähetän rukouksen puolestasi Jumalalle.

Sirpa Kukkonen


Kuten Tommy tiedätkin, positiivinen asenne auttaa myös paranemisessa. Tarvitsemme sinua vielä pitkään suomalaisten miesten tunteiden tulkkina ja suorasanaisena sanaseppona! Jaksamista!

Jari


Ihana runoilija! Päätä, että päässäsi kasvaa maailman ihanin ruusu. Usko, että näin on ja niin tulee tapahtumaan. Positiivisuus ja usko saa ihmeitä aikaan!

Muumimamma


Ihminen elää niin kauan kuin joku muistaa hänet!

Eewa Juho Joosepinpojan jälkeläinen Turusta


Tästäkin päivästä selviää voimakkaalla tahdolla, päättäväisyydellä ja polttavalla halulla roikkua mukana – tuli mitä tuli.

– Pikkumyy


Voimia sinulle.

Tuula


Tommy, kyllä sinä siitä selviät, älä anna periksi! Olet ihanan positiivinen persoona, voitat taudin positiivisuudellasi. Ota vain hetki kerrallaan….et ole yksin. Yksin sairauden kanssa jäämisen kokemus on tuhansien muidenkin kokemus…mutta täällä on ainakin yksi, joka jaksamistasi kirittää :-)))) Voimia päivääsi 🙂

Sari


Hei Tommy!

Toivon sinulle voimia varmasti raskaassa taistelussa. Hymyä jokaiseen päivääsi!

Marika


Tsemppiä Tommy! Kirjoituksesi ovat auttaneet minua monesti elämässä eteenpäin. Nyt haluan vuorostani tsempata sinua ja olla hengessä mukana taistelussasi.

Minos


– Ole rohkea. Rohkeus ei ole sitä, etteikö pelkäisi, vaan sitä, että tekee ja toimii pelosta huolimatta.
– Toivon, että saat vetovoiman lakia noudattaen takaisin kaiken sen rakkauden, josta olet meille muille kertonut.

MsMirge


Puuttumatta mitenkään ihmisten raadollisuuteen voin vain toivottaa Sinulle jaksamista ja voimia tuleviin päiviin, kuukausiin ja vuosiin! Olet antanut niin paljon hyvää muille, että voit nyt keskittyä itseesi.
Hae ympärillesi oikeat ihmiset, joilta saat tukea ja apua. Kun apu tuntuu hyvältä, ota se vastaan oli se sitten miten kummallista tahansa. Kaikkea ei vaan voi selittää 😉 Ruskan kaunista syyspäivää toivottaen

Tarja Lohjalta


Tommy,
Tartu joka päivä
johonkin
vaikka kuinka vähäiseen
sadepisaran tanssi katolla
punainen lehti
lämmin käsi kädessäsi

niin pysyt tielläsi

Samanlaista kokenut kanssakulkija


Hei Tommy!
Olen ollut ihailijasi kauan aikaa, niin uutisvuodon, kirjojen ym kolumnien ja kirjoitusten ansiosta.
Itse sairastuin työuupumukseen pari vuotta sitten ja huomasin, kuinka tärkeää oli ystävien tuki ja kannustus. Nyt olen kunnossa.
Sinun positiivinen asenteesi auttaa varmasti jaksamaan vaikeana aikana. Toivon Sinulle voimia ja iloa!

Raija


Rukoilen että armahtava ja rakastava Taivaan Isä ja Kaikkivaltias Jumala antaa Sinulle Hänen voimaansa, rohkeuttansa ja viisauttansa kaikkea tulevaa varten ja elämääsi.

Tuija Mäkelä, juuri äitinsä ja aviomiehensä menettäneenä


Syöpäklinikan kahviossa luin iltalehtien kirkuvia otsikoita ja ajattelin, ettei tänne tulo ja sairauden kokeminen ole helpompaa tai vaikeampaa kenellekään: tervetuloa suurten tunteiden tuhansien tarinoiden taloon, joista jokainen olisi lööpin arvoinen. Juuri sinun tarinallesi toivomme onnellista loppua, koska se voisi olla kannustamassa monia muita.

Leena, munuaissyöpäpotilas


Toivotan Sinulle voimia ja Taivaan Isän siunausta!
Lämpimin ajatuksin

Kiba


Tsemppiä Tommy
Lähetän Sinulle joka ilta positiivista energiaa, kun kääriydyn pussilakanoihin joissa on tekstisi tai maistan hyvää viiniä laseista joissa on runojasi. Paljon voimaa syksyyn!

Tommy-fani Lappeenrannasta


Parahin Tommi kaikkea mahdollista hyvää sinulle. Eivät enkelit unohda suojella meitä silloin kun apua pyydämme ja tarvimme.

Lämpimin ajatuksin Tarja

Tarja


Tommy hyvä!

Sinun runosi ovat uskomattomia ja olen saanut niistä voimaa murrosiästä tähän päivään. Elämässäsi on paljon tehtävää ja kaikkia sivuja ei ole vielä kirjoitettu. Taistele elämän tantereella ja nauti jokaisesta päivästä. Auringon ihanista säteistä ja niistä pienistä iloisista asioista, joita hetket tuovat lähellesi.

Riitu


Tsemppiä, voimaa ja huumorinkukkia!

Liikunta-esteisen tyttären Aneurysma-Mutsi


Läheistesi ja ystäviesi
lisäksi,
meitä on paljon,
sinua lämmöllä ja kiitollisuudella
ajattelevia,
olet ainutlaatuinen
ihminen.

Pisara

Pisara toivoa
jokaiseen hetkeesi,

pisara voimaa
vahvistamaan sinua,

pisara rakkautta
tuomaan hymyn
takaisin huulillesi,

pisara lohtua
kun sitä tarvitset,

täyttyköön maljasi
piripintaan,
myönteisistä asioista.

Voimia sinulle ja läheisillesi.

Johanna


Runosi ovat auttaneet ja rohkaisseet minua monen vaikean paikan yli. En kykene runoilemaan sinulle mutta voima halauksia lähetän ja toivon voimia koko perheelle.

Riitta


Kiitos Tommy sitkeästä taistelusta ihmisyyden puolesta tässä kylmässä ja tunteita pelkäävässä maassamme. Sinä olet jaksanut kaikessa, mitä kirjoitat tai puhut, kertoa sydämesi äänellä ja rohkean kauniilla sanoilla rakkauden, läheisyyden ja koskettamisen merkityksestä. Olen monta kertaa saanut sanoistasi voimaa omaan elämääni. Toivon että sama sitkeys ja voima kannattelevat nyt sinua, kun taistelet terveytesi puolesta!

Anne Kujasalo


Sain ystävältäni vuosia sitten kortin, jossa luki näin:
Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia pitää tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua ei saa tallata.
– Tommy Tabermann

Kortti on yhä seinällä, sillä uskon vahvasti, että sielu on ikuinen, kuolematon. Siksi sielua ei voi edes tallata, ainakaan kuoliaaksi. Iloa, valoa ja rakkautta sinulle Tommy!

Ayliah


Tommy hei!
Nuorempana luin kirjojasi, mutta muutenkin lukeminen on jäänyt vähemmälle. Kun näin tuntemattomana en tiedä tilanteestasi, mutta koeta elää pahinkin aika. Hoito usein on raskaampaa näissä tapauksissa kuin itse tauti. Kokemuksesta kirjoitan, joten tsemppiä Tommy Tabermann.

Vanha maalaisterveyssisar

Minä löysin runosi lukioiässä, silloin kun kaikki on kipeää ja arkaa eikä tiedä mikä on itseä ja mikä jotain muuta. Runoistasi löysin jotakin, joka kuulosti oikealta, jonka kanssa oli hetken helpompi olla. Köyhänä ei ollut varaa ostaa kirjojasi, joten mustekynällä kopioin ruutuvihkoon osuvimpia, ja sieltä luin, aina uudelleen. Vieläkin osaan osia niistä ulkoa, ja ne nousevat etsimättä mieleen, kun tulen taas samaan kohtaan elämän spiraalia.
Sinä olet auttanut minun laillani monia muita nostamaan päänsä, uskomaan aamunkoittoon, ottamaan tulevat pystypäin vastaan. Toivottavasti kaikki se kiitollinen energia on nyt tukenanasi, kun sitä tarvit.
”Öistä kylmin/on myös/kirkkain tähdiltään” – ja sitten tulee aina taas uusi päivä.
Voimia sinulle!

Katja Törmänen


Hyvä Tommi!
Rohkeutta ja voimia, rakkautta ja lämpöä jokaiseen päivääsi. Niitä olet itsekin meille lukijoillesi tarjonnut runoillasi ja kirjoillasi, kiitos paljon.

Anna


Hyvä Tommy,
Olemme kaikki yhtä, pieniä osasia jumaluutta, kaikenkattavaa energiaa. Uskon, että saat avun, kaikki päättyy hyvin.
Lämpimin siunaavin terveisin

Marjukka


Katse tulevaisuuteen, missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? Ehkä emme voi ennustaa paranemista, mutta voimme uskoa siihen. Mikään ei kiellä meitä uskomasta mahdottomimpaankaan unelmaan.
Kaikkein parasta loppuelämää ja sen alkua sinulle, kestäköön se loppuelämä juuri niin kauan kuin kaikkien unelmiesi toteutuminen vie. Ja muista, älä lakkaa unelmoimasta 🙂

Terveisin Päivi


Hei Tommy,

Sinä olet valanut uskoa ja viisauttasi meihin, suuret kiitokset siitä. Muistathan nyt, että ihmisen voimavarat ovat rajattomat ja sinulla on koko maailmankaikkeuden apu puolellasi tapahtui sitten mitä tahansa.

Yksi Me lehden lukija


Tommy, olet tuonut moneen synkkään hetkeeni auringon.

Runojesi kautta olet usein pyyhkinyt synkät pilveni pois ja jättänyt niiden tilalle raikkaan aamukasteisen niityn, jonka taivaanrannasta aurinko on monien myrskyjen jälkeen tullut esiin.

Toivon, että voisin lähettää takaisin sinulle edes pienen palan sitä voimaa, jota olen sinusta itseeni ladannut.

Olet idolini. Aina.

tuulentyttö


Elämäsi tiellä kivisenkin mäen takana odottaa aina helppokulkuinen taival.

Mimmi


Nyt on aika käyttää positiivista energiaa ja positiivisia mielikuvia paranemisesta. Jos et itse jaksa ajatella positiivisesti juuri nyt, niin minä ajattelen sinun puolestasi miten sinä paranet nopeasti ja voimistut ja jaksat taas jatkaa ilon ja kauneuden jakamista tähän maailmaan.

Hanna Korpilahdelta


Hei, Tommy!
Olen aina rakastanut runojasi – niiden esimerkin kautta kai aloin itsekin kirjoittaa – ja myös Uutisvuodossa olit lempijäseneni. Sinusta välittyvä elämänilo ja se, että olet jonkinlainen ”rakkauden lähettiläs”, jurojen suomalaismiesten – miksei naistenkin – tulkki on tehnyt sinusta tietynlaisen koko kansan idolin. Sinä olet koko kansan rakastama, sinä annat meille toivoa ja voimaa. Ehkä nyt on meidän vuoromme antaa samaa vuorostaan sinulle. Älä menetä toivoasi, pysy positiivisella mielellä ja usko että kaikki vaikeudet on tehty voitettavaksi – niin tämäkin. Lämmöllä,
Pirjo Moilanen


Hei Tommy! Lähetän sinulle monen monta voimahalausta ja lämmintä ajatusta.
Katri


Tommy, voimia Sinulle ja läheisillesi taisteluun! Pysy lujana ja pidä pintasi, tästä vielä selvitään!
*Tanja*


Hei Tommy, luin lehdestä, kuinka ihmettelit sitä, että puhelimesi ei soi niin kuin ennen. Minulla on samanlainen kokemus, ja koska äitini kuoli samana päivänä kun itse olin rintasyöpäleikkauksessa, kavereilla oli kaksinkertainen syy olla ottamatta yhteyttä! Melkein parhaalta ystävältäni tuli tekstiviestejä, joissa hän kertoi että hän ei OSAA sanoa mitään… Hiljalleen ymmärsin, että kaverit olivat niin avuttomia ja peloissaan, etteivät osanneet reagoida.

Onneksi kaksi ystävääni lähetteli tekstiviestejä lähes päivittäin, ja toinen heistä ”pakotti” minua kutomaan pari riviä kaulaliinaa päivittäin, silloinkin kun en olisi kyennyt. En ole käsityöihminen. Luulen, että tällainen konkreettinen tekeminen auttoi minut pahimpien sytostaatti- ym. aikojen yli. Ja onhan tyttärelläni tosi pitkä kaulaliina ja muilla sukulaisilla joululahjapannulaput.

Itse olin kotona sairaana liian pitkään, joten kannustan sinua murtautumaan ulos sairauden kehästä, jos sellainen uhkaa syntyä – uskon, että osaat tehdä sen paremmin kuin minä!
Minäkin keksin viimein ulospääsykeinon – muutin osittain toiseen kaupunkiin lähelle vastasyntynyttä lapsenlastani. Hänen kasvuaan seuratessa en ole muistanut omia pelkojani (kontrollikäynnit toki pelottavat) niin paljon.

”Entisiin” kavereihini olen uskaltanut nyt myöhemmin ottaa itse yhteyttä, vaikka olenkin toisennäköinen: sytostaattien jälkeinen uusi tukka kasvoi vaaleana, joten entinen brunetti on nyt blondi! Yritän käyttäytyäkin kunnon blondin lailla, kun ennen olin vähän vakavampi;)

Huomisesta en tiedä – se kannustaa elämään tässä hetkessä niin täyttä elämää kuin pystyn läheisteni kanssa ja muutenkin. Luulen, että sinä olet osannut tämän asian tähänkin asti. Kuitenkin jos juuri nyt tuntuu yksinäiseltä ja masentavalta, muista että raskaidenkin hoitojaksojen jälkeen valo voittaa!

Viimein viinin ja laulun maailmaan: jos sädehoito tai muu lääkitys vie sinulta vaikkapa makuaistin, voit maistaa viinin kuukausien kuluttua – tiedän kokemuksesta…

Sairastuessani jouduin jättämään rakkaan lauluharrastuksen. Toisessa kaupungissa, reilun vuoden kuluttua sairastumisesta, menin vähemmän vaativaan lauluporukkaan. Olen huomannut, että myös siellä on hauskaa…

Tommy, meitä syövän ja muiden kasvainten kanssa taistelevia on paljon! Vaikka puhelimesi ei soikaan jatkuvasti, ole varma siitä, että sinulle lähetetään lämpimiä, kannustavia ajatuksia koko ajan. Olet jättänyt niin paljon jälkiä itsestäsi tähän maailmaan, että sinua rakastetaan.

Lähetän huoneeseesi rakkautta ja naurua!

Mummi


Tommy! Olet yksi leppoisammista julkisuuden henkilöistä minun mielestäni. Toivon, että jaksat läheistesi tuella palata terveeksi ja olla meidän muiden ilona vielä pitkään. Voimahalauksia!

Minä


Hyvä Tommy! Lämpimin ajatuksin lähestyn Sinua ja toivon Suuren Luojamme kannattelevan Sinua hellin käsin ja antavan Sinulle voimia kantaa kuormasi, joka ei nyt ainakaan kovin kevyeltä tunnu! Suotakoon Sinulle aikaa löytää jokaisesta asiasta sen hyvät puolet, sillä Sinä olet ansainnut parasta mitä elämä voi tuoda tullessaan.

Marja-Leena Mikkola, Sastamala


Tommy Tabermann!
Syyspäivän ruskaa, vaikka sydän huokaa, tuskaa! Kyllä sinä selviät!
Muista Arja Saijonmaan laulu: ”Mistä tunnet sä ystävän…tietyissä elämän vaiheissa, kuten sinä olet tahtomattasi joutunut, ystävyys punnitaan! Hän, joka jää viereesi..on se!
katso :www.sunpoint.net/~auringonnousu/ tai GOOGLE:telle soinkorpi
Muistan sinua iltarukouksessani!

telle


Kiitos, Tommy, kaikista hyvistä hetkistä, joita olet runojesi ja hauskojen Uutisvuodon lohkaisujen välityksellä antanut itsestäsi! Se ”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, siinä kyllin haastetta yhdelle ihmiselämälle” on ollut tärkeä ajatus itselleni. Samoin on upea se toinen runo, joka päättyy jotenkin, että ”värisevää sydäntä ei saa tallata”. Monet runosi ovat upeita, mutta nämä ovat jääneet mieleen erityisesti. Älä pahastu, etteivät siteeraukset ole sanatarkkoja, ajatus on tärkein. Olet hienolla tavalla pitänyt ihmisyyden ja rakkauden asiaa esillä, ikään kuin vastavoimana, tässä osin aika kovassakin Suomen henkisessä ilmapiirissä. Olen siitä kiitollinen! Jumalan siunausta Sinulle ja läheisillesi sekä enkeleitä ympärillenne! Äläkä anna tuttavien passiivisuuden lannistaa, ovat ehkä hämmentyneitä. Toivotan Sinulle ja läheisillesi kaikkea hyvää ja jaksamista sekä taistelutahtoa kaiken keskellä! Älä anna periksi. Sinua tarvitaan täällä Suomessa!

Kiitollinen naisihminen


Hei Tommy!

Olen kirjoittanut runokokoelman omasta tuskastani keskoskaksosteni vaikeiden kohtaloiden äärellä. Tämä ajatukseni tuosta kokoelmasta (jota kukaan ei ole halunnut julkaista) kertokoon, että me olemme tulleet sinun luoksesi tätä taakkaa yhdessä kantamaan.

Moni vetäytyy,
kääntyy pois.
pelkää kai tämän ”epäonnen” tarttuvan.
Tai, kun ei tiedä, mitä sanoisi.

Ei siihen sanoja tarvita.
Vain ystävä lähelle,
hengittämään kanssasi samaan tahtiin,
silittämään selkää.

Eivät ymmärrä,
miten raskasta
on yksin
tätä taakkaa kantaa.
Ei ketään
voi vierelleen pyytää
tätä tuskaa jakamaan.

On tultava itse.

Tiina Viitanen


Rakas Tommy, emme ole koskaan tavanneet, mutta Sinun sanasi ja ajatuksesi ovat monesti koskettaneet minua elämäni aikana. Olen ammentanut Sinulta iloa, lohtua, ja joskus voimaa jatkaa eteenpäin.

Tulin hyvin surulliseksi, kun luin lehdestä, ettei puhelimesi ole soinut entiseen tapaan sairautesi toteamisen jälkeen. Toivon Sinun kuitenkin muistavan miten tärkeä olet jopa tuntemattomillekin. Ja siksi käytän tätä Positiivarien viestiä ja haluan toivottaa Sinulle voimia ja mielenrauhaa. Ja kiittää siitä että olet.

Olen saanut sinulta monia runoja. Tässä yksi Sinulle takaisin:

”Ei ketään yksin
vaan hellyyttä yleensä
kaipaan lähelle
sydäntä kuvastamaan
päivieni ihmettä.”

Ystävällisin terveisin Pia


Voimia sinulle Tommy jokaiseen päivääsi! Toivon sinulle sairaudestasi huolimatta pitkää ikää ja iloa elämääsi.

Sari


Voimia Sinulle, nauti jokaisesta päivästä ja jokaisesta pienestä onnen hetkestä,vaikka se voi välillä vaikeaa ollakin.

Maria


Hei Tommy,

Uutisvuoto ei ole mitään ilman sinua, joten paranehan pian!
Me kaipaamme sinua ruutuun!

Tsemppiä,

Nina Wallenius


Runosi Epäröinnin kynnyksellä kysy… sekä Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä… ovat olleet huoneentaulunani vuosia. Joka päivä ne antavat ajattelemisen aihetta, miten osuvasti oletkaan osannut sanasi asettaa. Kiitos niistä ja monista muistakin jotka ovat kantaneet ja ilahduttaneet. Toivon että tämä viestini nyt kantaa ja ilahduttaa vuorostaan sinua.

Tuula -59


Sie sitte oot IHANA Tommy, tsemppiä sulle!

Jaana


Hei Tommy
oli ikävä lukea sairastumisestasi. Toivon, että ystäväpiirisi ja tuttavasi ymmärtävät, että nyt on se hetki, jolloin sinä tarvitset heidän siipiään päästäksesi aina seuraavan päivän alkuun! Toivon myös, että valoisa ja herkkä mielesi kannattelee sinua pinnalla tässä mustassa meressä, jonka rantaa etsit. Olen etsimässä sitä kanssasi – muistan lähettää sinulle päivittäin voimia ja energiaa kohdata tyrskyt. Pidä itsestäsi huolta ja anna tulen palaa ja lämmittää mieltäsi vaikka itku haluaisikin sen tukahduttaa.
Halauksia päiviisi! nallenainen


Hei Tommy!
Sinun runosi ovat olleet minulle suurena lohtuna ja kannustuksena elämäni vaikeina hetkinä.Ja terävät kommenttisi kirvoittaneet hyvää tekevän naurun. Tarvitsen niitä jatkossakin! Kasvaimelle emme aivojasi anna!

Ritva


Minä olen sanaton, sanamestarin edessä. Mutta jos hiljaisuuteni takaa kuulet, sieltä kuiskaan hiljaa ja varoen, ”Voimia sinulle, Tommy”.

Leenuska


Pidän tyylistäsi,
lempeydestä ja rakkaudesta mitä runosi huokuvat.
Lämmin ja parantava halaus!

Sini-Silmä


Voimia ja paljon ruusun tuoksua.

Heini Jaakola


Hei Tommy!

Elämä on täynnä yllätyksiä; iloisia ja surullisia. Iloiset asiat ja tapahtumat vievät eteenpäin ja on helppo hyväksyä ne. Surulliset asiat pysähdyttävät meidät arvioimaan elämää ihan uudesta näkökulmasta. Ne pienet asiat, jotka ennen tuntuivat mitättömiltä ja joskus ehkä turhilta saavat ihan toisenlaisen merkityksen. Mikään ei ole lopullista, eikä mikään myöskään ole 100% varmaa. Mutta niin kauan kuin itse uskoo, että vaikeudet oikeastaan opettavat ja opastavat meitä tekemään niitä parhaita päätöksiä elämässä; sitä kautta voi luottaa siihen, että elämässä surullistakin asioista voi selvitä ja todellakin selvitä hengissä ja elää pitkän hyvän elämän. Nämä oli ajatuksiani, ja toivonmukaan tämä kannusti Sinua eteenpäin.

Sirpa


Rhonda Byrnen Secret-kirjasta muutama lause tuomaan voimaa ja positiivisia ajatuksia:

”Aja fyysinen stressi pois kehostasi, niin kehosi tekee mitä se on luotu tekemään. Se parantaa itse itsensä.” Ben Johnson

”Sinun ei tarvitse taistella päästäksesi sairauksista eroon. Kunhan päästät irti kielteisistä ajatuksista, luonnollinen terveydentila pääsee sinussa esiin. Kehosi parantaa itse itsensä.” Rhonda Byrne

”Olen nähnyt munuaisten alkavan toimia uudelleen, olen nähnyt syövän katoavan. Olen nähnyt näön paranevan ja palaavan.” Michael Bernard Beckwith

Uskon vahvasti, että paranet, sillä Sinussa on niin paljon positiivista energiaa ja teet niin arvokasta työtä! Kiitollisuus saa ihmeitä aikaan!

Riitta


Toivon ystävä Sinulle
enkelin joka ikkunalle.

Mandi


Tommylle kovasti vain voimia, että jaksat ja pystyisit voittamaan sairautesi yritä kaikkesi..sulla on ammattitaitoinen hoitohenkilökunta apuna ja tukena, varmasti tekevät kaikkensa ja parhaansa, että parantuisit ja varmasti laaja ystäväpiiri!!! Voimia ja Taivaan Isän siunausta!

Terveisin yksi hoitsu!


Positiivinen asenne on ihmisille elintärkeä asia Kun on oikein vaikeita hetkiä, niin pitäis katsella tai lukea ERITTÄIN hauskoja filmiä tai kirjoja, että suorastaan hekottaa naurusta.

Positiivisuus antaa paljon voimia ja karkottaa paljon pahaa pois.

Tommy Taberman kyllä osaa sen hauskan tehdä mistä vaan .
Mutta muistaako ihminen sairastaessaan vakavasti olla positiivinen. Ei monikaan.

Eikös nauru ja iloinen positiivinen mieli lisää niitä hyviä soluja,

Kaikkea hyvää ja paranemista Tommylle

Kaija


”Mitä ikinä teetkin, mihin sitten pyritkin elämän melskeissä, säilytä rauha sielussasi. Vaikkakin maailma on täynnä teeskentelyä, raadantaa ja särkyneitä unelmia, se on silti kaunis. Ole iloinen. Pyri kaikin voimin olemaan onnellinen.” – Max Ehrmann-

Tsemppiä taisteluun elämän ilosta 🙂

Vinski


Hei Tommy!

Jaksa uskoa elämän voittavan, sillä lapsesi sinua odottavat, joka päivä olemaan isä.

Jaksa uskoa elämän voittavan, sillä odotan uutta runokirjaasi.
Saan niistä voimaa ja uutta uskallusta miettiä omia valintojani.

Jaksa uskoa elämään, sillä sinua tarvitaan. Täällä. Tässä ja nyt, sekä huomenna. Myös jatkossakin. Jaksa uskoa elämään. Rohkeuteen, välittämiseen ja tukeen, että jaksat ponnistella sairauden voittamiseksi. Tahto on sinulle tärkeä.
Vaikka puhti olisi poissa, tahto on olemassa. Sisällä. Syvällä. Nostetaan se yhdessä käyttöösi.

Rohkeutta ja uskoa elämään Tommy!
Valitse sinä ELÄMÄ 🙂

Vuokko PM


Samuel Johnsonin sanoin haluan todeta, että: Toivo on itsessään jo eräs onnen laji, ehkäpä tärkein mitä tämä maailma tarjoaa.

Toivon sinulle voimia uuteen elämäntilanteeseen ja lukuisia onnellisia päiviä.

Heidi


Usko ja luota tulevaisuuteen, meitä on monia jotka kannustamme ja myötäelämme kanssasi nämä vaikeat ajat! Iloa ja aurinkoa sinulle Tommy ja voimia taisteluun! Ritva Kouvolasta


Positiivareiden ansiosta tarjoutui tilaisuus kerrankin kunnolla kiittää. Lähetän siis näin kirjallisesti, yhden maailman suurimmista ja lämpimimmistä halauksista Sinulle Tommy. Olet runojesi ja tarinoidesi kautta hyvin merkityksellinen myös minulle. Rakastan yli kaiken tekstiesi vahvaa maskuliinista tunnelmaa ja erityisen viehättävää piirrettä, miten välillä pakkaat niin mahdottoman suuria ajatuksia niin vähiin rivimääriin :O) Olet innoittanut minua monella tavalla, esim. valokuvaamiseen; omanlaista kerrontaansa on myös se, kun etsii sopivaa kuvauskohdetta teksteihin. Sanat, juuri ne oikeat, tähän käsillä olevaan tilanteeseesi, miten voisin ilmaista hetkien tuntoja, kun ei ole olemassakaan sellaista ilmaisumallia, jolla voisi oikealla tavalla tsempata, kun ei henkilökohtaisesti kerran tunne. Mutta ehkä tämä, vanha viisaus Usko; siirtää vuoria ja se on täysin totta. Ihmeitä tapahtuu koko ajan, eikä se, ole edes ihme. Usko siis Ihmeisiin ja toivon sydämestäni Sinulle Voimia: Jaksaa, jaksaa eteenpäin :O)

TeaK


Kiitos Sinulle runoistasi ja äärettömän oivaltavista ajatuksistasi.

Voimia arkeen ja taisteluun sairautta vastaan!

-Piitu-


Paljon voimia,
levollista syksyä ja läheisten tukea.

Runotar


Kalenterini etusivulle on kirjoittanut seuraavan mietelmän: ”Voimakas myönteinen asenne luo enemmän ihmeitä kuin yksikään ihmepilleri.” (P.Neal)

Lämpimin ajatuksin,

Hannele


Toivon sinulle taistelutahtoa sairauden nujertamiseen ja uskoa siihen, että elämä voittaa. Jos kaikella on tässä elämässä tarkoituksensa, sinun kohdallasi se voisi olla, että tulet kokemuksesi jälkeen entistä koskettavammaksi runoilijaksi.

Tiina T.


Kaikilla tänne syntyneillä on jo olemassa vuorolappu tuonpuoleiseen elämään. Onneksi vuoronumeroa ei pysty näkemään. Et sinä enkä minä.
Samassa veneessä siis ollaan, ei hätää.

Sanna


Kiitos niin monesta runojesi tuomasta oivalluksesta!

Lillukka


Rakas Tommy,

Olet yksi Suomen ihanimpia miehiä, lämmin, herkkä ja älykäs ihminen. Olemme aina rakastaneet runojasi nuoruudesta asti tähän päivään. Tuot romantiikkaa arkeen. Haluamme kuulla runojasi jatkossakin ja nähdä sinua televisiossa.

Voimia Sinulle ja perheellesi!

Lämmöllä,

serkukset Liisa ja Päivi

Liisa ja Päivi


Heippa Tommy,

tsemppiä Sulle ja Aurinkoa Elämääsi! Ja soittaisin kyllä Sulle, jos mulla ois Sun puhelinnumero ;o)
(viittaus lehtijuttuun, jonka Sinusta luin..)

-katja-


Kerro rakkaudesta, kuten tähänkin asti ja kulje ”pystyssä päin”, kuten mummuni tapasi sanoa. Hymyile ja ole onnellinen, kuten tähänkin asti. Tulet saamaan uskomattomat määrät rakkautta takaisin.

Kaide


Kiitos, Tommy, olet runoillasi antanut tunteilleni sanat ja hetkille värit. Toivon sinulle voimia paranemiseen ja jaksamista vaikeisiin hetkiin. Olet ajatuksissani.

Ja näiden korkealentoisten ja syleilevien ajatusten lisäksi ripaus puhdasta arjen iloa: meillä on niin kauan kuin muistan kotona vessassa ollut kalenteri. En tiedä miksi. Sama perinne jatkuu mökillä, jonka vessassa on myös seinällä kalenteri. Tämä kalenteri on Positiivareiden kuukausikalenteri, jossa on sinun runojasi. Siinä vessassa istuessa unohtuu lueskelemaan useaan kertaan kuukauden runoasi… sinun runosi ovat meidän arjessamme. Kati


Hei Tommy,

sydämeni pohjasta, vilpittömästi, toivon Sinulle terveyttä ja tasapainoa, puhtia ja pitkää ikää!

Lissu


Voimia! En yleensä kirjoita kannustusviestejä kuin lähipiirille, mutta nyt piti kertoa että toivotan jaksamista. Olen saanut sinusta vahvan ja positiivisen ihmisen kuvan ja se jyrää mitkä tahansa ruumiilliset vitsaukset. Näytä niille! Levität iloa ympärillesi työlläsi, kiitos siitä.

kiitollinen


Näinhän siinä käy että vastoinkäymiset seuloo jyvät akanoista. Mutta kyllä ne parhaat ystävät , rakkaat ja läheiset kuitenkin jää. Nauti hetkistä läheistesi kanssa, ystävät jotka jättävät vaikeuksien keskellä… olivatko he varmasti ystäviä…? Tsemppiä, voimia Sinulle Tommy ja läheisillesi. Kiitos runoistasi niistä olen ammentanut voimaa jo vuosikymmeniä.

Yksin suruni keskellä


Tsemppiä Tommy

Ari


Lämmin kiitos runoistasi, Tommy. Saat hymyn huulille, kosketat sielua ja välität uskoa kaikkeen kauniiseen.
Kaikella on oma aikansa, paikkansa ja järjestyksensä.
Mitään ei tapahdu ilman tarkoitusta.
Mikä on turhaa, se pakenee.
Olet tärkeä…älä mene pois.
Me tarvitsemme sinua.
Voimia, ymmärrystä ja aurinkoisia syyspäiviä.

Ada


Hei Tommy, lähetän sinulle Rakkautta ja Valoa! Olet jakanut niitä ympärillesi ja nyt on sinun vuorosi saada takaisin 🙂

Annika


Hei Tommy
Ensinnäkin toivotan sinulle paljon voimia käydä läpi rankka jakso elämässäsi. Toisaalta sinulla on nyt oivallinen ja tärkeä pysähtymisen paikka. Neuvoisin sinua jättämään kaiken turhan ja keskittymään itseesi ja paranemiseesi. Näe itsesi terveenä, ajatuksilla on mahtava voima! Suosittelen luettavaksesi Louise L. Hayn kirjan Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi.
Kiitän sinua rohkeudestasi puhua julkisesti kipeistä asioista. Kanssakulkijat kyllä tuntevat suurta sympatiaa ja myötäelämistä, mutta eivät osaa sitä aina julkituoda, niin kuin oletkin huomannut. Tässä on itse kullekin oppimista. Toivotan sinulle yhtä paljon rakkautta, valoa ja siunauksia kuin mitä hienot teoksesi ovat meille tuoneet.

Jutta Rautakallio


Toivon Sinulle voimia jaksaa sairauden vaatimat hoidot. Tiedän siitä jotain, sillä olen itse viimeisten kolmen vuoden aikana sairastunut syöpään jota on hoidettu sädehoidolla ja sytostaateilla. Toisina päivinä on rankkaa, toisina päivinä huomaa, että aurinkokin paistaa. Jaksamista toivoen ja toivon että selviydyt!

Raija


Tommy Tabermanille paljon terkkuja ja kiitoksia rohkaisevista ja elämään haastavista runoista, kolumneista, kirjoista! ”IHMEITÄ EI PIDÄ ODOTELLA, IHMEITÄ PITÄÄ TEHDÄ!” Tämä lause on lainattu kirjastasi ”Ihme nimeltä me ”.Lue tästä kokoelmastasi s.129 / ”ei ole olemassa muureja”, ja luota Ihmeeseen , nimeltä Kaikkivaltias ? Luen juuri kirjaa!IHMISEN PARANTAMISESTA”, joka on Paul Tournierin käsialaa, ja siinä on syvä hengellinen pohjavirta. Kirja on esimerkkejä täynnä siitä kuinka Jumala parantaa syvältä. Siinä on sivutaan psykologisia ja psykoanalyyttisia selitysteorioita mm. herkkähermoisista ihmisistä, joita juuri taiteilijat ovat, esimerkkinä heistä on mm. Noora, joka on perinyt herkkyytensä vanhemmiltaan, muistaakseni äidiltään. SAIRASTUMINEN voi olla TERVEHDYTTÄVÄÄ-tyyliin ! Syvällisiä ajatuksia valaisevin esimerkein on paljon, ja näissä yhdistyy tiede ja usko Jumalan voimaan.
Näillä sanoilla toivotan Sinulle
Ihana Runoilijamme elämänvoimia ja siunausta. Uskoa elävään Jumalaan, jolle mikään ei ole mahdotonta!

Parhain terveisin ”Leena landelta ”!


Hei Tommy!

Tiedotusvälineet on kertoneet sairaudesta joka Sinua on kohdannut. Tuollainen koskettaa aina sisintäni ja tuntuu todella pahalta puolestasi. Toivon tosi paljon voimia Sinulle ja läheisillesi tänä raskaana aikana. Paraneminen vie varmasti aikaa mutta lujasti uskoen elämä voittaa!!! Aurinkoiset syys terveiset Savosta!

Anja


Tsemppiä ja voimia sinulle, Tommy! Sinä kyllä selätät ”sen”! :o)

Sini


Jaksamista ja parempaa vointia, uskoa tulevaan ja muista, ettei tyhjästä mitään kasva, eli ainakaan et ole tyhjäpää =)

Tyttönen


Rohkaisevat terveiset upealle tunteiden tulkille!

Tiitiäinen


Minua kosketti kirjoitus jossain lehden otsikoissa yksinjäämisestäsi sairastuttuasi vakavasti. Aivosairaudet tahtovat olla omassa mielessänikin muista elinsairauksista oudompia (olen kokenut raaan pahoinpitelyn työpaikallani ja eläköitynyt sen seurauksena 4 kymppisenä aivovammaisena).
En ole ollut ns. fanisi. Syvälle laaksoon katsoessani näen sen vehreän pohjan vielä -soolo-osuus.
Saat osanottoni kaipauksesta niin paljon kirjoittanut ihminen.
T. elämäntaiteilija/AV

Arja L Virtanen


Kolumnisi mm. ME-lehdessä ovat olleet odotettua luettavaa. Osaa ajatuksistasi olen siteerannut mm. omissa koulutuksissani. Kulttuurin ja tarinoiden yhdistäminen tieteelliseen tekstiin, se on avannut monelle toimijoille uusia ulottuvuuksia. Kiitos erikoislahjastasi. Olet yksi harvoista joka osuvasti osaa kuvata tavallisen ihmisen arkea ja niitä syvimpiä tunteita, joissa elämässä todellisuudessa on kyse. Siihen tarvitaan erikoislahja ja herkkyyttä. Parane pian. Tarvitsemme lisää sanojasi omaan kasvuumme ja ajatuksiasi kuulujoille kylvettäväksi.

Maarit, Tampere


Kiitos siitä mitä iloa ja kauneutta aivosi ovat tuottaneet meille aivottomille. Ehkäpä meidän aivoihin itäisi jotain….tsemppiä.

Vaalenapunainen-nainen


YHDESSÄ

Oi, onnellinen joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
ja yksi jos murtuisi, muut tukena ois.

– Eino Leino

Rukoillaan yhdessä, ihmeitä tapahtuu kun jaksaa uskoa ja luottaa huomiseen.

Mukana ajatuksissa


Voimia suuressa koitoksessa! Taivaallinen Isämme näkee kaiken ja on vierelläsi illasta aamuun ja aamusta iltaan. Runsasta Jumalan siunausta sinulle Tommy! 🙂

Ansku


Hei Tommy!
Toivotan sinulle lämpimiä ajatuksia, rohkeutta, voimia ja iloisia kauniita päiviä : )
Reetta

Tommylle!

Olet antanut sanat monille kauniille ajatuksilleni, mitä ilman Sinun lahjakkuuttasi en olisi osannut ilmaista.

Toivon Sinulle voimaa ja valoa vaikeina hetkinäsi.

Rakkaus tukee ja kannattelee meitä kaikissa vaiheissamme.

Monin lämpimin ajatuksin

Arja


Tommy
Olet
Mahtava
Myötäeläjä
Ystävyydelle
Lauluja
Luritteleva
Elämänmies

Lappia myöten


Tommy!

Olen täällä kovin miettinyt sinua ja elämäntilannettasi. Toivon kaikkea hyvää ja tiedämmehän että elämä kantaa, vaikeissakin tilanteissa!
Runosi aina koskettavat!!
Lämmöllä sinua ajatellen!

Tiina Kostova


Hei Tommy!

Lämmin kiitos runoistasi! Olen lukenut niitä nuoruusvuosista lähtien, minulle rakkaimpien runojen joukossa on monta Sinun runoasi. Paljon voimia ja rohkeutta, valoa ja rakkautta! toivoopi Arja


Hei!
Minut on tänä vuonna leikattu, lääkitty ja sädetetty syövän vuoksi. Helppoja aikoja ei voi luvata, mutta itse voi päättää (ainakin useimpina päivinä) omasta asenteestaan. Katso tulevaisuuteen, unelmoi! Päätä taistella äläkä luovuta huonoimpanakaan päivänä! Puhu. Lääketiede auttaa minkä vain voi. Tosi moni paraneekin. Itseään voi auttaa parhaiten päättämällä nauttia jokaisesta päivästä – ihan uhallaan. Elämä on ihanaa, sairaanakin! Voimia, asennetta ja enkeleitä luoksesi toivoo Eila Kajaanista


Viktor E. Frankl ajatteli luodessaan logoterapiaansa, että silloin kun ihminen kohtaa asioita, joita ei voi väistää tai muuttaa, hän voi vielä valita miten asennoituu. Toivotan sinulle Tommy voimia ja rohkeutta sellaisen asenteen löytämiseen, joka kantaa taistellessasi vaikeaa sairautta vastaa. Saatelkoon sinua Jumalan siunaus, toivo ja läheisten rakkaus.

Anna-Kaisa


Kirjoituksesi Me-lehdessä on monasti piristänyt mieltäni. Uskon saavani lukea niitä vielä pitkään jatkossakin.
Voimia Sinulle!

Turun Eeva


Voimaa ja jaksamista toivotan.

Odotan, että pääset taas kirjoittamaan hienoja kirjoituksia.

Veikko Tarvainen


Olen lähettänyt sinulle jo lämpimiä ajatuksia ja tässä sama tulee kirjallisena. Jaksa ja kestä mitä tuleman pitää. Sinulla on paljon enempi ystäviä kuin osaat ajatellakaan ja liitämme sinut iltarukoukseemme. Rakkautta on toisesta välittäminen. Tsemppiä sinulle toivottelee

Satuanneli


Tommy olet kertakaikkiaan
esimerkillinen MIES!!!!
Kaikkea hyvää elämääsi,TSEMPPIÄ!

Elise


Kun olet kohdannut järkytyksen
hiljenny sen edessä kuuntelemaan
mitä sillä on sinulle kerrottavana.
Älä pelkää, sillä sinulle ei tapahdu
mitään sellaista, mikä voisi sinua vahingoittaa.
Luojasi tietää kaiken ja auttaa sinua
joka askeleella.
Enkeleitä vierellesi päivin ja öin!

Yks runojasi lukeva mummeli


Voimia sairauteesi, uskoa tulevaan ja rakkautta ympärillesi!

kati laakso


Sinua rakastetaan!

Apla


Rakas Tommy,
toivon sinulle voimaa ja uskoa vaikeassa tilanteessasi. Olet minulle tärkeä ihminen runojesi kautta!

Satu


Hei Tommy,

Toivon sinulle voimia! Sinä olet ammentanut runoissasi voimia minulle kaikki nämä vuodet ja nyt on aika antaa sinulle jotain takaisin. Kiitos runoistasi, kiitos kaikista niistä kauniista sanoista jotka ovat auttaneet jaksamaan ja kulkemaan eteenpäin, ja myös näkemään maailman ja ihmisen kauneuden. Olet ajatuksissani, olet yksi meistä, kuljemme tässä maailmassa yhdessä!

Minna-Manna


Vaikka olen pieni lapin nainen, olen syntymälahjakseni saanut paljon voimaa. Siispä sitä nyt Sinulle myös lähetän!

sari rantaiso


Hej Tommy!
Tsemppiä! Brandom Bays’n kirja The Journey (myös suomeksi Matka) kertoo menetelmästä jolla voi löytää sairauden pohjalla olevan ongelman, käsitellä sen ja anteeksi antamalla vapautua siitä. (parhaimmillaan parissa tunnissa). matkamenetelma.fi netissä auttaa halutessa eteenpäin.

Kaikki on energiaa


Valoa, rohkeutta ja luottamusta elämän ihmeeseen!
Enkelit ovat koko ajan vierelläsi, niin henkimaailmasta käsin, kuin myös ihmisten muodossa!
Kiitos arvokkaasta työstäsi. Sinua tuetaan ja autetaan.

Harmonie


Hei Tommy!

Runosi, elämäsi ja rohkeutesi ovat antaneet minulle niin paljon! Ne ovat vahvistaneet minun omaa käsitystäni ihmisyydestä – SE ON RAKKAUTTA!

Silja Ilona


Kun teini-ikäisenä opin, että minulla on tunteet ja paljon rakkautta annettavana,
opin sen sinun runojesi kautta –
lämpimien, kiihkeiden runojen kautta.

Tekstisi pysäyttävät minut edelleen
kirjastossa,
junassa,
kotipostilaatikolla,

haastavat nauttimaan elämästä
ja rakkaudesta;

kiitos, kun annat kirjoitustesi myötä ihmisille elämän kauneuden puhtaana käteen.

Parane pian!

Heli Kataja, Seinäjoki


Voimia koko perheelle. Olet kovin mielessä Tommy, jaksamista Sulle, selviät!

Tuula Kari os. Suutari


Tommy, uskon, että sillä elämänilolla ja lämmöllä, jota viestit runojesi kautta meille lukijoillesi, on myös sinua itseäsi parantava voima!

Toivon sydämestäni paranemista ja siunausta Sinulle sekä voimia myös läheisillesi.

Mamy


Hei, Tommy! Tsemppiä sairauden voittamiseen! Odotan innolla näkeväni Sinut taas Uutisvuodossa. Olet ajatuksissamme.

Leena


Rakas Tommy,

Olet viisas mies. Sanasi ovat tuoneet elämäämme iloa, rakkautta, lohtua ja voimaa. Olet jättänyt meihin pysyvästi jälkesi. Toivottavasti osaamme elää tämän ajatuksesi mukaan: ”jätä niin paljon itsestäsi, ettet enää koskaan ole kokonainen”. Toivottavasti saat voimaa saamistasi viesteistä ja muistat, että olet sanoillasi ja kirjoituksillasi auttanut montaa ihmistä, auttanut jaksamaan ja haaveilemaan. Nyt on meidän vuoromme auttaa sinua, jotta voisit olla meidän tukenamme vielä vuosien ajan. Kaikkea hyvää sinulle ja taistelullesi.

R & L


Tsemppiä, Tommy! Kyllä sinä selviät.

Tinttu


Tsemppiä, vaikka oletkin meille ”vain TV:stä tuttu”.

Tiina & Kaitsu


Haluan lähettää Sinulle voimaa antavan halauksen joka auttaa jaksamaan taistelussasi sairautta vastaan. ”Toivon elämääsi auringonsäteen valoa, tuulen henkäyksen voimaa ja kuunvaloa, joka valaisee pimeimmänkin yön polun.”

Karoliina


Voimia tämän elämäsi vaikean haasteen kantamiseen!

Kiitos kaikista runoistasi, jotka ovat tärkeitä inhimillisyyden puolestapuhujia ja tuoneet valoa elämääni hetkinä, jolloin sitä on tarvittu!

Paranemista toivoen

Jaana Henriksson


Tommy, olet kylvänyt suunnattomasti aitoja ajatuksia suorina sanoina ja rakkautena runoissa, kannustanut kansaa välittämään veljistään. Merkityksekäs meininki jatkukoon! Toivon sinulle rutkasti rakkautta ja valtavasti voimaa!

Kiksus


Päivä kerrallaan se riittää.
Älä katso taaksesi ja sure mennyttä,
sillä se ei palaa.

Älä murehdi huomisesta,
sillä sen aika ei ole vielä.
Tee juuri tästä hetkestä
elämisen ja muistamisen arvoinen!

Tuisku


Hei Tommy,

Miehen ikään ehtineenä ja syvällisesti ajattelevana Ihmisenä, tiesit varmaan jo ennen sairastumistasi seuraavan tosiseikan:

Todelliset ystävät erottuvat joukosta silloin kun olet vaikeassa elämäntilanteessa. On mukavaa olla iloisen menestyjän ystävä. Vaatii kuitenkin paljon jaksaa kulkea ystävän rinnalla myös heikkona hetkenä. Pinnalliset ihmissuhteet loppuvat useimmiten vaikeuksien ilmaannuttua ja elämääsi jäävät ne, jotka aidosti sinusta välittävät. Nämä mukanasi kulkevat ihmiset ovat elämäsi enkeleitä. Suhdetta näihin sielunkumppaneihin tulee vaalia ja kunnioittaa.

Olen havainnut myös sen tosiseikan, että mieleltään herkät ihmiset ovat alttiimpia sairauksille. Tunteettomat ja itsekkäät ihmiset säästävät luonnostaan itseään ja terveyttään.

Kiitän sinua Tommy kauniista runoistasi, joilla olet osaltasi tehnyt tätä maailmaa hieman paremmaksi paikaksi elää!

Rukoilen sinulle ja läheisillesi voimia taistella rankkaa sairauttasi vastaan.

Kaikkea hyvää elämääsi =)

Merituuli


Hei Tommy!
Uskon mielen, kielen ja kehon yhteisvoimaan. Kannattaa uskoa: Mielelläni terveeksi. Aiheesta on myös julkaistu kirja.
Toivon Sinulle, Tommy, kaikkea parasta ajatuksen voimalla!

Tuotoksiesi ihailija Merja Etelä-Karjalasta

Merja Saalasti


Ethän anna periksi, ethän…

Nina


Kolme tuttavaani ovat toipuneet
loistavasti. Kyllä siis Sinäkin.
Älä luovuta, kun muutenkin olet niin positiivinen.

Arja


Niin monta runoasi on kantanut yli pahan paikan, tehnyt sillan sinne minne ei voinut sitä rakentaa muutoin. Tuonut lohtua kun mikään muu ei hetkeksikään surua poistanut. Auttanut jaksamaan kun jalat eivät halunneet kantaa. Nyt toivon että kaikki se mitä olet antanut meille muille, palaa luoksesi ja paranet mitä pikemmin! Voimia!

Tessu


on luotettava huomiseen

päivästä toiseen

vaikka tietää että joskus kuitenkin

tapahtuu jokin niistä asioista

joka saa putoamaan polvilleen

luopumisen aika tulee

ja päivät vaihtuvat suruun

siihen mennessä täytyisi keksiä

miten selvitä

tehdä pohjatyöt huolella

löytääkö ajatuksistaan

sitä tartuntapohjustetta

jolle voi surunsa kaataa

ilman että se hukuttaa elävältä

riderintherain


Hei Tommi. Olen sinun sairaudestasi tietoinen, mutta periksi ei saa antaa, sen sinä varmasti jo tiedätkin.
Olet niin positiivinen ihminen, että selviät tästäkin voittajana.
Sinulla on hyvät tukijoukot taustalla ja se on jo puoli voittoa.
Uupumus on asiaan kuuluvaa joten sekin häviää kun hoidot on annettu.
Toivon sinulle ja perheellesi kaikesta huolimatta todella hyvää syksyä, ja paranemista.
Ruska on kauneimmillaan täällä eteläsuomessakin jo.
Lämmin rutistus sinulle ystäväni.

Terveisin Anneli Tervala Hollolasta.


Hei Tommy!

Rukouksia ja parantavaa energiaa sinulle ja kiitos ihanista runoistasi! t.Riitta Parkanosta


Hei Tommy!

Tsemiä. Ota käyttöön sun mahtava mieli…kuvittele kasvain joka päivä pienemmäksi ja pienemmäksi.

Haleja Loviisasta.


Niin moni meistä, jotka olemme saaneet paljon tavastasi nähdä maailmaa ja välittää näkemääsi, haluamme lähettää sinulle nyt voimia ajatustemme kautta.

ami


Hei Tommy

Luin lööpistä, että sinut on jätetty yksin sairautesi kanssa. Niinhän siinä usein käy: ihminen menestyy, kaikki haluaa olla ystäväsi, ihminen sairastuu, kukaan ei ole huomaavinaan. Älä anna sen lannistaa, vaan iloitse siitä, että olet ollut kaikille hyvänä esimerkkinä siitä, miten mieskin voi olla herkkä ja aito ihminen. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia sairauden kanssa jaksamiseen.

Heidi


Olen ollut runojesi ystävä noin 30 vuotta.
Paras runosi on mielestäni seuraava, jonka kirjoitan tähän kokonaan:
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä,
osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmiselle,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Vuodesta 1971 lähtien olen lausunut runoja, silloin 9-vuotiaana rakastuin niihin, niistä tuli ystäviä, lohduttajia. Ihailen runoilijoita, itse olen kirjoittanut vain muutamia runoja. Jätät kansallemme ainutlaatuisen perinnön. Et liene loukkaannu, jos sanon, että rukoilen puolestasi. Osasi on etukäteen suunniteltu ja joka tapauksessa monelle, minullekin, hyvin merkittävä. Voimia ja jaksamista, olet selviytyjä!

Höpsötär


Tommy hyvä!

Olet elänyt valtavan rikkaan elämän ja antanut jälkipolvillekin paljon mietittävää!

Tsemppiä näissä uusissa haasteissa. Omakohtaisesti tiedän, että jo pelkkä syöpäepäily pysähdyttää miettimään omaa elämäänsä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. ”Entä jos elämää on vain muutama hetki jäljellä, kuinka ja mihin käytän sen?”

Keskity itsesi parantamiseen, tee kaikkea sitä, mitä tuottaa sinulle iloa, äläkä välitä ihmisten reaktioista. Se pelottaa, mitä ei ymmärretä ja pelko tuottaa kummallisia reaktioita tervejärkisissäkin ihmisissä.

Kaikki ihmiset, jotka ovat omakohtaisesti tai läheisensä kautta kohdanneet vaikean sairauden, ymmärtävät sinua varmasti. Ehkä sinä ja läheisesi löydätte lohtua vertaistuesta, jos yksin on liian vaikea asioita käsitellä.

Suomalaisten myötäelämisen taito vaan on varsin kohmea. Mutta se ei tarkoita, etteikö täällä olisi paljon ihmisiä, jotka tuntisivat myötätuntoa ja ymmärrystä tilannettasi kohtaan. Mutta suomalainen vaikenee, niin iloissa kuin suruissa.
Elanor42

Runosi ovat kulkeneet rinnallani monien vuosien ajan ja olleet ilonani ja tukenani. Toivon, että sen kaiken ilon ja tuen vastavuoroisesti voin ojentaa sinulle.
Jaksamista!

Merimari


Kiitos Tommy runojesi voimaa antavuudesta, innoituksestasi ja oman minän rohkeasti peliin pistämisen uskalluksesta!

Runossasi:

Jokainen
joka on pidellyt
aaltojen silittämää
kiveä kädessään
tietää
että jatkuvilla hyväilyillä
on ihmeitä tekevä voima.

Olen voinut kokea myös sanojen voivan olla ihmeitä tekevä voima.

Lopuksi oman runoni myötä sinulle hyvien hetkien runsautta ja voimaa jokaiselle päivällesi!

Näin tähdenlennon.
Toivoin jotain.

Enkä toivonutkaan pitkää elämää.
Vain oikeita valintoja
ollaksemme onnellisia
yhdessä ja erikseen
missä tahansa kuljemmekin
täyttääksemme elämän meille antaman lahjan.

Terveisin Kirsi Kuivalainen


Hei Tommy!
Kiitos kaikista kauniista runoistasi, joilla muutat maailmaa paremmaksi.
Suosittelisin sinulle nyt nauruterapiaa kirjojen muodossa -positiivinen asenne on tärkein keino selättää sairaus :).
Hyviä nauruterapiakirjoja ainakin aluksi ovat Unni Lindellin ja Mark Levengoodin kirjat ”Vanhat tädit eivät muni” ja se toinen, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista – jotain villojen antamisesta siinä sanottiin… Eikä haittaa, vaikka olisit jo lukenut ne moneen kertaan, ne kannattaa kaivaa taas esiin, aina niistä saa vatsansa kipeäksi ja vedet silmiin 😉
Mark Levengoodin muutkin kirjat ovat varteenotettavia hyvän mielen tuojia.
Olen itse käynyt läpi kaksi syöpää, mutta tässä sitä vaan porskitaan, vaikken viimeisen, eli rintasyövän kohdalla, ottanut edes sytostaatteja, huolimatta lääkärien suosituksesta – tai siitä, että imusolmukkeissa oli jo etäpesäkkeitä. Tuolloin, viitisen vuotta sitten, elämässäni alkoi niin innostava opiskelujakso, että kieltäydyin hetkeäkään ajattelemasta, että syöpä veisi hengen. Kieltäydy sinäkin!
Silti tällaisena luontaislääkintäihmisenä suosittelen ottamaan yhteyttä ainakin hivenainelääkäreihin tai vastaaviin, jos et uskoisikaan homeopatiaan.
Kaikkea hyvää ja parempaa huomista.

Arja Rannikko


Hei,
Seinälläni on kalenteri, jonka päällimmäisenä sivuna on tällä hetkellä runo: Murheeseen suhtautukaamme kuin raskaan lumen painama oksa. Joko kestän tai katkean, mutta toukokuun tullen jossain kukkii oksa.- Tommy T.
Voimia elämääsi

Anna


unelmoi, sillä unelma on kaikki….ja koskaan, koskaan älä anna periksi

lomautettu vaan ei lamautettu


Kiitos siitä, että olet auttanut tuomaan tunteet julki rakkaudessa ja opettanut ettei niiden näyttämisessä eikä puhumisessa ole mitään salattavaa. Sinä olet RAKKAUDEN APOSTOLI kiitos siitä ja upeista runoistasi, niitä toivomme paljon lisää. Ole rohkea tiedät, että rakkaus, usko ja toivo kantavat sinua taistelussasi, joka on todella haastava.

Piikana


Hei! Ystävälläni oli vaikea aivokasvain muutama vuosi sitten, hoidot ja elämä oli vaihtelevaa ja usein vaikeaa aikaa, mutta toipui ja nauttii taas elämästä.
Onneksi hoidot ovat nykyään kehittyneet valtavasti.
– Muista, että sairaana on lupa olla voimaton ja kiukkuinen kun siltä tuntuu! Eikä ole pakko tehdä mitään. Läheiset ymmärtävät kyllä.

Terttu


Hei Tommy!
Olen ollut runojesi ystävä ”murkusta” asti, nyt täytän 53 vuotta. Runoistasi olen saanut vuosien kuluessa iloa, apua, inspiraatiota, voimaa, vaikka mitä! Niistä sain myös lohtua yhdeksän vuotta sitten toipuessani syövästä. Toivon sinulle voimia positiivisuuteen raskaasta elämäntilanteesta huolimatta ja lähetän suuren halauksen sekä sylillisen lämpimiä ajatuksia.

Meku


Tsemppiä Sinulle, Tommy.
Kiitos ihanista runoista!

Pirjo Wienistä


Voimia!

malla81


Uskon, että ammennat voimia itsellesi syksyn kauniista aurinkoisista päivistä, ruskan väreistä ja positiivisesta elämän asenteestasi!!!
Iso halaus sinulle..

T.Eija


Moi Tommy.

Kävin itse juuri neurologilla ja sain kuulla mukavia uutisia – saan jälleen ajaa. Olen kyllä tehnyt sitä salaa tässä muutenkin, mutta on mukavampaa, kun lääkäri antaa siihen virallisen luvan.

Itseltäni leikattiin puolitoista vuotta sitten kasvain päästä. Ei niin pahaa, etteikö siitä olisi seurannut jotain hyvääkin. Elämäni on muuttunut parempaan suuntaan, vaikka haasteita on ollut tässä matkan varrella muutenkin. Ymmärrän ehkä paremmin muita ja jaksan iloita hyvinkin tavallisista asioista, vaikka vanha ”minä” aina ajoittain nostaakin päätään jostain sisimmästä.

Älä mieti tulevaa, vaan ota joka päivä vastaan sellaisena kuin se tulee. Mikään ei ole pysyvää ja kaikilla on omat ilonsa ja surunsa. Mutta täytyy sanoa, että kokeile juomaa, joka on ainakin helpottanut omaa elämääni. Se on aloe vera -juoma jo faaraoiden ajalta. Sitä voit saada joltain tutulta. Forever myy sitä hyvällä koostumuksella ja hinnalla (96%/ 31e/litra). Gooogleta aiheesta ja kokeile sitä, sillä se antaa hyvät eväät toipumiseen ja suoliston puhdistumiseen ja antaa energiaa päivän puuhiin. Samoin, jos leikkaus tehdään, niin syö sitä ennen jo e-vitamiinia – se pehmittää arpikudosta ja siitä on hyötyä myöhemmin aivoillesi.

Näistä en tiennyt mitään aiemmin ja olisin ollut kiitollinen, jos joku olisi vinkannut jo silloin kyseisistä aineista. En kylläkään ole varma, olisinko ollut valmis kokeilemaan niitä silloin. Nyt tieto on kuitenkin tavoittanut minut ja halusin jakaa sen asian kanssasi.

Mukavaa syksyä.

T. Anne


Vastoinkäymisiä tulee kullekin eteen vain sen verran, mitä kykenee kantamaan. Voimia ja positiivisia ajatuksia lähettäen.

Marjo


Hei
ikävä, että olet sairastunut. Voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että Luoja ei anna kenellekään liikaa kannettavaa vaan joka asialla on jokin tarkoitus, vaikka ihminen ei sitä aina heti ymmärrä. Luota siihen, että Luoja tietää kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, ja vaikka nyt sinusta tuntuu ikävälle, niin Hän huolehtii Sinusta. Luojan Siunausta

Hilppe


Hyvää jatkoa Tommy!
Elämä on rankkaa ja arvaamatonta, eikö?
Luin juuri ET-lehdestä kolumnisi, jossa aiot elää yli 300-vuotiaaksi.
Minusta se ei ole tavoite, kaikki tutut ovat jo siirtyneet toisaalle, mananmaille.
Toivon, että rankat hoitosi purevat!

Eeva


Hei Tommy

Kiitos sanoistasi meille suomalaisille. Olet koskettanut monia. Toivottavasti meidän sanamme saavat nyt koskettaa Sinua, tuoda lohdutusta, voimaa, toivoa.

Kaikkea hyvää ja ennen kaikkea toipumista Sinulle!

Henna


Kun onnistuin haluamassani asiassa, ostin itselleni palkinnoksi kaksi viinilasia. Toisessa lukee ”Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään olla käyttämättä”.

Uskon, että olet yhtä positiivinen kuin runosikin ja selviydyt tästä kaikesta. Lupaathan?

Anne


Voimia sinulle ja kiitos kun toit esille ystävien häviämisen sairauden koittaessa. Onneksi sinulla on edelleen positiivinen asenteesi.

Monet tuntemattomat kuitenkin toivovat sinulle kaikkea hyvää!

Värikästä sysynjatkoa!

äiti raisiosta


Toivon sinulle sellaista luovaa voimaa, että pystyt luomaan mielikuvia jotka hoitavat sinua, sillä ajatuksella on valtaisa voima. Keho uskoo sen mitä aivot sille kertovat. Sinun luovuutesi on jo hellinyt muitakin ihmisiä, anna sen helliä nyt sinua. Sulattakoot ajatuksesi kaiken ylimääräisen pois päästäsi : ) Tanja Leino

Hei Tommi!

Kiitos kaikista ihanista runoistasi, jotka antavat ihmisille voimaa. Toivon sinulle voimaa, rohkeutta ja paljon positiivisuutta, jotta jaksat taistella tämän vastoinkäymisen läpi. Olet merkinnyt minulle paljon ja antanut monta ihanaa hetkeä runoillasi ja esiintymisilläsi. Odotan lisää… JOTEN tsemppiä! Iso hali!

Erja-ope


Hei Tommy!
Olen ehkä noin 10-15 vuoden ajan lukenut runojasi. Saanut niistä voimaa ja lohdutusta petetyksi tulemisen hetkillä, mutta myös suurta toivoa, iloa ja uskoa uuden rakkauden kynnyksellä. Olet suurenmoinen persoona ja kaikkea mitä minä olen sinulta runojesi kautta saanut, haluan nyt antaa sinulle. Rakkaudella Kitta


Lapselleni kirjoittamani iltarukousta mukaellen:
Rakas Jumala Taivahasta,
katsot Tommya, pientä lasta.
Hän Tommyn suojaksi enkelin laittaa,
ettei Tommya enään mikään haittaa.
Kiitos tästä päivästä.

piamaria


Hei Tommy!
Olen iloinen, että olet olemassa. Olen lukenut paljon runojasi ja ajatuksiasi, olen saanut niistä iloa ja jaksamista elämälle. En osaa runoja kirjoittaa mutta toivon Sinulle jaksamista ja voimia, olkoon enkelit vierelläsi knu en voi muutakaan toivoa.
Runojesi ihailija Leena


Taivaalta leijui, poskelles suli.
Samasta pilvestä enkelikin tuli.
Olalles istuu, korvaan kuiskaa:
lämmöllä sua, ystäväs muistaa !

Myötäeläen, fanisi Helmi

Elämä on mysteeri, jonka ratkaisuun menee ihmisikä…
Tsemppiä ja jaksamista Sinulle.


PARANE !!!
Maailma olisi paljon kylmempi paikka ilman sinua.

rauno


Tommy on antanut niin paljolle ihmismäärälle kutkuttavia lukuhetkiä runomaailmassa ja sen ihmismäärän hiljaiset viestit kulkevat varmuudella Tommyn pienten enkelien saattelemana parantamaan Tommy vakavasta sairaudesta.

Leo Aro


Kiitos paljon hienoista runoista, joita olet kirjoittanut. Olen saanut niistä usein voimaa ja iloa. Olen nähnyt sinut myös ”livenä” ja pitänyt näkemästäni. Voimia sinulle tällä elämän kivisellä polulla. Tukeva halaus ja lämmin pusu!

Maritta Niva


Rakkauden apostolille!
Hyvä, positiivinen mieli parantaa paljon. Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Etsin ikävistäkin asioista hyviä puolia. Joskus niitä ei millään tunnu löytyvän. Aikojen päästä huomaan, että opin tästä taas jotain.

Olin juuri rakastunut, kun sain tietää sairastavani rintasyöpää. Olin niin onnellinen etten edes osannut pelätä mitään.

Gynekolookini sanoi minulle, että olette hyvissä käsissä. Minä uskoin onneksi häneen. Minut hoidettiin julkisella puolella ja he osasivat asiansa.

Rakkaani huolehti minusta hyvin. Minulta kysyttiin, että mitä hoitoja sait? Vastasi, että Jyrkin. Minulle tehtiin iso leikkaus ja kaikki meni todella hyvin.

Nyt sinulla on todettu kasvain. Löydän siitä hyvän puolen: sille voidaan ainakin yrittää tehdä jotain. Jos sitä ei olisi löydetty niin kohta ei tarvitsisi edes yrittää tehdä hyväksesi mitään. Mikäli sinulla on rakas läheinen niin pitäkää toisistanne hyvää huolta. Läheisyys lämmittää ;-)))
Voimia sinulle Tommi

Sipelius = Sirpa Anneli Enroth

Hei Tommy !
Rukoilen sinulle voimia kestää kaikki sairautesi hankaluudet.
Yritä olla positiivinen niin se auttaa paranemaan!
terveisin sinikka Costa Ricasta


On ollut ikävä lukea
ettei sinua tueta.
Älä vaivu synkkyyteen
vaan usko tulevaisuuteen.

Riitta


Sinä, Tommy, joka olet ajatuksillasi rohkaissut ja kannustanut meitä mitä erilaisimmissa elämämme tilanteissa, kiitos Sinulle siitä. Ajatukseni viivähtävät luonasi lämpiminä ja toivon, että jaksat kantaa raskaat päivät, joita hoidot väistämättä elämääsi tuovat. Voimia Sinulle ja läheisillesi!
uskollinen lukijasi


Olet tuonut runoillasi hyvin paljon valoa elämääni. Uskon ,että olet myös itse elänyt hyvin täyttä ja ”valonhakuista” elämää. Voimia ja uskoa tulevaan.

Eija


”Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat sairautta täynnä, ja ahtaita ikävän vuosia, niin kuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii!” Edith Sjödergran´in runoa lainatakseni. En tunne sinua, mutta olet lukenut ajatukseni useammin kuin kerran ja laittanut ne sitten hyvässä järjestyksessä paperille toistenkin luettavaksi. Olet viisas, taistelet paikastasi maailmassa, mutta AINA RAKKAUDELLA. Olen samanlainen – uskon hyvyyden saavan aikaan enemmän kuin mikään muu mahti maailmassa! Tarvitsen vielä Sinun kirjoituksiasi – en ole vielä valmis luopumaan ajatuksistani, jotka sinä osaat niin viisaasti paperille laittaa! Kaikella on tarkoitus – ymmärrämme sen myöhemmin. Taivaan Isä antaa kyllä sinulle voimia viedä tehtäväsi loppuun toisien auttamistyössä. Älä pelkää äläkä vihaa; se myrkyttää veren. Rakasta vaan! Rakasta meitä kaikkia sanoillasi! Yhdessä kestämme mitä vain, et ole koskaan yksin, muista se AINA!

Heleena H.


Tommy,

omalla myönteisyydelläsi ja luovuudellasi olet antanut monelle ihmiselle valtavan paljon rohkeutta ja syvyyttä ilmaista tunteita ja ajatuksia runojesi kautta. Minua runosi ovat koskettaneet erityisen syvältä sieluani. Ne ovat olleet mieheni ja minun elämässäni tapaamisestamme lähtien. Häissämme vieraat saivat paikkakorttinsa viereen yhden runosi muistoksi kotiin vietäväksi. Lähetän Sinulle erittäin paljon myönteisiä ajatuksia kiitollisuuden kera.

Miiu


Hei Tommy,
toivon valon enkeleitä rinnallesi edistämään toipumistasi. Olet antanut Suomen kansalle niin paljon kauniita sanoja ja valaissut harmaita päiviämme, että nyt heijastamme tuota valovoimaa takaisin sinulle. Rakkaus parantaa ja rakkautta sinulle lähetämme.

Satu Elina


Hei sinä ihana tunteiden tulkki! Voimia ja enkeleitä elämääsi!! Olet antanut paljon toisille runoillasi…lohtua,kauneutta ja rakkautta…Toivon tätä kaikkea nyt sinulle!!

Maarit


Voimia ja pikaista paranemista toivoen!

Kirsikka


Päivä kerrallaan, Tommy.
Älä luovuta!
Varmasti on päiviä jona väsymys painaa, lääkitys kuvottaa ja voimat on vähissä.
Silti, parantuminen on mahdollista, usko siihen mahdollisuuteen.
Aina on toivoa, aina.
Siis tsemppiä valtavasti!

Hanna

Sydämeni pohjasta välitän kultaisia auringonsäteitä, parantavaa positiivista energiaa ja lämpimiä syysterveisiä sinulle Tommy Tabermann, sinä jumalainen rakkauden tammi!

Kuutar


Hei, Tommy!

Olet selvinnyt elämässäsi monenlaisesta jo tätä ennen, eikö vaan. Selviät siis tästäkin! Meitä on monta, jotka lähettävät sinulle vahvistavia ja parantavia ajatuksia kun luemme runojasi tai kolumnejasi.

Virve Nuorgam


Elämässä on valon ja varjon aikoja.
Varjosta pääsee aina ajan kanssa valoon. Toivon Sinulle lujaa uskoa ja voimaa valon saavuttamiseen. Lähimmäisten ja vieraiden voimaannuttavat ajatukset kannattelevat Sinua. Toivon että löydät vaikeinakin aikoina hymyn ja jopa naurun voimaannuttavan vaikutuksen. Ajatukseni tukevat Sinua.

Ansku


Hei Tommy!
Olen seurannut mediasta tilannettasi ja ollut todella surullinen puolestasi. Tahdon omasta puolestani toivottaa sinulle voimia, jaksamista ja jumalan siunausta elämääsi. Rukoilen puolestasi ja olet ajatuksissani. Terveisin: myötäeläjä Minna 😉

Minni -68


Hyvä Tommy – ”Tulla lujaksi
pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.”
Tämä runosi on ollut elämäni mottona – kiitos tästä ja kaikista runoistasi. Koskettavaa ja kaunista.
Elämäniloa toivon jokaiselle päivällesi.
” Runojasi rakastava”


Kun olen tällainen ”rukoilijasirkka” niin tietenkin, heti sairautesi tultua julki, aloin rukoilemaan. Pyydän Iskältä sinulle vaan kaikkea, mikä on sinulle parhaaksi. Taivaan Isä sinua siunatkoon ja auttakoon!

Kylli-täti


Elämään tarvitaan siivet ja juuret, ilot ja unelmat suuret sekä surut pienet. Toivon Sinulle kaikkea hyvää, lähetän ISON HALIN ja lämpimiä ajatuksia. Sinua siunaten!

Leila


TAISTELE, TAISTELE, PERIKSI EI ANNETA PIIRUAKAAN! POSITIIVISUUS ENNEN KAIKKEA.

Karpaasi


Hei Tommy! Olen itse syövästä toipunut ja tuo mitä jossain kerroit, että ystävät eivät uskalla tulla kosketusetäisyydelle eivätkä juurikaan yhteyttä pitää, on kovin tuttua. Outoa, että vielä tänäkin päivänä ilmeisesti pelätään syövän tarttuvan vaikkapa halauksesta.

Sinulle tsemppiä sylin täydeltä! Nyt sinulla on meneillään kaikista rankin vaihe; usko pois, asiat helpottuvat vähitellen.

lennu


”On asioita, joita kuunnellaan korvilla, on asioita, joita kuunnellaan silmillä ja asioita, joita kuulee vain sydämellä, myötäelämisellä.” (Positiivareidenkirjasta YSTÄVYYDEN LÄMPÖÄ)
Niin monasti silmäni ja korvani ovat kuulleet ihania runojasi ja kuunnelleet mukavaa jutusteluasi, niistä KIITÄN. Toivon Sinun nyt kuulevan sydämeni äänen – myötäelämiseni nykyisessä koettelemuksessasi. Olet täysillä mukana rukouksissani
– rakkaudella Liisa Selänne

Minun viestini sinulle Tommy on että Tunne olosi hyväksi nyt. Älä ajattele muuta keskity siihen. Olet vahva ja olet voittaja.

terveisin yksi ainoa hius


Sinun runosi ovat auttaneet minua monen murheen yli. Niistä kumpuava rakkaus ja elämänviisaus auttavat jaksamaan. Tahtoisin kirjoittaa sinulle runon mikä kantaisi sinua vaikeiden aikojen yli.
Sanat vain puuttuvat.

Suvipäivikki


Hei Tommy,

sanoja minulla ei ole – mutta on lämmin ajatus.

Päivi


Kiitos sanoista pienistä,
kiitos elämän suolasta,
ajatuksista syvistä,
viljavista jyvistä.

Kipusi tunnen,
kipusi jaan,
kanssas sun,
taivaan ja maan.

Tommi


Tommylle ja perheelle valoa ja voimia!

Uskon ajatuksen parantavaan voimaan.
Voi jospa saisimme kaikki parantavat ajatukset samaan aikaan tuhoamaan kasvaimesi!

Ella


Tämä hetki – tässä ja nyt –
elä ja nauti siitä, mistä voit.
Tsemppiä paranemiseen! 🙂
lukijasi

Tommy Sinulle,

RAKKAUS – mitä se on
vierelläkulkija

Nyt olet RAKKAUDEN paikalla

Ota vastaan
Ole avoin

RAKKAUS on niin
suurta
ääretöntä
käsittämätöntä

Sen valtaan on vain
heittäydyttävä
hypättävä tyhjän päälle
imettävä itsensä täyteen
RAKKAUTTA

RAKKAUDEN voima on IKUINEN

Me vierelläkulkijat olemme osa Sinulle levittäytyvästä RAKKAUDESTA

RAKKAUDELLA Tuksu


Hyvä sydämesi auttaa Sinua jaksamaan eteenpäin maailman tuiskuissa!

Maarit Tampereelta


Hyvä Tommi!

Kunpa osaisin kirjoittaa sinulle rohkaisevan ja kauniin runon. Sellaisen joilla sinä olet meitä monia hellinyt. Koska en osaa, lähetän sinulle ja perheellesi Rakkautta, paljon Rakkautta ja voimaa.

Heidi


Hei Tommi!
Olen arvostanut Sinua kovasti Uutisvuodossa älykkyydestäsi ja ihanasta huumoristasi. Katsoin muutaman kerran sitä Sinun lähdettyäsi uusiin haasteisiin ja kiinnostavaan työhön, mutta se ei enää ole ollenkaan niin hyvä ilman Sinua.
Olen löytänyt ja ostanut Sinun korttejasi, joissa on hyvin monta minua koskettavaa lausetta!
Voimia Sinulle. Toivon, että paranet ja tulet terveeksi.
Yksi erikoissairaanhoitaja Kotkasta

Leenamaria


Terve Tommy!
Kehoitit minua -70 luvulla uskomaan unelmiini, ja useimmat niistä ovat toteutuneet, nyt ajatukseni ovat hengessä sinun luonasi, ja pyydän sinua uskomaan omiin unelmiisi. Jaksamista ja voimia elämääsi.

Jussi


Maailma tarvitsee Sinua ja tekstejäsi vielä. Minulle ovat tuoneet uskomattoman monta elämyksen ja liikutuksen hetkeä, kiitos niistä Tommy!

Annu


Olet aina ollut julkisuudessa niin iloisen ja positiivisen oloinen ja toivon, että vaikeasta tilanteestasi huolimatta jaksat yhä ajatella elämänmyönteisesti tätä elämää eteenpäin. Voimia ja jaksamista Sinulle ja läheisillesi synkempien ja raskaampien hetkien keskellä sekä kaikkea hyvää elämääsi. Rukoilen ja toivon, että myös läheisimmät ystäväsi jaksavat tukea sinua elämäntilanteessasi. Vain Luoja tietää meidän kaikkien päivien määrän ja on luvannut antaa voimia jokaiselle, joka Häntä rukoillen ja anoen nöyrästi lähestyy.

Sisulikka


Hei Tommy,
kyllä sinä yhden aivokasvaimen selätät. Muutkin ovat selvinneet siitä Tsemppiä ja positiivista mieltä. Lämpimät terveiset Frankfurtista

Pirjo


Toivon sinulle voimia koettelemukseesi. Lämpimät ajatukseni saattelevat sinua.
Sirpa Möller

Hei Tommy! Tieto sairaudestasi oli perheellemme järkytys. Vaikket meitä tunnekaan, olet meille tärkeä. Tarvitsemme kaikki lämmintä sydämellistä viisauttasi tässä maassa. Voimia taisteluun, rukoilemme lapseni kanssa parantumisesi puolesta.
Poskipusuja ja haleja!

Jaana, Pauliina ja pojat


Tommy T,
kun katsot taaksesi näet meidät tuhannet, joita olet lykkinyt elämässä eteenpäin. Tässä me seisomme, ihan lähellä, tiiviinä muurina. Nojaa hiukan ja ponkaise sitten yli näiden synkkien päivien. Tietä on vielä paljon kuljettavaksi, eikä mitään kiirettä!

Helena Heinvuori


Tshemppiä
Muista, myös auringossa on tummia laikkuja ja kuitenkin eräänä päivänä nekin lähettävät valosoihdun läpi pimeän.
Näin käy sinunkin.
Kun vain jaksat pimeän hetken niin sitten koittaa taas valo ja ilo 😀

Rakkaudellisin siivin

Eva


Toivon että päiviisi mahtuu myös iloa ja onneakin harmien varjostuksesta huolimatta. Voimia ja jaksamista. Näytä sille!

Yksi (monista) joka haluaa toivottaa kaikkea hyvää


Hei Tommy,

toivon Sinulle sydämestäni voimia ja jaksamista sairautesi voittamiseksi. Olen seurannut kolumnejasi ja elämääsi tiedotusvälineistä. Olet Ihminen isolla I:llä. Olet uskaltanut aina olla erilainen Mies, puhua ja kirjoittaa rakkaudesta upeasti! Olet myös uskaltanut puhua hienoista asioista eduskunnassa.
Hyvää syksyä ja paranemista! Toivottaa

Arja Sirén

Hei Tommy

Kuulin surullisen uutisen ja ajattelin, että sinä saisit saada voimia tiedolla, että meitä on paljon jotka odottavat sinun paranevan pian. Pidämme kädestäsi kiinni 🙂

terv. Pirkko Imatralta


Tsemppiä, jaksamista ja positiivisia ajatuksia vaan! Kyllä se aurinko paistaa taas ja elämä kantaa kun uskoo parempaan huomiseen. Kaikki menee kuten on tarkoitettukin.

Toni


Hei Tommy! Olen todella pahoillani että olet sairastunut. Olet antanut minulle sekä tekstiesi että esiintymisesi kautta paljon iloa ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Toivoisin, että voisin vastaavasti antaa sinulle edes näin ajatuksen tasolla voimia sairaudestasi toipumiseen. Lämpimin miettein sinua ja läheisiäsi ajatellen!

Marita


Olen toivonut sinulle hyvää tätä päivää joka aamu sen jälkeen, kun kuulin sairastumisestasi!

Ihailijatar


Tommy,
olet antanut itsestäsi julkisuuteen ihanan positiivisen, hersyvän ja rakkautta huokuvan kuvan. Sinusta on voinut aistia kadehdittavankin avointa bakkanaalisuutta ja bon vivant-asennetta. Elämähän ei ole vakavaa eikä meiltä vaadita suorittamista. Ainoa asia, mitä meidän kaikkien pitäisi ehtiä elämässämme tekemään, on rakastaa! Riittää että rakastaa täysillä yhdenkin päivän. Sinä olet selvästi rakastanut täysillä. Ja sinua rakastaa monella eri tasolla moni tuntematonkin ihminen. Se varmasti välittyy sinun sydämeesi asti! Voimia.

Minna Strömberg


Hei Tommy!

Suomalaisella sisulla eteenpäin!

Vaikean hyväksymisestä syntyy elämisen helppous
-Eija Partanen-

Itseäni tämä on tsempannut elämässä eteenpäin. (3 aivokasvainta operoitu ja niistä toipunut)

Sari


Hei Tommy Tabermann!

Kiitos että olet se, joka olet!

Kiitos kaikista ihanista runoistasi sekä kaikesta muustakin, mikä liittyy valoisaan persoonallisuuteesi!

Ihaillen ja arvostuksella

Riitta Kukkonen


Kiitos kaikista upeista runoistasi! Muutama niistä on merkinnyt minulle paljon. Esim. Laulu yksinkertaisista tosiasioista ja upeat eroottiset runot.
Uskoa Sinulle paranemiseen !

Anne Dahlgren


Niin pelottavalta kuin elämä näyttääkin, suoriutuu siitä parhaiten suoriutumalla yhden päivän kerrallaan. (Maria Jotuni)

Voimia Tommylle!

Tuula ja Raimo Kantola


Voimia ja jaksamista Tommy!
Olet paljon muita virvoittanut,
toivottavasti saat nyt itse avun.
Kauniita kirkkaita syyspäiviä sinulle, Siunaten

Eija


Tommylle <3

”Silitän sinua, pidän kiinni,
juttelen, rutistan sinua,
sillä sinunkin karvaisen rinnan
takana
asuu lapsi…”
(H.Tarmion sanoja muutellen..)

Enkelivoimia Sinulle <3

terveisin Sirpa


Rukoukset puolestasi, toivon, että Yläkerta on kuulolla. Terveisiä ja tsemppiä!

Irkku


Rakas Tommy!
Ajattele, että pääsi on ilman kasvainta. Ajattelulla on satumainen voima. Enkelten terapiaa sinulle!

Anja


Esteet eivät voi pysäyttää sinua,
toiset ihmiset eivät voi pysäyttää sinua
– uskoa ja hyvää tulevaa

Mami


Tommy, sinua ei ole unohdettu. Muistan sinua iltarukouksissa. Ihmiset ovat vain halunneet antaa sinulle aikaa ja rauhaa LEVÄTÄ ja kerätä voimia hoitoja ja PARANTUMISTA varten ja olla oikeasti niiden kanssa jotka sinulle ovat läheisiä. Kirjoita sairaudestasi, kirjoita se pois. Se auttaa sinua, mutta parannuttuasi varmaan jotain muutakin ymmärtämään ja valmistautumaan siihen mitä tulemaan pitää.
Lämpöhali

tähtiä kämmenellä -asti kirjojasi lukenut


Tommy, voimia sinulle kestää ja tulla toimeen sairautesi kanssa! Olet aina ollut niin positiivinen, humoristinen ja hymy huulin olen seurannut juttujasi tv-ohjelma Uutisvuodossa.
Onneksi sinulla on mahtavat tukijoukot tukenasi. Kaikkea hyvää elämääsi!

Leila


Elämä on… ja joskus elämä yllättää varsin ikävällä tavalla… mutta niin kauan kun on elämää on myös toivoa !

Marliisa


Kristus on kärsimyksessä salatulla tavalla läsnä.

Merja Une Turunen


Lööpissä oli, ettet ole saanut tukea läheisiltäsi. Toivottavasti se oli vain lööppi ja olet itse löytänyt rauhan. Elämä on ihmeellistä, eikö?!

Mervi


Voimia taistelussasi vaikeaa sairautta vastaan.
Lähetän Sinulle ISON voimahalin:)

eikku


Tommylle,

kiitoksia runoistasi, ne ovat antaneet voimia monena vaikeana hetkenä. Paljon lämpimiä ajatuksia ja voimia Sinulle. Elämä kantaa – kuitenkin ja rakkaus voittaa sairaudenkin.

– Ulla


Olet runoillasi antanut minulle hyvin paljon. Toivon, että tämä pieni viesti antaa sinulle voimaa ja positiivista energiaa elämäsi vaikeana hetkenä. Tsemppiä ja katse tulevaisuuteen!

Casagatto

Älä luovuta Tommy, vaan säilytä poikamainen usko elämään. 🙂
Kaunis ruska tuokoon lämpöisiä ajatuksia ja voimia jaksamaan!

Ansku


Niin pelottavalta kuin elämä näyttääkin, suoriutuu siitä parhaiten suoriutumalla yhden päivän kerrallaan. (Maria Jotuni)

Voimia Tommylle!

Tuula ja Raimo Kantola


Itseltäni leikattiin vuosi sitten kananmunan kokoinen aivokasvain. Toivuin leikkauksesta täydellisesti, mistä kiitän upeita kannustusjoukkojani. Niinpä Tommy: Kannustan Sinua ajatuksissani joka päivä, sillä rakastan runojasi ja haluan lukea uutta tuotantoasi jatkossakin. Pidä Positiivinen asenne, sulje silmäsi ja tunne kuinka meiltä saamasi lämpimät ajatukset kannattelevat Sinua vaikeuksien yli! Taistele Tommy! Tämän kaiken jälkeen tiedät ketkä ovat oikeita Ystäviäsi.

Pipa


Hei Tommy,

jaksamista, valoa ja lämpöä! Sydämellisin terveisin

Annikka


Rakkautta, Siunausta ja Terveyttä – Voimia sekä Mielenrauhaa Sinulle Tommy!!!

Suomalaiset tarvitsevat Sinua; rohkeasti päivä kerrallaan… olet ainutlaatuinen!!!
Parantava Hali ja rutistus Sinulle Tommy!

Päpä


Usko, toivo ja rakkaus – ja suurin niistä on rakkaus, se ei koskaan katoa! Rakkauden sanomaa olet levittänyt runoillasi, teksteilläsi ja puheillasi. Nyt saat sitä runsain mitoin takaisin meiltä kaikilta runoutesi ystäviltä. RAKKAUTTA JA VOIMIA SINULLE!
Runojasi rakastava kansalainen
Minä sain rohkaisua ja toivoa sairastuessani syöpään ja kulkiessani hoidosta toiseen lapsuuden ystävän tuomasta kortista, johon hän oli kirjoittanut runosi: ”Heikkouden hetkenä houkuttelija kuiskaa: Se joka ei tunne ei myöskään kärsi. Heikkouden hetkenä toista itsellesi, silmät ummessa jotta näkisit selvästi. Se joka ei uskalla kärsiä ei myöskään uskalla rakastaa”. Toivon Sinulle ja perheellesi voimia näillä Sinun omilla sanoillasi!

Leena, kanssakulkija


Voimia!!!

-Katja-


Voimia Sinulle olemaan nyt yhtä rohkea ja kohtaava, kuin itse olet kannustanut minua – lauseilla, jotka muistuttavat oleellisesta seinälläni.

Marjut


Tack för att du finns till. Vi har inte glömt dig. Frid vare med dig.

erkkiantero


On suunnattoman rohkeaa,
paljastaa sydämensä kaikkien edessä.
Äiti on maa, isä on tuli, rakkaus on ilma, ja elämä itsessään vettä.
Elämän vesi virratkoon sinussa,iäti.

Fili78


HEI TOMMY !

OLET KAVEREISTA IHANIN TOIVON ETTÄ
TÄMÄ SAIRAUS ON VAIN KOETINKIVI!

KYLLÄ SÄ SIITÄ SELVIÄT TSEMPPIÄ !

YKSI LUKIJASI , IHAILIJASI !

SUURI IHAILIJASI !

Tuntuu että kun kirjoitan sinulle, tunteidemme tulkille, Tommy Tabermannille niin minulla pitäisi olla jotain erityisen hienoa sanottavaa. Uskon että monista ystävistäsi tuntuu myös samalta. On vaikea löytää sanoja koska sinä kumminkin osaisit sanoa sen paremmin..

Siispä luotan huumoriin: Ole onnellinen että aivosi toimivat, itse olisin huolissani vasta kun tekee mieli äänestää keskustapuoluetta.

tuntematon


Rakas Tommy !
Olet ajatuksissani! Toivon Paranemistasi sydämessäni! Voimia sinulle ja uskoa paranemiseesi! Kaikkea parasta hoitoa sairauteesi!
Rukoilen puolestasi!
Ajatuksin—- Kirsti

Kirsti Mikkola


Hei Tommy, tsemppiä Atlantasta USAsta. Olen kaivannut sinua Uutisvuodossa jota en katsokaan kun et ole kapteenina ohjelmassa. Pikaista paranemista hengessä mukana! Terveisin Anne

Anneham


Tahdon toivottaa sinulle voimia ja lähettää lämpimän halauksen.

Päivi


Toivon sinulle voimaa ja jaksoa sairaudessasi ja toivotan samalla yhtä kauniita tulevia syyspäiviä, kuin mitä nyt olemme saaneet nauttia.

Iiris Lahti, Espoo


Kiitos runoista ja kolumneista. Jaksamista ja lue/kuuntele julkaisujasi, jotka auttaneet muita.

yksi mäsä (ms)


Hei Tommy, Olet runoillasi auttanut minua vaikeina aikoina. Kiitos siitä! Toivon ja uskon, että selätät sairautesi. Lähetän sinulle paljon parantavia ajatuksia 🙂
Kaikkea Hyvää Sinulle!

t. Helena


Sinulla on ystäviä ja myötäeläjiä, enemmän kuin uskotkaan. Minuakaan et tunne, mutta olen matkassasi mukana. Usko,että elämä kantaa:=)
Kaikkea hyvää toivottaen!

Marjo


Usko itseesi ja omaan parantumiseen! Sinä selviät kyllä!

Läheltä aivokasvainta seurannut.


Toivotan sinulle tervehtymistä vaivastasi. Ehkä suggeroimalla itsensä positiiviseen olotilaan vaivakin helpottuisi.

Matti Harjumäki


Hei Tommy, kohti huomista kuljetaan minuutti minuutilta, tunti tunnilta uskoen ja toivoen että kaikki kääntyy parempaan suuntaan. Me jaksamme odottaa paranemistasi, jaksathan sinäkin. Voimahaliterveisin

Kirjoituksiisi kiintynyt


Rakasta runojasi Pörrötukka :o)

Voimia tilanteeseesi toivottaa Kaisa


Ei muuta kuin lujaa uskoa elämään, tohtoreiden troppeihin ja sinnikkäästi päin vastatuulta…
Luovuttaa ei saa !!!
terv. samassa veneessä olija, sytostaattihoidot menossa
KaijaLiisa Tuulikki

Miten jakselet tänään? Kaiken kansan edessä sairastaminen on tosi kova paikka ja olet selvinnyt siitä ehjin nahoin, huumorillasi. Se osoittaa, että olet aikamoinen urho! Samalla menetelmällä, pärjäät läpi hoitojen ja saat kokea täysillä jokaisen päiväsi. Kaikkea hyvää, tsemppiä ja jaksamista!

Juttis


itse tiesi valitset, vaikka tuntuu siltä että kaikki muut sen tekevät
”joka hetki on ilon retki” tp.

tp.


Ystävien kaikkoaminen on niin yleistä kun vakava sairaus kohtaa.
Itselläni on ollut myös syöpä. Nyt on aika katsoa ketkä ovat oikeita ystäviä ja jättää ne jotka vain odottavat itse olkapäätä pystymättä tarjoamaan sitä Sinulle ja läheisillesi. Onko aina ollut näin…puntaroi asiaa.
Voimia ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Toivuttuasi olet vahvempi… vahvempi myös huomaamaan ne ihmiset, jotka kaipaavat Sinulta tukea välillä.

Kirsti Hänninen


Hei Tommy!
Kiitos, kun olet ihana erilainen vaikuttaja suomalaisille.
Toivon sinulle parantumista ja paljon kauniita aurinkoisia päiviä elämääsi. Toivottaa Maya

Maya


Parahin Tommi!
Olen seurannut lehdistä sairauttasi. Toivon kovasti sinulle voimia ja jaksamista jokaiselle päivälle. Kirjoittelemalla runoja meille varmaan saat itsekin voimia, tietenkin vointisi mukaan. Voimia myös läheisillesi. Lämpimin ajatuksin.

Runojen lukijasi


hei rakas ystävä. olen kokenut 2. avioeroa ja yhden tulipalon ja silti jaksan uskoa että elämällä on jokin tarkoitus. niin on myös sinun elämällä katso oikealle, niin juuri siinä on enkelisi sinua varten. kun jaksat katso sivut www.kaijansaari.com ja tule käymään.. t. pentti

Toivon Sinulle voimia ja uskoa huomiseen!! Positiivisella mielellä jaksaa pidempään, musta huumori auttaa kantamaan vaikeimman yli. Tsemppiä, toivon koko pienestä sydämestäni että jaksat taistella…

-Virpi JKL-


HEI TOMMY, JAKSAMISTA, VOIMIA JA USKOA ELÄMÄÄN! ON VARMAA, ETTÄ MONET TUHANNET AJATTELEVAT SINUA JA MYÖTÄELÄVÄT KANSSASI. EMME ITSE VOI SÄÄTÄÄ ELÄMÄÄMME AINA NIIN, ETTÄ SÄÄSTYISIMME KAIKILTA VASTOINKÄYMISILTÄ. TOMMY, ET OLE YKSIN! HELLÄ, LÄMMIN HALAUS SINULLE:)

Pauliina


Tommy!
Enkelit ehdottavat, että tutkit luovaa potentiaaliasi.
Salli mielikuvituksen virrata.
Pyydä enkeleitäsi ohjaamaan luovaa energiaa johonkin hyödylliseen.
Käytä voimiasi viisaasti ja iloiten.
Nauti luovasta voimasta
ja käytä sitä korkeimmaksi hyväksi.
Lämpimin tsemppiterkuin

kaija


Tsemppiä sinne taisteluun sairautta vastaan, muista elämä voittaa ja toivon näkeväni sinut vielä monissa tilaisuuksissa puhumassa!

Tarja


Hei Tommy!

Oli ikävä kuulla sairastumisestasi. Voimia ja ennen kaikkea elämänuskoa myös siihen vaikeaan päivään. Tiedän omasta sairastumisesta, että on niitä päiviä jolloin ei haluaisi enää nousta. Tsemppiä!

Risuliisa


Tsemppiä Tommy!
Kaltaistasi rakkauteen, lämpöön ja välittämiseen uskovaa ihmistä tarvitaan vielä pitkään!
Energiahalauksin

Kissamummo


Tommy, rohkeutta ja voimia asian edessä. Pysy positiivisena, sillä on todellakin vaikutusta!

Sirkka Pohjanmaalta


Tommy!

Sinun runosi on antanut minulle paljon hyvää…
Kun Sinua masentaa – ota ja lue joku Sinun kauniista runoistasi – lupaan että se helpottaa!

Lämpimin terveisin -mervi-

mervi


Teen kaiken sen minkä pystyn.
Lähetän rohkaisevan ajatuksen,
lähetän toivon ajatuksen,
lähetän rakkauden ajatuksen
Sinulle ja läheisillesi.

Taapertaja


Toivoa, voimaa, rohkeutta ja Taivaan Isän siunaavaa läsnäoloa 🙂

Anna-Maija Laikola


Periksi ei anneta, taistelutahtoa!
kaikkea hyvää myös perheellesi!
Kiitos runoistasi, olen saanut niistä paljon!!!!! – ja niitä on tarvittu.
Elämäntiellä kulkija

Tommy, älä luovuta, älä hellitä. Sinulla on paljon tehtävää ja sanottavaa vielä jäljellä. Toivon kovasti, että toivut ja voit jatkaa hienoa työtäsi rakkauden, lämpimyyden ja humaanisuuden puolesta puhujana. Arvostan sitä työtä kovasti. Me kaikki tarvitsemme sinua. Olen saanut paljon voimaa hyviä ajatuksia sisältävistä kolumneistasi. Usko toipumiseen. Minäkin uskon siihen.

Joakim


Rakas Tommy! Olin alle kaksikymppinen tytönheitukka, kun 70-luvun alussa tulin runomatineaasi Hämeenlinnan Taidemuseoon, jossa ei kovin montaa istumapaikkaa tuolloin ollut täytettynä, mutta sitäkin intensiivisempi ja antoisampi oli ”ensitapaamiseni” nokatusten kanssasi. Runojesi myötä olen selvinnyt monesta ihmissuhdesotkusta ja viimeksi eilen kirjoitin uudelle deittiystävälleni ”Elinehto” -runosi. Sinä olet suuri lohduttaja ollut ainakin minulle monessa tunneroihussa, kiitos sinulle ja kiitos Jyväskylässä Hyvän olon messuilla koskettavasta luennostasi. Olen tosi ylpeä, kun pääsin niin lähelle sinua messuilla ihan fyysisestikin. Pikaista toipumista sinulle ja monia upeita runojasi vielä odotellen.

sennutalvikki


Elämän tie on mutkikas ja mäkinen, emme onneksi tiedä mitä eteemme tulee, mutta kun pidämme silmämme auki ja poimimme matkan varrelta kaiken meille tärkeä on sydämemme rikas ja vahva. -Tässä matkassa sinua ajattelen ja mielessä kannatellen

Johanna


tsemppiä, voimia ja iloa, kaikesta huolimatta <3

saija


Syövästä voi selvitä; minäkin selvisin.
Kaipaamme edelleen Sinua Uutisvuotoon, mutta uskon, että Eduskunnassa voit vaikuttaa enemmän.
Suomi ja suomalaiset tarvitsevat sinun näkemystäsi.

Voimia ja jaksamista!

sa + tyttäret


Hyvä Tommy,
toivon Sinulle voimia ja Jumalan siunausta kamppailussa tautiasi vastaan. Uskon, että selätät sen! Olet hieno mies ja olen suuresti nauttinut runoistasi. Titta Orpana

Rakkahin Tommy Tabermann, yli 30 vuotta sanasi ovat ilahduttaneet, tukeneet ja avartaneet minua– Japanin elooni! Olet mahtava syvijen sanojen Mies, olen aina saanut voimaa kirjoistasi!
Voimia ja uskoa paranemiseesi! Rukouksin, ajatuksissa paranemisessasi!
Olen eras ”Japanin Taivaltaja”, vieraassa maassa eläminen on jatkuvaa opettelua ,vaikeaa, mutta henkisesti rikasta!
Ps. Ajattelin kertoa…Pirkko Jalovaaran tilanteissakin kannattaa käydä, kavin kerran epauskoisena ja erittain peloissani,ja 2v.kipuilleet polveni paranivat,en oikein vielakaan ymmarra,mietin sita ihmeissani!

Yksinainen Finn- Japanista


Hei,Tommy!

Järkytys oli suuri, kun näin ruokakaupassa Iltiksen lööpit. En yleensä osta lehteä, mutta nyt täytyi. Olen seurannut sinua matkallasi siitä asti, kun ensimmäinen kirjasi ilmestyi. Olet ensimmäinen runoilija, joka uskaltaa sanoa, mitä ajattelee esim. miehen ja naisen suhteista.
”Uutisvuodossa” olit korvaamaton. Olin onnellinen, kun pääsit eduskuntaan viemään sinne inhimillisyyttä ja rakkauden sanomaa.
Tänä päivänä toivon sinulle voimia kestää sairautesi. Uskon,ettet ole yksin sairautesi kanssa, vaan sinulla on rakastava perhe, ystävät ja meidät, jotka nautimme sanoistasi ympärilläsi.
Muista, että sinulla on vielä paljon annettavaa tälle jörölle kansalle, joka on vasta ”puusta pudonnut”. Ostan edelleenkin iltalehden ja toivon, että sieltä voin seurata elämääsi. Jaksamista sinulle toivoo kanssasi samanmielinen

Helena Sarta


Hei Tommy!
Toivotan Sinulle paljon voimia ja energiaa parantumiseen. Lämpimiä ajatuksia, valoa ja iloa syyskaudeksi!

AnniS


Pyydän Sulle, Tommy, parantavaa voimaa ja uskon paranemiseesi.

Sari Maso


Tahdon voimia Sinulle toivottaa ja aurinkoa päivääsi valoittamaan. Paljon jaksamista ja hyvää mieltä!

arfikica

Hei Tommy!

Varmasti tiedätkin, että olet tuonut iloa meidän niin monien lukijoidesi elämään. Itse olen asunut Yhdysvalloissa viimeiset 10 vuotta ja yksi tärkeimmistä kirjoistani on Sinun kirjoittamasi. Olen kertonut miehelleni, että haluan hautajaisissani mainittavan ”luistoa kunnioittaen”.

Olin surullinen, kun luin että ystävät ovat jättäneet Sinut yksin. Minulle kävi samoin kun Suomesta muutin. Nyt 10 vuoden jälkeen minulla on yksi ystävä, joka pitää yhteyttä. Ihmiset kokivat, että poissa maasta, poissa mielestä.

En ole erityisen uskonnollinen, mutta joka ilta sanon iltarukouksen. Olen liittänyt Sinut iltana muutamana rukouksiini ja liitän vastakin.

On lahja antaa ihmisille niin paljon iloa, rakkautta ja kauneutta kuin Sinä olet antanut. Olet ainutlaatuinen.

Monin terveisin,

Johanna


Hei Tommy,

Voimia ja jaksamista vaikean asian kanssa. Taivaanisän siunausta 🙂

kirsi


Monesti olen saanut sinun teksteistäsi voimaa, ajateltavaa, lohtua, huvia.
Nyt toivon, että voin lähettää sinulle voima- ja lohtuajatuksia tällä viestilläni.
Ajatuksissani lähetän sinulle rakkautta.

Kirsi Lestelin


Tommy, ajattelen sinua, toivon voimaa, rauhaa sinulle ja rukoilen paranemisen puolesta. Olet arvostettu, rakastettu, tunnettu, tärkeä ihminen ja suuri persoona kaikille suomalaisille !! Tarvitsemme sinua, sinulla on vielä paljon työtä tekemättä, tsemppiä ja kärsivällisyyttä.

Tarja Espoosta


Kämpa på, i Hangö är vi många som vill stöda dig med all vår viljekraft. Tina

Rohkeutta ja jaksamista. Muista että olet ihmisten mielissä. Toivottavasti se oli vain lehtien rumaa otsikointia, että koet ystäviesi hylänneen sinut. Niin ei varmasti todellisuudessa ole, ihmiset vain pelkäävät, koska eivät löydä sanoja lohduttamaan. Itse koin tuon saman vuosia sitten läheisen ihmisen kuoltua ja näin minulle kerrottiin jälkeenpäin, että koska ei keksitty oikeita sanoja, päätettiin olla sanomatta mitään.
Mutta Sinä, Tommy, tiedät varmasti että paikkasi ystäviesi ja meidän monien muidenkin, sydämissä on ja pysyy.

Vadelma


Uskallan sinutella Sinua Tommy.
Kirjasi, ajatuksesi, kolumnisi , korttisi ovat minulle olleet pelastavia oljenkorsia elämäni monissa hyvissä ja vaikeissa tilanteissa. Edustat monille ainutlaatuista miestä, jolla on tunteet oikealla paikalla. Kiitän sinua , ikäväkseni kiireessä näin varhain aamutuimaan , koska olen matkalle lähdössä. Avasin kuitenkin koneeni ja tämä viesti on ainoa, mihin halusin edes hetkeksi paneutua. Toivon ja toivotan Sinulle parasta mahdollista hoitoa ja totean, että Sinä olet Hyvä Ihminen, jota me tuhannet tarvitsemme pitkään.

Marjatta Sunna


Tuntuu ettei sanoja ole – joskus ne menettävätkin merkityksensä.

Mutta runoistasi hehkuva vahva elämänusko ja elämänvoima välittää meille tiedon siitä, että jaksat taistella! Ja
Sinä selviät voittajana!

Me tarvitsemme yhä hehkuvampia ja syvälle elämän tarkoitusperiin pureutuvia runojasi! Runojasi jotka niin monin tavoin lohduttavat meitä, meitä jotka matkaamme täällä kanssasi.

Et ole yksin – toivottavasti se lohduttaa Sinua – edes vähän.

Suurella ja kokonaisella sydämellä.

Birgitta Wulf


Toivon enkeleitä rinnallesi kulkemaan, suojelemaan.

Nina


Hei Tommy !

Satuin olemaan yhtä aikaa neurologian osastolla hussissa kanssasi. Itselläni on MS-tauti, jonka kanssa olen jo oppinut elämään. Toivon kaikkea hyvää ja jaksamista – elämä ei aina ole oikeudenmukainen. Silti aika pitkälle voi itse päättää miten elää.

Nainen 38 v


Rakas Tommy!
Toivon sinulle voimia taisteluun sairautta vastaan! Elämänhalu ja positiivinen asenne auttavat, myös rukous tuo lohtua. Uskon, että suuri esirukoilijoitten joukko rukoilee puolestasi. Viime kädessähän kaikki kuitenkin on ” korkeammassa kädessä”. Lapsuudesta on mieleeni jäänyt ” Ihminen päättää, Jumala säätää”.

Sinun runosi ja mielenkiintoiset, inhimilliset kolumnisi ovat ilahduttaneet monia ja herättäneet ajatuksia, jopa lohduttaneetkin

Itse olen juuri lähdössä pitkälle lentomatkalle. Ajattelen, etten ehkä palaa – jotain voi sattua. Läheiseni haluavat kieltää tuollaisen ajatuksen. Silti tässä iässä kuolema kulkee varjona rinnalla. Eihän meillä kellään ole kuin tämä päivä! Iloitkaamme ja kiittäkäämme siitä ja osoittakaamme rakkautta kaikille. Syksyn värihehku antaa nautintoa, musiikkia voi kuunnella…
Ystäväni Seija joutui virumaan kolme pitkää vuotta kroonikkojen sairaalassa letkuruokinnassa, liikuntakyvyttömänä, sokeana ja lähes kuurona. Hänellä ei sairautensa vuoksi koskaan ollut mahdollisuutta naisen elämän onneen. Opin hänestä paljon. Kukaan tässä elämässä ei voi saada kaikkea. Usko Jumalan hyvyyteen on koetuksella, kun näkee tai kokee tällaistä. Maailmahan on täynnä kärsimystä! Siksi meidän, joille on suotu paljon, tehtävänä on yrittää jakaa omastamme. Kiitollinen mieli auttaa uuteen päivään. Sisäisen rauhan saavutettuaan ei päiviemme lukumäärä ole tärkeä.

Kiitos Tommy siitä ilosta mitä sinä kirjoituksillasi olet muille tuonut!
Sinua siunata tahdon-laulun sanaterveisin

Anna-Liisa


Toivon sinulle voimia rankan sairautesi keskellä. Uskothan selviäväsi sisullasi sairaudestasi. Se on mahdollista. Tyttäreni sairastui aivokasvaimeen ollessaan vain 3,5 kk vanha. Nyt hän on reipas, sisukas ja omatoiminen ekaluokkalainen. Rankan kokemuksen jälkeen me koko perhe arvostamme jokaista päivää entistä enemmän. Voimia sinulle!

KS


Tsemppiä ja pikaista paranemista. Pidä pää pystyssä!

Anne


Tällä samalla merellä me kaikki seilaamme, välillä vastoinkäymisiä on edessä, mutta ystävien tukemana me selviämme, jaksamme. Ajatuksin mukana

Eeva


Tommy hyvä! Olet hyvissä käsissä ja uskon että kaikki menee hyvin! Toivotan sinulle rohkeutta ja voimaa, kuten sinä olet vuosikaudet minulle antanut kirjojesi ja olemuksesi kautta! Voi hyvin! terveisin Heli Virta


Rakkauden lähettiläitä aina tarvitaan.
Pidä huumorisi ja rakkauden viestit edelleen ykkös asiana niistä saa voimaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia ottaa tulevatkin päivät vastaa rohkein mielin.

Sipa


Hei,

Usko, Toivo ja luota! Mielikuvaharjoittele itsesi paranemaan. Tsemppiä ja jaksamista sillä sitä tarvitset. Kaikkea hyvää elämääsi, iloa, voimia ja jaksamista.

-kokemusta-


Tommy, sinä Ihana,
olet tuonut, luonut ja säteillyt tähän maailmaan paljon kauneutta, herkkyyttä, hellyyttä, rakkautta, avartanut ajatuksiamme oman olemuksesi ja kirjoitustesi kautta – iso kiitos siitä!

Varmasti luovuutesi, asenteesi ja sisäinen viisautesi kantavat nyt käymäsi raskaan kokemuksen yli, kokemuksena, josta voit tulevaisuudessa ammentaa runsain mitoin lukuisiin koskettaviin ja antoisiin kirjoituksiin. Uusia runoja odotellen – HALAUS!

Mirja

Tsemppiä Tommy, taistele, se kannattaa. Hoidot eivät ole helppoja, toipuminen vie aikaa mutta tiedän monta selviytymistarinaa. Toivon että sinun tarinasi on yksi niistä!


”Kun pelottaa tai harmittaa, käännät katseesi maahan…ja mitä tapahtuukaan; pian maasta alkaa versoa uuden kasvun ihme herkin vihrein lehdin. Aika tekee hennosta varvusta vahvan puun ja voit taas kääntää kasvoja ylös kohti puun lehvien läpi pilkahtelevia auringon ihania säteitä.” (Lahjapuu.com sivustolta lainattu)

Johnu


Voimia ja rohkeutta, Tommy! Kaikki on mahdollista, kunhan vain jaksaa uskoa…

TH


Voimia taistelussa jokaiseen päivään!

Heidi


Parahin Tommy!

Jopa tänne Atlantin toiselle puolelle olen kuullut sinun päässäsi olevasta jytäyksestä. Toivon sinulle rohkeutta ja elämänuskoa jokaiselle päivällesi! Aurinko paistakoon sinulle täysillä!

Leena Peck


Ruumis voi olla hetkellisesti heikko mutta tasapaino pysyy… sillä samalla hetkellä värisevä sielu kasvaa. Kiitos paljon sinulle tähänastisesta antamisestasi kauneudelle, rakkaudelle ja valolle, jatkoa odotellen… Iloa ja valoa loppuvuoteen.

Esa


Paljon voimia ja paranemistoivotuksia sinulle Tommy! Olet runoillasi antanut minulle voimaa kestää vastoinkäymisiä. Nyt kun elämä hymyilee minulle, luen edelleen runojasi ja pidän sinua yhtenä parhaimmista tunteiden tulkista. Rakastuneena on ihana lukea rakkausrunojasi. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten saat niin paljon sanottua niin pienellä määrällä sanoja. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Päivi Autio

Kiitos Tommy monista ihanista sanoistasi. En ole mikään arka ihminen, mutta tekstisi viinilasissa ”Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” on rakkain ohjenuorani elämään.

Sirii


Tommylle kiitokset upeista runoista ja rakkausasenteesta! Positiivista & tervettä energiaa ja voimia toivotellen Espoosta!

Iso Vaalee Anu


Olen yli 20 vuoden ajan lukenut runokirjojasi ja saanut niistä eri aikoina monenlaisia eväitä. Varsinkin rakkausrunosi osuvat suoraan sydämeeni.
Olet rikastuttanut elämääni monta vuotta myös lempiohjelmani Uutisvuodon ”kapteenina”.
Tiedän että olen vain yksi monien joukossa, joka tuntee näin. Miten köyhää arki olisikaan ilman Tommy Tabermannia!
Pikaista paranemista! Odottelen jo jännityksellä seuraavaa runokirjaasi 🙂

Elsa


Aurinko on tallella! Voimia Sinulle, elämä voittaa! Itsekin syöpää sairastanut.

taina tolonen


Kiitos monista mieliin painuvista hetkistä runojesi parissa, joskus ärhähöistäkin ja ajattelua herättävistä kommenteista.

Kerää nyt kaikki positiiviset voimavarasi itsesi tukemiseen. Meitä on paljon, jotka kannustamme sinua vaikeassa elämäntilanteessasi.

Aamu – avara ja tyhjä
Päivä täyttyy yltäkylläisyydellä
Ilta laskeutuu lepoon
Yö antaa ihana rakkauden

Lämpimin halauksin

Pöytälaatikkorunoilija Tupuna

Hei Tommy!

Olet ihminen, jota olen aina ihaillut ja runoistasi pidän yli kaiken. Niissä on sanomaa, toivoa ja syvyyttä ja sitä samaa haluan antaa Sinulle nyt.
Rukoilen puolestasi ja pyydän Arkkienkeli Rafaelia haihduttamaan saastuneet solut siihen tyhjyyteen mistä ne tulikin.
Voimia ja Uskoa Sinulle!
Rakkaudella

Ritva Porista


Tuot runoillasi, mietelmilläsi ja tarinoillasi hyvää mieltä, iloa, kyyneleitä ja energiaa pieniin ja isoihin hetkiin. Kiitollisena lukijanasi haluan lähettää sinulle ajatukseni ja rukoukseni. Kaikella on tarkoituksensa. Voimaa ja rakkautta, terveitä ja onnellisia päiviä ja vuosia!

Leena


Toivon sinulle rauhaa, voimaa ja rakkautta ympärillesi tähän hetkeen ja ihanaa huomiseenkin, kun olet tästä parantunut. Toivon mukaan kuuntelet sydäntäsi mitä se sinulle kertoo suuresta rakkaudesta joka sinua ympäröi.

tama


Voimia sairauden selättämiseen!!

Maarit


Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja säilytä huumorinkukka kuitenkin päällimmäisenä, vaikka kuinka on harmaata! Minäkin olin v.2001 /helmikuussa Töölön sairaalassa leikkauksessa ja leikattiin verihyytymä aivoista ja opettelin kävelemään ja toisten tuella tervehdyin.

ARJA PAKILASTA


Hei Tommy, lähetän sinulle voimia, lähimmäisenrakkautta ja positiivisuutta. Sanoiksi puetut ajatuksesi, runosi ja nokkeluutesi ovat ilahduttaneet minua useasti – toivon, että nämä nyt saamasi viestit vaikuttavat tällä kertaa samoin sinuun päin. Aurinko paistaa vielä. Katri Espoosta

Hei Tommy! Olen sinun ihailijasi, sinun runosi ovat antaneet minulle voimia ja iloa paljon! Ne satuttavat suoraan sydämeen. sain olla etuoikeutettu ja antaa sinulle norppapatsaan käydessäsi Lappeenrannassa muutama vuosi sitten. Se oli elämäni yksi huippuhetki! Lähetän parantavia ajatuksia sinulle, kun sairaus on kohdannut. Jaksa, koeta kestää, sinua rakastetaan!

Eila Havo


Tommy, yli 30 vuotta sitten olin kuuntelemassa sinua Hyvinkään kirjastossa. Tilaisuuden päätteeksi sain Suudelma-romaaniin omistuskirjoituksen: ”Ehkä unet ovat sittenkin totta.” Kirja on edelleen tallella, samoin nuo sanat sydämessäni. Vuosien mittaan ne ovat nostaneet kauniit haaveet ja ajatukset takaisin pintaan silloinkin, kun elämä on polkenut kovilla saappaillaan. Katsele kauniita, vahvistavia unia. Se lahja sinulle on annettu. Olet ajatuksissa ja rukouksissa.

Laura


Olet ajatuksissa, et ole unohdettu, et ole jätetty! Voimia toimia elämän kiperässä tilanteessa. . . taas kerran!!

Marja J


Syksyistä aamua Tommi! Nauti ihanista aurinkoisista, lämpimistä syyspäivistä. Olet tosi rohkea, kun toit asian julkisuuteen. Pidä pintasi! Runosi ovat aina olleet suosikkejani. Positiivisuudella voitat sairauden ihan varmasti. Kaikkea hyvää.

Syksyn lapsi


Tsemppiä ja ennen kaikkea jaksamista halausten kera sinulle Tommy

Riitta


Moikka

Toivo on lintu joka laulaa silloinkin kun taivas on pimeä
Kaikkea hyvää Sinulle ja paljon voimia

Mirja

Hei Tommy. Voimia, uskoa, luottamusta, toivoa. Sitä sinulle lähetän.

Hannu


Tsemppiä taisteluusi sairautta vastaan. Tällaisissa tilanteissa yleensä karsiutuvat ”feikki”-ystävät ja ne todelliset ystävät, joista kannattaa pitää kiinni, jäävät tueksi.

Mirre


Hei!

Olet hieno ihminen ja ihana mies. Rakastathan itseäsi!
Oikein paljon valoa ja voimia Sinulle!

Leena H Kuusamosta


Hei Tommy!
Pidä huolta, pysyt luonamme runoinesi. Pidä huolta, että pysyt luonamme huumorisi kanssa. Pidä huolta, että pysyt läheistesi riesana ja tukena arkipäivässä. Pidä huolta, että ilahdutan heidän juhlaansa. – Pidä huolta!

Kirsi


Tsemppiä! Olet ajatuksissa, vaikka sinä et minua tunnekaan, mutta minä luulen tuntevani sinua pisaran verran ja sinulla on taatusti sijaa iltarukouksessani, joka kuuluu nukkumarituaalini vaikken itse aina niin jaksa uskoa..

Marja


Tommy,

Maailmassa on aivan liian vähän herkkiä ja ihania ihmisiä kuten sinä! Ajatukseni seuraavat sinua ja ruokoilen puolestasi. Voimia sinulle!

Kirsi


Runoilijat ovat rohkeita. Suomessa ei mies nimittäin helposti ryhdy runoilijaksi, ellei sitä todella halua ja uskalla. Tsemppiä! Sulo

Ihminen on ihminen, ihana ja arvostettava sellainen kaikkine ominaisuuksineen.
Sairauksia voi olla erilaisia, mutta tätä ihmisyyden arvoa ne eivät muuta tai vähennä!

Päkä


Voimia tähän päivään ja luottamusta huomiseen.

Raija


Aurinkoa, iloa, voimia!
Ihana että olet olemassa ja kirjoitat. Runosi ovat kuin hyvä viini:)!

Runon ystävä


Hyvä Tommy,
kiitos on auttanut minut pahimman yli. Jouduin pysähtymään ja miettimään, mikä oikeasti on elämässä tärkeää, mistä kaikesta saan olla kiitollinen. Helpotti huomattavasti – kiitoksen aiheita löytyi todella paljon.

Jaksuja sinulle!

edelweiss


Voimaa

Voimaa uskoa
voimaa luottaa
voimaa elää päivä
kerrallaan.
Uskoa tulevaan
luottaa huomiseen
elää tänään.

Näitä toivon Sinulle, Tommy.

Meitä on monta, jotka luottavat ja uskovat Sinun huomiseesi.

Tanja S


Kiitos Tommy!
Olet pelastanut, tukenut, auttanut runoillasi lukemattomia tilanteita, kiitoksia niistä miljoonasti. Lähetämme Sinulle ja läheisillesi voimia ja jaksamista haastavana aikana. Enkelit auttakoon Sinua, jolla on sanojen antamisen lahja meille, joilla niitä ei vielä ole. Olet antanut niin paljon avaamalla tunteita, laittanut miettimään pieniä kauniita asioita, helpottanut surua. Nyt jopa lasten ostamissa laseissa nään päivän mietelauseesi. Kiitos Tommy lahjoista! Kiitos

Helena ja lapset


Muistathan Tommi…keskittyä iloiten siihen mitä elämässäsi ja terveydessäsi haluat….vain siihen, mikä on päämääräsi ja minkä haluat lopputuloksen olevan…

elli


Voimia sinulle Tommy! Olet antanut niin paljon energiaa itsestäsi sinua rakastavalle yleisölle, että nyt viimeistään on meidän vuoromme tukea sinua! Muistan edelleen lämmöllä Tampereen Tapahtumien yönä saamaani nimmaria lemmenkumpuun… Positiivisella ajattelulla on parannettu vaikka mitä sairauksia; eiköhän se sinunkin tapauksessa toimi!

Jenni


Olet runoillasi tuonut auringonpaistetta elämänpolulleni. Kiitos. Toivon voimia Sinulle ylittäessäsi oman polkusi kivikkoista osuutta.

Nenne Näsi


Kiitos, että olet olemassa Tommy!
Runosi ja mietelauseesi ovat avanneet minulle aivan uuden elämän. Esimerkiksi kannustuslauseesi ”Kuinka paljon rohkeutta uskallat jättää tänään käyttämättä.” rohkaisi minut kokemaan elämäni suurimman seikkailun, jossa sain kasvaa enemmän lähimmäiseksi muille kanssakulkijoille ja opin ymmärtämään itseäni sekä katsomaan elämää uudelta kantilta.
Jaksamista, rakkautta ja rohkeutta lämpimästi toivotan sinulle tällä elämäsi taipaleella!

Taina Aro Vantaalta


Tsemppiä Tommy!

Säde


Olen nauttinut mm. Uutisvuodossa hauskoista jutuistasi, tsemppiä sairautesi kanssa, kyllä sinä sen nujerrat!

Ruusa


Hei Tommy
Olen huomannut, että osalle ihmisistä on vaikea kohdata toisen sairautta. Se on varmaan pelkoa. Toivon kaikkea hyvää ja parasta sinulle ja voimia jaksaa nauttia jokaisesta päivästä, joita meille on annettu määrä, jota emme tiedä.

Pirkko


Elämän haasteet, ei niitä itse voi valita. Ei kukaan haluaisi valita vastoinkäymisiä, silti, kun katsomme taaksepäin huomamme, että, kun vastatuuli on tuntunut pahimmoilleen, on myötäelämisen ja välittämisen myrsky työntänyt meitä eniten eteenpäin. Niin myös kohdallasi.

Persoonallasi, runoillasi olet koskettanut, puhunut sanoiksi tunteitani, joissain elämänvaiheissani. Kiitos siitä. Iltarukoukseeni liitän pyynnön sinulle voimia tähän taisteluun.

satu


Runosi ovat ihania ja koskettavia – toivon Sinun jaksavan kirjoittaa niitä vielä piiii-itkän aikaa!! Oikein paljon lämpimiä ja tervehdyttäviä halauksia!

AHA


Huomenta!

Ole vaan rohkea ja rehellinen, lähimmäisesi huomioiva. Yhdessä kyllä pärjätään!

Läheltä kaiken saman kokenut vaimo.


Olet koskettanut minua sanoillasi, kiitos siitä!

Lähetän sinulle enkeleitä turvaksesi ja hoitavaa energiaa!

Tuovi


Eräs asiakkaani sanoi: ”Minullakin oli tuo, vähä rankkaa oli, mut silti täs sitä porskutetaan”
Tol asenteella vaan eteenpäin, nii homma hoituu…tsemppiä!

seikku


Kun katsoin Positiivareiden sivulta kuvaasi, mietin, että millä ihmeellä minä voisin/osaisin kannustaa Sinua, ”Rakkauden Suurlähettiläs”. Sitten laitoin vain käteni ristiin ja lähetin rakkautta – sillähän Sinäkin kannustat meitä.

InRa


Tommy,
jo kolmekymmentä vuotta olen saanut iloa ja voimaa runoistasi. Kiitän Sinua sydämestäni.
Voimia Sinulle kamppailuusi sairautta vastaan.
Tein joskus köyhänä free lanc toimittajana ohjelmia paikallisradioon. Sinä annoit luvan käyttää runojasi ilmaiseksi runo-ohjelmassani. En unohda sitä koskaan.
Kiittäen, myötäeläen Airi Lautakari, nykyään Virosta


Hei, Tommy!

Lähetän lämpimiä ajatuksia sinulle ja toivotan voimia tässä vastoinkäymisessä mitä nyt läpikäyt!! Olet upea persoona ja järisyttävän hyvä runoilija/kirjailija. <3

Arja


Hei Tommy!
Olen pahoillani sairastumisesi johdosta. Uskon kuitenkin että positiivinen asenne ja periksiantamattomuus auttaa voittamaan sairauden. Olen aina ihaillut runojasi, niissä on niin paljon ajatusta ja tunnetta. Kumpa osaisin itsekin pukea niin hyvin ajatukset sanoiksi, vaan enpä osaa ja lainaan runojasi. Tsemppiä vaan ja aurinkoisia syyspäiviä, hyvällä huumorintajulla pärjäät jo aika pitkälle!

Haaveilija


Hei Tommy…
Luin lehdestä että tunnet jääneesi yksin sairauden kanssa…surullista jos sinusta tuntuu siltä mutta voin vakuuttaa itseni ja monen muun puolesta että olet ajatuksissamme päivittäin. Vaikka olen nähnyt sinut vain kahdesti ”livenä” (luennoimassa ja vaalitilaisuudessasi)niin tekstisi ovat koskettaneet, lohduttaneet ja ilahduttaneet minua monessa tilanteessa. Niin runot kuin kolumnit ovat antaneet uskoa siihen, että maailmassa on vielä toivoa – niin kauan kuin sinun kaltaisia ihmisiä on avaamassa sokeiden silmiä. On todella kohtuuton kohtalo, että olet sairastunut vakavaan sairauteen. Mutta uskon että saa ympärillesi niin valtavan rakkauden ja energian kehän että
kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Toivomme sinulle voimia ja uskoa tulevaan…

Ihailijat itä-Suomesta


Positiivisia ajatuksia, uskoa voittamiseen ja uudelleen jaksamista sairauden kanssa taistellessa!

Arja


pikaista paranemista!! vakavankin sairauden kanssa voi elää hyvää elämää!!

äiti oulusta


Kiitos kun olet avannut oikeata tietä. Toivottavasti jaksat jatkaa, muuten me jatkamme.

Jouni Harju


Tietysti se tuntuu, totta kai sitä luulee, joka toinen hetki epäröi, ja silti rohkeutta on vaikka muille jakaa. Periksi et anna.

Hannu Matikainen

Ei niin synkkää yötä ettei päivä valkenisi.

Hyvälaatuisesta aivokasvaimesta selvinnyt


Voimia ja jaksamista sinulle Tommy – rakkauden lähettiläs!
– Itse olen saanut voimaa luonnosta vak.sairaudessa.
Kaikki pienet luonnon ihmeet saavat suuremman merkityksen. Olemmehan itse osa luontoa ja toivottavasti tulevat sukupolvet saavat vielä nauttia luonnon kauneudesta.

Meritähti


Voimia!

Sara


Jätä pullon pohjalle tilkkanen, jätä yksi kortti hihaan,
jätä nauru kansoittamaan yksinäinen huone,
jätä tuoksu yöllä tyynyliinaan,
jätä jotain pientä kasvamaan järkyttävän suureksi,
jätä niin paljon itsestäsi,
ettet enää koskaan ole kokonainen.

-Tommy Tabermann

Kiitos tästä runosta.

Rohkaisen sinua taistelemaan elämän puolesta.

Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa…

Terttu Sukuvaara

Terttu Sukuvaara


Tsemppiä Tommy!

Niin monet hersyvät hetket olemme saaneet viettää Uutisvuodon seurassa ja sinun runoissasi maistuu elämä ja rakkauden voima. Anna sen voiman kantaa sinua vahvana eteenpäin.

Aija


Vaikka ihminen on pieni asia täällä kaikkeudessa, voi yhdelläkin ihmisellä olla suuri merkitys toisten elämässä. Sinun ajatuksesi saavat minutkin ajattelemaan.

Anne


Tänään ei vielä tuule ja huomista myrskyä emme odota. jaksamista tälle päivälle Tommy. Olet antanut monelle meistä upeita ajatuksia, kiitos niistä.

Anvas


Me tarvitsemme sinun lämpösi, herkkyytesi ja huumorisi. Tsemppiä ja pikaista paranemista.

Ruusu


Olen ihailijasi ja laitoin viestiä eduskunnan sähköpostiisi joskus elokuussa. Pian sen jälkeen olikin lehdissä kirjoitus ja lööpit huusi sairastumisestasi. Olikohan kyseessä etiäinen, mikä lie!? Tulit silloin niin vahvasti mieleen, että minun piti laittaa viestiä siitä kuinka paljon kaunista olet luonut ympärille runoillasi.

Kiitos paljon. Kaikesta huolimatta toivotan voimia ja valoa elämääsi ja ympärillä oleville rakkaimmillesi.

Merja


Sinun teostesi herättämänä olen alkanut lukemaan runoja tämä tapahtui jo vuosia sitten. Kiitos Tommy monista puhuttelevista hetkistä. Sinä olet elämässäni se henkilö jonka kanssa haluaisin juoda lasin viiniä ja keskustella elämästä. Toivon Sinulle voimaa ja elämännälkää.

Eija


Hyvä Tommy

Voimia ja rohkeutta kamppailussasi kohti tervettä elämää. SInun runosi kuuluvat niin suurena osana elämääni, että on elämä ennen kuin löysin runosi, ja elämä niiden jälkeen. Olen nyt yksin, enkä paljon kirjasi kansia availe. Mutta odotas kun tulee päivä että oikeasti ihastun, ahmin runon toisen jälkeen, ja elän omia tunteitani kanssasi, itkien ja nauraraen. Ja nimenomaan se tunnemyrsky minkä saat aikaan, on ihan parasta, vai sekö kun luen ääneen tunteitani runojesi muodossa rakastetulleni… yhtä kaikki, kiitos jokaisesta runosta.

Kaikki hyvä Sinulle nyt ja aina!
Lämpimin terveisin
Marjo Antila

Marjo Antila


Usko ja luota huomiseen, siellä on aina toivoa. Jaksamista. Kiitos, että olet niin avoin.

Tuire


Hei, Tommy!
Lämmin halaus sinulle Tommy. Olet tärkeä ihminen minulle. Runojesi kautta olen saanut voimaa ja rohkeutta. Olen rintasyöpäpotilas. Pelko ja Toivo kulkevat käsi kädessä. Niin kauan kuin hengitämme elämme. Nauttikaamme jokaisesta hetkestä TÄYDESTI. Toivon Sinulle hyvää vointia ja syysauringon kirkkaita säteitä.

Helena Härmä


Haluan lähettää Sinulle voimia ja kertoa, kuinka tärkeitä ja voimia antavia runosi ovat minulle elämässäni olleet ja tulevat olemaan. Rukoilen puolestasi.

Tuulikki


Älä anna periksi, aina on syytä taistella loppuun asti. Jotakin jota kohti kurotella. Tsemppiä

Marianne


Hei Tommy.
Voimia sinulle elämän tyrskyihin
ja iso hellä halaus ja suukko nenuun :o)
Pikaista paranemista!

Hepsu


Hei Tommy!

Haluan lähettää sinulle parantavaa voimaa, kauniita kuulaita syyspäiviä, energiaa taistella ja lämpimiä ystävällisiä halauksia!

Sari Juankoskelta


Siunausta Tommy!
Sain uuden voiman Paavalin kirjeesta Filippiläisille 1:21-26. Uskalla kuolla niin uskallat myös elää. Kokonaisuudella on suurempi merkitys kuin tässä ja nyt. On myös aikuisten oikeesti iäisyyden kannalta oleellista tunnustaa Jeesus Herraksi, jotta olisimme valona ja ilona ja tuoksuna myös tämänpäivän ihmisille. Uskon, että sinun jo tunnettuutesi ”rakkauden apostolina” saa jatkossa vielä syvemmän merkityksen. Siunausta ja pikaista paranemista toivottaen Mutsiko

Mutsiko


TSEMPPIÄ, TOMMY!

T. IRMA


Runsasta Taivaan Isän siunausta Sinulle!
Luota Jumalaan, Hän voi parantaa Sinut,Jumalalle kaikki on mahdollista.Muistan rukouksissani Sinua.
Jää Jumalan kämmenelle!

romanimummo


Voimia! Runoillesi, kolumneillesi ja ajatuksillesi on todellista tarvetta tässä maailmassa.

Optimisti


Paljon voimia sinulle ja perheellesi!

Hoitaja


Hei Tommy!

Oli ikävää lukea lööpeistä, että ihmiset eivät uskalla lähestyä sinua sairautesi vuoksi. Toivottavasti ei kuitenkaan kaikki ystäväsi ole hylänneet sinua. Nyt ainakin tätä kautta uskon, että saat tuhansia ystäviä lisää. Tsemppiä sinulle!

Titta Karppinen


Eilen sädehoitoklinikalla ajattelin sinua ja muita kohtalotovereitani.
Haluan rohkaista sinua tällä tiellä, ja kun en löydä sanoja,lähetän suuret halit.

Aili


Upealle runoilijalle voima-ajatuksia!

Sanna


Jos tietäisin puhelinnumerosi, soittaisin. Nyt vaan toivotan iloa päivääsi, enkeleitä kanssasi! Ja kiitos monista herkistä ajatuksistasi, hauskoista repliikeistäsi. Olet tuottanut paljon iloa minunkin elämääni.

Liisa Varho


Jos tietäisin puhelinnumerosi, soittaisin. Nyt vaan toivotan iloa päivääsi, enkeleitä kanssasi! Ja kiitos monista herkistä ajatuksistasi, hauskoista repliikeistäsi. Olet tuottanut paljon iloa minunkin elämääni.

Liisa Varho


Hei Tommi!
Olet julkisuudessa antanut itsestäsi positiivisen kuvan ja uskon, että tuon positiivisuutesi avulla, sekä läheisten tuella selviät tästä sairaudestasi. Voimia hoitojaksolle !!!

-62


Toivon sinulle paranemista ja jaksamista. Kiitos kauniista runoista ja ajatuksista. Olet ajatuksissa.

Virpi


En ole lukenut montakaan runokirjaasi, runon silloin tällöin, hyviä ovat olleet. Jään vielä odottamaan lisää, älä siis luovuta.

Hanne


Voimia ja rohkeutta Sinulle ja koko perheellesi! Kaikki kääntyy vielä parhain päin ja elämä hymyilee vielä:))

Sairauden kanssa kamppaileva kohtalotoveri


Tommy, se ilo minkä olet meille kaikille jakanut teksteilläsi ei ole hukassa, et myöskään sinä, me kuulemme, kaikkea hyvää,

Riitta Vallo


Hei Tommy!

Olen vuosia lukenut runojasi ja saanut niistä voimaa ja iloa. Kiitos! Oman sairauteni aikana olen saanut lohtua seuraavasta ajatelmasta, johon ”törmäsin” sairaalan kirjastossa; Onni ei ole hyvää, se ei ole tärkeää ihmiselle. Tärkeää ei ole terveys eikä rakkaus. On tärkeää hyväksyä elämänsä sellaisena kuin se annetaan ja ajatella, että tämä on paras mahdollinen elämä.
Elävää elämää sinulle!

Hilkka


Toivotan sinulle paljon voimia ja jaksamista asian edessä. Rakkaus kantaa aina elämässä eteenpäin. Tämän olet itse myös minulle opettanut runojesi ja ajatuksiesi myötä. Katso rohkeasti tulevaisuuteen ja usko parempaan huomiseen!

syksy


Kun maailma murjoo eikä illalla tahdo stressiltä rauhoittua, pistän kuulokkeet päähän ja CD-soittimeen kiekon ”Tommy Tabermann Runot 1970-2006”. Sanojasi ja rauhoittavaa ääntä kuunnellessasi omatkin ajatukset ja merkitykset asettuvat taas järkevään tärkeysjärjestykseen.

Miten jotain niin suurta mahtuu niin pieneen, pariin sanaan.

Niin monesti olen imenyt lohtua ja tyynnytystä runoistasi, jospa voisin siitä pisaran palauttamaan.

Aaltosen Jaana


Älä Tommy lannistu! Laitoin juuri pienen rukouksen puolestasi yläkertaan.

Eeva


Aurinko paistaa matalalta kaihdinten välistä,
auton tuulilasista sai raaputtaa
riitettä,
syyspäiväntasauskin meni jo,
silti – aurinko paistaa matalalta kaihdinten välistä.

Tsemppiä Tommi!

Tia


Toivon Sinulle rohkeutta, jaksamista ja voimia taistella sairautta vastaan – parantua! =)
Puolisoni sairaus (aivokasvain) pysäytti – silloin huomasi miten tärkeää on kaikki saatavilla oleva rakkaus, pienetkin arkiset hetket ja läheisten tuki!
Halaus Sinulle!

Sari


Oli kyll surullista lukea sinun sairaudestasi. Ja vielä surullisempaa oli lukea, että sinun ympäriltäsi kaikkosi ihmiset, maailmasi hiljeni täysin. Miehet eivät oikee tiedä miten suhtautua sairauteen, he eivät osaa sitä käsitellä ja pakenevat. Monen kohdalla on niin käynyt. Heidän kanssaan ei voi edes keskustella sairauksista. Valitettavaa että näin on. Naiset eivät niinkään pakene vaan kulkevat rinnalla. Toivon sinulle paljon voimia ja uskoa elämään. Taistele sinnikkäästi. Muista, että sinulla on laaja ystäväjoukko kuitenkin. Ja elämän kovissa taisteluissa sitä tajuaa, että suurin ja lohduttavin apu tulee yksin ylhäältä.

Jon


En ole ruuneperi, mutta lämmin ja kannustava terveiseni sinulle.

Kun taas tokenet, niin lukisin mielelläni mietteitäsi tästä murroksesta.

Voimia sinulle.

Eeva-Liisa Nieminen


Hyvin moni meistä suomalaisista ainakin tietää, kenestä puhutaan, kun nimesi mainitaan, sanoisin jopa suurin osa. Minulle tuot mielukuvan lämminsydämisestä, empaattisesta, läheisiäsi oikeasti rakastavasta, rohkeastakin ihmisestä. Nämä tuntemukset näin tuntematta sinua sen läheisemmin. Olen erittäin pahoillani, että sairastuit ja toivon, että sairautesi on voitettavissa. Ja lähetän positiivisia, rohkaisevia ajatuksiani sinulle ja läheisillesi, jotta jaksat ja jaksatte päivän kerrallaan…

Mirja


Voimia ja jaksamista sairautesi kanssa. Olet niin monesti, montaa ihmistä koskettanut monin tavoin.
Minä ja muu Suomi 🙂 toivomme että sisäinen voimasi kantaa sinut tämänkin yli. Olet tuhansien ihmisien ajatuksissa !

Vee


Kiitos hyvistä ajatelmistasi. Tämän päivän Aamun Ajatus Positiivareissa oli hyvin koskettava. Olet itse jättänyt itsestäsi paljon meille. Pikaisiin paranemisiin – elämä voittaa.

Miki


Hei, Tommy!
Toivottavasti pystyt tässä vaikeassa tilanteessa taas löytämään oman positiivisen asenteesi.Olen ihailijasi monen vuoden takaa ja toivon sinulle jaksamista täydestä sydämestä.

Raija Uskali Raumalta


Hei Tommy!

Halusin kirjoittaa sinulle siksi, että olet huomannut saman asian kuin minä. Kun päivä paistaa, kaikki ovat ystäviäsi, mutta kun koet vastoinkäymisen kukaan ei ota yhteyttä, kysy miten voit?

Toivottavasti lapsemme oppivat empatian taidon. Tyttäreni päiväkodissa on sydänkerho. He opettelevat tunnistamaan omia ja toisten tunteita sekä käsittelemään niitä. Näitä sydänkerhoja voisi pitää myös kouluissa ja työpaikoilla, jotta saisimme yhteiskuntaamme välittämisen ilmapiirin.

Toivon sinulle hyviä syyspäiviä ja tsemppiä!

Kaisa


Ilossa ja surussa,
tienviittana elämässä
ovat virranneet sanasi
tajuntaani,
kulkeneet yhdessä minuuteni kanssa.

Ilossa ja surussa on
sanojen mahti kostuttanut sieluni peilin pintaa,
puhdistaen ja uudistaen sisintäni.

Ilossa ja surussa olen uudistuneen minäni kanssa virkistäytynyt
tuneteiden raikkaassa purossa,
milloin pulppuillen ja kuohuen,
vahvistuen kuohuvaksi koskeksi
kunnes oleva rauhoittuu
lempeäksi suvannoksi.

Tuon kaiken kokemani ja lukemani
tunteiden virtana kudon lämpimäksi, pehmeäksi nutuksi,
kiedon ympärillesi syksyn viileyttä vastaan,
antamaan lämpöä, uskoa ja lohtua.

Ei-An


Onneksi eletään tätä maailman aikaa, jolloin melkein mikään ei ole lääketieteellisesti mahdotonta.
– Haluan lähettää niin paljon lämpimiä ajatuksia sinne kuin olen kirjoistasi ja kolumneistasi ammentanut kaikkina vuosina elikä paljon!
Toivoa ja jaksamista

Tiina


Olet antanut meille tuntemattomille paljon lohtua ja iloa runoillasi. Toivon sinulle sairastamisen keskelle iloa ja lämpöä läheistesi seurassa sekä tietenkin paranemista. Uskon että olet hyvässä hoidossa ja vointisi paranee hiljalleen. Anna itsellesi aikaa toipua. Halauksin; Anu


Hei Tommy!

Me rakastamme sinua. 🙂

Pirkko-Liisa


Hei Tommy!

Olen seurannut luovuutesi tuotoksia ja saanut niistä aina paljon. Sinulla on kyky saada sanat säkenöimään. Sinulla on herkkyyttä ja viisautta, jolla näet syvemmälle ja tarkemmin. Se on lahja. Anna sairautesikin olla lahja, joka opettaa sinulle lisää: uutta tapaa katsoa ja kokea. Rohkeutesi auttaa sinua selviytymään ja sieluasi kasvamaan. Voimia raskaisiin hetkiin ja nautintoa tuleviin onnellisiin elämäsi tapahtumiin! Ystävyydellä, Paula

Paula


Tsemppiä Tommy! Itselläni todettiin eturauhassyöpä 2000-luvun alussa ja luulin kaiken olevan mennyttä. Lopetin harrastuksiani ja vähensin yhdistyksiäni. Syöpä oli kuitenkin hoidettavissa ja elämä jatkuu. Vanhoja asioita on palautunut arkeen. Niin käy Sinullekin!

Uusi kaupunginvaltuutettu


Hei Tommy

Tsemppiä ja arjen jaksamista!

Hannaelina


Voimia Tommylle sairauden kohdatessa!
Tällaisia me ihmiset olemme, saamme viettää terveitä päiviä ja sairaita päiviä. Toivottavasti sinä saat vielä paljon terveitä ja elämästä nautittavia päiviä. Olethan itsekin antanut meille muille paljon ruonojesi kautta.Ja sinulla on ollut todella positiivinen asenne elämää kohtaan, joista olen saanut lukea tekstiesi kautta, pehmeitä arvoja.
Yst terv Raija

Raija Oulusta


Jumala on Iankaikkinen Rakkaus.
Hänen Käsissään saamme levätä, juuri tälläisenä kuin olemme !

Maikukka


Hei Tommy,
Olen varma, että paranet jo siitäkin syystä, että Suomen kansa tarvii vielä uusia runoja sanaisesta arkustasi eli aika itsekkäät syyt ovat minulla 🙂 Toisaalta tuttavapiirissäni on nainen, joka on toipunut hyvin aivokasvaimen poistamisesta hyvin ja on työelämässä tehokkaana ja iloisena. Ja ehkä juuri sairautensa jälkeen vielä positiivisempi kaikessa kuin ennen. Kaikkea hyvää ja paranemisiin !

Wilhelmiina


Tommy, myös tuntemattomat ystäväsi haluavat antaa sinulle rauhan, jotta voit toipua ja koskettaa meitä jälleen ihanilla runoillasi. Emme me unohda, me toivomme.

Raija


Voimia ja jaksamista Sinulle ja perheellesi. Kirjojasi en ole vielä lukenut, mutta Uutisvuotoa olen seurannut ahkerasti ja lukenut runojasi viinilaseista (loistava idea!)
Sinulla on vielä paljon ajatuksia jaettavaksi yleisölle, joten toivon, että hoidot auttavat Sinua.
Vaikka jostain syystä on olemassa ihmisryhmä, joka saa nautintonsa siitä, että voi satuttaa toista, älä kuitenkaan välitä pahoista puheista, sillä tosiasia on, että vaikka koirat haukkuvat niin karavaani kulkee jokatapauksessa.
Parane pian!!!

Uutisvuodon ystävä


Voimia taisteluun, ajatukseni ovat kanssasi ja myös perheesi kanssa. Omakohtaista kokemusta samasta asiasta lähipiirissä ja hyvin on alkushokin jälkeen pärjätty. Ajattelen niin että usein positiivisimmat ja vahvimmat ihmiset saavat eniten kannettavakseen ja niin sinunkin kohdallasi taisi käydä.
Onneksi lääketiede on Suomessa etenkin tällä alueella maailman huippua ja vaikeissakin sairauksissa tulokset parantuneet paljon viime vuosina.

moonwalkerlady


Hei!!
Vaikka tänään ei aurinko paistaisikaan, muista, että niin kauan kun on elämää on myös toivoa.
Tiedän sivusta seuranneena (nuorelta miniältä leikattu rintasyöpä keväällä), että välillä tuntuu tosi raskaalta ja kaikki näyttää pimeältä. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia raskaassa elämäntilanteessa.
Hoidot ovat rankkoja ja vievät voimia, mutta yleensä ne kyllä auttavat.
Kaikkea hyvää ja paranemisiin.

Tiina-tonttutyttö


Hei Tommy,
Minä tunnen ”tuntevani” sinut, vaikka emme ole koskaan tavanneet – olen lukenut runojasi vuosikymmenten ajan, seurannut kiharapehkosi viiletystä milloin missäkin mediassa. Monet runosi ovat, jos mahdollista, liiankin koskettavia. Voimia taisteluusi tautia vastaan.

myötäeläjä


Hyvää huomenta!
Kiitos kun voin viestillä muistaa lempi runoilijaani.Väsymätöntä rakkaudesta ja hellyydestä puhujaa, joka muistaa mainita rakkauden merkityksen kumppaneiden välillä merkitykselliseksi voimavaraksi koko ihmisen eämässä.Niin rakkauden vastakohtahan ei ole viha vaan välinpittämättömyys. Tommy muistaa ain myöskin kehottaa meitä välittämään toisistamme,jotta me todellakin tahdomme oikeasti pitää huolta toisistamme. Kaikesta huolimatta elämä on elämistä varten ja se omien arvojen todeksi elämistä. Elämä on ihanaa! Kyllä sä siitä selviät rakkauden puolesta puhuja. Olen kerran vaeltanut pitkän tunturi reitin pohjoisen tunturilla ja todennut että tämähän on niinkuin polku ihmisen elämästä. Meille on varattu nuoruuden kesän vihreys,syksyn värikäs loisto, ruska,puhtaat valkoiset hanget kylmä jääkin on kaunista silmillemme. Mutta se on myös kivirakkaa ja pirunpeltoa. Ja kaikki polut meidän on kuljettava.Elämä on välistä kaikkea tätä. Tervehdys Sinulle!
Välitetään toisistamme ei olla välinpitämättömiä, rakastetaan ei vihata.ja unelmoidaan ja haaveillaan paremmasta maailmasta.

Eeva Jaako


Ajattele mitä kaikkea hienoa aivosi ovat tuottaneet meidän kaikkien elämää rikastuttamaan menneinä vuosina. Mitähän ne enää nyt saavatkaan aikaan. Kynä käteen!

Yksikään henkisesti nero ei ole elänyt 100 vuotiaaksi, päätä Sinä elää 99 vuotiaaksi. Sinä selviät!

Mikki


Hei Tommy!

Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

Taru


Olet elämän ilo ja pelastanut sanoillasi päiväni monta kertaa. Olet sanoillasi lohduttanut ja antanut aihetta tarkastella mikä on tärkeää ja mikä ei. Olen menettänyt läheisen sairauteen jota vastaan taistelet. Toivon voimaa että paranisit ja kirjoituksesi on vielä seuranani monta kertaa vierellä kulkijana.

Ruska


”Kaikki järjestyy” – sanat, johon on aina voinut luottaa, silloinkin kun niihin ei ole uskonut. Siksi: Kaikki järjestyy!

Ihanat runosi auttoivat minua jaksamaan vuosi sitten raskaiden aikojen alla, lämmin Kiitos niistä!
Olkoon meidän kaikkien tervehdykset nyt niitä Sinulle, Tommy!

Marika


Hei Tommy!

Valoisat syyspäivät antakoot sinulle voimia ja iloa elämään – tsemppiä!
Pirjo

Pirjo


Moi Tommy. Minulla on 4 lasta ja yksi heistä, 2,5 -vuotias Otava on kiharatukkainen ja silmälasipäinen. Hän on herkkä pieni poika ja me sanoimmekin häntä monesti runoilijapojaksi, mutta se muuttui pian ”taapermanniksi”. Ajattelen siis sinua usein poikani kautta. Jotenkin koen, että teissä on jotain samaa. Olet jättänyt jälkesi minun sydämeeni ja poikani kautta se vertauskuva jää sukuuni elämään. Voimahalaus Oulusta!

Irene


Rakas Tommy, olemme vain pienen ajan täällä maanpäällä joten nauttikaamme kaikesta pienestä kuten; hymystä,ystävistä,halauksista,perheestä,luonnosta jne. Ennenkaikkea pidä omasta henkisestä puolesta huoli! Lopuksi tyyneys rukous; Jumala suokoon minulle tyyneyttä,hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa minkä voin ja viisautta eroittaa nämä toisistaan!

Vakavasti sairaan aikuisen nuoren äiti!


Maria Alstedtin sanoin:

Usko voimiisi.
Toivo hyvää.
Rakasta sieluasi
silmin ja sanoin.

Marja


Kaikesta selviää. Olen saanut paljon energiaa, kun olen lukenut hienoja ajatuksiasi. Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Parane pian.

Lekku


Pystypäin eteenpäin yhdessä pärjäämme aina näin. Voimia Sinulle ja perheellesi.

Anne-Mari


Tommy, kiitos voimaa ja rohkeutta tuovista runoista vuosien ja vuosikymmenien varrella.
Nyt toivotan vuorostani minä Sinulle voimaa ja rohkeutta.

Sannamarja Virtanen


Parane pian, ja tule takaisin tuomaan hellyttä ja aurinkoa meille kaikille! Voimia myös perheellesi.

Arjuska


Tsemppiä!

Kakku


Ihana että olet olemassa.

Sanna


Toivon sinulle ja vaimollesi voimia jaksaa sairaus ja voittaa se! Tule pian takaisin kirjoittamaan meille juroina pidetyille suomalaisille sydämen asioista, niistä, joita on niin vaikea pukea sanoiksi. Sinulla se taito on!

Heli


Hei Tommi !

Olet saanut vastustajan jollaista ei ennen ole elämässäsi ollut. Vastustajan maine on voimakas ja valtaisa useimmiten pelottava.

Ota aseeksi positiivisuus, usko ja voima. Älä kuuntele ympärilläsi negatiivisia kannanottoja, tilastolllisia näkemyksiä äläkä mitään mikä horjuttaa omaa uskoasi.

Taistele, usko ja voita, sillä kaikki on mahdollista !!!!

Olen kokenut kaiken saman kuin Sinä. Minä selätin vastustajani vaikkei hoitoennuste mitään hyvää luvannutkaan.

Täällä olen iloisesti mukana pyörittämässä elämän pyörää. Kyllä Sinäkin pärjäät etkä suinkaan ole yksin !!!

152 cm /vm 2004


Paljon lämpimiä ajatuksia ja rukouksia paranemisesi puolesta, Tommy!

Marita Vahtera


Hei Tommy!

Pelottavaa, mutta asioilla on tapana selvitä. Rakkautta ja rohkeutta!

Kikka16


Tsemppiä, älä luovuta!

Lotta


Onnenpipanoita tähänkin päivääsi
Tommy Taberman.

Marja-Leena


Hei Tommy,
On ihmeellistä miten ajatukset muuttuvat tiedosta, että jotakin ylimääräistä on päässä. Sen ylimääräisen ottaisi ihan mihin muuhun paikkaan tahansa kun päähän. Pää on arka asia ihmiselle..(mitenkään vähättelemättä muiden sairauksia tai niiden vakavuutta. Itselläni leikaittiin aivokasvain 03/09. Kaikki meni hienosti ja vointi on jo hyvä. Voimia sinulle ja positiivisia ajatuksia vaikka ajatukset välillä karkaavatkin sivuraiteille..

Tanja


”olet kasvanut suureksi,
pienimies. Toivon, että aivoissasi
suuri kasvaa pieneksi.”
Kiitos innostavista kirjoituksistasi. Niitä on aina ilo lukea.

ainamarina


Tommi , Kiitos Sinulle kaikista kauniista ajatuksistasi, joita olen lukenut ja joista olen saanut voimaa vuosien varrella – vaikeissakin tilanteissa.

Toivon, että lämmin ajatukseni on jo aiemminkin tavoittanut Sinut ja lähetän sen tässä vielä kirjaimin ilmaistuna.

Toivon voivani antaa Sinulle samaa voimaa, mitä olen Sinulta saanut!

Helena, -52


Tervehdys Tommy,
toivotan sinulle voimia tässä elämäsi koettelemuksessa. Kiitän sinua upeista runoistasi, joita luen säännöllisesti. Niistä ammennan itselleni voimia ja hyvää mieltä. Niiden kautta saat itsekin voimavaroja!
”Jokainen joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään
tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.” Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi!

🙂 Soikkeli


Hei Tommy! Youtuubaa hamppuöljy. Paranemishalit!

Virva


Moikka Tommy

Kaikkea hyvää ja himputisti tsemppiä!

Näytä kuinka rakkaus voittaa !!!

Aila


Hei Tommy!

Tässä mietin, että mitä sanoisin sinulle, minä joka en ole koskaan sairastanut mitään vakavaa tai ollut kipeämpänä kuin flunssassa. Ja miksi sitten ylipäätään pitäisi jotain sanoa? Mutta kun vain tuntuu siltä, että jotain haluan sinulle täältä välittää. Ainakin tarvitset uskoa, toivoa ja rakkautta! Niitä meillä ei kellään ole liikaa ja niitä sinulle toivon. Maritta


Hei Tommy,

Kuten sinäkin olet todennut, elämä on ihmeellinen. Niin ihmeellinen, että välillä hirvittää. Elämän ihmeellisyys myös yllättää. Se yllättää meidät, kun selviämme asioista, joiden uskoimme meidät lannistavan.

Olet aarre runojesi, juttujesi, huumorisi kanssa meille kaikille. Sen johdosta tiedämme, että selviät tästäkin ”elämän oikusta” ja annat meidän nauttia sinun antoisista ajatuksistasi vielä pitkiä aikoja.

Voimia, jaksamista, tuskan kestämistä ja pelon voittamista sinulle Tommy! Lähetämme paljon, paljon, paljon voimia antavia halauksia!

Me joskus vastaavaa kokeneet


Olen saanut niin paljon runoistasi, että haluan nyt antaa sinulle jotain. En voi antaa rohkaisevaa käden puristusta, mutta voin lähettää lämpimän ajatukseni. Itseäni aikoinaan hoitanut syöpähoitaja rohkaisi minua sanomalla:”Kyllä se siitä”. Ja niin haluan sanoa myös sinulle.

Raija


Miesten tapaan istun tässä vähän aikaa hiljaa ja ajattelen sinua.

Luolamies Kauhavalta


Olen vuosia lukenut aistikkaita kirjoitelmiasi ja tulkinnut tuntojasi.
Olet ollut miehen RAKKAKUDEN ja AISTIKKUUDEN sanansaattaja. Älykäs suomalaisen ”äijäkulttuurin” kyseenalaistaja.
Muistathan, että selviät sairaudestasi, kun elät sen kaikin aisteinesi, surua tai iloasi kätkemättä. Purjeet vain tiukemmalle ja annat mennä.

Mirkku


Jokainen aamu lähtee liikkeelle loistavasti, toiset vain hivenen hitaammassa tahdissa kuin toiset. Jaksamista jokaiseen hitaaseenkin aamuun.

Mimma


Tsemppiä Tommy!
Olet saanut minut miettimään asioita eri kantilta runojesi ja kolumniesi kautta – saat joskus arjenkin tuntumaan juhlalta, saat huomaamaan pientäkin arvokkaana. Puhut kauniisti rakkaudesta ja tunteista – silti pärjäät siellä eduskunnan äijien kanssa. Ja sinulla todellakin on sana hallussa teksteissäsi. Pärjäile!
Monin lämpöisin terveisin Airi

Kaipaan vieläkin sinua ja Tervoa ja Uutisvuotoa!


Rakas Tommy.90% ajatuksista aivoissa päivisin on turhaa. Nauti ja elä aina sitä hetkeä missä olet täysillä. Voimahali Kirsiltä.

Kirsi


Hei!
Luen Me-lehteä vain siitä syystä, että odotan tulevani sinun kolumnisi sivulle. Hyvää vointia!

Merja Kuopiosta


Rohkein mielin, sydän uskoa täynnä tulevaan, rakkauden ympäröimänä, toivon sinulle voimia kulkea tämä raskas tiesi. Olet koskettanut miljoonien suomalaisten sydämiä teoksillasi ja uskon kirjoittavani kaikkien miljoonien suomalaisten sanoin, me ajattelemme sinua rakkaudella ja toivomme että tämä taistelu voitetaan.

jaana lehto


Kumma juttu, että kasvaimet tietävät minne mennä: viisaisiin ja empaattisiin aivoihin. Älä siis luovuta, sinua ja aivojasi tarvitaan vielä luomassa meille viisaita ja voimaanuttavia ajatuksia.

Orvokki Haarala


hei Tommi,
arvostan rohkeita ja lämpimiä ajatuksiasi, joita olen saanut lukea lehdistä kolumniesi yhteydessä. Olen lukenut kirjojasi, viimeksi Verduzzan (?)valot ja pidän moniulotteisesta tyylistäsi. Olen saanut nautinnollisia hetkiä kirjojesi parissa ja päässyt irti arjen kaaoksesta. Olen tavoittanut jotain kauniimpaa ja syvempää. Tahdon välittää tämän viestin myötä takaisin sitä hyvää, jota olet lahjoittanut minulle. Voimia paranemiseen!
Lämpimin terveisin!

Tuikku


Ihana Tommy Tabermann! Olen aina ihaillut rohkeuttasi olla sinä ja rohkeuttasi tuoda julki herkkyyttäsi. Sinun empaattinen karismasi, joka huokuu myös julkisen median välityksellä, saa minulle aina hyvä mielen :).

Voimia ja rohkeutta sinulle vielä lisää toipumiseen!!!!

Johanna


Syyskuun (erään kauppaketjun) asiakaslehdessä Tommyn pohdinta ihmiselämästä oli jotain, millaisia soisi lukevan enemmänkin. Jotain muutakin kuin kovaa faktaa, teknologiaa ja muotia. Tsemppiä Tommy – Asenne ratkaisee. Aina.

Jone


Elämältä tuli turpaan nyt niin että lätty tärisee, mutta ota asia ja päivän kerrallaan. Aina on toivoa, kunhan jaksat yrittää. Olet hieno ihminen, muista se!

Elmä on kummallista


”Elämä ei aina kulje suoraan…
epäonni on siinä vain yksi mutka…”

Pikaista paranemista!

nina

Hei Tommy

Kuopiossa on ollut vuodesta 2004 henkilökunnan kulttuurisyksy tapahtuma ja yhtenä osana siinä on ollut Runoja ja Musiikkia osio. Aiemmin runot esitti Auli Poutiainen ja viime vuonna Jorma Uotinen kuten tänäkin vuonna tapahtuu. Henkilökunta on saanut esittää toiveita runoista jotka on esitetty. Tiedätkö mitä Tommy sinun runot ovat ylivoimaisesti eniten toivottuja, itsekin olen niitä toivomus listalle kirjoitellut.
Kiitos Tommy, me selviämme.

Jyrki Viitanen


ELÄ TÄTÄPÄIVÄÄ..
KAIKKI KÄÄNTYY PARHAIN PÄIN!
OLE ROHKEA JA USKO SIIHEN.

ITSE OLEN SAIRASTANUT SYÖVÄN
10 VUOTTA SITTEN JA PARANTUNT.

Ritva Talja-Lahtinen


Hei herra Tommi!
Paljon olet antanut meille hyviä ajatuksia mietittäväksi, joten ”en uskalla jättää rohkeuttani käyttämättä”. Tsemppiä nyt. Lähetän täältä Sinulle reikivoimaa.

Harri Sjöman


Hei Tommy:

Olen 36 vuotias, kirjoitin runoja viimeksi 30 vuotiaana, halusin niiden avulla käydä läpi vaikeita hetkiä elämässäni. 18 vuotiaana luin sinun runojasi. Olen lukenut kolumnejasi ja seurasin sinua TV: stä ja mielestäni olet sympaattinen, lahjakas ja viisas ihminen. Mieheni kanssa hätkähdimme sinua koskevista uutisista. Mieheni on myös kokenut vakavan sairauden. Sinä selviät tästä, ajattele hyviä asioita ja ota itsellesi tavoite, johon pyrit, kun olet terve. Paljon voimia sinulle!

Sanna


Hei Tommy !

Luin jutun Sinusta Iltasanomissa ja jo sitä lukiessani ajattelin, että haluaisin jotenkin kannustaa Sinua tässä sankarien sairaudessa, niin kuin itse sen hienosti ilmaisit. Olen itse samassa tilanteessa ja taistelen syöpää vastaan ja huomasin muutamien ystävien ja työkavereiden pakenevan kun kerroin sairaudestani. Olen kuitenkin huomannut, että avoimuuteni kertoa ja lähestyä ihmisiä helpottaa heidän asennettaan tätä sairautta kohtaan. Minusta se on enemmänkin pelkoa kohdata vakavasti sairastunut ihminen kun ei osaa sanoa mitään tai ei tiedä miten suhtautua. Olenkin rohkaissut heitä ja kertonut, että minä olen edelleen se sama Teija kuin ennenkin ja sen jälkeen tuttavillani on ollut helpompaa lähestyä minua.
Olenkin päättänyt elää tätä elämää nauttien joka päivästä vaikka siihen nyt kuuluu raskaita hoitoja ja pelkoa, mutta en anna sen syödä elämänhaluani ja uskon sen kantavan pitkälle.
Toivon Sinulle jaksamista ja voimia taistelussa … ja, että nautit joka päivästä, vaikkei se aina niin helppoa olekkaan, sillä tuntuu, että nyt vasta huomaa sen mistä kaikesta voi joutua luopumaan ja osaa arvostaa sitä.

Odotan innolla uutta tuotantoa Sinulta ja haluan nähdä mitä uutta tämä kokemus Sinussa synnyttää !

Kaunista syksyn jatkoa Tommy 🙂

Teija


Toivon jaksamista sinulle ja perheellesi. Tiedän omasta kokemuksesta miten rankkaa vakavat sairaudet ovat perheelle ja miten ihmiset ympärillä tuntuvat karttelen ettei tarvitsisi arkaa asiaa käsitellä. Mutta silti ne tärkeimmät ystävät säilyvät ja jopa tilalle tulee uusia vielä tärkeämpiä. Kaikkea hyvää ja voimia sinulle!

Sysserö


Hei Tommy!

Tämän aamun aamiaisrunosi osui ja upposi minuun täydellisesti!

Avioeron ja uuden ihmissuhteen löytymisen jälkeen jokainen onnellinen hetki on ainutlaatuinen ja nautin joka hetkestä kuin se olisi viimeinen.
Runosi, ajatuksesti ja mietteesi koskettavat elämän syvimpiä tuntoja.
Ihailen rohkeuttasi millä tavalla olet antanut sairaudellesi kasvot.
Lähetän Sinulle repullisen rohkeutta, voimia, uskoa ja luottamusta sekä tietenkin Onnea!

Päivi


Hei Tommy,
Olen läpikäynyt isäni kanssa vaikean vatsa-/ruokatorven syövän. Leikkaus oli vaikea ja hetket sen jälkeen vielä vaikeammat. Tänään tuosta kaikesta on kulunut viisi vuotta. Isä voi hyvin.
Tärkein selviytymiskeino on ollut, että kaikkein synkimpänäkään hetkenä ei toivoa saa menettää. Koko ajan täytyy uskoa parempaan huomiseen. Meillä synkimmät hetket käytiin TAYS:n teho-osastolla. Nyt niitä hetkiä muistellaan perheen kesken, osana elettyä elämää.
Paljon voimia sinulle!

Oona


hei Tommy,
ymmärrän hyvin tunteesi ja voin elää tilanteesi kanssasi. Itselläni on ollut myös vuosia sitten aivokasvain, joka leikattiin onnistuneesti pois. Nyt tänä syksynä käydessäni kontrollikuvauksessa minulla todettiin jotain ”häikkää” jälleen päässäni ja tilannettani seurataan aktiivisesti. En tiedä vielä, mihin se johtaa. Minulla on vielä murrosiässä oleva lapsi, joten toivon ja uskon, että elämä kääntyy parhain päin. Sitä samaa toivon Sinullekin. Jaksamista toivoo eräs äiti.

Pirre


Moi Tommy!

Olen sun runoista saanut monasti tsemppiä ja ajattelemisen aihetta elämääni. Toivon sulle sydämeni pohjasta rohkeutta, voimaa ja jaksamista paranemiseen! Päivä kerrallaan olet lähempänä parempaa aikaa. Lukemisiin 🙂

Tiina


Tommylle, lämpimät syksyn terveiset
Lahdesta Sinulle ja kiitos kaikesta valosta jota olet tuonut elämääni ja läheisteni elämään.
Toivotan Sinulle voimia ja tsemppiä sairauden kanssa, olen varma että selviät!Myötäelävin terveisin

Elämä voittaa


Lähetän sinulle tsempiksi runoni, (alias nimeni tuo Isadora)jonka lähetin työkavereilleni syövästä selvittyäni.

Lintu joka lensi korkealla ja lauloi,
ja jolta on katkaistu siivet
ja repäisty sulka sieltä, sulka täältä,
ei vaikeroi.
Hän tietää, että
vaikka ulkoinen riisutaan
sisin vahvistuu,
ja se mitä jälkeen jää
on vahvinta hänessä.

-Isadora Ullgren-

Voimia toivottaen

Arja Kuokkanen


Hei Tommy!
Voimia voimia kovasti toivon sinulle ja uskoa siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin! Sinulla on vielä monen monta runoa tuotettavana. Sinua lämpimästi ja lujasti rutistaen!

Riitta


Terveiset Savosta Tommy!

Olet elänyt värikästä elämää,
ja käsittääkseni saanut paljon
hyviä ja kannustavia kokemuksia.
Muista parhaita asioita mitä olet
kokenut ja anna niiden kantaa
nyt kun tarvitset voimia vaikeina
aikoina.
Kun on elänyt (edes osan elämästä)
täyttä elämää rohkeasti, ei määrällä eikä pituudella ole väliä.

Lämpimin ajatuksin, joita en osaa
kirjoittaa yhtä kauniisti kuin sinä.

Päivi Mikkelistä


”Herra siunatkoon Sinua ja varjelkoon Sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa Sinulle ja olkoon Sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa Sinun puoleesi ja antakoon Sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”

Seikan


-niin kauan kuin on elämää,on myös toivoa!!kukaan ei tiedä,milloin muutos parempaan alkaakin aivan yllättäen.Toivonkipinää jokaiseen päivääsi t:tyttären syövästä selvinnyt perhe oulusta

anne.k


Olen lukenut loistavia runojasi, bongannut sinut Inkoosta, en tunne sinua, en ole ystäväsi, mutta silti tekisi mieli soittaa sinulle.

Voimahalaus!

– Jousinainen


Kiitos Tommy ihanista runoistasi!
Niitä lukiessa tulee hyvä mieli.
En yleensä lue paljon runoja, mutta sinun runoja lukiessa huomasin, ettei niiden
aina tarvitse olla vaikeasti ymmärrettäviä!

Rohkeutta ja aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

Tuulikki


Lämpimin ajatuksin ja rukouksin toivotan sinulle voimia. Et ole yksin, sillä rakkaittesi lisäksi meitä on paljon, jotka ovat nyt ajatuksien voimalla mukana sinua tukemassa, niinkuin sinä olet meitä runoillasi ja ajatuksillasi niin paljon lohduttanut ja auttanut eteenpäin.

Ulla


Hetki ennen töihin lähtöä –
ajattelen kaikkein merkittävintä.
Rakkaus.
Ympäröiköön se voima nyt sinut,
jonka olet meille aukikirjoittanut.
Josta olet puhunut.
Johon olet uskonut.
Jossa olet elänyt.
Rakkaus. Kaikkein tärkeintä.

Pirjo Hauvala


Olet aina ollut rohkea ja avoin. Kiitos siitä. Olet sitä edelleen, ja tulet olemaan ainakin seuraavat 20 vuotta. Sanasi tuovat kauneutta elämiimme.
Tsemppiä ja iloa kaiken keskellekin!

Lena M.


Tommy,

tahdon yksinkertaisesti toivottaa voimaa ja jaksamista sinulle ja läheisillesi tilanteessasi.

Haluan uskoa, että sinun on tarkoitettu jatkavan työtäsi meille merkittävien sanojen luomisessa.

AriK


Voimia ja Enkeleitä Tommylle ja hänen läheisilleen!

Leena S.


”jätä niin paljon itsestäsi,
ettet enää koskaan ole kokonainen”
Sen olet Tommy tehnyt, kiitos! Voimia taistoon ja hymyä ja iloa elämääsi =)

Noora


Hei Tommy!
Suuri inhimillisyytesi ja hoivasi on saatellut monia ihmisiä matkallaan. Nyt sinun on aika saada niitä itsellesi. Voimaa, rauhaa ja uskoa elämän jatkumiseen (tavalla tai toisella)sinulle!

Minna


Tommy, Tuija: voimia ja jaksamista kummallekin ja muillekin perheenjäsenille. Niin monet lämpimät ajatukset seuraavat teitä, että kyllä uskon niiden yhden Tommyn ja perheen yli vaikeuksien valoisaan tulevaisuuteen kantavan! Vielä on paljon runoja kirjoitettavaksi. Lämpimät terveiset!

Leila Boyd


Eilen illalla nautin lasin mustaherukkaviiniä lasista, jossa oli sinun kirjoittama runosi. Ajattelin sinua ja tilannettasi sairauden kanssa, mietin kuinka voisin saada viestini sinulle: Toivottaa elämään voimaa ja nähdä elämän kaikki kauneus sen raadollisuudesta.
Sydämestäni toivon jaksamista päiviisi olipa ne hyviä tai huonoja. Sydämesi on niin laaja ja lämmin, sanoillasi lohdutat ja rohkaiset niin monia muita, joten toivon että tämä pieni viesti lohduttaisi Sinua arjen keskellä.

Olet tärkeä ihminen niin monen kanssakulkijan elämässä lahjakkuutesi ansiosta, saat sanoillasi hymyn huulille ja ajatukset miettimään elämää.

Kaikkea hyvää toivoen Sinulle:)

Tarja


Toivon sinulle kaikkea hyvää, rohkeutta vaikealla matkallasi. Uskon, että me kaikki sinun fanisi ajattelemme sinua lämmöllä, toivottavasti tämä ”kosminen” rakkaus ympäröi sinut kuin lempeä viitta ja suojelee sinua.

Marketta


Enkelin viesti tänään Sinulle, Tommy:

On aika etsiä iloa jokapäiväisestä elämästä. Kun juhlimme tapahtumia ja elämän kulkua, olemme kiitollisia – ja enkelit iloitsevat kanssamme. Enkelit muistuttavat sinua juhlimaan ja arvostamaan isoja ja pieniä asioita elämässäsi. Löydä juhlimisen aihetta juuri nyt!

sinfonia


Me tulemme Rakkaudesta.
Me elämme Rakkaudesta.
Me palaamme ja sulaudumme
Puhtaaseen Rakkauteen.

Tommy, Sinä Rakkauden mestarillinen näkyväksi tekijä.
Sinua tarvitaan, tässä ajassa – kipeämmin kuin koskaan!

Rakkaudella,
Heli

Heli


Pidä elämä yksinkertaisena. Voimia!

LT


Olen kanssasi ajatuksin ja esirukoilen puolestasi. Uskotaan lääketieteeseen ja toivotaan että kasvain saadaan pois ja voit jatkaa elämääsi. Runosi ovat ihania, kauniita. Voimia myös puolisollesi ja kaikille läheisillesi.

Anne


Haluaisin sanoa sinulle jotain viisasta ja lämmintä. Runosi ovat monesti rohkaisseet minua, kiitos niistä.Mottonani on :”Asioilla on taipumus järjestyä.” Mikä se järjestys sitten on emme aina ymmärrä. Lämmöllä ajatellen ja enkeleitä matkaasi.

SuomaKyllikki


Jos voisin poimia
sinulle voimia,
poimisin ison korillisen
suuren sylillisen.
Jos voisin helpottaa
mieltäsi kohottaa,
kohottaisin aurinkoon
kukkameren kauneuteen.

Sirpukka


Ihmiset välittävät – valoisaa uutta tulevaisuutta

Min


Piristystä päivään, tsemppiä ”taisteluun”
täältä susirajalta Joensuusta.
Olet mainio tyyppi ja ainoa runoilija jonka runoja tulee luettua ja joita ymmärtää jopa blondikin :-).

Marita ja koko perhe


Pikaista paranemista, voimia ja kaikkea hyvää ja kaunista!

Marsku


Voimia ja luottamusta paranemiseen Tommy, me tarvitsemme sinun lämpimiä ajatuksiasi ja kannanottojasi. Ja iloisuuttasi. Jaksamista Sinulle ja läheisillesi.

Anne


Kiitos kauniista runoistasi ja ajatuksia herättävistä kolumneistasi. Syövästä selvinneenä haluan kannustaa sinua nyt, kauniina kuulaana syyspäivänä; kaikesta selviää!

Ansku


Tommy,
Olet antanut runoillasi ja kirjoituksillasi minulle paljon voimaa elämäni matkan varrella. Nyt haluan sanoa sinulle, Tommy, että et ole yksin. Olet meidän monien, monien lukijoiden sydämessä. Kannamme sinua sitä rakkauden ja voiman siltaa pitkin, mitä olet rakentanut aina muille.

Laila


Taistele, mies, taistele! Sinä jos joku selviät! Olet minun, sekä niiden lukuisien muiden mielessä, jotka olemme saaneet rohkeutta sinun ajatuksistasi. Ammenna nyt voimaa meistä.

Liselle


Hei Tommy!
En keksi tähän hätään mitään viisasta sanottavaa, mutta toivon sydämestäni sinulle voimia ja positiivisuutta edelleen jaksaaksesi taistella uupumatta pöpöjä vastaan. Olet usein ajatuksissani. Tsemppiä!

Tarja


Toivon ja pyydän sinulle paljon iloa, valoa, rakkautta ja enkeleitä. Niin paljon sinä olet runoillasi ihmisiä saanut hiljaisesti sisällänsä ymmärtämään ja miettimään elämän kauneutta. Voimia!

@Suvi


uskoisin,että kirjasta nimeltä matka olisi apua..jos on jaksavuutta lukea,sitä tulee varmaan näistä viesteistä..sininen kansi,naisen kuva,joku barry?..
tiedät varmaan..

positiivinen ajatus sinulle


Sinä, Tommy, olet kirjoittanut minulle kirjojasi, sydämellä.Nyt minä, Paula kirjoitan sinulle, sydämellä: Ajatuksin, halauksin ja rukouksin olen mukana. Paula Mäkinen


Siunausta ja jaksamista Sinulle. Positiivisen luonteesi voima varmaan auttaa sinua näkemään asiat entistä kirkkaammin. Jokaisesta sairaudesta voi parantua.

Aina on toivoa


Lämpimiä, kannustavia ajatusaaltoja Kainuusta!

t. Tetta


Jaksamista! Sitä olet antanut muille ihmisille elämäsi aikana niin paljon, että toivon sinun saavan sitä nyt roppakaupalla takaisin! Olin itse alkuvuoden hyvin sairaana eikä meidän lääketieteellä ollut vastauksia tai parannuskeinoa. Sain avun Lauttasaaressa sijaitsevasta Valkoinen norsu- hoitolasta (tcm-akupunktio). Jos pystyt ja lääkärit antavat luvan, kannattaa kokeilla. Ei välttämättä paranna, mutta auttaa varmasti.

Neula-Nelli


”… jätä tuoksu yöllä tyynyliinaan,…jätä niin paljon itsestäsi, ettet enää koskaan ole kokonainen.” Tuo tekstisi kantoi minua oman kriisini aikana ja kun jouduin luopumaan niin paljosta, etten koskaan enää tule olemaan kokonainen, niin sittenkin jossain minussa elää toivo ja unelmat. En toivota jaksamista, koska tiedän, että se alkaa tympäistä jonkun ajan päästä. Vain, että olet.

”ruukun palanen”


Olet tuonut iloa elämääni upeilla runoillasi ja kirjoituksillasi. Olemme mieheni kanssa kerran saaneet olla luennollasi ja sen luennon muista aina, varsinkin ”marimekon yöpaita” on jäänyt mieleen. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

satu


Hyvät ystävät kantavat ja tukevat sinua sairaudessasi!
Ota rohkeasti jokainen uusi päivä.
Jokainen auringon nousu on onni!
Lohdutat ja kannustat muita runoillasi!
Haluan kannustaa myös sinua!
syksyn lehti.


Tommy, elämässä on voima, sinussa on voima, sinä olet voima.

Voiman löydät uskomalla, luottamalla ja näkemällä elämän valoisana myös synkkinä hetkinä.

Et ole yksin, olet omassa voimassasi.

Teila


Tommy!

Olen saanut sinun ”sanomastasi” todella paljon!
Lähes päivittäin luen kirjoittamiasi ajatuksia. Minäkin voimaannun niistä. Kiitos, kun jaksat antaa minullekin niin paljon. Tommy, voimia, siunaussta, rakkautta.
Minäkin tarvitsen sinua!

Heli

Helminauha76


Hei Tommy, olin mieheni kanssa lomamatkalla Kreetalla ja huomasin siellä iltasanomat, jonka etusivulta luin ikävän uutisen sairastumisestasi. Oli pakko ostaa tuo lehti ja lukea, mitä Sinulle kuuluu. Olin ensin järkyttynyt. Mutta sitten ajattelin, että ei noin valoisalle, elämänmyönteiselle ja rakkauden sanomaa täynnä olevalle ihmiselle voi tapahtua mitään pahaa. Tämä on varmasti Sinulle vain jokin pysähtyminen, jollaisia me kaikki joskus tarvitsemme. – Sinä paranet, uskon niin. Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä ja rakkautta.

Ihailijasi Irene


Voimia sinulle Tommy ja uskoa että paranet! Rukoilen puolestasi, olet paras runoilija Suomessa. Luen aina kaikki kolumnisikin lehdissä. Toivon sinulle onnea ja iloa tulevaisuuteen, kaikkea hyvää!

Päivi


Toivotan sinulle Tommy voimia jaksaa. Toivon ja uskon, että paranet pian tästä vaikeasta sairaudesta ja pääset jälleen hoitamaan täysillä kansanedustajan tehtävääsi ja muistuttamaan meille muille lähimmäisenrakkauden sanomasta ja muutoinkin positiivisen elämän tärkeydestä!
Pirjo Andrejeff


Hei Tommy!
Tsemppiä tähän elämän vaiheeseen, oothan positiivari ja selviät tästä kuin timantti jota hiotaan kertomaan meille muille yhä kauniimpia asioita rakkaudesta!

Raija


Tsemppiä!!!

Merja 🙂


Tsemppiä, lujasti! Ja sydämen täydeltä lämpimiä ajatuksia

Rulla


Olen seurannut vierestä kun mieheni äidillä todettiin aivokasvain ja hän sairasti. Voin toivottaa sinulle voimia ja rukoilen puolestasi. Olkoon enkelit lähelläsi

Heli


Tommy Tabermannille.
Nuorena naisena noin 30 v. sitten tutustuin teksteihisi. Vieläkin ne saavat minut hyvälle, haikealle tai sensuellille tuulelle. Kiitos!

Evita


Hei! Olet runoillasi tuonut paistetta niin minun kuin muidenkin elämään.
Tule pian terveeksi!

MAIJA


” Tartun sateekaaren liepeisiin ja pidän siitä lujaa kii, koko elämäni voimalla…”

Tällaisen viestin sain läheiseltäni, kun hän sai tiedon rintasyövästään tänä keväänä. Tartu Sinäkin!
Voimia ja Rakkautta Sinulle Tommy

Kaisu


Jaksamista ja positiivisia ajatuksia Tommy! Olen aina pitänyt runoistasi ja muutama vuosi sitten Seinäjoen maatalousnäyttelyssä sain jopa nimikirjoituksesi. Kun ujosti pyysin nimmaria, kirjoitit ”Ole rohkea”. Samaa toivon nyt Sinulle! Ja kirjoita runoja!

Laura


Toivotan paljon voimia ja rohkeutta! Haluan samalla kiittää kaikista niistä upeista, kauniista, koskettavista ja ajatuksia herättävistä, järisyttävistä, intohimoisista runoista, joista olen saanut itse niin paljon voimaa ja iloa elämääni vuosien varrella. Toivon että pystyn välittämään osan siitä tunnelatauksesta takaisin sinulle voimavaraksi taisteluun kasvainta vastaan! VOIMIA!

Mervi


Tsemppiä ja uskoa tulevaan, kaikesta huolimatta! Lämmin kaukohali ihailijaltasi, pidän tyylistäsi.

Nina


Olet itse jakanut niin paljon lohtua ja voimaa, että olet varmasti monen ajatuksissa päivittäin.
Toivottavassti nämä lämpimät ajatukset voimistavat nyt vuorostaan sinua.

Siru


Hei Tommy!
Et ole jäänyt yksin! Vaikka noin tarkkaan havainnoiden saattaisi tulla sellainen kuva, että mihin ne ystävät oikein katosivat, he ilmeisesti antavat sinulle aikaa oman sairautesi hoitoon (kyllä he sinua ajatuksin kantavat, rohkaisevat, rukoilevatkin)ja toisaalta heitä pelottaa.
Itse sain syövän kaksi vuotta sitten ja koin saman ilmiön. Mutta hei, minä elän edelleen, joten ei muuta kuin rohkeutta Tommy, nenä elämää kohti ja täysin purjein seilaamaan!! Sinulla on vielä paljon annettavaa kirjoituksillasi ja runoillasi ja teoillasi meille kaikille, että emme sinusta luovu.
Taistele Ystävä hyvä, positiivisuus on suuri ase sairauksia vastaan!
Virtuaalihalauksin

Inkku


Voimia taisteluun Tommy! Lämpimiä parantavia ajatuksia!

Sari Rovaniemeltä


Voimaa, rohkeutta ja siunausta Sinulle Tommy. Tiedä, että olet monen ajatuksissa ja iltarukouksissa.

Hanna


Rakas Tommy! Usko ihmeeseen, usko terveyteen!

Marianne


Hei Tommy!
Tsemppiä sinulle, rohkeutta ja voimaa. Olet valtavan hyvä runoilija ja luennoitsija. Joskus elämä antaa ja välillä se ottaa, mutta hyvistä ihmisistä elämä välittää.

Enkeleitä kanssasi

Tiina


Hei Tommi
yritä vaan uskoa että paranet ja että tämänhetkinen on vain tilapäistä. Nauti elämästä, syksystä ja läheisistäsi. Olet ajatuksissani!

Tässä ja nyt


Laitanpa voimahalauksen!
Sinun tekstit on pelastanut monta pahaa päivää ja antanut iloa. Kiitos!

Helena


Hei Tommy!
On vaikea keksiä sanoja kun toista ihmistä kohtaa vakava sairaus. Jokaisella meistä on omat vaikeutemme, asiat, joiden kanssa kamppailemme. Olen aina ihaillut sinua, runojasi ja huumorintajuasi. Voitko ehkä nytkin käyttää näitä taitojasi tämän asian kanssa? Älä pelkää jakaa siitä nousevia tunteita muitten ihmisten kanssa, moni voi saada siitä lohdutusta. Emmehän me kukaan koskaan aamulla tiedä, milloin on viimeinen päivämme, pitää vain elää hetki kerrallaan. Olemme kaikki samaa energiaa, etkä koskaan ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin, etkä koskaan katoa. Enkeleitä rinnallesi, kulkemaan tämän matkan kanssasi! Periksi ei anneta, eihän?
Tuulahdus

Tervehdys, Tommi Taberman!

Olen lukenut kolumnejasi ET-lehdestä, joka mulle tulee sekä
nähnyt sut telkkarissa Uutisvuodossa. Monessa muussakin yhteydessä nimesi on mainittu.
Haluan nyt tämän positiivarien antaman mahdollisuuden vuoksi rohkaista sinua taistelemaan sairautta vastaan, jonka tiedämme vakavaksi. Olet onnellinen siinä, että sinulla on puoliso ja lapsia, jotka tukevat ja kannustavat sinua.
Älä anna periksi. Tiedän monen ihmisen parantuneen syövästä. Esimerkkinä pari työkaveriani, jotka aikanaan olivat kovin sairaita, mutta hyvän hoidon ja oman elämänhalun ansiosta ovat nyt terveitä ja mukana työelämässä, kuten ennen sairastumista.
Parhainta vointia ja jaksamista Sinulle!

Terttu, Oulu


Hei! Olet ajatuksissamme. Paljon voimia tuleville koettelemuksille. Tuemme sinua joka hetki ja yhdessä pääsemme vaikeuksien ylitse. Toivottavasti pystymme antamaan sinulle edes hiukan sitä tukea, jota olemme saaneet sinulta runojen ja kirjoitusten kautta.

Katja


Tsemppiä taisteluusi!
Olen itse läpikäynyt 2 syöpää ja tiedän taistelun suuruuden. Runosi ja kolumnisi eri lehdissä antavat meille tavallisille ihmisille uskoa ja toivoa. Anna niiden sanoman kantaa myös itseäsi!
Voimahaleja ja ajatuksin kanssasi!

Sirkka


TOMMY!!!
-”Ole iloinen lahjoista elämän suomista, rohkein mielin, hymyillen katso huomista”…
-”Jokainen ihminen voi olla parantavan energian ja rakkauden välittäjä juuri siinä paikassa, hetkessä, elämäntilanteessa, työssä sekä ihmiskontakteissa joissa hän kulloinkin on. Jokainen voi olla terapeutti toiselle, hyvin ja yksilöllisin tuloksin”
-Jaksamista Sinulle Tommy!

**Margit**


-Kun sanot täytyy, tuntuu enkä joka paikassa-
Positiivareista poimittu lause osui silmiini kun mietin mitä sinulle sanoisin. Älä ajattele että sinun täytyy parantua vaan että sinä paranet!

ode


Hei Tommy!

Olet tuonut uskomattoman paljon iloa ja toivoa kirjoituksillasi positiivareiden kautta. Olet osannut aina luoda kaunista. Toivon että edes pikkuriikkisen kykenisimme samaan sinulle päin, nyt kun tukea ja toivoa todella tarvitset.

Sydämestäni toivon Sinulle taistelutahtoa ja voimaa kohdata tulevat päivät. Helpolla et tule pääsemään, mutta onko joku väittänyt ettet olisi sissi kun tarve tulee? Paras keino selvitä ikävistäkin hetkistä on kulkea häntä pystyssä katse tiukasti aurinkoon päin!

Ison virtuaalihalauksen myötä toivotan Sinulle voimia tuleviin päiviin ja jaksamista. Kyllä Sinä pärjäät.

Jaana


Hei Tommmy,

Sanoilla ei ole aina merkitystä tai ne eivät osu kuulijaan. Minä olen sinun tekstiesi kautta oppinut ymmärtämään itseäni paremmin ja kummallista – mielialastani riippuen saan niille erilaisen merkityksen joka kerta lukiessani aina uudelleen ja uudelleen…. Luen niitä joka päivä, aamulla, päivällä ja illalla ja joskus yölläkin. Arvaas miksi? Tekstisi koristavat niitä seiniä meidän talossa, jossa jokainen käy säännöllisesti yksin pitämässä istuntoaan 🙂 Voit vain kuvitella että lapseni, vieraani, ystäväni pitävät minua perin kummallisena. Ei se haittaa – olenpa havainnut että sieltä seinältä on monia hyviä elämäviisauksia jatkanut matkaansa eteenpäin :). Jakamalla kaikki hyvä lisääntyy! Iso kiitos Sinun lukuisista sanoistasi!

Mitä voisin antaa puolestani Sinulle? Nyt tunnen itseni tosi pieneksi. Kuuntele sisintäsi – kerro ja kirjoita ne meillekin luettavaksi! ”Kun annat niin silloin myös itse saat”!

Reipasta syksyn alkua!

Tarsku


Hei Tommy! Siteeraan usein runojasi tai tekstiäsi vaikeiden tilanteiden edessä. Uskon että sieltä Sinäkin löydät parhaat lohdutukset. Hienoa, että olet antanut minulle niin paljon. KIITOS! Olet ajatuksissani!
PS. Olemme yrittäneet saada töissä kirjastossamme näyttelyä TOMMYT (Tabermann ja Hellsten), mutta joidenkin ”tiukkapipojen” vastustus on vielä toistaiseksi estänyt meitä. Heli Karvinen

Paljon onnea, uskoa ja luottamusta tulevaan – pikaista paranemista!

Mari


Elämä on nytkin just nyt eikä sitten kun! Ihmisessä on vahvat paranemisvoimat – usko niihin! Voi niin hyvin kuin voit!

KatiM


Kiitos Tommy ihmisyyden tuomisesta eduskuntaan.
Puheesi on uskottavaa, viisasta ja niin tarpeellista.
Kiitos sanoistasi.
Sairaushan ei sinua nujerra, jatka hyvänä ihmisenä eteenpäin.

Hanna


Toivotan voimia vaikean sairautesi kanssa Tommy! Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Toivoa ei kannata menettää. Nykyaikaiset hoidot voivat antaa apua. Ihmisten tuki on puolellasi. Olet suuri runoilija ja ihminen. Luota elämän kantovoimaan. Luovuttaa ei saa.

Kanssakulkija


KASVATA TOIVO SUUREKSI.
MYÖTÄELÄEN;

Sirpa


Tommy!

Voimia sinulle. Me tarvitsemme sinun ajatuksiasi.

Tiedän, että selviät. Usko itsekin siihen.

Syö paljon vihanneksia ja hedelmiä. Lepää ja ulkoile ja rukoile.

Lämmöllä!

minä vain


Tsemmppiä Tommy!
Olen hengessä mukana kun en muuta voi.
Vuosien varrella runosi ovat antaneet minulle todella paljon. Vaikeudet ovat luotu voitettaviksi!!

Marita


Lämpimiä ajatuksia Sinulle, joka olet meille niin monet ihanat asiat rakkaudesta niin kauniisti osannut sanoiksi muotoilla … todella lämpimin ajatuksin ja tsemppiä toivottaen Kirsikka

Kirsikka


Hei Tommy,

sinua itseäsi lainatakseni:
”Murheeseen suhtautukaamme kuin raskaan lumen painama oksa: Joko kestän tai katkean, mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa.”

Päivälleen vuosi sitten tuo julkaistiin Ajatusten Aamiaisessa ja minusta se on (aina ollut) äärettömän hieno vertaus. Toivon todella, että sinun oksasi kestää sille sataneen raskaan lumen painon!

Jaksamista & positiivisuutta toivottaen,
Sanna

Sanna


Tsemppiä Tommy, pysy vahvana!

Hanna-Leena


Hei Tommy!
Olet aivan upea taiteilija ja mieletön persoona. Seurasin uutisvuotoa kun olit siinä ja meillä on ollut sinun runokalenterisi monena vuotena seinällä. Siitä saa voimaa kun lukee sinun riemastuttavan oivalluksellisia tekstejäsi. Toivon sinulle rohkeutta ja voimia, kyllä elämä kantaa, kun siihen luottaa.

Hanna


Hei Tommy

Toivon sinulle jaksamista ja
uskoa tulevaan terveeseen huomiseen
jossa jatkat terveenä eteenpäin uudet runot mielessäsi.

terv, Liisa

LIISA


Rakastan sinua Tommy. Olet koskettanut minua runoillasi ja puheillasi, oikeastaan koko olemuksellasi. Olet muistuttanut minua, että rakkaus on tärkeintä, se on kaikki mitä on. Toivon, että voit hyvin ja että sinulla on voimaa.

Tuija


Tommy, olet aarre. Toivon sydämestäni sinulle paranemista ja voimia, myös läheisillesi.

Tytteli


”Tahtoisin toivoa sinulle
jotakin oikein hyvää
enkelin siipien havinaa
ja iloa, onnea syvää.”
-Kaskinen-

Voimia ja jaksamista sinulle, Tommy. Taistele!

Heli


Toivoisin osaavani antaa sinulle samanlaista voimaa ja hyvää mieltä kuin runosi ovat antaneet minulle. Koska minulla ei ole runosuonta, rukoilen puolestasi ja toivotan sinulle voimia ja jaksamista! Tulet vielä terveeksi!

Tuula


Tommy!
Olet ollut tärkeä henkilö kirjoituksiesi kautta, kuten varmaan aika monelle muullekin. Sairastuminen ei kysy lupaa eikä aikaa. Se vain tulee. Useimmiten sairaus myös menee omia aikojaan pois – onneksi.
Jos voisin, niin ojentaisin Aivo Kasvaimelle menolipun tyyliin Poste Restante!
Lämpimin ajatuksin sinulle ja perheellesi voimia ja uskoa paremmasta toivottaen!
Kiitos kun olet olemassa!

Mirja


Hei Tommy!
Toivotan Sinulle jaksamista ja oikein mukavaa ja värikästä syksyä. Toivon että edelleen jaksat tuottaa upeita runoja joita olen paljon lukenut ja tutkinut.
Olet upea ihminen ja huumorintajusi on vailla vertaa.
Lähetän Sinulle ison haluksen.

Sonja


Hei Tommy.
Olen aina ihaillut Sinua jo nuoresta asti. Perheeni myös. Sinun kirjoituksesi ovat usein perheeni keskustelun aihe. Olet upea ihminen. Sinä olet viisas mies. Ihailemme Sinua. Älä anna periksi. Me rukoilemme Sinun ja perheesi puolesta Jeesuksen nimeen. Jumala Sinua ja perhettäsi siunatkoon!

Anne Kittilä


tommy,

kuinka paljon oletkaan avannut sydänalaani ja aatoksiani, tuonut lohtua ja jopa kirvoittanut kyyneliä sanoillasi, teoksillasi. olen kovin kiitollinen.

itseäni on kohdannut sama viheliäisyys, eri muodossa, kuin sinua. se meni kuitenkin pois, eikä takaisin tullut. kuulin anteeksiannon merkityksestä prosessissa sekä uskon ja toivon täyttämistä ajatuksista. luotan että paranet, täysin.

paljon uskon, ilon ja hyvän energian täyttämiä aatoksia sinulle!

kunnioittaen, t .


Tommy. Olet ihailtava ihminen! Ihailtavan uskomatomatonta, että mediaa täysin oikeutetusti ”juksattuasi” pyysit anteeksi tekoasi -vaikka olit saanut varsinaisen ryöpyn niskaasi! Kuka muu moiseen olisi pystynyt?
Toivon Sinulle voimia ja uskon vahvasti, että paranet sairaudestasi. Moni taistelee kanssasi -hyvällä.
Aurinkoisen ihania syyspäiviä Sinulle ja läheisillesi!

Paula


Syöpä on ollut perheessämme läsnä isäni syöpäsairauden kautta. Isäni on ollut ”sitkeä” sissi ja selättänyt taudin. Nykyään syöpähoidot ovat niin kehittyneet, että siitä selviää. Omaisten tuki ja apua ovat olennaisen tärkeitä. Ystävät eivät ehkä aluksi osaa lähestyä sairastunutta, mutta kun he rohkaistuvat ja tajuavat, että ihminenhän on ihan sama kuin ennenkin, yhteys palautuu.
Olen ollut monella luennollasi ja saanut niistä itselleni paljon.
Tahdon lähettää vastaavasti sitä voimaantumisen ja positiivisuuden tunnetta takaisin päin sinulle, jota sinä olet antanut minulle päin sanoissasi!

Anne Laukaasta


Voimia arkeen
voimia pyhään
voimia iltaan, aamuun ja
yöhön.
Jokainen päivä tuo tullessaan uuden voiman !
Elämä on täynnä haasteita, tämä on varmasti kohdallasi suurin.
Haasteet on tehty voitettavaksi!
Iloitse syksyn väreistä! Mennään kohti talvea ja kevättä! Halauksia!

Elysee


Paljon voimia sinulle Tommy!
Olkoon mottosi: vaikeuksien kautta voittoon!

Saila


Hei Tommy !

Elämässä tapahtuu välillä asioita, jotka tuntuvat kaatavan oman henkilökohtaisen maailman.En tiedä miksi niin tapahtuu, enkä miksi juuri sinä tai minä siihen joudutaan, mutta sen tiedän, että monista asioista selviää, melkein kaikista, vaikka alussa olisi ihan pimeässä ja toivoton.
Sinulla on paljon lukijoita ja ystäviä (jotka tuntevat tuotantosi, mutta eivät sinua henkilökohtaisesti),uskon, että tämä ihmisjoukko, joka kantaa sinua rohkaisevin, parantavin ja toiveikkain ajatuksin antaa sinulle voimia taistella ja parantua !
Lämpimin ja kiitollisin ajatuksin !

Aila


Jokainen meistä oman polkumme käy täällä maan kamaralla.Huomisesta emme tiedä,mutta näin on meitä ennentäällä käyneet esi-isämme luottaneet luojaan elon murheissa. Yläkertaan lähtin viestin. Toipumista lämmöllä: Sirpa

Sirpa A


En tunne sinua ihmisenä; en tunne taustaasi, perhettäsi, ilojasi ja surujasi.

En tunne edes moniakaan runojasi, kirjoituksiasi.

Voisi siis sanoa, etten tunne Sinua. Tunnen vain nimesi ja kasvosi tv:n ruudulta, lehtien sivuilta.

Hieman siis surullista ja ehkä kliseistäkin, että tuntematon lähestyy ja yrittää kannustaa…

Mutta, kliseistä tai ei, en anna sen estää minua. En anna sen estää lähettämästä voimia jaksamiseen, tästä päivästä selviämiseen. Ja huominen on aina aamu uusi.

Muista, ettet ole yksin. Jos sinua tuntemattomat yrittävät kannustaa, mieti niitä jotka tuntevat sinut ja elämäntyösi! Olet taatusti heidän ajatuksissaan ja rukouksissaan, halusit sitä tai et.

Riikka Mattila


Mitäpä osaisin sanoa sinulle, joka osaat sanoa niin paljon enemmän.
Uskon ja toivon, että huomenna voit jo vähän paremmin, ylihuomenna vielä vähän paremmin ja yliylihuomenna ehkä jo aika hyvin. Aurikoisia huomisia!

Sirkka H.


Hei.
Haluan toivottaa sinulle ja lähimmäisillesi voimia siihen taisteluun minkä nyt olet aloittanut. En tunne sinua, mutta itse olen syöpälapsen äiti ja voin kuvitella mitä perheenne tällä hetkellä käy läpi. Olen kokenut myös tuon kun ystävät ”unohtaa”, mutta olen kokenut myös sen että ne aidot oikeat ystävät jää ja uusia tulee tilalle. Meidän perhe on saanut valtavasti apua vertaistuesta, vaikka aluksi ajattelinkin että ei minusta siihen ole, mutta yhdessä toisiamme tukien olemme jaksaneet vaikeat ajat. Eikä se huumorikaan unohdu. Se muuttaa muotoaan. Nauru on parasta lääkettä. Lapsen sairaudessa on se etu, että lapsi ei murehdi tulevia eikä menneitä, ne elävät tätä päivää ja lapsista meidän tulisikin ottaa mallia elämäämme. Oikeastaan ohjeeni on, että eletään päivää kerrallaa, huomisesta ei kukaan tiedä.

Katja


Runosi ovat monta kertaa antaneet minulle rohkeutta ja voimaa nähdä kauneus, hyvyys ja rakkaus ympärilläni. Toivottavasti jotain siitä voimasta, jota olet jakanut meille muille, heijastuu nyt takaisin sinulle.

Seija


Tommy, Tomppa, Tom, Tomi, Toommyyy, Tommi…”rakkaalla lapsella on monta”…

Sinä,
olet kauniit sanat, joita metsästän ja kauniit eleet, ihanat ajatukset, virkistys ja helppo hengitys saastan keskellä, valo sisälläni, vahva elämä, sanojesi kautta.

Sinä,
ajattelet tästä muutaman sanan, teet tästä runon mieleesi, otat valon sisällesi, virkistyt, sinun on helppo hengittää, valo sisälläsi vahvistuu, jatkat vahvaa elämääsi, sanojeni kautta.

-Minna-


Rakas Tommy,
Niin monta hymynkaretta, yhtä monta riipaisua sydämessäni, hellyttäviä sanojasi,valoa, iloa, lempeyttä,rakkautta,kaunista kahden ihmisen välistä puhuttelevaa runouttasi olen siemaillut, joskus jopa ahminut kirjoituksistasi. Kumpa voisin edes hiukan välittää parantavaa valoa ja antaa aivokasvaimellesi kyytiä. Suomi tarvitsee yhden sensuellin miehen rakkauslähettilääksi. Ei anneta periksi, eihän! Voimia ja jaksamista Sinulle ja rakkaillesi.

HealingTouch


Suomi tarvitsee Tabermannin, sen ainutlaatuisen, aidon ja rohkean. Tehtäväsi ei saa jäädä kesken – eikä se jää. Tämä on vain pysähtymisen ja uudelleenarvioinnin paikka.

Usko


Ei ole vuorta, jonka rinteille en kiipeäisi, jos et sinä olisi matkakumppanini.
Ei ole jokea, jota en ylittäisi
jos et sinä uisi minun vierelläni.
Ei ole pimeätä yötä, mihin en kulkisi, jollet sinä kantaisi lyhtyä.
Ei ole railoa,jonka yli en jalkaani nostaisi, jollet sinä ojentaisi kättäsi.
Ei ole surua, jota en itkisi sun rintaasi vasten.
Ei ole iloa, jota en nauraisi kanssasi.
Tule, lähdetään.

timpanalley


Tommylle, Taistele Tommy älä anna periksi, olen nähnyt monta aivokasvain tapahtumaa ja kaikki he ovat taistelleet ja voittaneet, joillakin on uusinut ja jälleen he ovat taistelleet ja edelleen voittaneet, Taistele Sinäkin! Voimia ja Suurta Taistelutahtoa, elän hengessä mukanasi ja seuraan sinun kuulumisia tarkasti ja lähetän Sydämiä Sinulle.

Akviliina


Tämän aamun kaunein viesti ikinä, oli sanasi ihmisen jättämästä jäljestä tähän elämään. Silmät vetisinä laitoin sen edelleen ystävilleni maililla. On taito olla herkkä ja tunteva ihminen tässä sykkeessä. Uutisvuoto ei ole entisellään ilman sinun herkempää ja iloisen ironista suhtautumista asioihin. Toivon sydämmestäni kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi vaikean asian kanssa. Ui jatkossakin vastavirtaan,kuin lohi Tenossa. Hyppää välillä pintaan ja voimistu matkallasi.

Sari Santaluoto


Elämässä eteenpäin…..
Huomisessa ilo (Eila Jokinen)

Jospa osaisin tämän elämäni vailla eilisen varjoja kulkea.
Kuunnella ihmistä, niinkuin soitinta,erilaisia jokainen.
Jos tänään soitossa kuuluisi suru,
huomisessa helkkyisi nauru ja ilo.
Jospa osaisin jokaisen päiväni ymmärtää, uutta säveltä kuunnellen,
hymyten huomiseen saapua.”
Sain tämän runon, kun itselläni todettiin rintasyöpä.
Näiden runojen sanojen myötä: Älä luovuta Tommy.

Anna-Liisa


Tommy,

Olet tuhannen ajatuksen alkuvoima, nyt ne lentävät pitkin maailmaa. Jaksamista ja elämäniloa!

Juho


Voimia sinulle, paras runoilija-kirjailija kautta aikojen, raskaan elämänvaiheesi edessä. Niin positiivista ja sielukasta ihmistä kuin sinä olet, on toista vaikea löytää täältä maan päältä. Jaksamisia!

Eve


Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin?
Ja ympärilläsi tämä rakkauden näkymätön kehä. Tunnethan sen, tietystikin. Uskothan siihen. Luotat.Jääräpäisesti. Joka aamu aina uudestaan. Joka ikinen aamu uudestaan.

Bee


TSEMPPIÄ!!!
Olet upea ihminen ja ainutlaatuinen runoilija! Lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia ja toivon myös paljon voimia jokapäiväiseen jaksamiseesi! 😀

nim. ”Appelsiini”


Tommy, voimia taisteluun!
Paranet varmasti – joku päivä tulet taas kirjamessuille puhumaan ja lukemaan runojasi, maustettuna intensiivisellä katseellasi joka vie melkein jalat alta…

Elli


Ole joka päivä niin vahva tai niin heikko, ole niin iloinen tai niin surullinen kuin haluat, kunhan elät joka päivän mitä sinulle on annettu.
Kirpeän tuulisia syyspäiviä sinulle ja paljon terveyden ajatuksia!

Kati


…ei löydy sanoja.

Ajattelua paremminkin.
Kaikesta ihmiselossamme tapahtuvasta.
Ja miten ja miksi saamme kohdata tiellemme osuvat asiat.

Samalla luonto kuitenkin jatkaa kehitystä seuraavaan vaiheeseen.
Vaikka puustakin oksa katkaistaisiin.
Ehkä meidänkin on toimittava samalla sitkeydellä.

Paljon rohkeutta tällekin taipaleelle.

sanna32


Olet lukuisat kerrat lohduttanut, kannustanut ja ilahduttanut runoillasi sekä kolumneillasi. Olen varma että olen yksi tuhansien joukossa, joille olet tuonut lohtua vaikeuksien keskelle tai joille olet antanut sanat, kuinka kertoa rakkaalle ihmiselle hänen tärkeydestään… Toivon sinun avuksesi suunnattoman määrän suojelusenkeleitä sekä kaikkien niiden ihmisten rukoukset parantumisestasi, joita itse olet auttanut, lohduttanut ja ilahduttanut monin tavoin.

Reeta


VOIMIA! JAKSAMISTA! AURINKOA! VALOA! TSEMPPIÄ!

Lämpimin ajatuksin… Ulla

lämpimin ajatuksin…


Hei Tommy!

Rakkauden parantavat enkelit sinua suojaamaan toivotan.

Pipsa


Olin surullinen kun tiedotusvälineissä kerroit jääneesi yksin, kun tieto sairaudestasi tuli ihmisten tietoon. Toivon todella että läheisesi ovat rohkaistuneet ja saat heiltä niin tärkeää tukea, jota tarvitset. Uskon ja toivon suuresti että tämän koettelemuksen jälkeen tunnet vain vahvistuneesi ja nautit elämästä ihan uudella tavalla. Toivon syksyysi paljon kauniita värejä ja tunnelmia ja voimia Sinulle!!!

pohjoisen tyttö


Ystävät saattavat jäädä sanattomiksi saatuaan yllättäen tiedon tilanteesta, jonka olet jo itse ehtinyt käsitellä. Uskon, että ystävien, tuttavien ja jopa sinulle tuntemattomien ihmisten lämpimät ajatukset seuraavat sinua päivittäin.

Toivon, että kaiken tämän keskellä säilytät vahvan uskon itseesi ja tulevaisuuteen, ja että jaksat myös kirjoittaa ylös jotain minkä haluat tunnoistasi muille jakaa.
Tarvitsemme sinua, Tommy.

Toivon sinulle paljon voimia.

TerttuAnneli


Tommy, kiitos Sinulle, voi niin pitkään olet tuonut iloa ja onnea elämääni.

Mies, 55 v.


On olemassa yksi runo, joka on auttanut minua monesta epätoivon syöveristä. Runo on ”Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen”. Opiskeluaikana runo oli minulla liimattuna kansion sisäkanteen ja luin sitä aina, kun tuntui että maailma potkii nuorta päähän, eikä kukaan oikeasti voi ymmärtää. Nyt vanhempana se on auttanut minua paljon suuremmissakin ongelmissa. Oli aika, jolloin kaikki ympärillä oli mustaa, eikä tuntunut löytyvän mitään syytä jatkaa, silloin kaivoin tuon runon jälleen esille. Laitoin sen vaatekaapin ja jääkaapin oveen sekä kirjan väliin. Luin sen monta kertaa päivässä ja yhtäkkiä huomasin, että ulkona paistaa aurinko!
Haluan kiittää sinua täydestä sydämestäni, sinun runosi ansiosta minä olen nyt tässä ja uskon tulevaisuuteen.
Tiedän, että sinullakin on jokin, josta löydät voimia, kun omat voimat loppuvat.
Olet ajatuksissamme ja rukouksissamme.

Anne


Tämä on paremminkin tunnustus jonka toivoisin tietenkin myös antavan hyvää mieltä ja voimaa. Olen käynyt läpi erikoislaatuisen ja ihanan suhteen jonka aikana runosi olivat yhtenä tärkeänä osana ja aina löytyi kulloiseenkin tilanteeseen sopiva.

Lumpeenkukka


Näimme Lahdessa Positiivareiden illassa tässä 3-4v sitten, minulla oli päällä runopaitasi.Sen sanoma ”Jokaisen ihmisen nimi on Rakas” on tänä päivänä Sinulle, Tommy,, olet Rakas meille runojasi ja kolumnejasi lukeville. Toivon voimia sinulle ja jaksamista,,

Angelos


Huomenta Tommy!

Olen 80-luvun nuori ja runosi kolahtivat nuoren- tajuntaan voimakkasti ja puhuttelevat tietysti edelleenkin.
Vakava sairaus pysäytti minut 8 vuotta sitten ja olen nyt voiton puolella taistelussani!
Toivotan sinulle voimia omaan ”sotaasi” ja lämpimät ajatukset muodostavat mielestäni osan taistelujoukoista, joten lähetän sinulle roppakaupalla positiivista energiaa!

Lämmöllä Tarja-vm 65


Hei, Tommy!
Olet antanut niin paljon positiivisia ja lämpimiä ajatuksia runoillasi. Voimia sinulle ja siunausta elämääsi.

Kirsi-Marja


Tsemppiä!

Arja


Toivoisin olevani
villasukat,
jos jalkojasi palelee,
nenäliina,
jos sinua itkettää,
virkistävä juoma,
jos olet väsynyt
ja sinua janottaa,
enkeli, joka sinua auttaa,
jos apua tarvitset.
Toivoisin olevani ystävä,
joka sinua ilahduttaa

– Marleena Ansio –

Hansu


Tommy,
Olet antanut paljon meille kirjoitustesi kautta. Toivotamme kaikkea hyvää sinulle. Valoa ja rakkautta.

m&j


Hei Tommy!
Haluan rohkaista sinua vaikeassa tilanteessasi. Sinä rohkaiset omilla sanoillasi muita ihmisiä joka päivä tekemään sitä kaikkein tärkeintä eli rakastamaan.
Suomen kansa rakastaa sinua, Tommy Tabermann!

Titti


Hei Tommi! Olet Rakkauden lähettiläs ja lohdun tuoja. Rakkautta ja voimia sinulle!

MarikaRodgerson


Kiva, että olet olemassa!

Hannele


Hyvä Tommy!

Voimia sairauden voittamiseen! Muista, että positiivinen asenne auttaa tervehtymään nopeammin… vaikka välillä käykin pohjalla.

Äitini (ikäisesi) sairastui akuuttiin leukemiaan, joten tiedän mikä alkushokki on… muista jutella henkilökunnan kanssa ja etsi osastolta kohtalotovereita. Kokeneimpien ihmisten kohtalot helpottavat oloasi ihan varmasti!

Äläkä mieti miksi juuri minä…

Keksi itsellesi mieleistä puuhaa… lue lehtiä, kirjoja, kuunteli musiikkia, ääni-cd:itä, piirrä, maalaa, virkkaa (?)… askartele vaikka joulukortit valmiiksi… pidä itse touhukkaana! 🙂

Tsemppiä!

Always look at the bright side of life


Tommylle
Omat sanat tuntuvat pieniltä silloin, kun kirjoittaa niitä sille, joka osaa tehdä sanoista suuria. Ihminen itse tuntuu pieneltä silloin, kun kohtaa jonkin itseä ja omaa hallintaa suuremman. Sairaus voi avata uusia näkökulmia ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Toivon sinulle rohkeutta, toivoa ja iloa sekä luottamusta.

Tiiu


En tiedä uskotko vai etkö, onko sillä sitten väliä.Minä uskon,ja rukoilen että parantuisit ja kauan viettäsit aikaa kanssamme ja kirjoittaisit runoja ja kolumneja iloksemme ja saarnaisit rakkaudesta. Sillä Rakkaudesta saarnaavia on maailmassa aivan liian vähän. Olet meille tärkeä.
Voimia sinulle.
ulla welin


Sinä jos joku osaat ottaa paholaista sarvista ja suhtautua niskuroivaan vain pahaisena mullinkutaleena! Kaikkea hyvää sinulle ja voimia epätoivon hetkinä.

Kati


Kiitos sinulle Tommy niistä kaikista ihanista lukuhetkistä, jotka olen saanut viettää tekstiesi parissa! Ne ovat antaneet minulle sekä iloa että jaksamista aina uudelleen ja uudelleen! Voimia ja siunausta sinulle!!!

Minna


TSEMPPIÄ TOMMY!!!!

Meitä on paljon, jotka olemme hengessä mukana taistelussasi tautia vastaan. Älä anna periksi! Kyllä sinä selviydyt!

Pirj


Hyvä Tommy

Olit Uutisvuodon paras tyyppi ja eivät runosikaan ole hullumpia, vaikka en itse olekaan kovin romanttinen luonne, pidin niistä.

Olen jonkin verran seurannut elämääsi lehtien palstoilta ja kerran tulit vastaan kadulla, silmissäsi loisti elämänvalo, oli pilkettä silmäkulmassa . . . toivon, että se pysyisi sinulla loppuun saakka, tapahtuipa mitä tahansa.

Toivon sinulle jaksamista sekä hyviä hetkiä ja rakkautta vaimosi kanssa ja uskoa siihen, etteivät kaikki ole sinua hylänneet.

Lämmintä syksyä sinulle . . .

Sarita Espoosta


Hei Tommy!

luin lehdestä, että ystäväsi ovat unohtaneet Sinut sairautesi vuoksi. Kyllä meitä on, joiden ajatuksissa olet. Mutta miten lähestyä – onneksi on tämä kanava. Rohkeutta ja olkapäätä Sinulle.

Lime


Jo huomenna on paremmin
siis jaksa siihen asti
Ja rakkaudesta puhu hiljaa
Puhu varovasti
Voit ilon löytää nukkumasta
suolaheinän alta ja
Päivä uusi nousta alkaa
aina matalalta.

Merja


Tommylle:
Rakasta edelleen hellittämättä, hiipumatta.
Se kantaa meitä ja myös itseäsi.
Kiitos, että olet olemassa.
Outi.


Ole rohkea. Ota mukaan sairaalaan jotain sellaista mikä luo turvallisuutta ja tekee olosi helpommaksi. Kun saat hoitoja. Elä päivä kerrallaan. Nauti jokaisesta päivästä ja tee sellaisia asioita jota haluisit tehdä ja kokea. Kysy rohkeasti jos sinulla on kysyttävää hoitavalta henkilökunnalta. Olet hyvä tyyppi. Ole oma itsesi.

tippaiita


Olet kaunis ja viisas ihminen, tuonut paljon piristystä, rohkaisua, uusia ajatuksia ja muistutuksen siitä kaikkein tärkeimmästä.

Toivon aurinkoa ja lämpöä syksyysi. Voima kanssasi!

Jonna


Kiitos kaikista ihanista runoistasi ja kirjoistasi!

Jaksamista sinulle nyt!
Voimia ja rakkautta niin paljon kuin tarvitset!

Paula Ruotsalainen


Hei Tommy,

Olet koskettanut niin monia ihmisiä sanoillasi.
Toivottavasti nyt joku, jolla on siihen taitoa, koskettaa sinua parantavasti,
antaen voimasi sinulle.

Niina


AINA on toivoa 🙂

Marjo


Tommy hyvä, kävi tulevaisuutesi kanssa kuinka vain, olet jo tähän mennessä jättänyt itsestäsi jäljen, joka on syvempi kuin arvaatkaan. Tulevat, eheät, itseään arvostavat miehet pitävät sinua esikuvanaan.
Voimia ja kaikkea kaunista

Inke


Olet antanut minulle paljon kaunisista ja arvokasta: Osa itseäsi kaikissa sanoissasi.Ne lohduttavat ja antavat syvyyttä minua suuresti elämäni polulla jolla juuri nyt sattuu olemaan ilkeä sairaus; masennus. Olet arvokas ihminen – toivotan sinulle kaikkea hyvää ja kiitän siitä, että olen saanut kunnian olla niitä, jotka elävät samalla aikakaudella kanssasi.

Anne-Mari


Kiitos Tommy sanoistasi, runoistasi, ajatuksistasi ja koko lämpimästä olemuksestasi.

Toivoisin pystyväni välittämään takaisin sinulle edes hitusen siitä voimasta mitä olen niistä saanut.

Helena


Voimaa ja uskoa täältä Ruotsista! Olen lukenut kirjallista tuotantoasi teini-iästä lähtien ja sieltä saanut jokaiselle elämänvaiheelleni toivoa ja kannustusta. Sinun runonpätkäsi puhalsivat myös eloon oman runonkipinäni, siitä suuri kiitos! Toivon puhallusta sinun elämänkipinääsi.
Kati Lundberg


Alä anna periksi Tommy! Lämpimät ajatuksemme ja rukouksemme seuraavat Sinua. Tarvitsemme Sinunlaistasi ihmistä tässä rakkaudettomassa maailmassa! Olet ollut meille lohtu ja ilo.

Mummi ja Ukki


Hei Tommy

Olit Hyvän Olon messuilla Jyväskylässä puhumassa pari viikkoa sitten. Äänesi kautta välittyi niin hyviä ja rohkaisevia ajatuksia, ettei niitä ”suuri tuntematon” voi ikinä nujertaa.

Kiitos niistä, lämpimät ajatukset sinulle.

Eija


Sinun kohdallasi aikamme rajallisuus muuttui vain konkreettisemmaksi – älä anna sen lamaannuttaa. Voimia Sinulle!

Eija Valkealasta


Runosi antavat suurta iloa elämääni, kiitokset niistä 🙂

Toivon voimia ja iloa elämääsi nyt vaikeana aikana.

Manteli


Voimia tuleviin koitoksiin!

TiiMa


Sinä olet osannut pukea ihmiselämän voimallisia ja intohimoisia tunteita suomalaista koskettaviksi sanoiksi runoissasi. Kiitos niistä nautinnon hetkistä! Toivotan Sinulle rohkeutta ja voimaa koettelemuksissasi! Sini


Tsemppiä Tommy! Kaikki myötätuntoni sinulle ja läheisillesi. Toivon jaksamista, ja että ystäväsi huomaavat, että sinä tarvitset tukea matkallasi terveeksi. Kiitoksia runoistasi, joista on ollut minulle iloa monessa elämänvaiheessa.

Ami


Säilytä positiivinen asenteesi myös tämän rankan sairauden aikana. Toivon sinulle jaksamista ja pikaista paranemista. Uskon saavani lukea runojasi vielä jatkossakin.
Runotaulusi koristavat ’pikkulani’ seinää ja lueskelen niitä lähes päivittäin.

Ystävyydellä Pirjo


Tommy, niin monta runoasi ja kirjoitustasi on saanut päivän tuntumaan hyvältä. Toivotan Sinulle voimia taistella sairautta vastaan ja rakastavia ihmisiä ympärillesi.

Tarja


Kiitos sinulle siitä, että olet innostavalla ja elämänmyönteisellä olemuksellasi ja puheillasi tuonut minulle vaikeisiin aikoihin lohtua ja uskoa paremmasta.

Taina


Susi tuli sinua vastaan. Mutta eipä tiennyt että karhua on vastassa.
Sinä OLET SE KARHU ja PERKELE me ei Periksi Anneta!
Voimia ja Muista NYT ANTAA AIKAA Itsellesi toipua hoidoista.
ÄLÄ REVI itseäsi joka paikkaa jos tuntuu siltä MUTTA MENE kun se on henkireikä.
VOIMIA JAKSAMISTA JA ILO PINTAA vaikka syvän märkänis!
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
VOIMIA TEILLE KAIKILLE ja suuri voimallinen halaus.

Päivi


Voimia taisteluun Tommy.

Jussi Hätinen


Elämässä tapahtuu kaikenlaista, uskon vahvasti että positiivisella asenteellasi voitat tämän peikon. Toivotan voimaa, uskoa ja peräänantamattomuutta sinulle. Tommy, ilman sinun runojasi maailma olisi paljon kurjempi paikka. Lämmöllä sinua ajatellen.

Sarastus


Tommy, olet tuonut valoa suomalaisten sydämeen jo vuosikymmeniä. Tuo nyt se sama sydämessäsi oleva ikuinen valo ja rakkaus itseesi ja anna sen valaista koko kehosi ja sielusi.

Kurottaudu kohti terveyden ja tasapainon energiaa – tartu siihen ja hengitä sitä. Se on sinussa.

Voi hyvin.

minna


Hei Tommy

Voimia sinulle ja pikaista paranemista. Lähetän sinulle positiivisia ajatuksia ja energiaa ajatuksen voimalla.

Tämä elämäsi vaihe on nähtävästi sinulle tarkoitettu ja KUN tästä selviät niin runosi ja ajatuksesi saavat vielä Elämästä Rikkaamman sävyn.

Sari W


Se minkä ihminen on luonut
ja jakanut muille,
se on, jää ja kasvaa.
Se mikä on, kasvaa
ja jaetaan taas.
Se kiertää ja luo.

Sinä olet sen kierron yksi osa, saamassa ja luomassa, jättämässä jälkeä. Loppuun asti, jokaisena päivänä.

Raija


Hei Tommy, toivon sydämeni pohjasta, että paranet. Tsemppiä hoitoihin!

Outi


Runosi ja mietteesi on aina vahvasti koskettanut minua ja nyt haluan myötäelää vaikeata aikaasi, tsemppiä ja jaksamista sinulle toivottelee nainen täältä Kangasalta..

Kirsikka


Hei, Tommy!
Vaikeissa paikoissa tuntuu, että sanat eivät riitä; toisaalta juuri niiden avulla itse tuotat elämyksiä ihmisille. Sanoja kaipaat itsekin juuri nyt!
ÄLÄ ANNA PERIKSI – PONNISTA TAAS JALOILLESI – ELÄMÄLLÄ SAATTAA OLLA SINULLE VARATTUNA JOTAIN IHAN UUTTA! PARANETHAN PIAN 🙂 Halauksin…

Liisa


TSEMPPIÄ TOMMYLLE
Sinun ”pääasiasi” on nyt oma itse.
Itsesi näin palkitse.
Hidasta tahtia ja käytä vilpitöntä
tahtoa niin voit tätä maailmoo vielä jatkossakin kahtoa.
Sädehoito ei onneksi poista runosuonta. Niinpä sinulla on vielä
elämässä juonta.
Syksyn mittaan kuulemme varmaan uutisia hyviä, joten tässä Sinulle
savolaisen viisauden jyviä.

Oletko nähnyt todella viisasta miestä


Paraneminen uskomalla päivittäin todeksi: ”Olen Terve, Olen Onnellinen, Olen Rakastava”

Terttu Turunen


On turhaa antaa periksi, vaikka nyt vaikeaa onkin! Kiitos kaikesta siitä mitä tähän mennessä olet saanut aikaan. Myötäeläjä


Hei Tommy,

juuri eilen illalla yhtä kirjaasi selaillessani mietin, miten Sinulle ja läheisillesi saisi viestin laitettua. Vaikka tuntuu, ettei tällaisella maallikolla ole sanoja rohkaista kaltaistasi Ihmistä, jonka tuotokset ovat varmasti rohkaisseet meistä tuhansia, niin pääkopassa ja kehossa on ajatuksia ja tunteita monenmoisia, joista toivon olevan apua tsempatessasi ja SELVIYTYESSÄSI =D

ps. Jussilla on siis telepaattisia kykyjä, kun tällaisen mahdollisuuden meille antoi. Kiitos siitä.

Hannele


Syöpätautien täydentävä ravitsemushoito – tuolta saattaisi löytyä Sinulle apua, ainakin toivon niin!
Aurinkoisia syyspäiviä ja kiitos Sinulle monista teksteistäsi, jotka ovat piristäneet ja herättäneet niin paljon ajatuksia. Lisää odotellessa tartun noihin vanhoihin ystäviini!

rantaleena


Koripallokaudesta tulee kiinnostavampi kuin aikoihin. Koriskatsomossa pysyy mieli virkeänä ja pumppu vetreänä. Toivottavasti näemme tulevalla kaudella!

Pikaista paranemista, koristerveisin

Timo


Tsemppiä ja voimia Sinulle Tommy! Selätä se:)

Tiina


Tsemppiä Tommy!
Ihailen tapaasi ajatella läheisiäsi, kun ensin sanoit että kaikki johtuu viinasta ja stressistä.
Muutenkin ihailen tapaasi ajatella asioita.
Olisi ihanaa, olla kaltaisesi, optimistinen ihminen! Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi!

Anneli Lång


Aurinkoiset terveiset Lappeenrannasta Hilpiltä.


Voimia!
Runosi elävät
ja niin elät sinäkin.

mili


Pelko on pahin vihollisesi. Laita se sinne mistä se on tullutkin.
Kiitos, että kasvatat Suomen kansaa rakastamaan!
Rakasta itsesi terveeksi.

”Etsijä”


En tiedä uskotko Jumalaan, mutta ei varmaan haittaa jos rukoilen puolestasi?

Runoistasi pitävä neljän lapsen äiti


Tommy,
Voimia elämänpolkusi tähän kohtaan. Runosi, korttisi, kolumnisi ovat antaneet voimia, iloa, rakkautta, oivalluksia oman elämäni varrelle. Haluan kierrättää Sinulle takaisin sitä ihanaa elämän energiaa, jota mahtava humaani persoonasi on jakanut ympärilleen. Sinä rakkauden uskomaton kuvaaja, ota vastaan lempeät tuulet ja kantavat ajatukset kanssakulkijaltasi!

Rakkauden tulkitsijan fani


Monet ajatuksistasi ja runoistasi ovat rohkaisseet ja rauhoittaneet ja ilahduttaneet itseäni, kiitos niistä. Kiitos sydämellisyydestä!
Tänä vaikeana aikana toivon ja pyydän voimaa parantumiseesi ja uskon monien tekevän samoin.

Kirsti


Ajatuksesi jatkaa kulkuaan, vaikka aivosi sairastaa. Elämä kulkee omalla painollaan, turha sitä on vastustaa. Valoa elämään ja uskoa huomiseen sinulle Tommy.

Helena Koponen, Hyvinkää


Tommylle

Kävit täällä Suolahdessa viime syksynä. Seisoit siinä kahvilan edustalla ja katselin edenpää, kuinka aurinko kultasi hiuksiasi.

Ajattelin symbolisesti ja hauskasti, sisäinen kauneutesi ja hyvyytesi sädehtii.

Älä mene vielä pois. Sitä valoa ei ole maailmassa koskaan liikaa.

Aulikki Kokkonen


Hei Tommy!
Tuli paha mieli, kun kuulin sairastumisestasi. Olen runojesi (ja myös proosan) ystävä. Työhuoneessani on muutaman viime vuoden ajan ollut seinäkalenteri, josta lukaisen aamuisin kirjoittamasi kuukauden runon. Toivon hartaasti, että tervehdyt. Aurinkoista syksyä ja voimia!

Pipsa


hei Tommy

Toivotan Sulle rohkeutta ottaa vastaan se kaikki, mikä Sulle tulee.
Kiitos siitä, mitä itsestäsi annat.
Kiitos, että Sinä olet.
Hyvää tätä hetkeä ja hyviä huomisia 🙂

Aila Turunen


Hei Tommy,
Olen nauttinut runoistasi useiden vuosien ajan. Olet saanut minut monesti pysähtymään ja puntaroimaan omia valintojani.
Uutinen sairastumisestasi tuntui sydämessä saakka todella pahalta.
Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa – koskaan ei tapahdu mitään niin pahaa, etteikö siellä alla, jossakin syvällä ole hyvän pohjäväre. Vaikka nyt tuntuukin, ettei tässä sinun tilanteessa juuri voi mitään hyvää olla – tutkiessasi sydäntäsi, sieltä varmasti jotakin löytyy. Uskon ihmeisiin – uskon paranemisen ihmeeseen, silloin kun sielun suunnitelma sen antaa tapahtua. Nyt sinun on aika kääntyä sydämeesi, jättää maailman hulinat sivuun, rauhoittua itsesi kanssa ja visualisoida itsesi täydellisen terveeksi. Valo kietoutuu ympärillesi, täyttää jokaisen solusi – uskalla ottaa se vastaan.
Sinä olet rohkea, Sinä olet täydellisen terve.

Olet rukouksissani. Anna


Surullista että ihmisten arvot ovat tänä päivänä ne mitkä ovat: kun kohtaat surua: vakavia sairauksia, työttömyyttä, lomautuksia yms sinuun aletaan suhtautua ’oudosti’…Surullista, kun tarvittaisiin vain pieni tuki, vaikkapa muutama lämmin sana /halaus eikä lisää kylmyyttä:(.
Onneksi muutama halaava/lämminsanainen ystävä /läheinen kulkee aina rinnalla, eikä muita tarvita.
Totuushan on se, että kaikki me joudumme täällä vaikeita asioita kohtaamaan…tahdomme tai emme!

Elämänkulkija


Hei tommy!
Sanat eivät varmaan auta, mutta myötäelävät ja lämpimät ajatukseni seuraavat mukanasi!

Voi olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin!

Halauksin

Helena


Tommi – sinä olet positiivisen elämän ilmentymä! Nyt et itse saa menettää toivoa elämän jatkumisesta . Läheisten aito rakkaus ja välittäminen kantaa vaikeiden hetkien yli. Ystävien tuki ja kannustavat ajatukset ja sanat antavat taistelutahtoa. Sinä itse, laita kaikki peliin – sinä olet tärkein, nyt ! Voimia, meren puhdistavaa energiaa lähettää..

53 v nainen Lauttasaaren rannalta


Tommylle !!!!

Älä ikinä luovuta – taistele, pidä ajatuksesi tulevassa.Näe itsesi ainoastaan terveenä. Ajattele sitä ja vain sitä. Ajattele vain hyviä ja positiivisia ajatuksia.Ihmisen keho toimii ajatusten ja tunteiden mukaan… senhän Sinä jo tiedätkin. Olet sanoillasi antanut meille kaikille niin paljon ja tulet vielä antamaan. Siksi – ÄLÄ IKINÄ LUOVUTA !!!

Rakkaudella Raija


Tommylle

Sairaus tulee kutsumatta ja kulman takaa, se muuttaa, häiritsee ja kiusaa joka päivä ja kaikenaikaa.

Se tuo uuden ajatuksen ja uuden maailman, uuden ominaisuuden elämään. Se vaatii rohkeutta ja uteliaisuutta, voimaa ja läheisyyttä.

Olet ajatuksissani, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan. Olet antanut paljon – ja voin antaa sinulle vain pienen hippusen takaisin. Annan sen energiana – joka hetki.

Et ole yksin, perheesi ei ole yksin!

Birgit


Tommy.
Toivon sydämeni pohjasta sinulle voimaa ja periksiantamattomuutta tätä uutta vastustajaa vastaan.

Tapasi ilmaista on antanut monille paljon. Myös minulle.
Seuraavaa odotellessa.
Parane pian.

-tomi-


Sudenpennun matkaeväät
Selviytyjä on se, joka elää läpi ne päivät, jotka hänelle on annettu. Sudenpentu on jokainen meistä. Joskus olemme laumaeläimiä ja tarvitsemme toisten hoivaa ja tukea, toisinaan taas tarvitsemme yksinäisyyttä ja etäisyyttä selkiyttämään omia tuntemuksia ja ajatuksia. Sudenpentu ei luovuta luonnon voimien edessä. Se päättää suunnan ja opettelee suunnistamaan. Turkkiin voi tulla takkuja ja tassuihin haavoja, mutta se on päättänyt jatkaa eteenpäin. Kaikki on mahdollista.

Eveliina


Tommy, sinä sanojen ammattilainen,
sanojen ystävä,
rakastaja.

Totisesti toivon että tänään saat
sellaisia sanoja
jotka sinua kantavat
ja joista kuulee tuntee
aistii
että elämä on enemmän,
paljon enemmän
kuin se mitä tapahtuu,
tai se mitä jää tapahtumatta

Maija


Tommy, voimaa, rakkautta ja iloa sinulle niin paljon kuin tarvitset. Olet tälle maalle tärkeä Rakkauden lähettiläs. Toivon kaikesta sydämestäni sinulle paljon kaikkea hyvää elämääsi ja pikaista paranemista.

Heli


TSEMPPIÄ TOMMYLLE
Sinun ”pääasiasi” on nyt oma itse.
Itsesi näin palkitse.
Hidasta tahtia ja käytä vilpitöntä
tahtoa niin voit tätä maailmoo vielä jatkossakin kahtoa.
Sädehoito ei onneksi poista runosuonta. Niinpä sinulla on vielä
elämässä juonta.
Syksyn mittaan kuulemme varmaan uutisia hyviä, joten tässä Sinulle
savolaisen viisauden jyviä.

Oletko nähnyt todella viisasta miestä


Hei Tommy, nuorena autoit minua useasti runoillasi, silloin kun itsellä ei ollut sekaville tunteille sanoja. (esim. matkalla epätoivon tuolle puolen) Parhaat kannustukset löydät kyllä omista kirjoistasi, ainakin minä löysin! (seuraavan oli kylläkin värssypalstalla):

Askel eteenpäin.
Ota ryhti.
Kosketa rintakehääsi.
Huokaa syvään.
Päätä selviäväsi eteenpäin.(Kiti)

Tsemppiä Tommy!

Anemone


Runosi ja ajatuksesi rohkaisivat meitä mieheni sairauden aikana.Sain häneltä lahjaksi runokirjan, jota luimme ääneen toisillemme. Rakkaus antoi voimaa ja kantoi loppuun saakka. Lämmin kiitos siitä!
Voimia ja rakkautta tervehtymiseen!

Sisko


Oikeat ystävät ei jätä koskaan!
Ajattelen Sinua ja meille kaikille lahjoittamiasi rakkaaksi tulleita runojasi lämmöllä. Olet mukana ajatuksissani.

Lilja Sinikka


Viisas mies sanoi kerran, että jos rahtilaiva osaisi ajatella ja tuntea, se ei koskaan irtautuisi laiturista. Se pelkäisi niitä tuhansia ja taas tuhansia aaltoja, jotka sen on kohdattava. Se pelkäisi laineiden suurta määrää, eikä edes huomaisi, että nehän on kohdattava vain yksi kerrallaan

Positiivarin sivulta poimittua


Rakas Tommy.
Uskotko kirurgian lisäksi muihin parannushoitoihin? Ne tehoavat erilaisella värähtelytasolla. Sinua on suojattu, kun kaiken maailman ihmiset eivät sekoita päivääsi ajatuksillaan, vaan olet saanut aikaa ajatelle omia tärkeitä asioitasi. Anna itsellesi rauhaa ja aivoillesi tyhjäkäyntiä. Pilvien tuijottelu ja syysvärien nautiskelu tuo erilaista tyyneyttä. Toivon sinulle siunausta elämäsi tärkeässä vaiheessa.
Olet antanut meille suomalaisille kauniita runoja ja ihania ajatuksia, mekin haluamme auttaa sinua!

Runosielu


Tahtoisin sanoa jotain lämmintä, hellää, tervehdyttävää, kaunista.

Minä vieras ihminen internetistä.

Minulla niin paljon merkitystä lie, jotta sanani olisivat tärkeät. Ehkä niiden ei tarvitsekaan olla, merkitykselliset.

Tahtoisin sanoa jotain viisastakin, sellaista mikä ei tallaa sieluasi, mutta tavoittaa aivosi, sen kipeän alueen sinussa.

Elämä on rajallista, internetti ääretön. Tässä minä viestimässä Sinulle, Taapermanni. Runoilijoiden kuningas.

Otsikossa koreilee rohkaisuviesti. Minähän tässä enemmän rohkaisua kaipaan, en löydä sanoja. Kannustaisitpa minua nyt sanailemaan tukevasti.

Hiljaisena alistun maailmalle.
Surullisena sen sairauksille, emme ole ikuisia. Joudumme kohtaamaan kaiken pahan ja sairaan, hyvänkin.

Minäkin pelkään.

Anneli – Lahti


Tsemppiä Tommy!

Sivusta seuranneena olen antanut itseni ymmärtää, että olet elänyt, etkä vain ollut elossa.

Jatka samaan malliin.

Elämä on


Hei Tommy,

Elämä on elämisen arvoista, millä tasolla sitä kukakin elää.

Tämä on sinun haasteesi, jonka voitat jokatapauksessa…

Energiasi ei häviä mihinkään,
vaan se kasvaa ja leviää ympäristöön, jos omat voimasi vähenevät.

Voimia Sinulle jaksamiselle ja läheiseille!
Äiti -66

Muista Tommy, ettet sinä, eikä perheesi ole yksin, on niin paljon muita sairastuneita ja sairastuneiden läheisiä – me kaikki olemme jakamassa taakkaasi. Eva Maria


Toivon parantavia enkeleitä sinulle Tommy ja voimia myös läheisillesi.
Usko lujasti siihen,että Sinä paranet. Säde


Tommy,
Olet tuonut niin paljon lämpöä, tunnetta ja uusia ajatuksia ihmisille vuosien varrella.
Voimia ja rohkeutta sinulle, jaksa läpikäydä vaikeat ajat. Hartaasti toivon että hoidot auttavat! Eila


Tsemppiä, Tommy!
Voimia paranemiseen.

Tuulikki


Älä koskaan anna periksi.
Koskaan.Tsemppii.

Sirpa


Hei Tommy. Elämällä on meille monia yllätyksiä hihassaan. Osa niistä koettelee, osa niistä kannattelee. Koettelemukset – Siihen auttaa aika. Muista sana TOIVO. Kaikissa asioissa ja tilanteissa on aina jotakin toivoa. Riippuu siitä mihin keskittyy. Surullakin on aikansa, samoin uusilla suunnitelmilla ja ilolla.

Kerron lyhyesti tarinani. Sairastuin 12 vuotiaana syöpään, sitä hoidettiin aktiivisesti vuosi sytostaatteja ja sädehoitoa käyttäen. Sen vuoksi jäin koulussa jälkeen etenkin matematiikassa, ja siihen ei heti ollut voimia paneutua hoitojen jälkeenkään. Näin unelmieni ammatti, lääkärin ammatti jäi vain haaveeksi. Sen sijaan aikanaan löytyi uusi tie. Opiskelin sosiaalipsykologiksi, rupesin harrastamaan hevosia. Onni oli se, että sain myös kaksi ihanaa poikaa. Nyt tiedän, että myöhäishaittana hoitojen jälkeen minun kohdallani on korkea rintasyöpäriski. Se ei ole mukavaa ajateltavaa mutta olen valinnut seuraavanlaisen tien: Elän tätä päivää sopivasti tulevia asioita suunnitellen. Vaikutan niihin asioihin joihin voin, jätän muut asiat omaan arvoonsa. Elämme tänään, tässä ja nyt. Mikä juuri nyt tuntuu hyvältä, on suosikki kysymykseni. Haaveitakin on aina.. Jos saisi oman ratsastuskentän, valmennustunteja.. Muista Sinäkin haaveilla.

Tommy, voimia ja toivoa.

Riikka


Tommy, paljon voimia Sinulle. Olen runojesi ikuinen ystävä. Kuljet ajatuksissani.

Riitta


Nauti jokaisesta päivästä, kiitos että olet jaksanut kannustaa meitä muita monet kerrat! Sinua ajatellen!

raili


JAKSAMISTA JA VALOISTA ELÄMÄN
ASENNETTA KAIKESTA HUOLIMATTA.

Kirsti


Hei Tommy,

Tilanne pysähtyä, aika armoton, silti usko, toivo, luota. Kaikilla on samanlainen aika, samanlainen mahdollisuus. Ihmiset ryntäilevät, eivätkä tiedä toistensa tuskista, eivät välitä. Sielut poukkoilevat -miksi ei vain olla aidosti läsnä. Sinulla on suuri sielu runoista huomaan, Kiitos, olet Iso Ihminen. Tarkoitusta ei voi tietää, mutta älä anna tilanteen nousta varjostamaan – nouse yläpuolelle. Luo ja luota. Kaikki järjestyy. On vain tämä vaikeampi hetki, joka varmasti helpottaa.

17 v tyttäreni odottaa Töölön jonossa leikkausta, pieni mikroadenooma vai mikä lie aivojen puolella. Aina ollut niin terve ja yht´äkkiä kaikki on siinä, tilanne käsin kosketeltavissa. Sanat ovat joskus turhia, mutta rivien välistä löytyy tunnelma, missä on hyvä viipyä hetki.

Elämä on tässä ja nyt Tommy. Herkkyys on vahvuus, ja sinä et periksi anna missään vaiheessa. Voimatuulta purjeisiin ja voimahalaus tähän hetkeen!

Välitän


Olit meidän suosikki TV:n suositussa ohjelmassa ja monet kerrat nauroimme parhaiten sinun jutuillesi. Älä luovuta!

vaimo ja sen mies


Hei, olen ollut fanisi ihan Uutisvuodon alusta lähtien ja Me-lehden pakinat ovat usein tosi sattuvia. Voimia kamppailuusi.

Eila


Tommi hyvä!
Kriisissä tosi ystävät punnitaan! Huonot saavat mennäkin, hyvät ovat helmiä, joita helli hellällä katsella, kosketuksella ja hymylläsi! Huomaa kauneus ympärilläsi; rakkaat, luonnon kauneus, tuoksut, äänet ja muista et ole yksin! Sinulla on elämässäsi olemassa paljon ihmisiä joiden olemassaolosta et tiedä, mutta joiden iltarukouksissa olet! Voimia, rohkeasti kohti uusia haasteita, et ole yksin!

Annastiina


Hei Tommy,
tämänaamuinen runosi Ajatusten aamiaisessa oli jälleen kerran ihana, niin kuin monet monet muutkin runosi ovat. Runojesi kautta on omatkin tunteet helpompi tuoda toisille tiedoksi. Olen liittänyt niitä kortteihin, lähettänyt tekstiviestillä silloin kun omat sanat ovat lopussa ja lainannut Facebookin statukseen. Kiitos ihanista lämpimistä ajatuksista. Nyt vuorostani haluan antaa niitä sinulle ison annoksen. Valoisaa ja värikästä syksyä sinulle!

Elina


Hei Tommy,
olet ainutlaatuinen persoona, runoilija, kirjailija ja taiteilija. Olet antanut, annat ja tulet antamaan meille suomalaisille arkeen, unelmiin ja elämään paljon sisältöä, herkkyyttä, lämpöä, uskallusta ja kauneutta.
Me kaikki lukijasi ajattelemme Sinua ja kutistamme mielikuvien voimallamme aivokasvaimesi aivan pieneksi, siitä tomuksi, hiukkasiksi – puhallamme hiukkaset avaruuden sfääreihin. Näin tapahtuu! Olethan Sinä vahvasti tässä mukana?
Sinua lämpimästi ajatellen: Pauli Miettinen, Kuusamo


Hei Tommy

Runosi ovat kannustaneet, ilahduttaneet ja elävöittäneet elämääni vuosien varrella kovin paljon. Luen niitä aina uudelleen ja uudelleen ja tunnen samankaltaisuuden ja läheisyyden tunteen; olet runoillasi kertonut sen mitä itse haluaisin sanoa. Toivon sinulle siunausta ja paranemista.

Anne H2


Hei Tommy!
Elämä yllättää meidät aina sellaisessa kohdassa ja sellaisella tavalla, jota emme itse osaa odottaa.
Olen lukenut paljon runojasi ja toivon sinulle voimia, että jaksat tässäkin elämänvaiheessasi vielä jatkaa kirjoittamista. Uskon, että erilaiset kriisit ja kipuilut antavat luoville ihmisille uutta voimaa ja materiaalia. Tsemppiä paranemiseen ja hyvää syksyn jatkoa!

Maarit Raitala


Meidän kaikkien tuntema Tommy!
Toivon Sinulle kaikkea hyvää, myös perheellesi. Olen kokenut vaimon osan, koska miehelläni oli aivokasvain. Hän eli yli 20 onnellista vuotta aivokasvaimesta huolimatta. Hän oli positiivinen kuten varmaan Sinäkin. Rakensimme ja hän harrasti monenlaista valkoinen keppi seuralaisena. Ajattelen paljon Sinua ja perhettäsi!

Leena Hermaala Mikkelistä


Tommylle
Menin erääseen loppuseminaariin kuulemaan itselleni tärkeää ja mielenkiintoista esitystä ja tunnustan että harmittelin mielessäni ohjelmaa katsoessani että joutuisin kuuntelemaan myös jonkun runoilijan aatoksia ja värssyjä, Tommyn tietysti. Yllätyin sanoin kuvaamattonmalla tavalla miten muutin suhtautumistani Tommyn puhuessa. Esitys jota olin mennyt kuulemaan ei ollutkaan enää tärkeä, koska huomasin Tommyn avaavan itselleni ikään kuin oven ajatella elämän merkitystä uudella tavalla. Kiitos Tommy, toivon että parhaat ammattilaiset hoitavat sinut pian terveeksi. En tiedä miten Tommy sinä suhtaudut Jumalaan ja Hänen poikaansa Jeesukseen. Minä olen sitä mieltä että ilman jomman kumman apua et voi selvitä. Siispä rukoile. Minä teen sen myös puolestasi hetken kuluttua.

Jukka


Olet jättänyt lähtemättömiä jälkiä sydämeeni. Kiitos niistä ja tsemppiä taisteluun. Vaikeudet voitetaan…olen puolellasi.

Jaana


Hei Tommy,
voisimpa piristää sinua nyt yhtä paljon kuin itse tykkäsin luennostasi kerran laivalla. Joka tapauksessa samassa veneessä täällä kaikki ollaan

Minna


Olet ihanan rakkaudellinen hieno mies. Toivon sinulle pikaista paranemista, voimia, onnea ja iloa elämääsi. Halipusumusuja!!! 🙂

Marika R.


Lämpimät terveiset rakkaalle satusedällemme. Toivottavasti paranet pian että jaksat vielä jatkaa tämän maailman muuttamista inhimillisemmäksi, sensuellisemmaksi ja kaikin puolin paremmaksi paikaksi. -May the Force be with you!

Retsku


Kiitos Tommy niistä monista viisaista sanoista, kauniista runoista ja hauskoista kommenteista joilla olet tietämättäsi vaikuttanut elämääni ja valintoihini. Parhaita mahdollisia syyspäiviä Sinulle.

Marjut


Tervehdys Tommy,
Minulla oli kasvain selkäytimessä ja se leikattiin ja leikkaus onnistui hyvin. Sitä etsittiin viisi vuotta. Nyt kuntoudun ja lääkäri sanoi että menee ainakin vuosi. En kysy miksi. Se on turhaa. Vaikeudet kasvattaa. Luulin olleeni jo nöyrä. Uskon Jumalaan eikä uskoni horju. Olen kiitollinen että kasvain löytyi. Uskon rukoukseen ja esirukoukseen. Tuomasmessu on hyvä asia. Jos et ole käynyt niin kokeile. Pirkko Jalovaaran tilaisuudet ovat myös antoisia. Niistä saa tietoa netistä.
Tsemppiä. Maija Pekaristo


Kiitollisena antamistasi ajatuksista, haluaisin antaa ne kaikki Sinulle takaisin tuhatkertaisena.
Otathan vastaan?

Hetki


Voimia Tommy,
Ainoa tarvittava rohkeuden laji on se, joka vie sinut tästä hetkestä seuraavaan. (Mignon McLaughlin)

-tuolta aarteistosta poimittua

Hilkka-Liisa


Jaksamista ja voimia! Lämpimin ajatuksin…

Erja


Sinä Tommy olet kyllä kylvänyt meidän suomalaisten mieliin sellaiset siemenet, joista voi kasvaa huikaisevia oivalluksia,valloittavia päiviä meidän elämässämme. Ihanat koskettavat runosi ja herättelevät kolumnisi, vaikkapa Me-lehdessä ovat varmasti auttaneet avartamaan ajatteluamme ja myöskin pyrkimään paremmin huomioimaan toisetkin. Kiitos sinulle näistä sanoista ja ajatuksista. Toivon sinulle rohkeutta ja iloista mieltä, niinkuin tiedätkin siellä mielessämme on uskomattomat voimavarat. PARANE, haluamme pian taas lukea sointuvia sanojasi. Kaisu


Tuntuu, että nyt sanoilla ei ole mitään merkitystä. Ja toisaalta taas niillä on enemmän merkitystä kuin koskaan. Osaat itse aina valita parhaat sanat, sillä jokainen runosi koskettaa lukijaa. Me tarvitsemme sinun runojasi vielä pitkään, joten sinun täytyy nyt tsempata ja joinakin hetkinä varmasti taistellakin.Mutta KYllä SINÄ selviät. Siihen PITÄÄ uskoa ja luottaa.Isot lämpimät terveiset! Heli


Hei Tommy,
ikävä kuulla sairastumisestasi. Tässä pari käytännön neuvoa taisteluun sairautta vastaan.
1. Tutustu José Silvan kirjoihin ja positiivisen visualisoinnin kursseihin www.silvamenetelma.com. Positiivinen visualisointi on vahva apu minkä tahansa asian saavuttamisessa, myös terveyden.
2. Kun saat solumyrkky-hoitoja, ota sen lisäksi happiterapiaa ja otsonihoitoja Polarhealth Oyssä. (www.polarhealth.fi) Lääkäreiltä ei kannata näistä hoidoista kysyä mielipidettä. He eivät niistä tiedä, kun heidän koulutukseensa ei ole niihin tutustuminen kuulunut, eivätkä he yleensä halua tietääkään mistään perinteisen lääketieteen ulkopuolelle kuuluvista hoidoista. Nämä happihoidot eivät ehkä sairautta paranna, vaikka saattavat joskus parantaakin, mutta helpottavat huomattavasti solumyrkkyhoitojen ikäviä vaikutuksia, joten pysyt hoitojesi aikana paremmassa kunnossa. Lääkärit ja hoitajat itse käyttävät niitä sairastuttuaan vakavasti, vaikkeivät potilailleen suosittelekaan.
Tsemppiä, voimaa ja erittäin positiivisia tulevaisuuden visioita sinulle!

Tarja


Hei Tommy!
Luin jostakin lööpistä, että ystävien soitot ovat vähentyneet sairauden myötä. Ajattelin, että voisinpa kertoa sinulle, että ajattelen sinua joka päivä, mutta enhän voi, koska et tunne minua. Nyt Jussi antoi mahdollisuuden tehdä sen. Pidän tosi paljon runoistasi ja asenteestasi elämään. Tässäkin vaikeassa tilanteessa toivon sinulle ja perheellesi positiivista asennetta ja jaksamista. Lähettelen edelleen voimaviestejä ilmojen halki.

Mella


Universaalin rakkauden parantavat voimat ohjautukoot luoksesi.

Kipa


Selviät siitä, olen kokenut saman.
Ennen leikkaukseen menoani Joensuun kaupunginteatterin kapellimestari Carlos Sedano kannusti minua: ”muista, että olet rikkaruoho” ja kun olin vähän ihmeissäni kun luulin ruusu olevani, mutta hän jatkoi:”ruusut kuihtuu, mutta rikkaruoho kestää”
ja se auttoi minua kummasti vaikeimman ajan yli. Selvisin kasvojeni halvaannuksestakin kun muistin, että rikkaruoholla on sitkeyttä, eikä sitä lannisteta helpolla.

Irene Issakainen


Elämä on. Miksei se riitä? Miksi pitää kaikkea koettelemuksiamme vielä lisätä, mielipahaa aiheuttamalla? Voi sitä mielipahan määrää maailmassa! Ainoa tapa välttää sitä on antaa mennä toisesta korvasta saman tien ulos! Ja yrittää säilyttää siellä pään sisällä ihmisten lämpimät ja kannustavat ajatukset, – joita niitäkin varmasti piisaa! Jään odottelemaan sinun uusia ajatuksiasi, Tommy Tabermann… Sillä niitähän varmasti piisaa! 😀 Jaksamista Sinulle ja Perheellesi!

Only Human


Tommy!
Pidän ajatuksistasi ja runoistasi. Paljon on lukematta; ne runot ovat niitä, joita et ole vielä kirjoittanut. Uskon, toivon ja rukoilen, että jaksat taistella ja parantua.
Terveisin, Paula

Paula


Voimia ja kannustusta lämpimin halauksin Sinulle!

Tarja


Sanasi ja runosi ovat rohkaisseet ja kannustaneet elämässäni sen raskaina ja vaikeina hetkinä. Myönteisten ajatusten tukevaa voimaa Sinulle ja perheellesi.

Ritva Akila


Kovasti voimia sinulle vaikeassa koettelemuksessasi. Olen vuosia lukenut runojasi ja ammentanut niistä voimaa ja hetken viisautta. Oli surullista lukea sairaudestasi. Toivottavasti toivut pian.

Inna


Hei, Kiitos, että olet olemassa. Kiitos siitä, että olen saanut nauttia luomavoimastasi niin ruojen kuin TV-visailunkin kautta. Ja voimia sinulle tässä haastavassa elämäntilanteessa. Muistan sinua rukouksin. -Sini


Hei Tommy,

Sinä olet elämäsi aikana tarjonnut meille muille ajattelemisen aihetta ja lohtua puhuttelevilla runoillasi ja tarinoillasi. Kiitos Sinulle niistä.

Rukoilen Taivaan Isältä ja enkeleiltä Sinulle voimia ja jaksamista käydessä läpi elonpolullasi olevaa töyssyä.

Lämpimin ajatuksin, Marianne


Luin juuri hääparille tehtyyn häälahja-tauluun kirjoitetun tekstin, mikä on sinun käsialaasi. Kauniimpaa rukous-runoa en voisi ajatella elämässään jo paljon nähneelle ja kokeneille ja nähneille ihmisille, heidän uskaltautuessaan ja lupautuessaan yhteiseen rakkauden matkaan.
Kiitos, Tommy, lukuisista puhuttelevista runoistasi, kiitos rohkeudestasi puhua tässä maailmanajassa rakkaudesta niin todesti, kaikessa sen ihanuudessa sekä raadollisuudessa. Runoistasi löytyy usko siihen, että rakkautta on. Toivon sinulle terveyden parantavia voimia, niin että voit kirjoittaa meille ihailijoillesi vielä monta monta runoa.

lyyli-ilona


Hei Tommy!
Pikaista paranemista Sinulle! Palaa joukkoomme omana ihanana ihmisenäsi!

Tuula Mikkelistä


Toivon sinulle Tommy tsemppiä ja paljon voimia rankkojen hoitojen keskelle! Lääkkeillä ja vastaan taistelulla tauti voitetaan!

Sirpa


Runosi ovat olleet mukana niin rakkauden iloissa kuin suruissa. Kiitos niistä. <3

Anna


Tommy,
olet runoillasi valanut minuun paljon rohkeutta silloin, kun elämäni on horjunut.
Nyt minulle tarjoutuu tilaisuus tehdä se sama sinulle – ajatuksissani, sillä sinä olet kaiken sen jo näkyviin kirjoittanut. Voimia sinulle ja läheisillesi. Uskallan


kaikkea sitä kaunista mitä olet meille runoillasi ja aforismeillasi antanut, sitä samaa kaunista haluan sinulle nyt toivottaa… Jaksamista…

aurinko


Hei Tommy!

Olet monen ihmisen ajatuksissa. Toivon sinun paranevan ja jaksavan rankat hoidot, joita joudut kohtaamaan. Jaksa luottaa ja uskoa siihen, että elämä kantaa. Vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi. Rankimpina hetkenä yritä miettiä paikkaa ja tunnetta, jolloin tunnet rauhaa ja hyvää oloa. Yritä tehdä mielikuvitusmatka sinne.
Tekstisi ja runosi ovat kannustaneet ja antaneet ajatuksen aihetta suurelle joukolle ihmisiä. Rakkaita, lämpöisiä ajatuksia ja voimia sinulle ja perheellesi.

Kirsi


aviopuoliso, rakas ystävä, kaikki nämä ovat vaikeita edes ajatetänäaamuna…laitoin viisivuotiaan neitokaisen elämän energiaa täynnä olevan isin känssa päiväkotiin.
Taivas on kuulas,pieniä pilvenhattaroita ja jos ei katso alaspäin niin ei arvais onko kesä vai syksy?Tietysti värit on vähän erilaiset…kesällä on liian kirkasta niin että häikäisee mutta syksyllä avaan silmäni suureksi ja uskallan todeta kaiken ympärilläni.- 45v.seitsemänlaosen äitinä olen saanut rakastaa ja luopua niin että rakkaus on muuttanut muotoaan erilaiseksi? Miten lintemokin potkaisee poikaset pesäsätään ,niin minäkin olen löysännyt suitsia toivon mukaan sopivasti.Tämä on taitolaji kuin hevosen selässä seisominen ja joskus putoaa.Neljä vanhinta on jo pois kotoa ja kolme ”enää” siipien suojassa,lintukodossa.
Luopuminen jostakin,olkoon se lapsi,lla.Minua on aina puhutellut rakkaus runosi…rakkautta on liian vähän tässä maailmassa tai sitä ei vaan uskalleta näyttää tarpeeksi…sitä kyllä jokainen meistä janoaa kuin pesusieni jos vain uskaltaa antaa ja ottaa vastaan!- Ostimme tyttäremme kanssa laseja hänen ystävilleen lakkiaislahjasta.Kierrettiin köysi ympärille ja kiinnitettiin onkimisessa käytettettävä koho kiinni.Symbolinen vertauskuva tulevaan elämään…uskallanko rakastaa tulevalla polullani?Tyttäreni katsoi niitä haikeana ja tuumasi:miten raskin antaa…nämä ovat niin ihania! Niinpä kävi että hänkin sai yhden pkt.sinun lasejasi runojen kera:)
Kaikki neljä ovat ylioppilaita ja saaneet myös jatkopaikan niin viulu kuin laulu pedgogin sekä okl,n taikasta. Olen heistä ylpeä ja uskallan sen sanoa.Kuitenkin olen itse mieheni kanssa käytännön ihmisiä ja vasta nyt myöhemmällä iällä alettu täydentämään opiskelujamme ”lastemme vuorostaan meitä kannustaessa”!Emme koskaan ole pakottaneet soittamaan tai menemään lukioon.Meidän kodissamme vallitsee luova hulluus ja jokainen saa valita vapaasti oman polkunsa kunhan noudattaa tiettyjä kurinalaisuuksia kotona.Eilen eräs vanhempi mieshenkilö kertoi taidepiirissäni käyneensä Reidar Säreistöniemen ateljeessa Lapissa.Siitä kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu.Elämän ja kuoleman raja on loppujen lopuksi hyvin näkymätön,tänään olet elämäsi kunnossa ja huomenna voi olla jo ihan muuta.Elä jokainen päivä kuin tietäiset huomenna lähteväsi…näitä viisauksia on saanut lukea mutta pystymmekö koskaan siihen,me vajavaiset savi ihmiset.Kun on sinut itsensä ja sen asian kanssa mihin uskoo ja ei ole kaunaa ja riitaa kenenkään kanssa ja läheiset rakkaat on vierellä tukemassa niin uskallan toivoa venevalkamaa jossa saan olla heikkona,kipuineni kaikkineen omana itsenäni…keräten voimia sinne jonnekkin mihin elämän purjeeni on tarkoitus minut viedä…ehkäpä palaten suurempana kuin koskaan,vahvempana ja silti herkimpänä tähän ”kasvamishuone ilmiöiseen maapalloon”.
Voimia sinulle rakas ystävä ja kiitos kaikista hetkistä joita olen perheeni kanssa saanut kokea runojesi kautta.-
”On tullut ilta,leikit jää.
Pois päivä häviää.Puut linnut,kukat pihamaan yö peittää vaipallaan.
On hyvä hetki puhtaana taas käydä nukkumaan,sulkea silmät toivoen aamua huomisen.
Saan vierelleni enkelin.Hän ksvoin ihanin käy unta syvää valvomaan,siivillä suojaamaan.-inkeri karvonen-.

jaana


Hei Tommy.

Toivotan sinulle rohkeutta elää tätä sairauden aikaa ja että jaksat uskoa toipumiseen. Asenne ratkaisee niin paljon, kuten täällä Positiivareissakin opetetaan.
Moni läheiseni on kokenut samaa vaihetta ja toipunut siitä. Perheen läheisyys auttaa kovasti. Ihmisistä saa voimaa.
Tule pian terveeksi ja takaisin viestittämään rakkauden sanomaa.

Sirpa


Tommi, sanasi ovat koskettaneet ja kantaneet minua monta kertaa elämän aikana, tummien vesien yllä. Suuri kiitos siitä Sinulle!

Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista, uskoa, että tästäkin koettelemuksesta selvitään!

Mia


Kiitos Tommille, että kerroit, että sinutkin on osa ystävistä unohtanut. Näin kävi myös minulle, kun todettiin rinnassa kasvain. Osa unohti, osa oli ihania. Kun kerroit julkisuuteen, se myös lohdutti minua. Ja kiitos tämän päivän ihanasta aamun ajatuksesta. Olen ollut lukijasi jo 70-luvulta lähtien. Olet Suomen positiivisimpia henkilöitä ja älykkäimpiä. Tsemppiä Sinulle!

Leena


Hei Tommy. Olen saanut sinulta paljon uusia ajatuksia ja iloa ja hyvää mieltä kirjoituksiesi ja esiintymisiesi kautta. Kiitos siitä. Toivon, että löydät omaan elämääsi samoja asioita myös nyt. Tsemppiä ja voimia Sinulle!

Tuija Siniketo


Hei Tommy!

Vietimme lukuisia ratkiriemukkaita hetkiä uutisvuodon merkeissä. Se ei ollut enää niin hauska, kun jäit pois, joten mekin jätimme sen.

Nyt olen ikäväkseni lukenut sairastumisestasi. En lässytä mitään turhaa, vaan toivon, että parantuisit entisellesi ja voisimme taas nähdä sinut uutisvuodossa tai vastaavassa ohjelmassa.

Hoidot ovat rankkoja, koita jaksaa ne ajatellessasi, että moni kaipaa sinua telkkaan takaisin!

Anne


Toivotan Sinulle jaksamista, optimistista mieltä ja uskoa paranemiseesi ! Maailmassa tapahtuu sellaisiakin ihmeitä, joita lääketiede ei osaa selittää!
Olen itse saanut voimaa runoistasi ja lähetellyt niitä läheisilleni tuomaan iloa ja hyvää mieltä! Älä
anna periksi, Sinua tarvitaan!

Hannele


Tommy, olet rohkaissut minua ja rakasta aviopuolisoani omalla rakkauden tiellämme. Toivon sinulle rohkeutta ja sitkeyttä tässä vaativassa elämänkäänteessäsi. Olkoon levollisuuden ja mielenrauhan enkeli kanssasi!!

Mari J. Suomalainen


Hyvä Tommy Taberman!
Olin jo ennen tätä aikeissa lähettää energioita ja myötäelämistä sinulle.
Tiedän itsestäni, kun sairastuin MS-tautiin jo 80-luvulla, muutamat ystävät, kai pelästyivät ja välttelivät seuraani. Nyt olen miltei terve, nin paljon sain tosiystäviltä energioita. Toivon paranemista ja uskon siihen.

Ebbastiina


Hei Tommi,

Olet saanut elää vain elettävää, Ihmisen Täydellistä Elämää. Siihen kuuluu kaikki tämän elämän kauneus, rumuus ja toivo. Parhaimmillaan päivämme ovat kuin pihavaahteran… keväällä ensi silmujen jälkeen se puhkeaa hentoon kukkaan, kesän alussa kasvaa lehdet ja lentävät siemenet. Syksyn lähestyessä värikkyys lisääntyy, ollakseen vihdoin loistavan keltainen pihan piristäjä, valaisten koko puutarhan ja lähettäen miljoonat siemenensä kasvamaan jälleen komeaksi vaahteraksi ihmisten iloksi. Syksyn rajut tuulet riisuu vaahteran paljaaksi jättäen sen selviytymään talvesta yksin. Riisuttuna se saa odotella yksin pimeän talven ajan auringon ensi säteitä, jotka antavat sille jälleen mahdollisuuden värikkääseen elämään.
Toivotan Sinulle vaahteran sitkeyttä, toivoa ja kaikkea hyvää vaikeina päivinä. Pimeän talven jälkeen tulee aina kevät.
Kesästä unelmoiden

Airi Michael


Et ole koskaan yksin, maailmassa on aina
joku joka ajattelee juuri sinua ja muista
myös se, että sinä voit olla se,
jota joku kipeästi tarvitsee, nyt ja aina.

Voimia Sinulle!

Marjaana


Kävi tässä miten tahansa,
sinä olet saanut paljon,
ja antanut myös NIIN paljon.
Kiitos siitä!
Toivon että sinullakin on tunne
täydestä ja hyvästä elämästä,
tähän asti,
ja tästä eteenpäin,
pyllistä taudille,
taistele viimeiseen asti,
toivon parasta toipumistasi!
Tsemppiä!
Tiina


Hei Tommy!

Olet tuottanut minulle runsaasti iloa vuosien varrella, niin runojesi kuin TV-esiintymisesi ansiosta. Joudut katselemaan elämää nyt haasteellisesta vinkkelistä, toivon sydämestäni sinulle voimia ja pieniä valonpilkahduksia joka päivälle sekä lämpöä ja rakkautta!!

Pia


En osaa sanoa mitään suurta ja fiksua, mutta haluan osoittaa empatiani ja luoda uskoa ja toivoa voittaa tämä haaste!

Susanna


Toivon sinulle paljon taisteluhenkeä ja peräänantamattomuutta ja janoa elämälle.

Olen itse noin 18 vuotta sitten läheltä seurannut vastaavanlaista tapahtumaa, kun silloin 15-vuotiaalla tyttärelläni todettiin myös aivokasvain. Hän selvisi siitä ja elää tänään hyvin täysipainoista elämää ehkä kokemusrikkaampana kuin ikäisensä.

Leena


Tommy, sä paranet siitä, kasvain vaan häviää…usko se.

Mila


Vaikeudet on tehty voitettavaksi. Äitini 84v on sairastanut kaksi eri syöpää yms. ja parantunut niistä, hänen mottonsa on ”sairaudet pitää unhoittaa niitä ei saa jäädä vatvomaan sillä muuten ne saavat erä ja otteluvoiton”. Jaksamista!!!!

RUUSUNEN


Tsemppiä Tommy. Positiivisuus auttaa aina. Rukoilen puolestasi.

Sisko Hirviaro


”Murheeseen suhtautukaamme
kuin raskaan lumen painama oksa.
Joko kestän tai katkean,
mutta toukokuun tullen jossain
kukkii oksa”
(Tommy Tabermann)

lämpimin ajatuksin

Maikki


Hei Tommy! Tsemppiä!

Taisto


Hei!
En haluaisi kirjoittaa mitään, koska sanat ovat tällaisessa tapauksessa korneja ja tyhjiä, mutta ilman sanoja et voisi tietää, että välitän. Sinä et tunne minua, mutta Sinun sanasi ovat antaneet minulle iloa ja voimaa ja keinon osoittaa tunteitani silloin kun omat sanat ovat loppuneet. Taistele!

Anski 100


Hei Tommy,

Olen lukenut sinun runojasi nuoresta lähtien – nyt olen keskivaiheessa… tai oikeastaan elämän kaari kääntynyt laskuun päin. Näin se menee. Olet ollut mukana kirjahyllyssä nimenä, rohkaisun ja innon sanoina ja vielä televisiossa naurun tuojana. Kiitos sinusta. Enkeli vierelles nyt ja aina vaan.

Kristiina Saloniemi


Tapasimme Orimattilassa runojesi (n.15 vuotta sitten) merkeissä. Itsekin kirjoitan rakkausrunoja. Sanoit, että kyllä alalle aina mahtuu. Itselläni on vieläkin runokirjani tekemättä, mutta kaikki aikanaan .Yhteiset ajatukset yhdistävät. Jumalallista Rakkautta Sinulle ja jaksamista.
Toivottaapi Heikki

Ps.Lähetän Sinulle parantavaa energiaa


Tervehdys Tommylle!

Filsofinen positiivari ja ajattelija: -Olet tuottanut kymmenille tuhansille suomalaisille ja ”lajitovereillesi” elämyksiä, sekä antanut voimaa syvällisillä ja oikeamielisillä tulkinnoillasi.

Usko siihen, että paranet: Luota ”omavaraisuuteesi” tervehtyäksesi: kaltaisellasi voimanlähteellä, joka saa muut voimaan hyvin on myös energiaa voida hyvin.

”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.
Tervehtii
Jari Lahdesta

PS.
Veljelläni oli myös aivoissa kasvain mutta vuoden hoito toimi ja nyt porskuttaa. Suomalainen terveydenhuolto on tällä saralla hyvätasoista, joten tervehtymiselle on hyvät perusteet.


Tommy, Toivon vahvuutta ja voimaa parantumiseen. Lujaa taistelua kasvainta vastaan, sinä toivut ja nujerrat sen. Nyt päivä kerrallaan, Elämä hymyilee edessäpäin!

Merja K.


Tommy, Tommy jaksa jatkaa yhtä herkkänä ja suorasukaisena. Innokas ihailijasi jo radiourasi alkutaipaleelta.

Jousimiesnainen


Älä anna periksi Tommy.

Sirpa


Voimia Sinulle Tommy! Sinun sanat ovat usein rohkaisseet ja kannustaneet eteenpäin, ja uskon että sinun asenteella tuokin vihollinen nujertuu. Kaunista syksyä!

Niina


Toivotan Tommylle voimia taisteluun näillä Mihaly Vacin runon sanoilla:

”Sillä ei pelkkä virittely riitä
vaan hehku tarvitaan.
Ei leimahtelu riitä, vaan syty palamaan.
Ei palaminen riitä,
vilua sietää saa,
joka tahtoo terästä olla ja perille suhahtaa.

Ei kaipaus hyvään riitä,
sillä tahdottava on.
Eikä tahtominen riitä,
tehtävä, tehtävä on.

Mitä auttaa viileä järki ja harkinta ja aikomus?
Enemmän tarvitaan: tarvitaan tunne ja selvä tarkoitus.

Ei mikä tahansa tunne, vaan haavat polttavat,
kun kyselet ja pohdit,
miksi toivot, elät, kärsit, rakastat…”

Olet Tommy runoillasi ja aforismeillasi monesti virittänyt ja sytyttänyt minua – kiitos siitä! Voimia Sinulle ja läheisillesi.

Mervi


Hei Tommy,

Tsemppiä ja voimia Sinulle ja perheellesi!

Uskomme ja toivomme, että toivut pian.

Maija Keravalta


Hei Tommy!

Elämässäni oli aika, jolloin eräs ystävä lähetti minulle paljon sinun runojasi. Monet niistä antoivat minulle voimaa ja lohtua. Toivottavasti tämä viesti lohduttaa sinua edes pikkuriikkisen taistellessasi vaikean sairauden kanssa.

*voimahali*

Merja


TOMMY

Aisti ajatukset,
tunne tervehdykset,
joilla Sinulle tahdon välittää
ENKELIENERGIAA!

Kaija Orvokki


Hei Tommi
Tuli mieleeni oma runosi, jota itse olen omina vaikeina ja pimeinä hetkinäni saanut kovasti lohtua.
”Mitä kauemmas kuljen pitkin polkua, sitä vähemmän kaipaan tietä
Vasta kun polku loppuu ja olen täysin eksyksissä tiedän tulleeni perille”
-Niin kaunista ja osuvaa. Toivotan jaksamista ja vielä kerran jaksamista sinulle. Huoli ei tyhjennä huomispäivää sen suruista, mutta se tyhjentää tämän päivän sen voimista.
Sydämelliset terveiset Raisiosta

Sirpa Otsola


Tsemppiä Tommy!
Sä pystyt päihittämään sairautesi positiivisuudellasi – usko ja luota itseesi, ja anna lääkäreiden huolehtia muusta.

Paula


Tommy,

Aivokasvain kuulostaa aina pahemmalta kuin se ehkä onkaan. Maallikko yleensä ajattelee, että kuolemahan tässä on edessä, mutta onneksi aivokasvaimia on monenlaisia – niin hyvässä kuin pahassa. Toivon, että sinun kohdallasi olisi kyse hyvälaatuisesta.

Miehelläni on ollut aivokasvain 14 vuotta. Pariin kertaan on leikattu ja saatu sytostaattihoitoa. Hän sairastui melko nuorena ja olimme molemmat suorastaan raakileita kohtaamaan sellaista surua ja kuolemanpelkoa.

Meistä raakileista on tullut vahvoja, mutta samalla nöyriä elämän edessä. Eteenpäin katsotaan kaikesta huolimatta. Mottomme on, että niin kauan ollaan voiton puolella, kunhan sairaus on jollain tavoin hoidettavissa. Aika on puolellamme, sillä vuosien saatossa lääketiede on kehittynyt huikeasti ja aina on ollut uusia hoitoja ja lääkkeitä tarjolla.

Luota sinua hoitaviin ihmisiin ja katso eteenpäin.
Tsemppiä Tommy!

Heidi


Näillä Tove Janssonin sanoilla toivotan sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja voimia toipumiseen ! Olen saanut elämän varrella runoistasi voimaa. VOIMIA !
Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. ”Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä.” ”Älä pane”, sanoi Muumipeikko, ”se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia”

(Tove Jansson: Taikatalvi)

Merja


Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja Viisautta erottaa nämä toisistaan. Päivä kerrallaan.

ansku


Tommy

Olet niin monen monta kertaa sanoillasi lohduttanut, olen niistä ammentanut itselleni. Nyt ota vastaan tämä viestini. Jos myötäelämisellä on siivet, se on jo lentänyt luoksesi.
Toivon sinulle rohkeutta, voimia ja luottamusta siihen, että ihmeitä tapahtuu

Marjatta


Tsemppiä Tommy. Jospa vielä jonakin päivänä uutisvuotoon kun sen taso putosi alatyyliseksi sun jäätyä pois.

-martti-


Hei Tommy, tietenkään et ole yksin; meitä hiljaisia tukijoita ja kannustajia on paljon, emme vaan tahdo saada suutamme auki. Voimia hoidon kestämiseen, ja luottamusta siihen että kaikki menee hyvin! Niin – ja työintoa!
Lämpimästi

Mirjami


Kiitos kaikista ihanista runoistasi mitä olet meille antanut. Minä puolestani rukoilen nyt puolestasi ja toivon kaikkea hyvää!
Pikkuhyvä

Kun kaikki tuntuu katoavan, muista itseäsi – muista itsesi kaikkien nöyrien rakastavaisten huulilla, nuoren värisevän kiihkon tulkkina.

Yritäpä arvioida, oikeasti, kuinka monen lakanan välissä ajatuksesi, runosi ovat mahdollistaneet sen, mitä ujo rakkaus ei olisi uskaltanut sanoa ja näyttää.

Hymy


Toivon, että jaksat taistella sairautesi kanssa ja että ystävien ja lähimmäisten tuki kantaa sinua vaikeuksien läpi.

Lämpimiä ajatuksia ja kannustusta täältä Tukholmasta.

Tuija


Kaikkea hyvää sinulle Tommy! Jatka positiivisenä olemista. Halaus! Mia


Tommy! Olet nyt jos koskaan elämäsi vaiheessa, jossa joudut miettimään tulevaa. Toivon sinulle voimaa tämän taistelusi melskeisiin. Todelliset ystävät löytyvät tämän kautta, ne ihmiset, jotka haluavat muistaa sinua ovat vierelläsi koko ajan ajatuksissaan. Me emme tunne henkilökohtaisesti, mutta kuljen vierelläsi koko matkasi ajan. Pikaista paranemista! Palaathan areenoille taas!

Jasmin


Kiitos, että olet Tommy! Ainoa laatuaan. Jaana


Toivon että positiivisella asenteella ja rakkaudentäyttämillä ajatuksilla on myötävaikutusta sairauden nujertamiseen. Toivotan kaikkea hyvää jatkossa.

fipilan


Ystäväsi jotka eivät ota yhteyttä ovat hämillään ja ei tiedä ehkä mitä sanoa,kun ovat säikähtäneet tietoa. Toivon teille todellisia ystäviä rinnalla kulkemiseen. Aina on toivoa on sanonta,mutta on paljon ihmisiä jotka ovat parantuneet. Muistan teitä Taivaallisen Isämme edessä rukouksin. Voimia kaikkeen tulevaan. Pipa


Sinulle Tommy uskoa, toivoa ja kärsivällisyyttä! Läheisillesi rakkautta, rohkeutta!

Rita


Niinhän se on että kun sanat eivät riitä jää jäljelle kosketus: voimahaleja sinulle!

Tuike


Sairautesi ja sen ”piilottelu” ovat koskettaneet minua syvästi. Olet avoimuudellasi ja inhimillisyydelläsi antanut paljon. Toivon Sinun saavan myös itsellesi voimaa jakamastasi ihmisyydestä

Parane pian

Siiri


Kiitokset Tommi monista illoista
tvn äärellä Uutisvuotoa katselles-
sa. Kuin myös jossain määrin kir-
lisia tuotteitasi lukiessa.
Kaikkea hyvää toivottaen Sinulle.
Leena ja Lauri


Hei Tommy ja terveiset Joensuusta kohtalotoverilta !

Sain itse puhelimitse tiedon, että minulla on aivokasvain (meningeooma) ja tuo kasvain leikattiin 2006. Minulle kävi samoin ystävien ja sukulaistenkin kohdalla; kaikki yhteydenpito loppui. Ystävistä tosin seuloitui ne ”tosi ystävät”. Onneksi löysin kolme kohtalotoveria netistä, joiden kanssa olen yhteydessä edelleenkin.

”Mitään ei ymmärrä, ellei ole itse kokenut” -sanonta tuli konkreettiseksi.

Uskon, että elämänmyönteinen asenteeni ja joogaharrastus auttoivat minun kohdalla selviytymään.
Kaikkea hyvää ja tsemppiä. Kaikella on tarkoitus !

Sirkka Lavikainen


Voimia sinulle Tommy. Monet ovat ajatuksin kannustamassa sinua. Uudet tilanteet vain tekevät toisista hiljaisia. Ei ole sanoja, ei tekoja auttaa avun tarvitsijaa. Vaikka se vaatisi vain pienen hetken ajastamme näyttää että olemme tukenasi. Ihminen luonnostansa pelkää uutta. Olemme silti kanssasi vaikka tuntuisi että olet yksin…et ole yksin.

Päivi


Kaikkia on koskettanut sairautesi ja olemme ajatelleet sinua paljon joka päivä, vaikkemme sanoisikaan mitään. Olet antanut meille ihania runoja ja opettanut tuntemaan ja ilmaisemaan rakkautta läheisillemme. Nyt se kantaa hedelmää ja olemme vierelläsi hengessä mukana lämpimin ajatuksin.

Nikki


Hei T Tabermann
Olet hieno ja hyvä ja rohkea ihminen, aivan poikkeuksellinen suomalainen koska uskallat olla avoin, herkkä ja katumaton. Kuulin äänesi radiossa ensimmäisen kerran 70-luvulla ja tulin heti hyvälle tuulelle. Enkä ole mikään aamuihminen. Kaikkea hyvää sinulle!
terveisin tölötyttö pohjoiskaarelta

tölötyttö pohjoiskaarelta


Tuollaisella miehellä EI SAA olla aivokasvain! Kerrankin joku joka kohtelee naistaan kauniisti ja siinä sivussa antaa muidenkin naisten tietää että se yleensä on mahdollista. Sinunlaisesi miehenmalli on hyvä olla olemassa kasvaville miehille. Meitä on varmaan iso joukko naisia, jotka ajatusten voimalla kutistamme sen sinun kasvaimesi pois. Älä lähde täältä maailmasta, taistele, sinua tarvitaan!

Jatta


Hei Tommy,
Suuri kiitos, siitä että Iltasanomissa kerroit, siitä miten tärkeätä on pitää yhteyttä ystävään/sukulaiseen/tuttavaan, kun häntä on kohdannut vakava sairaus! Nostit tärkeän asian esille ja käsiteltäväksi. Kiitos runoistasi, sillä monen runosi kautta olen saanut iloa ja lohtua! Toivon sydämestäni sinulle voimia jokaiseen päivääsi, vahvaa elämisenhalua ja läsnäolevia ystäviä! Rukouksin kannan sinua!

Ritva


Bäste Tommy Taberman!
Det är smärtsamt att möta begränsningar i livet, oberoende av orsaken. Välj ett annat förhållningssätt än offer rollen. Sjukdomen försöker ta tömmarna men håll ett fast grepp själv. Önskar Dig bästa mod! Hälsar från Sahlströmsgården i Torsby, Värmland, Merja Larsson
som arkiverar Erling Ärlingssons brev och skiss skatt


Rakas Tommy, et voi olla herkkänä ihmisenä aistimatta miten sinua arvostavat ja ihailevat ihmiset ovat tilanteesi huomioineet. Uskon, että olet muidenkin kuin minun rukousten kohteena. Sinun avoimuutesi ja haavoittuvuutesi antaa ihmisille kuitenkin taas sen tärkeän viestin mitä ihmisenä oleminen on: Me tarvitsemme toinen toisiamme. Me olemme opiskelemassa mitä rakkaus on. Kiitos Tommy! Yhdessä eteenpäin.
Rakkaudella
Marita


Hei Tommy,

Toivon sinulle voimaa, kärsivällisyyttä, uskoa, vahvuutta
ja monta onnellista päivää.

Maija Salonen


Hei Tommy
Voihan olla, että ystäväsi ajattelevat sinun haluavan olla nyt rauhassa, mutta valtaosa ihmisistä luultavasti pelkää kohdata omaa haavoittuvaa ja haurasta sisintään; pakeneminen on paljon helpompaa kuin pelon, tuskan, hädän tms. aito kohtaaminen. Se on surullista, mutta sinä et menetä pelkureissa mitään. Välittäminen ja empatia eivät ehkä ole päivän sanoja. Kriisin aikanahan erottuvat oikeat ystävät ja he ovat korvaamattomia. Nyt sinulle on tärkeintä keskittyä olennaiseen, omaan ja perheen jaksamiseen. On turha tuhlata energiaa johonkin sellaiseen jolle ei voi mitään. Lähetän sinulle sylillisen voimia, uskallusta ja rohkeutta. Tämän päivän lääketiede tekee todellisia ihmeitä! Onneakin tarvitaan ja sitäkin toivotan oikein jytkysti matkallesi taudin päihittämisessä.

Ritirii


Hei Tommy! Olet tehnyt paljon työtä käsitellessäsi sairauttasi. Paljon on herännyt kysymyksiä. Mutta ne eivät ole loppuneet, eikä pidä loppuakaan. Toivon Sinulle voimaa ja uskoa huomiseen, sillä niitä sinä tarvitset. Ei ole syytä vähätellä asioita, mutta ei myöskään liioitella! Muista vaikeista hetkistä huolimatta katsoa positiivisesti huomiseen, ihan niinkuin tähänkin asti! Kaikkea hyvää Sinulle ja kiitos niistä monista koskettavista kirjoituksista, jotka ovat opettaneet miettimään elämää toiselta kannalta.

Sinikka


Rakkauta ja Voimia, Tabermann. Katso, kuuntele, tunne, Et ole yksin.

Anne


Voimia Sinulle, et ole yksin, on niin monta jotka ajattelevat Sinua lämmöllä ja ovat kiitollisia Sinulle, mitä olet meille antanut – niin kuin minäkin.
***
Tämä hetki on varattu Sinulle, ilon ja onnen huomaamiseen.

Satuseila


Makedonian kuningas Filip II lähetti veistinviejän mukana spartalaisille uhkavaatimuksen: ”Antautukaa suosiolla, sillä jos tunkeudun sotajoukkoineni maahanne, tuhoan maatilanne, surmaan kansanne ja murskaan kaupunkinne maan tasalle!”

Spartalaiset lähettivät viestinviejän takaisin Filipin luokse mukanaan lyhyt vastaus: ”Jos.”

Sekä Filip II että hänen poikansa Aleksanteri Suuri kiersivät Spartan kaukaa.

Rohkeutta


Hei Tommy !

Minulle tuli heti halu sinulle kirjoittaa, vaikka emme tunne toisiamme. Minä nyt siksi, että olet julkkis. Se minkä haluan sanoa on tuo, että olet antanut ihmisille paljon, siksi sinä olet saamapuolella. Vaikka osaksesi on tullut yllättävä sairaus, voit hyvinkin siitä selviytyä. Ihmeitä tapahtuu. Sinusta ajatellaan hyvää, sekin vaikuttaa. En tiedä mitä ajattelet meistä suuremmasta, elikkä Jumalasta, kuitenkin aioin rukoilla parantumisesi puolesta tänään, heti kun olen tämän kirjoittanut. Tsemppiä ja voimia.
Yksi ystävällinen sana on Jumalalle suuriarvoisempi, kuin valtion päämiehen puhe.
Rakkaudellisin ajatuksin:

Siiri Elina


Älä luovuta, ole rohkealla mielellä! Olet auttanut monia ihmisiä elämäsi aikana, rukoilemme puolestasi. Siunausta elämääsi, ihmeiden aika ei ole ohi! Kasvaimen voi poistaa ja elämä voittaa. Missä positiivinen ajattelu loppuu, siellä alkaa usko, joka siirtää vuoria!

Pirjo M.H.S.


Toivon Sinulle voimaa ja rohkeutta kamppailuusi!
Olet ajatuksissani viisaiden sanojesi myötä useinkin. Voi hyvin!

Kirsi


Isillä ei minun lapsuudessani ollut tapana halailla ja helliä lapsiaan niin paljoa kuin nykyään. Johtuiko sodan kovista koettelemuksista, en tiedä, mutta jostain syystä minua on vaikeina hetkinä lohduttanut isäni sanat: ”Nooh… asioilla on tapana järjestyä”. Sinunkin asiasi Tommy varmasti järjestyvät:)

Paranemista T: Annikki


Kaikkea hyvää Sinulle!
Enkeleitä elämääsi.

Kata


Positiivisuutta huokuvalle rakkauden lähettiläälle pikaista paranemista ja voimia.

Pirtta Holopainen


Tommy
Sinun runosi ovat kautta vuosien koskettaneet jotain sydämessäni ja olen ajatellut miten joku osaakin ilmaista asiat niin osuvasti ja kauniisti. Kiitos Tommy! – Olen surullinen kuullessani sairaudestasi. Rukoilen sinulle rohkeutta ja parantumista.

Tuula


Jokainen päivä on uusi elämä. Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten.

Anne


Ota voimaa syksyn kauneudesta ja yritä unohtaa sen pimeys. Minä taas otan voimia runoistasi. 🙂

tkt


Olen jo vuosia lukenut tekstejäsi ja ihaillut sitä avoimmuutta ja rohkeutta, julkeutta sanoa salattuja ja kätkettyjä asioita ääneen ja tapaasi tehdä se vielä kauniisti, välillä hätkähdyttäen, välillä saaden hymyn aikaan. Toivon, että jaksaisit kantaa samaa rohkeutta itsessäsi ja vastaavalla julkeudella uhmata vaikeita ja kipeitä aikoja vastaan. Silloinkin, kun tuntuu, että voimia ei enää ole.

Kirsi


Olen lukenut kirjoituksiasi Positiivareiden Aamun ajatuksissa. Ne ovat olleet ajatuksia herättäviä.
Epäröinnin kynnyksellä käytä paljon rohkeutta. Lämpimin ajatuksin ja kaikkea hyvää toivottaen.

Maarit U-A


Ethän anna periksi, toivon sinun jaksavan positiivisella ajattelulla jaksavan vaikeuksien läpi. Sinulla on monta rakastavaa ihmistä, jotka yrittävät varmasti tukea. Ja suuri määrä lukijoita, jotka odottavat seuraavaa kirjaa. Voimia.

Irmeliini


Hei Tommy!
Katso huomiseen luottavaisesti, sillä jokaisella päivällä on oma merkityksensä. Voimat jotka sinua kantavat kuljettaa sinua eteenpäin.
Olen ammentanut sinun kirjoistasi paljon evästä elämääni.Kiitos niistä, olet rinnalla kulkija auttaja. Älä jää yksin miettimään vastoinkäymisten määrää vaan nauti päivistä jotka ovat elämän lahjaa. Toivon jokaiselle päivällesi voimia, jaksamista ja kaikkea hyvää.

Pohjosen Helmiina


Olen monasti miettinyt, miksi sellaisille ihmisille jotka osaavat rohkaista muita, antavat muille toivoa ja elämänrohkeutta, annetaan mm. näitä ”sairauksia”. Onko se siksi, että vieläkin paremmin osaisi? Tiedän, ettei tämä paljon lohduta, lääketiede on kehittynyt kovaa vauhtia ja Sinäkin saat varmasti kaiken sen avun mitä voidaan antaa!
Uskon, että Sinun aikasi ei ole vielä, sanojasi tarvitaan edelleen…
Voimia!

airi


Minulla oli käsikirjoitus omaa elämääni varten, elämällä omansa minua varten. Nyt ihmettelen, kuinka hyvin se minulle sopiikaan, kuinka elämä tietää, mitä tarvitaan. Lukijasi

Hei Tommy

Toivon sinulle voimia ja sitkeyttä koitoksessasi.
Suosittelen kirjaa sinulle tai perheellesi: Blodig alvor (norjankielinen) joka kertoo tositarinan vakavaan syöpäsairauteen sairastuneesta norjalaisesta miehestä (nimeä en muista mutta Norjassa on tunnettu), hän kävi lähellä kuolemaa mutta taisteli tiensä läheisten tuen avulla takaisin vaikka ennuste oli erittäin huono. Niin kauan kuin on elämää on toivoa! Heidi


Tommy, toivon sinun paranevan pian! Olet tuonut paljon iloa ja hyvää tähän maailmaan ja myös minulle. Jos vain mahdollista siirtää parantavaa energiaa ajatuksen voimalla niin tässä sitä tulee minulta sinulle.

Arja


jaksamista ja uskoa paranemiseen
kaikella on joku tarkoitus tässäkin
joku, sen voi oivaltaa vasta myöhemmin, ota vastaan kaikki apu
mikä tuntuu oikealta, energiahoito
lisänä tekisi hyvää, hoidin sinua
ystäväni kanssa inspis messuilla joku vuosi sitten. Sinä olet iloksi
monelle esimerkilläsi elää ja positiivisuudellasi
jaksamista ja voimia,,, rukoilen ja
lähetän voimia sinulle..Lueppa
kirja. matka Bynor Katie toiv. kirjailija oikein kirja lainassa
minulta,, kirja kertoo syöpäsairaasta joka meni kasvaimen
sisään ajatuksin mitä se kertoo
ja mistä se sai alkunsa,, hän paransi syövän ilman myrkkyjä..

hyvä olo


Voimia ja taistelutahtoa haasteiden syksyyn! Löydä lisävoimaa metsän väriloistosta ja myrskytuulista!

Maria Aurora


Tommy, olet muutenkin niin valoisa ja eloisa ihminen, joten toivotan puolestani sinulle iloa ja valoa vaikeasta sairaudesta huolimatta sekä paljon voimia sairauden voittamiseksi 🙂

Positiivinen ajattelu vie eteenpäin


Voimia sinulle taisteluun syöpää vastaan! Onneksi olemme hyvissä käsissä ja saamme täällä Suomessa parhaan mahdollisen hoidon! Voimia ja jaksamista!

Seija


Hei Tommy

Toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää ja paljon rakkautta ympärillesi.
Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle
ja sinulle, muista se aina.
Sydänlämpöisin, parantavin ajatuksin
Arja Immonen

Arjuzka


Hei Tommy,
kiitos että olet avannut Sydämesi meille.

Tarja


Laila-ystävältäni saamin sanoin:

Tee itsellesi ihana päivä,
avaa paras viini,
unohda ikävä, mukavia muistele,
päiväunia maistele,
varpaita liottele ja
ruusuja haistele!

Liisa Salosta


KIITOS, siitä että olet olemassa Tommy <3 Energiaa ja voimaa sinulle, paranemisiin..toivoo Merja, Joutsenosta <3 Merja Pätsi


Hyvä Tommy, itsekin syövän sairastaneena ja siitä parantuneena voin sanoa että jälkeenpäin ajatellen sairastuminen oli suuri mahdollisuus nähdä maailma ja itsensä uudella tavalla. Ja niin myös kävi kohdallani. Olet rohkea ja rakastettu ihminen. Tärkeää on nyt että myös itse rakastat itseäsi paljon. Keskity siihen, älä sairauteen. Me olemme tukenasi ja olet ajatuksissamme luovana ja rakkaudellisena. Reija Pajarinen

Hei Tommy!
Toivon sydämestäni sinulle jaksamista ja että säilytät valoisan mielesi vaikeassa koettelemuksessa! Olet tuottanut suunnattomasti iloa meille lukijoillesi ja ihailijoillesi niin runoillasi, kolumneillasi kuin viehättävällä olemuksellasikin!

Merja


Paranemista! Olen saanut voimaa runoistani ja nyt lähetän sitä sinulle!

Marjukka


Kuvitellaan kasvain joksikin, jonka voi kuihduttaa ja ulkoistaa, vaikkapa kaktukseksi. Tehdään kuihdutusharjoituksia monta kertaa päivässä. Ei tarvitse uskoa menetelmään – se toimii siltikin.
Aina on toivoa!

Kohtalokolleega


Parahin Tommy, toivon Sinulle kaikkea hyvää ja paranemista.
Sinun runoistasi olen saanut niin monasti lohtua elämääni.
Rukoilen puolestasi. Marjaterttu Hasselblad


Hei Tommy 🙂 Toivon sinulle paljon voimaa ja paranemista! Olet välittänyt minulle paljon voimaa sanoillasi, tunnen etten ole ollut niin yksin… Sinäkään et ole nyt yksin vaan me kaikki olemme sinun kanssasi! Susa


Kuin tornado se iski, itkinkö? en, sillä se avasi kiinni jumittuneet luukkuni. Tsemppiä! Severi


Elämä riisuu meitä,
alastomaksi asti.
Silloin kantavat lempeimmät kädet,
lohduttavat kauneimmat sanat;
ystävän katse,
rakkaimman syli.

Tiina Piiroinen


Elämä riisuu meitä,
paljaaksi,
alastomaksi asti.
Silloin kantavat lempeimmät kädet,
lämmittävät kauneimmat sanat,
ystävän katse,
rakkaimman syli.

Rauhaa ja voimia sinulle

Tiina Piiroinen


Kiitos, Tommy, mitä moninaisimmista teksteistä ja puheista, joita olen saanut olla kokemassa ja tuntemassa. Antakoot ne nyt itsellesi voimaa!

Tuomo


Tommy,
Juuri tänä aamuna töissä aamukahvilla puhuttiin runoistasi / ajatuksistasi, lehtien lööpeistä ja mietimme miten oikeesti jakselet. Toivottavasti nämä viestit kertovat sinulle, Tommy, ettei sinua ole unohdettu tai jätetty yksin. ”Ei ole ratkaisevaa, kuinka paljon minulla on voimaa, vaan se, että on olemassa joku, joka pitää minusta kiinni kuilun yllä.” -J.Zink-

sue


Hei Tommy…

Runosi antoivat minulle valtavasti voimaa eroni aikoihin.Sain niistä valtavasti uutta energiaa rakentaessani elämääni uudelleen…
Toivon sinulle voimaa ja jaksamista….
Pikaista paranemista toivottaen..

Terveiset tampereelta….. Ritva


Runoistasi on monessa kohtaa elämässä saanut voimia ja eväitä jatkamaan elämää.En osaa runoja väsätä,mutta toivotan Sinulle voimia taistelussasi sairautta vastaan

Kaija Turusta


Tsemppiä Tommy – elämä kantaa ja jatkuu.

Syöpähoitaja


TSEMPPIÄ TOMMY, ÄLÄ ANNA PERIKSI VAAN PÄIVÄ KERRALLAAN ETEENPÄIN. TODELLISET YSTÄVÄT SEUL0UTUU HÄDÄN HETKELLÄ.

TAPSA


Hauskoja hetkiä ja hyviä oivalluksia olet tarjoillut…odotan niitä jatkossakin!

elinatuulia


Se elämänasenne, mitä Sinulta saan.
Haluan lahjoittaa ne nyt Sinulle!

Hessu vaan?


Olen suuri Uutisvuodon fani ja olet saanut minut monta monituista kertaa loistavalle tuulelle! Kiitos siitä ja tsemppiä paranemiseen!

Tuukka Järvinen


Tsemppiä Tommy ja pikaista paranemista! Päivä ilman Tommya on kuin kesä ilman aurinkoa! Sinua siis tarvitaan piristämään välillä niin harmaita päiviä 🙂

Taiski


Tommylle,

Olit radiotoimittajana aikana, jolloin käin koulua. Kuuntelin aamuisin radiota aamutoimien ohessa. Ne lukuisat ajatukset, mietelmät, ideat, aforismit… niillä oli suuri merkitys minun ajattelulle ja elämänasenteeseen. Siksi – siitä mitä olet silloin antanut minulle, sinkoan sen takaisin sinulle kiitoksena, voimana, vahvuutena. Voimia, Tommy!

Raija


Tommylle, olen lukenut murheellisena sairaudestasi. Ja vielä onnettomampi olin, kun kerroit lehdessä, että puhelin ei enää soi.

Mutta jospa Sinun ystävilläsi on niin vaikea olla, että he tarvitsevat aikaa löytääkseen ne lohdutuksen sanat, jolla Sinua auttaa ja tukea. Anna heille aikaa, varmasti he rakastavat Sinua yhtä paljon, kuin aikaisemminkin.

Rakastan runojasi ja perjantairunosi on monta kertaa pelastanut päiväni.

Jaksamista ja voimia Sinulle.

Lämpimästi Anita


Sinun runosi ja kirjoituksesi ovat niin monta kertaa muistuttaneet rakastamisen tärkeydestä. Nyt on meidän vuoromme kertoa sinulle, että välitämme sinusta! Toivotamme jaksamista!

Pikemummu


Valtavasti tsemppiä Tommy! Olet huipputyyppi!

Taina


Ajatuksesi kaunistavat maailmaani ja monesti ne herättävät päivään, hetkeen, rakkauteen. Sanoillasi on kyky saada tuntemaan ja aistimaan -jopa vaistoamaan paremmin.

Haluan lähettää sinulle valtavasti voimia, jotta jaksat sairautesi keskellä. Parane!

Henna


Kiitän Sinua teksteistäsi, joista ammennan rakkautta ja iloa, joita sitten jaan edelleen’
’Miksi täyttyä rakkaudesta, kun voi olla seula.’
Toivon Sinulle parasta mahdollista vointia sairautesi kaikissa vaiheissa.

Katri


Haluan sanoa kiitoksen siitä kuinka paljon te olette meille jaksanut elämänne aikana itsestäs antaa, kuinka moni rakkauden siemen on saanut teidän painettujen sanojenne ansiosta elin mahdollisuuden
Aasla


Kiitos Tommy Sinulle Sinun avoimuudestasi. Kiitos Tommy Sinun runoistasi. Kiitos Tommy Sinun viisaudestasi ja ilostasi. Nämä yhteydenotot varmasti antavat Sinulle voimaa. Olemme joka päivä Sinun tukenasi.

Liisa Seppälä


Tommy,

edessäsi uusi, outo tuulen henkäys. Kylmä, silti sisäänsä kietova. Pääskyt lensivät jo matalalla. Aavistit että sade on tulossa. Nyt sateen keskellä ei näe edes pilviä jotka veden antavat. Silmät kastuvat. Sateesta.

Taitaa tulla myrsky. Taivaalla kumisee jo. Näkyy välkettä. Sateen ja myräkän ajaksi on ihanaa suojautua lämpimään rakkaan kosketukseen. Posken silitykseen ja upota suojaan pehmeisiin tunteisiin. Nyt älä ajattele huomista tai tätä päivää. Myrsky on ulkona, sinä suojassa. Rajuilma raivoaa, siihen ei voi vaikuttaa. Ole turvassa sisimmässäsi.

Myrskyn mentyä heräät. Näet taas pilvet. Kauniin kultareunaiset nyt. Tuuli on poissa. Sateesta jäljellä pisarat, elämän ruohonkorsilla. Vaivuit uneen jossa ystävien käsivarsilla sinut kannettiin rotkon yli. Hassua, ajattelet. Mistä uneeni sen rotkon sain. Ihana aamu valtaa mielen. Kasteinen ruoho kutsuu ulos aurinkoon. Ystävät, rakkaat! Tänään juhlitaan, myrsky on mennyt!

***

Tommy, sinä jaksat. Myrsky on pian ohi.

Lea


Lämpöinen voimahali ja paljon pieniä enkeleitä!

kulkija


ISo halaus, tiedäthän, että sinulla on ystäviä!

Maarit


Olin surullinen lukiessani siitä sammaloituneesta kivestä, kunpa osaisimme olla ihmisiä isolla i:llä kuten Sinä olet meitä vuosia opettanut! Kaikki tuki Sinulle tänä päivänä! Evea


Tervehdys Tommy!

Haluan kertoa sinulle, että olet ajatuksissani. Paljon lohtua ei tuntemattoman naisen myötäelämisestä käytännön tilanteissa jaksamiseen liene, mutta kerron sen kuitenkin. Eipä se kai pahitteeksikaan ole…

Kauniit ajatuksesi ovat vuosien saatossa antaneet voimia minulle ja lukemattoman monille muille. Kiitokset sinulle niistä! Kiitos, kun et ole pitänyt ajatuksiasi pelkästään itselläsi, vaan olet jakanut ne meidän kaikkien kanssa.

Oli rohkea teko kertoa sairaudestasi! Itsekin olen sairastanut toukokuulta lähtien ”jotain”, mistä kukaan ei vielä ole päässyt selville. Tutkimuksia on tehty ja niitä jatketaan. Oireet (tasapainohäiriöt, kävelyvaikeudet, näön sumentuminen, raajojen puuttuminen eikun puutuminen ym.) häiritsevät paljon jokapäiväistä elämää. Ja epätietoisuus oireiden syystä vetää välillä mielenkin matalaksi.

Olen avoin ihminen, ja olen kertonut sairaudestani ”kaikille”, osalle läheisistäni jopa kyllästymiseen asti. Koen jaksavani paremmin, kun en ole salannut asiaa ja yrittänyt peitellä sitä.

Tässä tilanteessa olen paljon miettinyt elämää ja kuolemaa ja kaikenlaista. Sitä, että mikä tämän kaiken tarkoitus mahtaa lopulta olla. Siis tämän ajan, jonka vietämme täällä maan päällä.

Elämä on lahja. Siitä pitäisi muistaa iloita ja nauttia joka päivä. Emme me tiedä, miksi olemme juuri nyt juuri tässä. Mutta kun kerran olemme juuri nyt juuri tässä, niin varmaan se on silloin hyvä niin!

Työtoverini tapaa sanoa, että ihmisen pitäisi osata elää ”huomenna kuollaksensa ja sata vuotta elääksensä”.

Tutkimus ja lääketiede kehittyvät joka päivä. Sairauksia pystytään parantamaan. Kaikelle ei ihminen kuitenkaan mitään voi.

Toivon sinulle voimia tilanteeseesi. Toivon, että sinua osataan auttaa. Toivon, että jokainen päivä tarjoaa sinulle jotain kaunista, positiivista ja nautittavaa. Toivon sinulle Taivaan Isän siunausta.

natanen


Olen ajatuksissani sinua tukeva olkapää. Voimia sinulle!

Nadesta


Hei Tommy!

USKO paranemiseesi,
LUOTA paranemiseesi,
RAKASTA tätä tilannetta nyt kun olet haasteen edessä ja RAKASTA jo nyt sitä tilannetta kun NÄET itsesi parantuneena!

NÄE VALO,
NÄE RAKKAUS,
NÄE MAHDOLLISUUS jokaisessa tilanteessa!

Niin minäkin tein, ja PARANIN!

Valon ja rakkauden ajatuksin,

Sanna


Hei Tommy
Täällä toinen toipilas, tosin kuultuani sairastumisestasi omani alkaa tuntua niin kovin mitättömältä…
Mutta eteenpäin porskutellaan.
Minä täällä, Sinä siellä.
Paljon voimia Sinulle ystäväni. Valoa syksyysi, aurinkoa kevääseesi!

Timo K


Tommylle!
Toivon sinulle voimaa, jaksamista ja positiivista asennetta sairauden kohdattua. Kaikkea sitä SINÄ olet antanut minullekin lämmölläsi sanoissasi ja runoissasi. Lähtiessäni rakkaitteni luota olen aina jättänyt heille korttisi, jossa on nuo maailman kauniimmat sanat kaipaamaan jäämisestä… parane pian, sinulla on vielä paljon annettavaa tähän kylmään maailmaan!

Arjuska


Rakas Tommy! Lääketiede on ennenkin erehtynyt! Luulenpa, että koska olet niin suurella sydämellä ajatuksiasi meille lukijoille jakanut, sinulle kasvaa vain lisä-SYDÄN aivoihin, jotta voisit edelleen ja vielä sydämellisemmin (jos se nyt vain on mahdollista) tukea tuskassaan tuntematonta, nostaa jaloilleen, auttaa rakastunutta löytämään sanat tunteelleen… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikkea hyvää Sinulle! Sinä selviät tästä(kin)!!!! VOIMIA!!!

Lämmöllä: Outi H.


Hei, olin 18-vuotias kun hankin ensimmäisen kirjoittamasi runokirjan, se on rakkain kirjani kaikkien muiden kirjoittamasi kirjojen ohella. Nyt olen yli viidenkymmenen. Näihin vuosiin on mahtunut lukemattomia runojasi joita olen lukenut sekä iloon että suruun. Odotan seuraavan runosi tai kalenterisi ilmestymistä suurella rakkaudella. Sinä jaksat sen tehdä ja Sinä jaksat eteenpäin ja toivut. Voimia, voimia Sinulle, sekä uskoa että luottamusta eteenpäin. Olemme kaikki tukenasi jotka rakastamme runojasi…..

lähettää Kaunosielu


Hei Tommy,
mistä löytäisin ne sanat, joilla kuvaisin niitä hetkiä elämässä, jolloin sinun kirjoituksesi, kolumnisi tai puheesi on joko kääntänyt huolen ja surun iloksi ja optimismiksi. Toivottavasti jaksat ammentaa niistä viisaista ajatuksistasi itsellesi voimia jaksaa raskaita hoitojasi ja uskoa huomiseen! Kaikkea mahdollista hyvää sinulle ja läheisillesi – olet rukouksissani.

Tuija Kuusmetsä


Tänään ei huomista murehdita.
Elämän tie, se meitä eteenpäin vie.
Voimia.

carpe diem


Toivotan Jumalan huolenpitoa ja
enkeleitä ympärillesi.
Herran siunatkoon sinua ja
varjelkoon sinua.

t pirjo


Tommi

hurjasti tsemppiä vaikean sairautesi kanssa, sekä sinulle että läheisillesi!!
Älä anna periksi! Me kaikki lähetämme sinulle paljon lämpimiä ajatuksia.

Merja


Ajattelemme lämmöllä ja kannustavasti aikamme rohkeaa toisinajattelijaa. Nykylääketiede saa ihmeitä aikaan – toivottavasti myös tässä tapauksessa. Kia-täti

Tommy hyvä, tässä se tilaisuus tuli.

Olen pyytänyt enkeleitä seuraasi, parantavia ja rakastavia.
Olet ollut minulle hyvin tärkeä kirjailija. Todella rakkauden apostoli, kuten olet itseäsi nimittänytkin.
Työsi on ollut tärkeää meille suomalaisille, oli onnemme että synnyit juuri tänne.
Muutamavuosi sitten näin Sinut kirjamessuilla Helsingissä ja sain antaa runokirjani, Sinä olet peilini, Sinulle. Siitä pari pientä otetta:

Ilo
murhe
riemu
suru
matkalle annettuja
syvyysluotaimia,
(kaikuluotaimia )

Sielusi maiseman äärellä
kosketuspinta löytyy.

Naurun
elämänilon
voima
kantaa.

Tähtitaivasta katsomalla
avautuu taivas itsessäsi.

Naururypyt,
elämäsi voimallisin käyntikortti,
sielusi peilin äärellä.

Ajatuksilla on voimaa. Parane Tommy pian.
Mihin ajatuksesi suuntaan,
se lisääntyy. 🙂

Sain silloin halauksen, kun annoin kirjani Sinulle,
tässä nyt piiiitkä parantava, energisoiva, henkinen halaus Sinulle takaisin.
Lämmöllä, Säde Helena Palomäki

Säde Helena Palomäki


Hei Tommy!
Rakkaus parantaa.
Rakkaudella
Leila

Hei,

Tärkeää elämässä on se, mitä olet antanut muille ihmisille. Siitä ihminen muistetaan. Koettelemukset kasvattavat ja hiovat, vaikka koettelemusten keskellä sitä on vaikea hyväksyä ja ymmärtää.
Minulta itseltäni on kuollut kaksi lasta, toinen tapaturmaisesti ja toinen keuhkokuumeeseen ja yksi on lisäksi vaikeasti monivammainen…ja kaiken sen epäasiallisen lisäksi, mitä ihmiset suustaan päästivät, kun ryvin itsesäälissä päivitellen miksi aina kaikki vastoinkäymiset osuvat minulle, joku sanoi, että ”miksei sinulle, kun se on tapahtunut muillekin”. Jostain syystä se on jäänyt mieleeni. Silloin en lausahdusta niellyt, miten olisinkaan, mutta nyt joitakin vuosia myöhemmin, lausahdus tuntuu jo lohduttavammalta. Sairastuin borrelioosiin 3 vkoa sitten ja tämä viisaus on pyörinyt jälleen mielessäni, kun en tiedä mitä tulevaisuus sairauden myötä tuo tullessaan. Totuushan on, että murehtiminen tulevaisuudesta ei auta. Se vain tulee mikä on tullakseen. Toiset porskuttaa ilman vastoinkäymisiä ja toisille niitä tulee liikaakin, huolimatta siitä millainen ihminen olet. Parasta olisi vain nauttia jokaisesta päivästä, niin vaikeaa kuin se joskus onkin. Tällaisten suurien vastoinkäymisten keskellä ajatukset kirkastuvat, ja on helpompi elää sen perinteisen viisauden mukaan ”elä niin kuin eläisit viimeistä päivääsi”. Tavallisen arjen keskellä se on vaikeaa, jollei mahdotonta. Koettelemusten kohdatessa herää näkemään, mikä on elämässä arvokasta ja tärkeää.

Toivon, että pienen murusen toivoa ja kannustusta saisin välitettyä sinulle. Toivon, että vastoinkäymiset hiovat timanttisi entistä kirkkaammaksi. Kiitos kaikesta, mitä olet meille antanut!Toivon sinulle kaikkea hyvää, voimia ja elämäniloa ja pitkää ikää.

Saniainen


Tommy! Sun on pakko parantua! Muista että kaikki voima on sulla. Puoli Suomea rakastaa sua ja se on paljon.

Mun isälläni oli 3 aivokasvainta ja hänkin parantui! Mun tyttöystävälläni todettiin 10 vuotta sitten aivokasvain, leikattiin ja hänkin parantui!

Olemme kanssasi! Rakkautta ja hyvää mieltä sulle.

Memmu


Lähes tasan kaksi vuotta sitten kuusikymppiseltä mieheltäni löytyi sairaskohtauksen kautta ärhäkkä aivokasvain.

Tällä hetkellä takana on kolme leikkausta, kemoterapiajakso ja sadoittain pillereitä vielä tiedossa… ja mies voi tosi hyvin. Hän ei koko aikana ole suostunut sairaaksi, vaikka on täysin tiedostanut sairautensa. Vankka usko ja halu elämään vie eteenpäin niin kauan kuin aikaa on. Viikko ennen ensimmäistä leikkausta hän tilasi uuden auton ja nyt käy ahkerasti venekaupoilla ensi kesä mielessä.

Eli vankkaa uskoa tervehtymiseen ja jaksamista koko perheelle!

Samassa mukana
Nauti elämästä, jokaisesta hetkestä, pienestä ohikiitävästä. Ei aina sanoja eikä tekoja, pelkkä ajatus jossain kaukana tahtoo hyvää toiselle. Voimia taistelussa, äläkä perhana vieköön anna periksi!

Liisa


”Maailma on sitä, millaisena sen näemme.
Ken näkee sen kauniina, RAKASTAA sitä ja ,
jolle maailma on rakas ei liikoja masennu sen varjopuolistakaan.
Keskellä kurjimpiakin tilanteita
Hän itse yhä uudestaan sieppaa kiinni päivänsäteen”
– Egon Jameson –

Rakkautta ja voimia päivänsäteen sieppaamiseen!

Paljon voimaa runoistasi saanut
Ritu


Tommy, älä anna muiden käytöksen vaikuttaa mielialaasi. Jotkut parhaatkin ystävät kokevat tällaisen tilanteen vaikeaksi, mutta haluaisivat varmasti silti olla kannustamassa sinua – eivät vain osaa, ja ovat arkoja, joten ole itse aktiivinen heidän suuntaansa. Olet sama Tommy edelleen. Ota jokainen päivä onnellisuushaasteena vastaan, usein syvin onni löytyy todella läheltä. Nauti lastesi kanssa olemisesta nyt, kun siihen on annettu aikaa. Kaikella on syynsä. Oikein hyvää toipumista ja värikästä syksyä. Ulla Korpela


Yhtä monta kertaa ja vielä useamminkin kuin itse olen saanut voimaa Sinun runoistasi haluan elämää rakastavan ajatukseni auttavan ja voimaannuttavan joka hetki oloasi, uskoasi ja toivoasi elämään.

Allu


Toivon Sinulle ja perheellesi voimia, jaksamista ja paljon positiivista mieltä tässä vaikeassa elämäntilanteessasi.

Pidä lippu korkealla!

Haije


Hei Tommy!
Luin juuri eilen, että kerroit ystäviesi soittojen vähentyneen sairastumisesi myötä. Aivan samaa kertoi sairastuttuaan keuhkosyöpään kuollut isäni. Positiivisena ihmisenä hän kaikesta huolimatta sinnitteli noin 16 vuotta sairautensa kanssa ja jaksoi vielä loppuun asti kannustaa omia lapsenlapsiaan elämässä eteenpäin. Toivon sinulle jaksamista ja positiivisen mielen säilyttämistä. Sinulla on paljon annettavaa kanssa ihmisillesi. Ystäväsi eivät uskalla lähestyä siksi, että he eivät tiedä miten lähestyä sairauttasi.

Lähimmäinen


Syysauringon ihana paiste saa puiden värit hehkumaan ja saavat ainakin minun tuntemaan että elämässäni on jotakin kaunista ja hyvää. Voimia sinulle Tommy!

Osku


Kaunista syyspäivää Tommy!

Niin monta kertaa Sinun ”synnyttämät” aforismit ovat auttaneet minua eteenpäin, kiitos niistä.
Nyt haluan toivottaa Sinulle voimia sairauden hoidossa ja Uskoa siihen että Enkelit kulkevat rinnallasi.

Riittis


Hei Tommy,

Itselläni todettiin rintasyöpä ja toinen rinta poistettiin. Ensin tuntui että maailma kaatuu päälle, mutta nyt olen todennut että jos jotain minulta vietiin pois niin jotain annettiin tilalle, l. uudenlainen suhtautuminen elämään, kaikkeen. Taistelumieli ja tsemppiasenne on paras ”lääke” taudin taistelussa! Olen lukenut kaikki kirjasi ja odotan vielä paljon lisää ihania ajatuksiasi ja kauniita sanojasi, joten tsemppiä sinulle, sillä tuhannet ihmiset ovat varmasti mukana sinunkin taistelussa. Lämpimin ajatuksin.

Maijuli


Tervehdys Tommy!
Tsemppiä Sinulle, maailman parhaalle runoilijalle, noita runojasi luemme koko suku. Ja Uutisvuoto oli ainoa tuotos TV:stä jota meiksi katsoi, kun Sinä olit toinen kippari… en katso enää. En ole koskaan missään nähnyt Sinusta yhtään hapannaamaista kuvaa ja nytkin toit vakavan sairautesi kanssa hymyilevät kasvosi jälleen iloksemme. Et ole yksin!
Ihmeiden aika ei ole ohi, tsemppiä, positiivisuutta ja myötätuulta Sinulle ja jaksamista. Tätä kaikkea olemme runojesi ja seminaaariesi kautta myös Sinulta saaneet!!
VOIMAHALEJA MYÖS! Terveisin Anita Lindholm & koko perhe

Hyvä Tommy

Ääretön maailmankaikkeus tuokoon Sinulle yltäkylläisesti parantavaa rakkauden energiaa !

Mai-Lis Tsatsaras


Mukana taistelussasi ollaan! Lannistua ei saa. Niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Jaksamista! Anna sairaudelle aikaa ja kuuntele ja odota, mitä Elämällä on vielä takataskuissaan.

Tiuna37


Voimia Sinulle! Elina


Tommy, olet tunteellinen, herkkä ja IIIHANA!!!!
Toivon rohkeutta!
Rakkain terveisin,

Merikukka


Olet onnekas, kun sinulla on niin paljon ”kirjeitä” itsellesi vuosien varrelta, joihin voit palata nyt. Saada niistä lohtua ja iloa raskaina aikoina niin kuin me muut olemme näiden vuosikymmenien aikana saaneet.
”Jos ei ole onni ikuista, ei ole onnettomuuskaan.” Olen siinä lapsenomaisessa uskossa. Uskossa, jota sinäkin olet minussa ruokkinut. Sinun tapasi katsella maailmaa, terävästi mutta lämpimästi hyväksyen ihmisen raadollisuuden ja silti uskoen hyvään ihmisessä, on tarttunut minuunkin. Kiitos sinulle siitä!

Sinnittele ja usko!

kerttuli


Tsemiä Tommy!
Suomessa on yksi maailman parhaiten toimivimmasta terveydenhuollosta. Positiivisuutta, luottamusta ja rakkautta peliin. Kiitos tähänastisesta tuotannostasi ja haluamme sitä vielä paljon lisää!

Jousimies -54


Elä jokainen päivä ja hetki kuin se olisi viimeinen. Elä jokainen päivä uusin odotuksin. Älä lannistu! Ole onnellinen. Voimia Sinulle Tommy! TwinGirl93


Toivotan sinulle jaksamista, isälläni oli aivokasvain ja se vaati meiltä läheisiltäkin voimia.
Uskon lääketieteen menneen eteenpäin ja sieltä löytyy uusia hoitomuotoja. Eis


Kiitän Tommy Tabermannia niistä monista ilon ja oivalluksen hetkistä, joita olen vuosien varrella kokenut hänen runojensa ja kolumniensa äärellä. Mikä humaani ajatus- ja sanavirtuoosi! Luo suvantoja ja lämpimiä kerrostumia ihmisen elämän virtaan. Ymmärtää nautinnon päälle. Rohkea mies. Ajatuksin kannustamassa mukana, mikkeliläinen


Tsemppiä Tommy! Olet antanut meille monenlaisia hyviä hetkiä. Niitä toivomme lisää!
Koetamme nyt yhdessä antaa Sinulle näillä viesteillä takaisin edes osan.
Toivon Sinulle onnenpipanoita säkillisen = kaikkea hyvää ja pikaista paranemista!

Jatkoaikaa saanut lukijasi


Hei Tommy!!

Olet Suomen ainoa runollinen julkisuudessa oleva mies ja siksi erilainen. Olet tuonut suomalaisille miehille sitä apua jota he voisivat käyttää näyttämällä romanttisesti naisilleen kuinka paljon rakastavat heitä!
Olen surullinen kun luin täältä Positiivareitten sivuilta, että sinulla on todettu aivokasvain :`(
Toivottavasti se saadaan sinusta pois! Sitä toivon sydämestäni!
Toivon sinulle aurinkoisia syyspäiviä ja iloa ja uskoa siihen, että uskomalla Jeesukseen paikkamme on taivaan kodissa kun aika on.

Mira


Heip Tommy,
olen saanut potkua elämään siitä
lähtien,kun rippikoululaisena luin
princess teen etiketeistä ajatuksiasi (lukematta jotain runoa
tai aforismia ei kotipostia saanut).Nytkin keittiökaapin ovessa on ”Tulla lujaksi,pysyä pehmeänä..”.Olet ajatuksissani ja lähetän täältä aurinkoenergiaa,sitkeyttä ja rohkeutta tuleviin koitoksiin.Enkelit valvokoon vierelläsi!!!
Lämmöllä Satu Suvivirta

Satu Suvivirta

Voimia Sinulle, joka olet jakanut voimaasi ja elämyksiä meille muille niin paljossa.
Käännä voitoksi tämäkin, joka on vain hikka, joka hidasti ja pakotti sinut hetken lepäämään.
Toivu taitavasti tunteella, joka sinua on aina kantanut, rakkaudella! Anja


Rakas Tommy, Älä luovuta! Päättäväisen ja lannistumattoman mielen voima voi joskus olla ihmeellinen. Sari Kinnunen


Hei Tommy!
Toivotan pikaista paranemista ja rohkeutta katsoa mitä tämä sairaus tuo tullessaan. Huomenna tulee 7 kuukautta, kun poikani kuoli 33-vuotiaana korkeisiin verensokereihin. Tavallaan ”hoidettavissa” oleva tautikin voi olla näin vaarallinen. Tämän päivän lääketiede on onneksi todella korkea tasoista ja saat varmasti avun ja palaat entistä vahvempana! Rukoilen sinulle parannusta! Senja


Hyvä Tommy Tabermann!Voimia vaikeaan ja raskaaseen elämänvaiheeseen.Toivottavasti me pystymme antamaan sinulle edes hitusen iloa,sinä kun olet antanut niin paljon meille.

MARIANNE KETONEN


Hyvä Tommy,

Toivottavasti et pahastu, kun tällainen sinulle täysin vieras ihminen lähestyy sinua viestillä. Voihan olla niinkin, että haluaisit olla rauhassa julkisuudelta ja tällaiselta huomiolta.

Minä kuitenkin haluan kertoa sinulle, että monet kirjoittamasi kolumnit, ajatelmat ja runot ovat tukeneet minua paljon elämäni aikana. Teksteistäsi on aina huokunut lähellä olo ja rakkauden sanoma.

Sydämeni pohjasta haluan toivottaa sinulle voimia ja siunausta. Uskon siihen, että vaikka emme tunne toisiamme, voivat rukoukseni saapua luoksesi kuin enkelin siivet, jotka levittäytyvät lohduttavina yllesi. Sari


Jaksamista sairautesi kanssa. Syy ystävien yhteydenpidon vähenemiseen on se, että monet pelkäävät ottaa yhteyttä vakavan sairauden kohdanneeseen ihmiseen, koska tilanteeseen sopivien sanojen löytäminen on usein vaikeaa.

Tsemppiä ja jaksamista sinulle.

ViPuEnator


Toivon: sinulle voimia sinnittelemään ja uskomaan paranemiseen, lääkäreille taitoa ja tietoa hoitamiseen ja rohkeutta olla oma itsesi kaikkina aikoina!

Runojen lukija


Ole vahva ja jaksa yrittää eteenpäin. Ole rohkea ja ajattele hyviä asioita.

jynna


Taistelua tarvitaan ! Uskomattomia asioita tapahtuu maailmassa, yritetään että myös nyt hyvät enkelit ovat lähelläsi ja tarjoavat apua ! Leena


Voi, Tommy, miten pahoillani olen puolestasi. Muistan sinua joka iltarukouksessani.
-kummamumma


Sairastumisesi koskettaa minua. Haluan ajatuksen voimalla ja tällä kirjoituksella lähettää sinulle voimaa ja tsemppiä. Läheistesi rakkaus on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä.

Syysterveisin Elina Toni


Hei
Sinua, joka ajatuksillasi ja runoillasi olet niin usein kannatellut meitä, haluan nyt vuorostani pitää Sinut ajatuksissani ja kannatella Sinua ja läheisiäsi.

Liisa Salmivaara


Hei täältä, jossa on paikka, jota et osaa määritellä olevaksi. Tämä on paikka, jossa sinulle toivotaan kovasti voimia ja positiivisuutta ja sitä, että ymmärrät, että asiat menevät niinkuin niiden pitää mennä, ja että hyväksyt kaiken tapahtuvaksi sinun parhaaksi. Rohkene myös muuttaa asioita, Sillä nyt sinulla on hetkesi, sinulle on annettu pysähdys.. voitko arvata, että MIKSI? Toivon sinulle tahdonvoimaa, tilastot eivät päde yksittäisiin ihmisiin. Tiedän sen kokemuksesta. Täällä on paikka, jossa sinua ajatellaan ja lähetetään positiivisia ajatuksia. Toivon, että huolit ne energiakenttääsi, tunnet sen laajuuden millä itse vaikutat maailmassa. Toivon, että löydät vastukset, jolla jatkat elämääsi. Sinulla itselläsi on se voima: Usko. Kaikella rakkaudella!

Sari

Voimia, Enkeleitä ja lämpöisiä ajatuksia Sinulle Tommy! Paula


Voimia ja uskoa omaan parantumiseen. Positiivinen mieli auttaa todella paljon! :=) Päivi


Tommy, paranet varmasti ! poikani 20-vuotiaana sairastui syöpään, silloin ystäväni sanoi minulle halaten ettei lapsesi tähän kuole, siitä parannutaan ! välillä uskoa koeteltiin, mutta nyt hän on terve. sinulle nyt samat toivotukset halauksin! toipuneen äippä


Tommy Ge inte efter. Livet fortsätter!

Christer Lindberg


Hei Tommy!

Olet antanut niin paljon koko lukevalle Suomen kansalle, että meistä varmasti jokainen lähettää nyt rakkautta ja voimaa takaisin Sinulle. Anna sen kantaa vaikeimpien hetkien yli!

Risukasan päivänpaiste


Niin paljon kuin olen saanut toivoa ja voimia sinun runoistasi, niin paljon toivon myös sinun saavan voimia Positiivari-ystäviesi viesteistä! Tuula


Elämän karumpi puoli näyttää kasvonsa, kun itse tai jokin tuttu, jopa vain julkisuudesta tuttu henkilö sairastuu vakavasti. Ainoa hyvä asia siinä on se, että kaikki pienetkin ilon aiheet kirkastuu ja osaa olla niistä asioista kiitollinen. Itse uskon siihen, että kaikelle on tarkoitus. Jumala ei tee virheitä yhdenkään ihmisen kohdalla, vaikka itsestä asia tuntuu suurelta vääryydeltä! Voimia sairauden kanssa elämiseen ja toivoa sairauden parantumiseen! emmi


Toivoisin, että ajattelisit pientä hymyilevää enkeliä joka istuisi olkapäälläsi. Yhtä kaikki, syöpäklinikka on täynnä hymyileviä ihania hoitajia ja myös hymyileviä potilaita, vaikka ei uskoisi. Toivon sinulle jaksamista, vaikeaa se on, mutta helpompaa, jos ei vaivu synkkyyteen. Nähdään 🙂

Niina Lempinen


Kiitos Tommy kauniista ajatelmistasi, joita saamme lukea monissa eri yhteyksissä.
Tässä Sinulle yksi pienenpieni lämminhenkinen toivotus : Paranethan! Jaksathan!

Hengessä mukana


Rohkeutta, voimia, rutistuksia ja siunausta! Irma


Rakas Tommy,
haluan muistuttaa Sinua siitä, että fyysinen pulma koskettaa fyysisyyttäsi, ei sitä mikä todella olet. Siitä Todellisesta osastasi on lähtöisin kaikki runosi, kaikki se mitä Rakkaudeksi olet kutsunut ja maailmalle jakanut. Rakasta nyt ja aina Sisäistä Todellisuuttasi! Juuri sitä minäkin Sinussa Rakastan. Me yhdessä tiedämme, että siinä syvyyden virrassa syntyvät Ihmeet! maikku


Muistan sinua iltarukouksessani. Helena Thomenius


Parhain Tommy, luin juuri kauniin runosi, tämän aamun ajatusten aamiaisen. Kiitos siitä, sanasi ovat upeaa luettavaa! Haluan rohkaista sinua sairautesi voittamisessa, mikä ei suinkaan ole mahdotonta.

Ystavallani todettiin myos aivokasvain kolme vuotta sitten, ja han vietti sairaalassa monta kuukautta. Tehokkaalla hoidolla kasvain saatiin pienentymaan, seka hormoneilla etta leikkauksella. Ja talla hetkella han elaa normaalia elamaa, kay toissa ja on isa pienelle pojalle.

Toivottavasti saat uskoa paranemiseesi, ja tukea laheisiltasi. Haluan lahettaa sinulle voimia ja uskallusta ja jaksamista! Tommy, sina selviat!

Parhain terveisin,

Loviisa


Elämä kantaa ja elämä antaa. Toivottavasti tunnet sen lämmön, rakkauden ja myötätunnon, jota sinulle lähetetään. Kaikki järjestyy. Johanna


Tommy Tabermanin runot ovat ilahduttaneet radiosta mieltäni. Me-lehden pakinat olen lukenut säännöllisesti. Mieheni on ostanut minulle pari kirjaasikin, jotka olen lukenut useampaan kertaa. TV kääntyy sille kanavalle, missä olet näkyvissä. Jaksamista taistelusta elämän puolesta, uusia tekstejäsi haluamme lukea vastakin. Sarah

Tsemppiä, sun runot on mahtavia. Minä sinun faninasi olen hengessä mukana:) kaisa60


Olet antanut meille ”itsesi”?
Miksi et ottaisi ”itselles”?
Tarttua niihin ”köysiin” mitä
nyt on kädessä.

Kyllä mies ”mäessä” muistetaan.


Siunausta ja voimia, rukoilen puolestasi t. Jari Merikarvialta


”Eihän siulla mikä oo”
Jostain alkunsa saanut hokema omakohtaisesta elämästäni. Aina, kun jokin kremppa isompi tai pienempi lähestyy tai on jo saavuttanut uniikin kehoni ~ se on jo paikalla. Kaikuen kuuluvasti. Tehköön niin myös kohdallasi. Tarja Peippo, Espoo


Harmi, kun en voi tähän liittää sinulle kuvaa päivänsäteestämme. Olemme antaneet juhannuksena ottamaamme kuvaa yli 20, ystäville ja sukulaisille, kuva on nyt puoli vuotiaasta Sara vauvastamme. Olemme saaneet kommentteja missä itse kukanenkin säilyttää kuvaa ja kuinka joka kerta kuvan nähdessään tulee hyvälle tuulelle. Kuva on piristänyt monen päivää myös mieheni työpaikalla. Katsoin eilen Saraa syvälle silmiin hänen ollessaan aurinkoinen oma itsensä, se katse menee suoraan sydämeen. Puuttuvasta kuvasta huolimatta tahdomme välittää tuon ilon ja onnen, joka täyttää sydämen. Voimia elämäsi kovimpaan koettelemukseen ja taistelutahtoa! Satu


Rohkeutta ja voimia sinulle toivomme varmasti kaikki. Uskon, että vielä saat iloksemme kirjoittaa monen monta koskettavaa tekstiä. Jaana Huttunen, Karjaa


Tommy, olet upea ihminen. Paranemisia! Runojesi lukija


Toivon sinulle paljon terveyttä ja onnea. Kiitos tähän mennessä tekemästäsi työstä, joka antaa valoa ihmisille!

Aino R.


Kiitos Tommy siitä, että olet antanut uskoa inhimillisyyteen tässä kovassa nykymaailmassa. Jos kaltaisiasi sydämellään näkeviä olisi enemmän, maailma olisi parempi paikka. Voimia ja hyvää toipumista!

Inkeri
Niin lyhyt niin pitkä
tiedetty mutta arvaamaton
ei alkua ei loppua
vain eteenpäin ei taaksepäin
muistoja ja tulevaisuus
musta tai valkoinen
se karkaa
se juoksee
hei nyt nappasin se
pidän siitä tiukasti kiinni
mutta se valuu sormieni läpi ja kietoo minut verkkoon
nyt minä juoksen enkä haluakaan että se ottaa kiinni
mene pois
tule tänne
haluaisinko
se pamahtaa tajuntaani
aika

Uskalla elää


Aurinko nousee jälleen ja valaisee maailman.Hymy palaa jälleen kasvoille ja valaisee hymyilijän ja hänen lähellään olevat. Aurinkoa ja hymyä sinulle! Sara


Rakkaus kantaa läpi vaikeuksien. Sanoja ei löydy on vain vahva voimakas tunne, elämänhalu siksi että rakastaa elämää johon kuuluu niin paljon, läheiset ihmiset, metsät, meri, ilma, eläimet, vieraan ihmisen hymyilevä katse, läheisen käsi johon voi nojata, usko tulevaisuuteen. Rohkeutta ja voimia Sinulle Tommy taisteluusi. Olet antanut niin paljon muille. Nyt on Sinun vuorosi saada. Et ole yksin, koska ajatuksemme lähettävät sinulle voimia, ota vastaan ne.

Anu-mummo


Kiitos Tommylle ihanista runoista..niistä itse olen saanut valtavasti voimaa elämän myllerryksessä. Toivon voimia, parantumista… sydämmeni itki kun luin jutut miten elämäni innoittajalla asiat ovat.. Niin kauan kun on toivoa on elämää.. Parasta odotan ja uusia ihania runokirjoja viel jaksasit tehdä..
Syysterveisin Kiti


Moikka Tommy!

Olemme rinnallasi, tuli mitä tuli! Ja meitä on paljon, jotka elämme kanssasi vaiheitasi, mitä sinulle sitten käykään. Myös lupaan rukoilla sinulle terveyttä. Olen saanut kauttasi niin paljon. Vaikka niin ei olisikaan, haluan rukoilla, koska se on ainoa mahdollisuutemme jättää toisemme parempiin, osaavampiin käsiin. Ole turvallisella mielellä. Sinusta pidetään huolta. Jokaista pikkiriikkistäkin soluasi valvotaan jossain. Olet ihmeellisesti tehty, ja jo näin kauan ihmeellisesti toiminut! Jospa jatkossakin saat vielä olla iloa ja toivoa jakamassa! Voimia ja jaksamista sinulle!

Läheltä liippaa, Samassa veneessä


Hei Tommy! Olen 57-vuotias ja runosi ovat kuuluneet elämääni nuoresta lähtien. Ne ovat koskettaneet minua läheltä koko ikäni ja niistä on aina löytynyt sopiva niin iloon kuin suruunkin. Monille olit uusi tuttavuus Uutisvuodossa, mutta meille 70-lukulaisille nuorille jo vanha ystävä, josta nyt paljastui uusi riemastuttava puoli, huumorimies. Toivon Sinulle voimia selättää vaikea sairautesi, jotta saamme edelleen pitää Sinut keskuudessamme.

Lukijasi, äänestäjäsi Aipu


-voimia sinulle toivotan
-voimia
-koita jaksaa
-toivon ja uskon että paranet pian
-voimia Sinulle, Tommy, ajattelen Sinua!

Lämpimin ajatuksin, Pulssi-ryhmä


Hei! Et tunne minua, mutta minä olen saanut paljon lohtua, iloa ja kokemusta siitä että on joku muukin joka käy näitä asioita läpi: vain lukemalla sinun tekstejäsi.
Olen pahoillani ilkeitten ihmisten vuoksi ja niiden, jotka sinut ovat sairautesi tähden unohtaneet.
Minä en unohda.
Haluan toivottaa sinulle paljon optimismia, voimia ja jaksamista. Lämpimiä ajatuksia täältä syksyisestä Tammelasta.
Kirjahyllyssäni loistaa sinun runokokoelmasi, johon palaan aina uudestaan.
Toivon että kirjoitat vielä paljon lisää kolumneja, runoja, ym. <3 🙂

Kirsikka79


Taistele, olet meille tärkeä!
Sinikka Harmia

Älä huoli huomisesta,
se tulee aikanaan,
eletään ensin tämä päivä
ja siitä nautitaan.
Parantavia ajatuksia Sinulle!

Raija


Kaikkea hyvää ja tilanteesta huolimatta onnellisia hetkiä
t. Helena kera reikilähetyksen


Hyvä Tommy!
Olet runoillasi ja kirjoituksillasi esim. Me-lehden kolumnistina antanut minullekin lukijana mukavia tuntemuksia ja uusia ajatuksia – herätellyt valppaammaksi. Kiitos niistä. Nyt ajattelen sinua voima-ajatuksin, tarkoitan sillä mm. rukousta, myötätuntoa, tukea ja rohkeutta uskaltaa kohdata ja mennä läpi vaikeudet. Terveisin Mummoikäinen tyttö


Olen saanut usein voimia, iloa ja energiaa elämäni varrelle Sinun kirjoituksistasi. Toivon, että nämä sanat ja lämpimät ajatukset tukevat Sinua tänään. Leena T


Tommy, luen aina pakinasi Me-lehdessä ja ihmettelen yhtä usein, miten osaatkaan kirjoittaa niin tunteisiin vetoavasti ja oikeista asioista! Toivon, että osaisin samalla tavalla tukea Sinua nyt.
Maxu


Tommy-kulta. Et ole yksin. Sinua ynpäröi laaja ja rakastava välittämisen energiaverkosto. Ajattelen Sinua kannustaen lähes päivittäin. Vakavasti sairastaessa on sielu auki haavoille asti. Mutta sielu on auki myös hyville, tukea antaville energioille. Tiedän ja tunnen sen, tässä pikkuhiljaa syövästä toipuessani. Usko, toivo ja rakkaus -suurimpana voimana niistä rakkaus kantavat vaikeina aikoina. Lämmin hali myös Tuijalle. Ettanin aikoja muistelen. Maria


RAKAS TOMMY ! kävi miten kävi, voit olla varma että olet antanut elämääni paljon iloa ja ajatuksia joista ammennan päiviini lohtua..toivottavasti vielä jatkat rukoilen puolestasi..
voimia sinulle toivottavasti ajatukseni kantavat raskaiden päivien yli ja tunnet kuinka paljon sinua rakastetaan…MARIZA


”Älä lannistu, vaikka myrskypilvet ajoittain pimentävät valon ja hyvyyden! Aurinko loistaa jatkuvasti pilvien yläpuolella, hyvyyden kukkaset nousevat yhä uudelleen kaatosateen jälkeen. Sinun sydämesi, rohkeutesi ja uskosi ovat ikuisten arvojen vartijoita.”

Nämä säkeet kirjasesta ”Sanat matkaoppaina” osui kohdalle tänään. Omistan se sinulle, Tommy, rohkaisevin terveisin. Kalendulo


Hei Tommy! Olet saanut paljon positiivista aikaan ympäristössäsi, ihmisissä, jotka kuuntelevat Sinua ja lukevat tekstejäsi. He ovat ystäviäsi, vaikket heitä ehkä tunne. Oikea ystävä ei jätä hädän hetkellä. Oikea ystävä on rohkea ja uskaltaa olla ystävä vaikeassakin paikassa. Kaikkea hyvää Sinulle! Mervi Wennerstrand


Niin pitkään tulee olla toivoa kuin on elämääkin. Kaikkea hyvää ja jaksamista elämääsi. Toivottavasti saamme nauttia vielä pitkään kirjoituksistasi.Lukija


Olihan se järkytys! Tommy Tabermannilla aivokasvain, ihan yllättäen. Miten kavala tauti syöpä onkaan. Olen täyttänyt 70 ja yhä useammin tuntuu tuttavapiirissä olevan tapauksia, joissa syöpä on todella onnistunut yllättämään. Ei mitään ennakkovaroituksia, ihan vaan hirveä pommi yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Järkytyksestä on varmasti vaikea toipua, jo se vaatii hirvittävästi voimaa ja sen lisäksi tarvitaan sitten voimavaroja taudin kanssa taistelemiseen. Voimia sinulle!

Ostin Ilta-Sanomat kun näin otsikon, jossa kerroit ihmisten jättäneen sinut yksin. Olin iloinen, että puhuit asiasta. Itse koen monasti vaikeaksi lähestyä sairastunutta ystävää, kun en tiedä, haluaako hän olla rauhassa vai haluaako hän, että häneen ollaan yhteydessä. Eräs parantumaton syöpäpotilas, luokkatoverini, oli ilmoittanut, että hän ei halua, että sairaudesta puhutaan, koska hän ei kestä sitä. Soitin hänelle ja puhelimme miltei niitä näitä pitkään ennen kuin hän sanoi, että olet varmaan kuullut tilanteestani. Sitten puhuttiin taudista, mutta vaikeaa se oli, minusta tuntui, että luokkatoverillani oli koko ajan itku kurkussa, vaikka ehkä ei ollutkaan, ehkä itku oli minun kurkussani. En osannut muuta kuin toivottaa hänelle taistelutahtoa ja sanoa, että uskon ihmeisiin. Tiedän, että hän voi kuolla ihan lähiaikoina ja olisin niin mielelläni sanonut, miten hieno ystävä ja ihminen hän on ollut. Olisin myös halunnut sanoa, että jos paratiisi on olemassa, hän pääsee sinne. Mutta enhän voinut sanoa sitä, se olisi tuonut kuoleman keskusteluumme! Me emme pysty puhumaan luonnollisesti kuolemasta, vaikka se on meidän kaikkien elämän päätös!

Kun olet jo antanut niin paljon monille runoillasi ja kirjoituksillasi, anna edelleen. Kirjoita tuntemuksistasi vaikka Positiivareittan sivuille päivittäin, niin että teet sairaan elämän meille tutummaksi ja sairastuneen meille sillä lailla helpommin lähestyttäväksi. Emme me halua sairaiden olevan unohdettuja hautoja!

Ajattelen sinua lämmöllä joka päivä. Ja ihan oikeasti uskon ihmeisiin, niitä tapahtuu! Pirkko Jalovaara on joskus kirjoittanut niistä. Pirkko pystyy tiettävästi myös parantamaan ja Munkkivuoren kirkossa pitää esiruokousiltoja naispappi – Sjölund tai Sjöman tai jotain sinnepäin – joka myös on todistettavasti saanut monasti jo miltei kuolleeksi tuomittuja paranemaan. Ota heihin yhteys!
Paranemista! Sinikka

Rohkaisua lähetän, lämpimiä ajatuksia. Voimia kestää koettelemukset ja ilon aiheita. Kiitokset monista ilon ja ajattelemisen hetkistä joita runosi ja muut tekstisi ovat antaneet. Elina


Positiivarien sivuilla oli runosi:
Jätä pullon pohjalle tilkkanen, jätä yksi kortti hihaan,
jätä nauru kansoittamaan yksinäinen huone,
jätä tuoksu yöllä tyynyliinaan,
jätä jotain pientä kasvamaan järkyttävän suureksi,
jätä niin paljon itsestäsi,
ettet enää koskaan ole kokonainen.

Olen itse käynyt läpi saman pahan jutun, kasvaimen. Olin silloin ammattiauttaja, evankelista, joka oli auttanut monta – ja nähnyt jokusen ihmeenkin matkallaan. Siinä oikeasti tunsi itsensä pieneksi: Muille oli lukuisat kerrat vienyt toivoa. Entä oma kohta? Lääkärit eivät antaneet toivoa – koin ihmeenomaisen paranemisen. Samalla tavoin vuosien mittaan kirjoitin ja puhuin paljon – koko ajan oman elämänkriisini keskellä. Eräs nuori mies oli noina vuosina todennut: ”On se kumma tapaus. Sen elämä on päin h–iä, ja se vain hymyilee.”

Elämän tragedian näkeminen vie sanat suusta jopa auttamisen ammattilaiselta, etenkin kun asiat osuvat liian lähelle, omalle kohdalle.

Johdin esimerkiksi erään henkilön elämää pitkän matkaa eteen päin muun muassa siten, että hän avioitui (ja elää edelleen onnellisessa avioliitossa) – samaan aikaan itse lähdin leipäveitsen edessä omasta kodistani lopullisesti pakoon. Sitten alkoi tapahtua outoja asioita: ihmiset, jotka olivat olleet ystäviäni, osoittautuivat ”ystävikseni” – jäin ihan yksin raunioille. Noilta raunioilta olen elämäni rakennusta kasannut parisen vuotta. Välillä on joku nurkka sortunut uudelleen – ja homma on pitänyt aloittaa alusta.

NYT SE ROHKAISU: Sittenkin olen jälkeenpäin nähnyt tärkeäksi sen, että jotain on jäänyt elämään tuosta, mitä olen kriisin aikana jakanut. Ihmiset ovat tulleet autetuiksi, rohkaistuiksi, ymmärretyiksi. Olen todennut: Murrettu leipä on antanut toisille evästä.
Useinkaan ei käsittämätöntä käsitä. Miksikin on tuttu kysymys.
Vastausta ei tunnu aina löytyvän. Olen sanonut: Vaiheet ovat jättäneet iloisia raitoja, jotka erottuvat tummasta taustasta pirteästi (painotus on tosiaankin noin päin).
Kaiken pohjaksi on löytynyt perusrauha ja turvallisuus: huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, miten ihmiset kohtelevat, jne. ELÄMÄ ON YLEMMISSÄ JA TURVALLISISSA KÄSISSÄ. Fraasi, jota hengellisissä piireissä käytämme kulumiseen asti: Jumala ei hylkää. Pitää paikkansa – ja joskus enkeleitäkin löytyy yllättävissä paikoissa. Ilon – jopa levon ja rauhan pilkahdus löytyy. Aurinko paistaa pilvien raosta.
Myös sinulle se hyvä, mitä olet jakanut, Tommy, palaa takaisin, usko pois!

”Pastori Pauliina”


Haluan lähettää paljon voimia sinulle, Tommy. Voisinpa vain tehdä sen yhtä vavahduttavasti, kuin sinä olet runojesi kautta sen niin monet kerrat tehnyt, kun itse olen voimia kipeästi tarvinnut. Merita

Hei Tommy! Kiitos runostasi, joka oli positiivarien aamun ajatuksena 24.9. Runosi pysäytti miettimään vajavaisuuden tunnetta, joka usein on päällimmäisenä mielessä ja kuinka itsensä näkee asioissa ja ihmisissä, niin kuin itsestä jotain varisisi pois ja uutta tulisi tilalle. Uutta, josta voi taas kasvaa. Hyvää jatkoa sinulle! Runosi ovat monesti kannustaneet minua. Uskoa ja rohkeutta uusiin päiviin. Luovan elämän edellytys on aloittaa joka aamu uudelleen.

Liisa Rasinkangas


Runosi ovat opettaneet minua tunnistamaan ihon ja kosketuksen merkityksen. Kiitos siitä. Voimia!
Alli


Heipä hei Tommi.
Haluan omalta osaltani laittaa sinulle tsemppausviestin. Monet sinun runoistasi ovat kannustaneet ja rohkaisseet minua ja tuoneet myös romantiikkaa elämääni. Kiitoksia sinulle niistä! Ja nyt kaikki voimat ja tahdot peliin. SINÄ SELVIÄT TÄSTÄ!!! Päivi


Hei!

Isäni aivoista löydettiin myös aivokasvain kesällä. Ensin tilanne tuntui aivan toivottamalta, mutta hetkien jälkeen näemme jo valoa tunnelin päässä. Ikävää, että sinäkin jouduit tähän tilanteeseen. Toivotan voimia kamppailuun – periksi ei saa antaa – se on ainoa keino mennä eteenpäin.

Susanna


Hei,

Toivotan rohkaisuviestinä periksiantamattomuutta, uskoa, vahvuutta, sitkeyttä ja tavoitetta parempaan huomiseen!

t: Pipsa


Hei Tommy,

en tunne sinua, mutta tunnen kuitenkin. Runosi ovat koskettaneet minua jo vuosikymmenten ajan!
Haluan lähettää sinulle nyt takaisin runoistasi saamaani Elämänvoimaa!

Hanne


Hei Tommy.
Hyvä että löytyi jotta sen saa poistettua. Ystävättäreltäni löytyi myös aivokasvain joka oli kuulemma muhinut 20 vuotta, nyt se on poistettu ja samalla hävisi aika ajoin vaivaava päänsärky. Kyllä se pois saadaan nykyaikaisilla menetelmillä, kaikkea hyvää täältä Vaasasta.
Inga Ekström


Voimia sinulle ja perheellesi. Olet antanut heinoja hetkiä runoillasi ja esiintymiselläsi minulle ja monille muille.”Kaikki menee parhain päin”, niin ajettelen, kun on vaikeita hetkiä. Lämpimiä ja kannustavia ajatuksia sinulle ja perheellesi lähettää

Mervi


Voimia ja rakkautta sinulle, Tommy!

Arja


Hyvä Tommy!
Puolisoni ja lasteni isä sairasti rankan aivosyövän kahteen kertaan vuosina 2006-2007. Uuden kokeellisen hoidon avulla hän selvisi ja tauti on pysynyt näkymättömissä jo 2 vuotta. Rankat hoidot hän kesti, koska hänellä oli vahva halu elää. Elämisen halua ja taistelutahtoa pitivät yllä oma perhe, ystävät ja läheiset. Kirjoitin kokemuksestamme kirjan omaisen näkökulmasta. Julkaisua tukivat useat syöpäjärjestöt. Kirjan nimi on ”Kunnes pimeä antaa periksi”. Sen on julkaissut tamperelainen Mediapinta Oy keväällä 2009. Tutustu siihen, mikäli haluat. Voit saada siitä voimaa jaksaa raskaat hoidot.

Mikä ei tapa, se vahvistaa. Vaikeiden vaiheiden aikana konkretisoituu vahvimmin se, mikä on kaikkein tärkeintä – rakkaus. Se ei koskaan häviä.
Voimia!

Marjaana


Hei Tommy!
Olen pari kertaa ollut tekemässä juttua luennostasi täällä Kymenlaaksossa ja nauttinut saadessani jakaa antamaasi.
Jaksathan taistella saadaksesi vielä antaa ja saada!
Suurin niistä on rakkaus.

Auli Kousa


Olet antanut minuun elämääni niin paljon onnellista syvyyttä teksteilläsi, että toivoisin sydämestäni, että tämä onni seuraisi Sinuakin nyt tällä vaikealla ajalla. Runojesi kautta olen löytänyt ja saavuttanut rakkauden. Rakkaus antaa Sinullekin voimaa jaksaa, rakkaus ei koskaan häviä.
Sydämestäni toivon Sinulle auringonsäteitä ja sateenkaarta. Toipumista ja parantumista!

Pirkko Takala


Kaikkea hyvää ja voimia! Santtu


Hei Tommy!

Toivon Sinulle ja läheisillesi voimia ja jaksamista! Kunpa tällä viestillä voisin antaa Sinulle edes osan siitä ilosta ja voimasta, mitä itse olen kirjoituksistasi ja lämpimästä ja positiivisesta elämänasenteestasi saanut. Rakkautta ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa.

Katri, Lahti


Hei Tommy! Olen ilolla lukenut juttujasi, kolumnejasi jne jo vuosien ajan, ja ne ovat pelastaneet monet huonot päivät. Sinulla on vastassa monta kovaa päivää ja hetkeä nyt, joten haluan osaltani toivottaa sinulle parasta onnea ja siunausta rankkoihin hetkiin. Kun asiat taas järjestyvät parempaan suuntaan, muista kuitenkin ajatella elintapojasi uudemman kerran. Vaimoni opastamana olen vakuuttunut että ainakaan terveet elämäntavat eivät heikennä tulevaisuuden ennustetta.

Jaksamista ja tsemppiä! Pehmoiskä


Tommy, toivotan Sinulle Rakkautta ja Jumalan kantavaa voimaa.Päivikki


Hei, Kiitos upeista runoistasi. Voimia Sinulle ja paranemista! Kaikkea hyvää.
Ystävällisin terveisin Liisa Ere


Tommy, olet rakastettava ihminen positiivisuudessasi ja huumorissasi. Olen suuri ihailijasi ja tiedän että sinä paranet pian. Lähetän sinulle sydämestäni parantavaa enrgiaa ja uskoa huomiseen. Elämä joskus koettelee meitä ja jälkeenpäin näemme mikä sen tarkoitus oli. Synnymme uudelleen entistä positiivisempana ja elämän jokaisesta hetkestä nauttivana.
Olen kokenut sen!
Rauhaa, rakkautta, seesteisyyttä ja selkeyttä, toivon Sinulle!
Eine Lappalainen

Suomalaisessa kulttuurissa ei osata myötäelää sairaudessa eikä surussa. Siksi monet jää yksin. Mutta positiivinen elämän asenne auttaa, kuten Sinä olet auttanut meitä lukijoita. Et ole yksin! Voimaa ja pikaista paranemista toivottaa Eppu

Eppu-54


Hei Tommy, Aurinkoista syksyä Sinulle ja voimia elää sairauden kanssa. Toivottavasti selviät postitiivisella asenteellasi. Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja mm. ME-leteen kirjoittamasi kolumnin luen aina ensimmäisenä kun lehti ilmestyy. Sinussa on suurta viisautta. Tervehdys halauksin Kaija Lappi

Kaija savon seudulta


Tommy, niin hirveän paljon ihmisille iloa, hyvää mieltä ja ajattelemisen aihetta tuottaneena ihmisenä ansaitset pikaisen täydellisen parantumisen sairaudestasi. Muista, mitä merkitset meille sadoille tuhansille ihailijoillesi! Tarvitsemme Sinun kaltaistasi aitoa rakkaudenlähettilästä jokapäiväisessä arjessamme. Suomessa ei ole toista kaltaistasi, kukaan ei voi korvata Sinua meille.
Illalla nukahtaessani suunnittelemiesi lakanoiden väliin kanavoin energiaa parantumiseesi.
Lämmöllä Marjatta Kannisto


Hei Tommy! Haluan kertoa sinulle, että olet valtavan merkityksellinen meille, minun ihmissuhteelleni ja perheelleni, jonka muodostamme minä ja mieheni. Runojasi on luettu häissämme, säkeitäsi kirjoitettu onnittelu-, surunvalittelu-, kutsu- ja kiitoskortteihin.

Kirjoituksesi ovat ylistäneet elämämme riemulaulua, joka on onnea ja rakkautta tulvillaan. Sanasi ja ajatuksesi ovat lämmittäneet minua elämäni yksinäisinä, viiltävän kipeinä, ikävän täyttäminä talviöinä.

Toivon täydestä sydämestäni, sielustani, että voimme ajatuksemme voimalla lämmittää sinua nyt, elämäsi talviyössä. Rukoilen ja anelen parantumistasi, haluamme pitää sinut joukossamme, matkustamassa edelleen samassa vaunussa!

Mia ja Kimmo Turusta


Tommy, sinä ihana mies, sinä ihana ihminen,
tiedätkö, että sinä valaiset olemuksellasi monen maailman!
Voimia ja rohkeutta sinulle, yksin et jää koskaan!Olet ajatuksissamme.

Rosita

”Kun joku kuuntelee tai ojentaa kätensä tai kuiskaa ystävällisen ja rohkaisevan sanan tai muistaa yksin jäänyttä, alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita.” (Loretta Girzartis) Näiden sanojen myötä toivotan sinulle ja koko perheellesi voimia, jaksamista ja toivonkipinöitä. Olet mielessä.

Linda


Hei Tommy!

En ole kirjailija, en runoilija, en sanantaitaja. En osaa pukea ajatuksiani ytimekkäästi, hauskasti, liikuttavasti. Mutta ajatukset ja tunteet silti liikkuvat pääkopassani. Tunnen myötätuntoa elämäsi tähän vaiheeseen, toivon kaikkein parasta ja pikaista tervehtymistä Sinulle ja tunnen kiitollisuutta niihin hetkiin, jotka olet antanut ihastuttavien kirjojesi välityksellä, ja nautin muistoista lyhyistä kohtaamisista vierailuissasi kirjakaupoissa. Kiitän omistuskirjoituksistasi, jotka ystävällisesti olet kirjoittanut! Ne tuovat aina suloisen läikähdyksen tavallisen ihmisen tavalliseen elämään. Uskon ja toivon sydämestäni, että sairaus väistyy Sinusta ja palaat ammentamaan elämän uskoa, iloa ja rakkautta meille, tuntemattomillesi! Me tarvitsemme Sinua. Uskon, että Sinäkin tarvitset meitä. Saa hyvät ja oikeat ihmiset käyttöösi voittamaan taistosi, ja hoida hyvin itseäsi. Olemme rinnallasi. Parane pian!

Sirkka


Parahin ja Ihana Tommy! Rohkeus ja voima olkoon kanssasi ja Sinussa. Muista, sinun sielusi on rakkaus ja kirkas valo. Tässä elämäsi hetkessä, elä Tabermaiseen tapaan, täysillä ja intohimoisesti kohti elämää. Voimahalaus Sinulle Rakkaudenlapsi

Marja-Lee Åhman


Kiitos Tommy kaikista koskettavista sanoistasi. Toivotan sinulle voimia, rohkeutta, lohtua ja läheisyyttä sekä ennen kaikkea pikaista paranemista. Riina


Hyvä Runoilija, Kaikki se rakkaus, lämpö ja hyvyys jota olet välittänyt sanojesi kautta. Se ei ole hävinnyt, uskon että se kulkee maailmalla lohduttamassa jokaista, joka voimaa ja lohtua tarvitsee. Tunnet sen kyllä. Olet ajatuksissani.

Kirsti


Voimia ja jaksamista, koko perheelle! Sari perheineen Tuusulasta


Elämä tuo tullessaan koettelemuksia. Joskus rankkojakin. Voittaaksemme ne meidän täytyy uskoa ja luottaa parempaan. Myötäeläminen voi useastikin olla suurena apuna. Ihmeitäkin tapahtuu.
Uskon, että Sinä jaksat läpikäydä koettelemuksesi. Pikaista paranemista.

Aimo Laasonen


Voimia Tommy, älä anna periksi. Olet ollut lempirunoilijani jo nuoresta pitäen ja olet sitä yhä.:)
Arja


Toivon Sinulle valtavasti voimia haastavaan elämäntilanteeseesi, Tommy! Olet aina niin valoisa, että luot teksteilläsi ja jo pelkällä olemuksellasi muillekin uskoa hyvään. Toivottavasti tuo Hyvä saa nyt kantaa Sinua! Olen lukion äidinkielenopettaja, ja juuri tällä viikolla olemme monen opiskelijaryhmän kanssa lukeneet runojasi. Opiskelijat usein vaikuttuvat siitä, miten runosi herättävät keskustelua oikeasta ja väärästä ja muiden ihmisten kohtelusta. Siksipä uskon myös heidän yhtyvät tähän toiveeseeni, että ihmiset osaisivat nyt kohdella Sinua oikein! Pikaista paranemista ja voimia!

Katariina


Kun et keksi mitä sanoisit, sano jotain myönteistä! Kiitos rohkeudestasi! Minna


Minä olen ihaillut sinun taitojasi runoilijana ja positiivisena ihmisenä. Sinä olet antanut monta naurun aihetta, sinä olet ollut aina mitä olet, et ole teeskennellyt mitään ihmisenä, olen saanut lukea monta hyvää runoa ja lahjoittaa niitä ystävilleni. Toivon sinulle voimia sairauden keskellä ja pistän kädet ristiin, jotta paranisit. Elämä on lahja ja jokaiselle annetaan vastoinkäymisiä, jotta he vielä vahvistuisivat uskoisivat elämän kantaviin voimiin. Sairautesi pysäytti minutkin ja varmaan monet muutkin. Elämän flow on tätä elä siinä hetkessä missä olet ja todelliset ystävät tunnetaan hädässä. Voimia ja jaksamista Tommy!

tylleriina


Hei Tommy! Toivon sinulle voimia ja rohkeutta kamppailla sairautesi kanssa. Meitä on varmaan runsaslukuinen joukko, jotka myötäelävät sairastumistasi. Olet tuottanut niin paljon iloa kauniilla runoillasi ja positiivisella esiintymiselläsi jo vuosien ajan. Toivon, että tämä pieni viesti piristää päivääsi ja tiedät, että sinua ajatellaan.

Ystävällisin terveisin

Eija Tapiola

Hei Tommy! Kiitos ihanista runoistasi ja siitä kaikesta välittämisestä mitä runoistasi huokuu. Nyt on meidän vuoromme välittää Sinusta ja toivottaa jaksamista ja tsemppiä! Olet rukouksissamme!

Kirsikan kukka


Parahin Tommy! En juuri lueskele iltalehtiä (periaatteeni), mutta lööppien lukemiselta ei voi välttyä. Vain sen perusteella olen ymmärtänyt, että olet vakavasti sairaana ja olet ihmetellyt, miksi vanhat kaverit eivät ota yhteyttä. Tapasimme kerran Järvenpäässä, kun olit vaalikiertueella Marian kanssa. Otin myös kuvan, kun suosiollisesti suostui. Äänestin Mariaa, kun kahta ei voinut äänestää, yhtä hyvin olisin voinut antaa äänesi sinullekin. Minusta sinä olet poikkeuksellinen kansanedustaja, tyylisi on juuri se, josta pidän erityisesti. Yksi tällainen Tommy tarvitaan. Kun katselet nyt elämääsi, voit olla tyytyväinen jättämääsi jälkeen. Toista Tommya ei tule. Tällaisella tavallisella tallaajalla onkin jo isompi työ etsiä niitä jälkiä, joita on jättänyt elämästään. En ole ainakaan vielä kirjoittanut kirjaa, jota pidetään miehen merkkinä. Pojan olen siittänyt, jopa viisi ja istuttanut omenapuun. Ikävä kyllä puu ei ole tehnyt yhtään hedelmää (täytynee ottaa uusiksi). Olen 60v ja toivottavasti ehdin. En muista mikä oli se neljäs miehen mittaa korreloiva asia? Niin tai näin, olemme molemmat eläneet merkityksellistä elämää. Jaksamista sinulle ja läheisillesi.

Arto Luode


Kära Tommy,
med en bamsekram vill jag skicka dig krafter att kämpa på och besegra det onda… Du är mannen med stort hjärta som gett oss så mycket värme och tänkvärda ord, nu är det vår tur att ge tillbaka!

Sirpa <3


Hei Tommy, olet tuonut omaan elämääni iloa ajatuksillasi elämästä ja toisesta ihmisestä välittämisestä. Selvisin ja Sinäkin selviät! Toivotan Sinulle jatkossakin elämäniloa ja positiivista mieltä taistelussasi sairautta vastaan. Jaana


Hei Tommy!

Elämä on yllätyksiä täynnä, eikä aina miellyttävimmästä päästä. Äitini sairastui vakavaan syöpään 1,5 vuotta sitten ja 3 viikkoa sitten saatoin hänet viimeiselle matkalle ihmisenä, kohti seuraavaa tehtävää elämän mysteerissä. Ihailen äitini asennetta sairauden aikana; hän ei koskaan etsinyt syyllistä tai vaipunut epätoivoon vaan jaksoi elää päivän kerrallaan juuri siitä hetkestä nauttien tai ainakin yrittäen ajatella asioita positiivisten lasien läpi. Kuoleman väistämättömyys oli tiedossa alusta asti, mutta koko sairauden ajan hän ELI!

Se mitä Sinulle Tommy toivon sairautesi keskellä, on kuuntelevia, tukevia ja auttavia läheisiä. Yksin sinun ei tarvitse jaksaa, mutta ei myöskään huolehtia liikaa läheistesi jaksamisesta. He pärjäävät kyllä. Sinun on keskityttävä nyt vain itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Näin jonkin otsikon, jossa totesit jääneesi syövän kanssa yksin. En lukenut lehteä, joten en tiedä mitä tarkalleen tarkoitit, mutta se on totta, että tietoa syövästä, omasta hoidosta, lääkityksestä, suunnitelmista jne. täytyy todella osata vaatia sairaalassa. Ota mukaan, jos mahdollista aina joku läheinen lääkäriin tai hoitajalle. Näin teillä molemmilla/kaikilla on sama tieto sairaudestasi. Älä anna itseäsi kohdeltavan kuten tietäisit syövästä ja sen hoidosta jo ”kaiken”, sillä nyt sinä olet potilas ja sinua pitää myös sellaisena kohdella. Tarvitset kaiken tiedon, jota on tarjolla ja siinä valitettavasti täytyy olla vaativa ja joskus hankalakin potilas. Kun on itse sairas, niin itsestään selvyydet katoavat ja haluaa kuulla kaikki ne samat asiat, joita kerrotaan ”mattimeikäläisellekin!

Julkisuus voi olla julmaa. Olet toki oppinut elämään sen kanssa jo vuosikaudet, mutta nyt olet haavoittuvampi kuin aiemmin. Kieltäydy ottamasta vastaan sitä negatiivista energiaa, jota lehtien jutut saavat ihmiset sinulle lähettämään. Paljon positiivista ja rakkaudellista energiaa virtaa myös luoksesi. Antakoon se sinulle lisää voimia tuleviin haasteisiisi!!

Kaikkea hyvää sinulle toivottaen,

Jaana

Jaana Hongisto


Hei Tommy

Toivon Sinulle voimia raskaan sairauden ja hoitojen kestämiseksi. Runoutesi antaa lohtua meille lukijoillesi, toivottavasti lämpimät ajatuksemme voivat rohkaista Sinua. Satu


Hei Tommy, voimia ja rohkeutta tähän taistoon! Uskon, että sinulta ne löytyvät. Ajattelen sinua paljon myös siksi, että mieheni (45v) sai keväällä diagnoosin haimasyövästä ja maksametastaaseista. Meillä on neljä poikaa (15-8v) ja tuo alkuaika oli sanoinkuvaamattoman ahdistavaa, kun katsoimme perheenä kuolemaa silmästä silmään. Kävimme läpi yhteistä elämäämme, ja totesimme että se on ollut hyvää ja onnellista, voimme olla vain kiitollisia, jos se päättyisikin pian. Voin samaistua perheenne tilanteeseen täysin. Vaikka maailma hetkeksi pysähtyy täysin, arki kuitenkin jatkuu ja tilanteeseen joutuu sopeutumaan. Toivoa ei kannata koskaan menettää. Mieheni loi nopeasti sähköpostiinsa tukiryhmän, johon liittyi monet ystävämme Suomessa ja ulkomailla. Tämä ryhmä on kerännyt tietoa hoidoista ym. ja pitänyt yllä positiivista mieltä. Mieheni on leikattu ja hän saa kemoterapiaa tällä hetkellä, mahdollisuudet parantua ovat olemassa. Ystävien ja läheisten tuki ja myötätunto on ollut ratkaisevan tärkeää. Emme ole jääneet yksin vaan saaneet paljon myös konkreettista apua. Tilanteemme on paljastanut ihmisten hyvyyden hädän hetkellä. Toinen tärkeä asia on ollut mieheni avoimuus sairaudestaan. Ihmisten on paljon helpompi suhtautua sinuun, kun puhut asioista suoraan, jopa huumorilla. Kuten sinäkin olet puhunut sairaudestasi julkisuudessa. Toki julkisuuden henkilön paineet ovat varmasti toisenlaiset. Mutta sairaus saa arvostamaan elämän ihmeellisyyttä monin verroin, näkemään sen sävyt kirkkaampina kuin koskaan. Sekä viimeistään nyt pohtimaan omaa suhtautumista elämään ja kuolemaan rehellisesti ja perinpojin. Uskoa, toivoa ja rakkautta sinulle!

ars moriendi

Voimia Sinulle jokaiseen päivääsi! Lämmin halaus matkaan….Usko hyvään, kaikella on tarkoituksensa.Elä niillä voimavaroilla mitä kulloinkin on.Kyllä sinä siitä tokenet vielä ja olet entistä ehompi jälleen!

Kaija-Leena ms-sairas 😉


Luen yleensä vain romaaneja, en runoja, mutta Sinun runosi ovat todella koskettaneet minua. Toivon Sinulle paranemista ja jaksamista! Marke


Hei Tommi !

Toivon sinulle jaksamista ja paljon läheisiä ympärillesi kannustamaan. Olen saanut itse niin paljon hyvää mieltä runoistasi, toivon että saan lukea niitä vielä paljon jakossakin.

Kiitollinen


Heippa Tommy lähetän sinulle paljon paljon paranemista jaksamista päivänsana: Reconnection
(taisi tulla kirjoitusvirhe edelliseen) tai Reiki…. energia liikkuu ajatus muuttuu energiaksi sinun sanasi ovat rohkaisuna ja viittana niin monelle lempparini on (se on kirjoitettuna myös mieheltäni saamaani koruun) ”olisipa kaipaus viiniä, niin ympäripäissäni minä sinua odottaisin” ja tuhannesti anteeksi jos siinä on virhettä,mutta näin se on siinä korussani..ostettu joskus Porin Jazz festareilta..kauan sitten..kun se ei vielä ollut näyttäytymispaikka, vaan Jazz festari…mutta on siinäkin puolensa, että tänne meillekin tulee ulkomailta suuria staroja, jotka eivät muuten tulisi, että kun on tuo Pori ja Jazz..nyt mentiin tosi kauas höpinöimään… sinun sanasi muuttuvat minun sanoikseni aivan kuin olisit kirjoittanut noin ja varmaan oletkin ihan kaikkia juttujasi en ole lukenut mutta tyyliisi sopiva.. elämä se on tehty elettäväksi kaikilla mausteilla, jotkut viisaat ovat sanoneet , että sairauden tarkoitus on opettaa meitä. olen sitä miettinyt kanssa tosi paljon. ei vaan tarttis opettaa niin rankasti..mutta oppiiko ottaako vaarin , jotkut saavat oppia roppakaupalla hym…vähempikin riittäisi…. ruusuja apiloita laventelia sitruunoita nerolia jasmiinia ylang ylang.. kaikkea ihanaa mitä maapalloparatiisistamme löytyy lähetän sinulle valoa iloa lämpöä rakkauden lähettiläs sitä ei ole koskaan liikaa Rakkautta maanpäällä kaikkialle
kaikille sinulle halauksia

Eila Lehtonen


Kaikkea hyvää Sinuölle ja voimia sairautesi keskellä!

Eila


SUOMALAINEN SISU JA SYDÄMMELLÄ RAKASTAVA YLÖS KATSEEN SUUNTAAVA. NIIN MONET RUNOT ON VIELÄ KIRJOITTAMATTA.JAKSAMISTA.

PAULA


Hei Tommi Ihanaa että olet olemassa! Jo ”vuonna nakki ja kuokka”(= joskus 70-luvun alkupuoli) luin sinun kirjoituksistasi. Oliskoollut silloin Seura tai Apu lehti. Kavereilta kirjoittelin muistiin runojasi omaan päiväkirjaani. Minulla ei silloin ollut rahaa ostaa kirjojasi…Kaikki kolme siskoani ovat myös aina pitäneet Sinusta. Kukaan ei kirjoita niin kauniisti rakkaudesta ja toisesta välittämisestä. Kosketukset, tuoksut ja tunnelmat.. Voimia ja jaksamista. Laitan mukaan 1000 enkeliä. Annu


Tommy! Olet puhunut niin paljon rohkeudesta, ettei tässä nytkään sinulla siitä ole puute – kyllä sinä uskallat. Kerran haastattelussa kerroit, kuinka eräänä yönä oli tulostunut paperille ´Elämä!!!´. Oikeastaan se, vaikka huvittavassa tarkoituksessa silloin kerrottuna, nousee nyt ykkösrunoksesi, sinulle, ja meille muille. Usko siihen. Et sinä yksin ole, niin moni sielu yhtyy sieluusi, koska sinä et ole pelännyt antaa itsestäsi. Siitä tässä elämässä on kyse. Elämä jatkuu ja se on rajaton, voimia sinulle! Kati


”Elämää väkevästi elävää ei elämä kohtele silkkihansikkain, vaan ottaa syliin karhein käsin.
Ravistaa, pysäyttää, tökkii sormellaan, antaa maistaa suolan janoisessa suussa.
Ja antaa vastapariksi herkkyyttä, iloa, rakkautta, huikeita hyppyjä ja helliä liitoja.
Elämä tarjoilee syviä tunteita, joita nauttiessamme tiedämme olevamme elossa. Karheina tai silkinpehmeinä, elossa yhtä kaikki.”
Sinä olet tuonut niin minun, kuin monen muunkin elämään lohtua, iloa ja naurua ihanilla, osuvilla ja sattuvilla sanoituksilla. Toivon sydämestäni sinulle voimia näissä elämän karheissa kohtauksissa ja uskoa ja toivoa että vielä vuorossa ovat myös silkkihansikkaat monta kertaa!

Päivi ”Flikka” Laihialta


Tommylle

Moni huomaa elämän kauneuden vasta sairastuttuaan. Sinä runoilijana olet kuitenkin tuntenut elämän voiman aina. Tämä sama voima on sinussa edelleen, se voima ei hiivu edes nyt. Anna elämän voiman taistella mukanasi sairautta vastaan.

Lämpimin ajatuksin kanssasi

Sirpa


Hei Tommy, Sinussa on henkistä voimaa jo ammattisikin kertoo sen. Muista hankalimpienkin kipujen aikoina, että olet Suomen parhain tulkki kertomaan tunteistasi/tunnoistasi runon keinoin ja voit siten auttaa itseäsi työstämällä omia tuntojasi sanalliseen muotoon ja toisaalta annat vapauttavaa vertaistukea niille jotka samanaikaisesti sairastavat laillasi hankalaa sairautta, josta on mahdollisuus parantua. Rakkautta ja voimia sinulle:)

Auli Lehikoinen


Tommy,
olen vuosien varrella lukenut runoja ja varsinkin kolumnejasi. Olet ihminen, jolla on sydän paikallaan ja näet asioiden taakse – syvemmälle kuin monet meistä.
Toivon sydämestäni kaikkea hyvää Sinulle ja eritoten parempia päiviä – myös läheisillesi.

Jaana


myötäkärsimykseen riittää ihminen
myötäiloon tarvitaan enkeli.

jaksamista!
terveisin mummi turusta!

mummi 48


Tsemppiä toipumiseen Tommy! Heti sairastumisestasi luettuani ajattelin, että joku syy sille pitää olla, että mies voi kirjoittaa niin ihanasti naisesta ja naiselle 😉 Kiitos niistä teksteistä!
Odotan jo innolla toipumistasi, jotta me lukijat pääsemme toteamaan, että teksti tulee edelleen sydämestä eikä aivoista 🙂 Pitkä rutistus ja voimia sinulle!

Katja Silvanto


Ihanaa, että tämä mahdollisuus aukesi! Olen etsinyt Tommyyn yhteyttä, sillä tunnen naisen, joka on äskettäin parantunut vakavasta aggressiivisesta imusolmukesyövästä kehon alkalisoinnin (hyvä sointi;))avulla! Ja 6.10.09 klo 18.00 pitää asian erikoistuntija, mikrobiologi Robert O. Young Finlandia-talolla aiheesta upean konferenssin! Tule, Tommy, ehdottomasti mukaan! Et menetä edes 15 euron osallistumismaksua, sillä maksan sen ilomielin puolestasi! Ks. lisää http://www.superteam.fi ja soita minulle p.050-3415957 asap saadaksesi lipun ajoissa!

Ikuisesti kiitollisena jakamistasi ajatuksista,

Tea Taskula

TOMMY! Terveyttä tahtoisin Sinulle antaa, roppakaupalla luoksesi kantaa. Käteni voin kyllä yhteen liittää ja samalla ihanista runoistasi kiittää. -Seikku-


Kiitos Tommi kauniista ja viisaista lauseistasi, ne ovat ihan nuoruudestani saakka pysäyttäneet minut ajattelemaan ja tuntemaan kaikkein vaikeimpinakin aikoina kyyneleet poskilla ja onnellisimpina hetkinä lämmittäneet sydäntä ihanasti.

Muuten en juuri runoista välitä, mutta sinun sanoissasi on elämää ja aitoutta, ja pienikin asia voi saada ison merkityksen.

Toivon sinulle voimia jaksaa taistella, kuten olet auttanut minua jaksamaan. Kiitos.
3 pojanviikarin äiti kyynel silmässä tänäänkin


Hei Tommy olet antanut ihmisille paljon hyvää ja ajattelemisen aihetta runojesi kautta.Nyt on meidän vuoro tukea sinua ja kohdistaa hyvät ajatukset ja rukoukset sinun puolestasi. Elviira


Parahin Tommi!

Haluan kulkea vierelläsi, käsi kättä puristaen. Saan voimaa runoistasi, toivon (ja tiedän), että sinä löydät uskallusta ja rohkeutta taistella tiellesi kertyneitä kiviä vastaan. Löysin tuon alla olevan kauniin runosi, se kosketti minua syvästi – tänään haluan olla sinulle se olkapää:

”Kuinka monta löytyy maailmasta
olkapäätä
ja kuinka monta
kyynärpäätä?
Kumpia löytyy maailmasta enemmän:
niitä joihin nojata
vai niitä joita pelätä?
Uskalla laskea
olkapäät ja kyynärpäät,
omasikin,
kumpia löytyy enemmän?
Kunpa maailmassa kerran
olisi olkapäitä
edes yksi enemmän
kuin kyynärpäitä!
Sitä toivo on,
se horjuen pystyssä pysyvä,
että
silloin tällöin saa nähdä
kuinka kyynärpäästä
äkkiä kuoriutuu olkapää. ”
*Rutistus* Minna

Tervehdys, Tommy! Olen Klaus, 60vee muusikko ja musiikinopettaja Hyvinkäällä. Uskallan tervehtiä näin tuttavallisesti siitä huolimatta, että emme ole koskaan tavanneet. Edelleen uskallan silmää räpäyttämättä lyödä pääni vetoa siitä, että Sinä et suutu tästä tuttavallisuudesta. Kuulun kirjojesi (sorry, en ihan kaikkien) ja ennen muuta kolumniesi hartaaseen lukijakuntaan. Sanon kaiken kokemani ja lukemani tiivistäen: jos kaikki ihmiset maailmassa olisivat Sinun kaltaisiasi, ei maailmassa olisi sotaa, nälkää, kurjuutta, eriarvoisuutta, ahneutta, rikollisuutta eikä kaiken tämän luomaa henkistä hätää ja ahdistus-ta siinä määrin kuin nykyään on. Uutiset sairaudestasi ovat järkyttäneet minua syvästi. Jos jossain on joku korkeampi voima ja sillä/hänellä on ymmärryksen hiventäkään, niin sen/hänen on ymmärrettävä, että elämäntyösi ei ole lähellekään valmis ja siten Sinun on parannuttava, jotta työsi ihmisyyden edistämiseksi voisi jatkua.

Kunnioittavin, ystävällisin terveisin…Klaus Erik Roos.


Täytyyhän noin upeasti oleva mies, omistaa muutakin kuin pelkät ”aivot”? Joten ”parasko”, nyt sieltä ”löytyis”? Aina katson ”perääsi”?


Tommy Hyvä! Jokainen päivä on tärkeä, rikas tai köyhä, surullinen tai onnellinen. Tänä aamuna puut olivat jään peitossa. Aurinko ilmestyi minuutiksi tehden timantteja jäätyneestä sateesta. Näin kuinka timantit kuplivat puissa. Oli niin kaunista. Usko, että Luoja ottaa aivokasvaimesi pois
lähettäessään Sinulle timantit. Rukoilen parantumisesi puolesta.
Siunauksella Maritta HH


Hei Tommy! Rakastan runojasi!
On vaikea sanoa mitään ”tarpeeksi” rohkaisevaa, lohduttavaa. Eipä kukaan tiedä tarkalleen tuntojasi, mietteitäsi – voimme vain arvailla. Silti sanon: ”Katso, syksyn värit kuin elämän kirjo; tummasta hehkuvan punaiseen.
Tsemppiä! Näytä sille perkeleelle, ettei tästä niin vaan lähdetä!
Älä luovuta – tarvitsen runojasi vielä 🙂

Katja Mäkinen, Tampere


Tommy! Lähetän Sinulle ison pussillisen lämpöisiä ajatuksia ja kannustuksia! Voimaa päiviisi – selviät syövästä, niin kuin minäkin selvisin! Kaija


Terveisia Lontoosta, Tommy! Aloitin aamuni sinun sanoillasi. Sinun mietteesi minun kahvipoydassani. Hymyilin. Mietin. Haluaisin antaa sinulle mieshalauksen ja hymyn. Olet minun ajatuksissani ja rukouksissani. VALTAVASTI voimia. Uskoa ja tahtoa menna eteenpain, Tommy.

Jani Kaila

Kiitos ihanista runoistasi!

Jaksamista sairauden kanssa. En osaa muuta sanoa tai tehdä kuin rukoilla puolestasi, ja pyytää samalla lääkäreille ymmärrystä hoitaa Sinua oikein, jotta kasvain saadaan pois.
Siunausta Sinulle ja läheisillesi. Ansku


Parane pian Tommy! Runosi ovat aina liikuttaneet minua ja toivon, että pääset pian jälleen kirjoittamaan. Voimia! Lumi


Hei Tommy!

Olen seurannut läheltä sekä isäni, että parhaan ystävättäreni kamppailut syövän kanssa. Molempien ennuste oli aluksi hyvin huono, mutta nyt, 5 vuoden jälkeen he ovat molemmat terveitä ja saan näyttää heille rakkauttani tässä maailmassa joka päivä.

Rohkeutta! Isäni taisteli syöpää vastaan kuvittelemalla syöpäsolut pieniksi vihulaisukoiksi, joita hän nujersi ajatuksissaan yksi kerrallaan. Ystävättäreni taktiikka taistelussa oli luottaa lääkäreihin ja hoitajiin täydellisesti: hän päätti tehdä kaiken ohjeiden mukaan ja parantua sillä tavalla lopullisesti.

Sinäkin löydät oman keinosi ja rohkeutesi taistelussa. Joskus on myös hyvä pitää aselepo ja taistelutauko.

Rohkeutta ja valoisia päiviä sinulle!

Kaisa Kantola


Tommi, olet vaikuttanut elämääni aivan erityisesti. Jotkut kauniit runosi ovat syöpyneet sieluuni ja ovat aina siellä – antamassa valoa ja lämpöä. Esiintymisesi Uuutisvuodossa oli herrasmiesmäistä ja nautin kuulla repliikkejäsi. Olet valtavan arvokas ihminen,Tommi! Rukoilen paranemistasi!

Auli Lumme


Siunausta!

Tupu


Tässä ja nyt hetki- sen merkitys elämässä?? Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä.. Sinä olet varmasti jättänyt jälkesi monien mieleen ja mielen maailmaan.. ystäväni on suuri fanisi ja hänen kauttaan olen myös alkanut tutustua tuotantoosi. Upeaa. ajatuksia herättävää, pysähdyttävää.. Kiitos ja voimia Sinulle!! Päivi

Hei, Rohkeutta eteenpäin elämässä.Ystäväni kävi ihmeitä tekevän parantajan (Joao de Deus / John of God) luona Brasiliassa. Hänestä on kirjoitettu kirjoja ja tehty dvd, tietoja löytyy netissä.
Terveisin Jonna


Hei Tommy!

Toivotan Turusta aurinkoisen syysaamun kera Paljon Tsemppiä! Voimia ja enkeleitä vierellesi, et ole yksin, koko Suomi on kanssasi.

Sinä jaksat, sinä toivut! Olet antanut meille kaikille niin paljon voimia vaikeina hetkinä, nyt me annamme Sinulle vuorostamme!

Paljon Iloa, Positiivisuutta ja Sarkastista huumoria matkaan! Se on ainakin täällä auttanut viimeisen kuukauden aikana. Isäni oli ollut jo huonossa kunnossa maksakirroosista, mutta silti tuli yllätys 26.8. Hän nukkui pois. Hääjärjestelyt olivat onneksi valmiina sillä oma suuri päiväni tulevan mieheni koitti kanssa 5.9.2009. Nyt lauantaina meillä on isän siunaustilaisuus ja häämatkalta palasimme viime perjantaina, joten tässä on tarvittu kaikki mahdolliset apukeinot, valerianasta mustaan huumoriin! 🙂 On menty ihmisen tunneskaala laidasta laitaan, moneen kertaan. Hengissä on selvitty ja niin selviät Sinäkin!

Vahvat kestää enemmän, meille annetaan ”testejä” enemmän, mutta me selviämme niistä. Emme ylpisty vaan jatkamme samana mutta silti eri ihmisenä. Opimme. Opimme, kuinka arvokasta Tämä Päivä on, muistamme sanoa sille Rakkaalle siinä vieressä, Ajoissa, kuinka tärkeä hän meille on. Osaamme arvostaa elämän pieniä asioita, kuin vesipisaraa aamukasteisessa ruohossa. Elämä on aidoimmillaan parasta!

Kirjailijan ehkä ”kuuluu” käydä läpi koko elämänkirjo itse, muutoin loppuvat aiheet. En tiedä, haaveissani minulla on kirjan kirjoittaminen, se kuulemma eheyttää… Sairaudella on tarkoitus Sinun elämässäsi, vastoinkäymiset ovat harvoin negatiivisia asioita. Saat tästä voimaa tulevaisuuteen, enemmän kuin uskot nyt.

Auringon valoa ja paljon voimia, Tsemppaa tämän läpi! 🙂

Sanna-Liisa Lehtonen, Turku.


Hei Tommy

Ajattelen sinua hyvinvoivana, iloisena hyvän olon tuojana.
Terveisin Tarja


Tommy!
Positiivisella asenteellasi on suuri merkitys siihen, mitä nykypäivän lääketiede pystyy tekemään. Niin kauan, kun on elämää, on myös toivoa, ja positiivisesti ajatteleva ihminen ei koskaan lakkaa toivomasta. Voimia sinulle ja rakkaillesi! Ritva S.

Tommy,olen aina ihaillut soljuvaa eroottista vahvaa koskettavaa runouttasi. Itseänikin kutkuttaa
kirjoittaminen ja runoilu yhä enemmän.. Saanen lähettää sinulle rukouspyyntöjä ja kaukohoitoa ? Lähetän myös valoa terveyttä uskoa enkeleitä ja rakkautta. LUOTTAMUSTA.
Lämmöllä Tarja

Tarja K-O , www.tarjanateljee.fi


Lähetän Sinulle voimia ja enkeleitä vierellesi kulkemaan tätä kivikkoista polkua. Kaikella mitä meille tapahtuu on jokin tarkoitus. Minä olen kulkenut tätä polkua enkeleiden pitäessä kädestäni kiinni jo kuusi vuotta. Kaikkea hyvää toivotellen anneli


Hei Tommy!
En ole nähnyt artikkeleita, missä on kerrottu sairaudestasi, mutta olen tavannut Sinut muutama vuosi sitten Muurlan lasissa, yrittäjille tarkoitetussa illanvietossa. Ostin sen isomman viinikarahvin, johon kirjoitit sen runon, mikä oli pienemmässä painettuna.
Olet lämmin ja sydämmellinen ihminen ja laitan kädet ristiin iltarukouksessani, että paranet.

Eija Vasama Salosta


Kiitos Tommy runoistasi ja siitä että olet tuonut suomalaiseen politiikkaan erilaista näkemystä asioihin ja mielipiteilläsi sekä ajatuksillasi kannustanut suomalaisia miehiä näyttämään tunteensa. Herkkyys on aidon ja rohkean miehen merkki! Valoa jokaiseen päivääsi! Voimia ja jaksamista, olet ajatuksissamme! Terhi


Minulla on ollut hienoja hetkiä runojesi ja tekstiesi parissa. Pidin seinällä vuosia kauniita postikortteja, joissa oli runojasi. Kiitos kauniista tunnelmista!

Marja-Leena Keuruulta


Ole rohkea! Lämpimiä haleja Oulusta! Marika


”en lannistu, luovuta, elämää rakastan, olenhan Tommy Taberman” Pidä siitä kii. Erja-Riitta


Sinä olet tuonut niin paljon rakkautta, lämpöä ja ymmärrystä suomalaisten elämään ja olen itsekin saanut teksteistäsi rohkeutta. Nyt toivon sinulle rohkeutta ottaa vastaan kohdallesi suotu vaikea sairaus. Voima-ajatuksia ja halaus sinulle ! Teija Tirkkonen
Tommy, olet tuottanut elämääni paljon iloa ja naurua. Nyt on minun vuoroni tuoda sinulle lämpöä ja voimaa. Ajatuksin siivin lähetän sinulle pienen enkelin olkapäällesi joka antaa sinulle voimaa tuleviin hoitoihisi. Anna läheistesi tukea sinua se on tärkeintä mikä auttaa jaksamaan.
Halauksin -kaisu


Olet ajatuksissani ja toivon sinulle kaikkea hyvää!

Raija


Hei Tommy. Kun luin tänään Ajatusten Aamiaista ja Sinun kirjoituksesi oli siinä ensimmäisenä, tuli mieleeni, että kävisinkö katsomassa, onko Sinulla nettisivuja. Olisin halunnut laittaa sinulle sekä rohkaisuviestiä että kiitosta upeasta työstäsi, jota olet tehnyt ja ajatuksistasi/kirjoituksistasi, joita olet välittänyt meille suomalaisille. Kas kummaa, kun selasin Aamiaista alaspäin, olikin täällä linkki juuri tätä tarkoitusta varten 🙂

Luen aina juttusi ensimmäisenä ME-lehdestä ja missä tahansa törmään runoihisi/kirjoituksiisi luen ne, sillä niistä saa lohtua, uskoa, voimaa, innostusta, eväitä elämään… Rivien välistä saattaa lukea sinun hienoa arvomaailmaasi, jonka uskon kohtaavan oman arvomaailmani kanssa.

Toivon sinulle rohkeutta kohtaamassasi elämäntilanteessa nyt. Toivon voimaa ja uskoa parempaan. Sinua tarvitaan vielä, uskon että muutkin ihmiset janoavat lukea tekstejäsi ja tarvitsevat esimerkkiä miehestä, joka uskaltaa puhua pehmeistä arvoista, mm. rakkaudesta!

Ehkä tällä aivokasvaimellakin on jokin merkitys elämässäsi, ehkä tulossa on jotain, joka ei olisi ollut mahdollista ilman tätä pysähdyttävää sairastumista?

Kaikkea hyvää, pikaista paranemista, aurinkoa päiviisi kaikesta huolimatta.

Voimaterveisin Tampereelta,
Sari Koli
Life coach, elämäntaidon valmentaja
www.caressa.fi

Sari Koli


Muistan sinua joka kerta kun luen runosi, kuvasi nousee mieleeni, kihara tukkasi saa hyvälle tuulelle. Olet jo antanut itsestä paljon, sinun ei tarvitse enää olla kokonainen. Murunenkin aurinkoa lämmittää, kun se on mielessä, se on aina käytettävissä.
Lämmin halaus eVa:)

eVa:)


Voimahaleja Tommylle! Hengessä mukana taistelussasi! Runosi ovat koskettaneet minua elämäni eri vaiheissa. Arvostan Sinua kun jaksat olla rakkauden ja tunteen puolella.

zarah


Hei Tommi, Eivät ystäväsi ole sinua yksin jättäneet, he vain eivät välttämättä osaa välittää tukeaan Sinulle sairautesi johdosta. Kaikille puhuminen sairaudesta ja selviytymisestä ei ole niin helppoa. He kuitenkin lähettävät mielessään tukea ja voimia sinulle selviytyä vaikeuksistasi.
Vaikken minäkään ole sinun tuttusi (olet vain media kautta minulle tullut tutuksi), niin siitä huolimatta haluan lähettää sinulle tämän viestin avulla apua selviytyä vaikeuksissasi. Älä anna koskaan periksi ja usko parempaa päivään. Olen kuullut sellaisen sanonnan, että vain vahvat sairastuvat vakavasti, koska he pystyvät selviytymään siitä aina. Itselleni on kertynyt myös kaikenlaisia vaivoja: astma, nivelreuma ja verenpainetauti, mutta en anna niiden lyödä mua lyttyyn, vaan menen iloisella mielellä eteenpäin. Positiivinen elämänasenne on se jonka avulla ”pienet ja isot vaivat” nujerretaan!
Hyvää syksyn jatkoa Sinulle ja jää odottamaan Sinusta hyviä uutisia syksyn aikana.

Lady 46


Myönteinen asennoituminen ei ehkä ratkaise kaikkia ongelmiasi, mutta se on muille ihmisille siinä määrin ärsyttävää, että se on vaivan arvoista. Älä masennu, kun huomaat muiden menevän ohitsesi milloin sivulta, päältä tai yli. He pelkäävät kohdata sairastunutta ihmistä. Heidän minuutensa ei sitä kestä. Anita


Hei Tommy!

Runosi ”Hillittömästi kaipaamatta et koskaan kykene lentämään mahdottoman tuolle puolen” on ollut monta vuotta keittiömme seinällä raameissa. Voimme lukea sen joka päivä, se antaa uskoa unelmiin! Toivon sinulle voimia ja uskoa tähän hetkeen! Minni K


Terve Tommy. Läheisistä välittäminen ei nyky-yhteiskunnassa kuulu enää hyveisiin. Kuitenkin tuntemattoman ihmisenä, Sinulle tunettu; haluan elää kanssasi, nauttien iloisista hetkistä, auringon paisteesta. Meillä jokaisella on vain yksi oma elämä, emme tiedä sen ajan määrää. Ei Sinun päiväsi vielä ole päättyneet. Aina on toivoa, niin kauan kun on elämää jäljellä; näinhän sanotaan. Toivotan voimia jaksaa taistella uupumusta vastaan.
Nautitaan arkisen päivän jokaisesta pienestä hetkestä, ne on meidän. Niitä ei voi meiltä kukaan ottaa pois. Iloitaan läheisistämme. Olet aina ollut positiivinen, naurava, ole sitä vieläkin.
Myötä elän kanssasi.

Wiljami


Olet koskettanut ja liik(a)uttanut ihmisiä sanoittamalla tunteita, olemalla tosi. Kaikki se rakkaus ja lämpö, jota olet jakanut muille kirjojesi kautta, anna sitä itsellesi. Jos taistelee jotain vastaan, se vahvistuu. Suuntaa ajatusenergiasi iloon, asioihin, jotka saavat sielusi hymyilemään. Ajatuksilla on uskomaton voima niin hyvässä kuin pahassa. Niillä voi lietsoa onnellisuutta, joka vetää puoleensa lisää syitä olla onnellinen. Oravanpyöristä paras! On vain yksi Tommi Taapermanni, jatka siis taapertamista. Pia-Leena


Hyvä Tommy Tabermann, Luimme Teillä todetun aivokasvaimen. Tämä tieto järkytti meitä ja sai meidät pysähtymään. Ajattelimme niitä lukemattomia rohkaisun ja ilon viestejä joita olemme saaneet Teidän kauttanne. Uskomme, että kaikesta huolimatta myönteisellä asenteella voitatte sairautenne. Mikäli Teitä hoidetaan Töölön sairaalassa, kertokaa terveisemme Prof. Hernesniemelle, olemme opiskelutovereita Zürichistä. Pekka Nyberg, Zürich, Sveitsi


Kiitos lukemattomista ajatuksista jotka olet synnyttänyt kirjoituksillasi, puheillasi ja asennoitumisellasi. Olet saanut pysähtymään ja huomioillasi kuulijan suodattamaan tärkeät asiat jokapäiväisen elämän ilmiöistä. Toivon että iloitset tekemästäsi ja olet nauttinut elämästä rohkealla tavalla. Olen iloinen siitä, että luotan arviointikykyysi, koska ymmärrät asiat laajemmin kuin valtaosa. Toivon paranemistasi ja kaikkea hyvää !

Minnipinni


Rauhan ja rakkauden puolesta,
elä elämääsi.
Virkistä unelmillasi sieluasi.
Ole vapaa.

Annan takaisin sinulle sen, mitä itse olet
tuonut minulle ajatuksillasi.

Kiitos.

Kirsi73


Tsemppiä Tommy! Uskon että elämä voittaa.

Taina Posiolta


Toivon sinulle rohkeutta, voimia ja enkelin kantamaan sinut kaikkien sairauden mukanaan tuomien sudenkuoppien yli.

Runosi ovat rohkaisseet ja kantaneet minua, sekä olleet ilona ja riemuna niin elämässäni kuin parisuhteessanikin. Jääkaapin ovessa on aina joku runosi joka puhuttelee sillä hetkellä. Nyt siinä on: Oikea nälkä.

Siunausta ja voimia sinulle, sekä kaikille rakkaillesi ja läheisillesi. Terhi


Hei Tommy!

Toivotan sinulle voimia, siunausta ja jaksamista kaikesta ja kaikista huolimatta!

Olet unique;=)

Satu ja Kille-kolli


KAIKKI EI OLE VIELÄ MENETETTY;ÄLÄ LUOVUTA!
Oletko kokeillut hyvinvointisi tueksi jo kaikkea?

ps. meiltä löytyisi kokeilemisen arvoinen tuote hyvinvointisi tueksi markkinoiden tehokkain ALOE VERA GELJUOMA,jos kiinnostaa kokeilla ota yhteys. USKOA, TOIVOA, LUOTTAMUSTA ja VALOA päivääsi.


Tommylle.
Sinun runosi, Sinun sanasi
niin usein ovat lohduttaneet, auttaneet, ilahduttaneet,
tuoneet hymyn huulilleni.
Sinun runosi, Sinun sanasi
nyt tahdon antaa takaisin
Sinua varten.
Lämpimästi tervehtien

Heidi Ruotsalainen


Tsemppiä paranemiseen. Koita pysyä positiivisen puolella, vaikka ikäviä ajatuksia tuleekin.

Miia


Ihminen,
pieni tai suuri,
tarvitsee muita
hetkinä hauraina.
Sydän hyvä,lähesty toista-hauraana,haurasta.
Kohdataan,
vahvistutaan.

Ulla


Voimia Sinulle Tommy! o samma på svenska!
Kiitoksia kaikista hienoista teksteistäsi ja RAKKAUDEN puolustamisesta!

Britt-Marie


Sinä Tommy olet vuosien ja vuosikymmenten ajan yrittänyt levittää runojesi ja kirjoituksiesi kautta niin paljon rakkautta ja lämpöä ihmisten väliseen kanssakäymiseen, että me kanssasi samallalailla ajattelevat yritämme tukea sinua nyt elämäsi kriisikohdassa lämpimillä ja rakastaville ajatuksillamme. Ne toivottavasti kantavat sinua ja antavat elimistöllesi terveyttäviä ja parantavia voimia taistelussasi sairautesi kanssa. Positiivisissa ajatuksissa on valtava voima, älä luovu niistä vaikeinakaan hetkinäsi! Onneksi sinulla on ympärilläsi sinua aidosti rakastavat läheisesi. Elämä voittaa! ”Hannele”


…”jätä niin paljon itsestäsi,
ettet enää koskaan ole kokonainen.”
Kiitos kauneimmista ajatelmista ja voimia eteenpäin! H.


Joskus tuntuu siltä, että oikeita sanoja ei millään löydy, sinulle sanojen mestarille on kaikkein vaikeinta osoittaa mitään sopivaa ja sellaista mitä et ole kuullut jo ennen. Pysy keskuudessamme vielä pitkään, sinulla on vielä paljon annettavaa myös meille kaikille lukijoillesi.

Teija Saastamoinen


Tommy! Toivottavasti näiden viestien jälkeen et tunne olevasi yksin. Pidä kiinni vahvasti elämästä, sillä toivoa on niin kauan kuin on elämää! Haluan jatkossakin lukea kolumnejasi ja kuulla ajatuksiasi, sillä niistä saa voimaa. Toivottavasti lähelläsi on joku, joka antaa SINULLE voimaa! Pysyttele tiukasti positiivareiden kerhossa vaikeuksista huolimatta! ”Laura 1960”

Hei Tommy! Ei kenenkään pitäisi jäädä yksin sairauden kanssa. Ihmiset eivät vaan osaa suhtautua eivätkä tiedä, mitä sanoisivat. Toivon sinulle lämpimästi toipumista ja jaksamista!
Eräs tieto voi jopa lohduttaa: minä uskon siihen, että me jokainen valitsemme elämämme, johon synnymme, oppimaan tai käymään läpi jotain. Tässä elämässä, jonka olemme valinneet, voimme oivaltaa jotain ja päästä henkisessä kehityksessämme eteenpäin. Jospa jossain vaiheessa ei enää takaisin tarvitse tullakaan.<3 Halauksin! Pike


Tsemppiä Tommy, sinä selviydyt – sinua odotetaan pian takaisin. Niin moni on saanut sinun runoistasi itselleen lohtua ja tukea. Jaksamista vain edelleen. Sabini


Hei Tommy! Sinun henkinen voimasi kantaa pitkälle, luota siihen! Kaija


Paljon voimia ja huomisenuskoa sairauden kanssa jaksamiseen täältä eräältä sanoistasi paljon hyvää mieltä saaneelta! Päivä kerrallaan – parhaimmillaan puoli. Toivon sinulle voimaa jättää pahat sanat omaan arvoonsa, ne kertovat sanojastaan nimittäin aika paljon.

Kaunista syksyä! Elina H.


Sinulle lähetän hyvää mieltä ja aurinkoisia ajatuksia! Elämä vie meitä eteenpäin ja onhan meillä kaikilla oma suojelusenkeli auttamassa kun on vaikeaa! toivon jaksamista ja pikaista paranemista!

Kaija


Hei Tommy Taberman! Olet tuottanut minulle paljon iloa runoillasi vaiherikkaan elämäni aikana. Arvostan, että puhut rakkaudesta yhä uudelleen. Nyt tarvitset itse rakkauden kantavaa voimaa. Iankaikkiset käsivarret kannatelkoot sinua sairautesi aikana. Rakastavin ajatuksin. Liisa


Voimia ja rohkeutta taistelussa sairautta vastaan. On siitä moni muukin selvinnyt. Aikasi ei ole vielä täynnä, Sinua ja ihmisläheisiä kirjoituksiasi arvostetaan ja tarvitaan vielä. Erjo Kanerva


Hei Tommy! Haluan sydämestäni kiittää Sinua kolumneista, joita olet kirjoittanut Me-lehteen. Niistä huokuva lämpö ja elämänviisaus kääriytyvät ympärille kuin lämmin viltti. Olet todellinen rakkauden lähettiläs. Uskon ja toivon, että kaikki hyvä, mitä olet meille muille jakanut, palaa moninkertaisesti luoksesi takaisin. Kiitos! Johanna


Tommy! Kaikkea hyvää! Ja nähdään, ennemmin tai myöhemmin,
Tero


Pidän kovasti runoistasi ja kirjoituksistasi.
Toivon, että saamme lukea niitä vielä pitkään jatkossakin.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista sairautesi kanssa. Olin aivan hämmentynyt kun luin lehdestä sitä, että ystävät ovat ”hylänneet” kuultuaan sairastumisestasi. Uskomatonta!

Meillä useimmalla suomalaisella on varmaan jokin pelko tällaisista asioista, että otetaan etäisyyttä. En muuta voi ymmärtää.

Itse ajattelin, etten hylkäisi ystävääni tässä vaiheessa vaan haluaisin olla ja tukea häntä niin pitkään kuin mahdollista. Koska enhän itsekään haluaisi, että jäisin yksin siinä vaiheessa. Silloinhan sitä vasta kaipaakin läheistensä läheisyyttä ja tukea.

Siksi sanonutkin ja joskus jopa väitellytkin ihmisten kanssa siitä, että minusta on oikein elää ja olla näin, että tee niin kuin haluaisit sinulle tehtävän, sano niinkuin haluaisit itsellesi sanottavan ja älä tee toiselle sitä mitä et haluaisi itsellesi tehtävän. Mikä ei itsestä tuntuisi kivalle, ei se varmaan tuntuisi toisestakaan.
Sillä ajattelutavalla minä ainakin olen pärjännyt elämäni vaikeuksissa eteenpäin ja tullut ihmisten kanssa toimeen.

Muista kuitenkin, että sinulla on täällä meitä jotka ovat ajatuksissa kanssasi ja lähettää sinulle lämpimiä halauksia ja voimia sairautesi kanssa jaksamiseen.
Olet sydämissämme.

Kaikella ystävyydellä:

Nina


”Olen avoin elämälle ja sen yllätyksille. Odotan hyvää tältäkin päivältä”.
(tuntematon)

Tilanteestasi huolimatta älä anna periksi.

MH


Toivon Sinulle paljon voimia ja uskoa parantumiseen. Runosi ja kolumnisi eivät koskaan jätä kylmäksi. Anu


Hei Tommy! Haluan lähettää sinulle suojelusenkelin auttamaan hoidossasi. Olet tärkeä meidänkin perheellemme. Sinä kosketit elämäämme mm. lukemalla tyttäremme kaksi runoa Lahden Runomaratonin sivustolla pari vuotta sitten. Mikä esikuva oletkaan nuorelle! Kiitos ja voimia tulevaan! Kaarina ja Sofia


Toivon sinulle paljon voimia ja rakkautta. Olen uskollinen fanisi: runosi sykähdyttävät minua kerta toisensa jälkeen ja veitsenterävä huumorintajusi on hurmaavaa. Maarit


Hei Tommy! Toivon, että toivut pian! Olet antanut mnulle niin suunnattomasti koskettavilla teksteilläsi. Lähetän kaikki pienet enkelit matkaasi turvaamaan. -Ulla Seppälä-


Tsemppiä Tommy! Olet antanut paljon tekstiesi välityksellä. Lähetän sinulle halauksen ja rukouksen. Voimia.- sari –


Tommy! Tänään ei huomista murehdita;lippa silmille ja liukuun! Tuhannet kiitokset olemassaolostasi! -nimetön


Hei Tommy! Lähetän sinulle kimpun syysauringon lämmittämiä, kirkkaankeltaisia, positiivisia paranemisajatuksia. Toivo kantaa yli vaikeimpienkin hetkien. Voimia sinulle ja läheisillesi!
t. Anne


Tommy, Rakkausrunosi auttavat meitä muita ihmisiä ymmärtämään, innostumaan, tuntemaan, pohtimaan. Tunnet varmaan sen kannustuksen ja kauniiden ajatusten määrän, mitä me sinua kohtaan tunnemme – rohkeutta kohdata elämä kaikkine epäoikeudenmukaisuuksineen. Olet hyvä itsessäsi, sinulla on paljon annettavaa. Voimaa, valoa, toivoa… Tara


Hei Tommi!
Paranemisia sinulle, ajatuksesi on niin sydämeen käypä minulle. Mie aina runosi luen ja niin kauniimmaksi itseni puen. Sinun viisaat sanasi eivät mulle ilkeiksi taivu, älä sinä sairauden kurimukseen milloinkaan vaivu! Suurta iloa tuntemattomat tänään antavat, ne jotka rukouksen hengessä tuskaasi kantavat! Sama sairaus – niin uskomattoman monen – jää häviölle, kun Uskomme yhdessä -edes vähän! Elisabet


Tsemppiä ja voimia jokaiselle päivälle! anna-liisa


Paljon paranemisterveisiä!!! Kirsi


Toivon sulle voimmia ja pikaasta paranemista. Itte oon saanu runoostas niin monia hyviä hetkiä jotta nyt antaasin sulle voimmarunon jos osaasin.
Toisaalta, oon kirijoottanu ittekki runokirijoja murteella joten voisit vaikka lukia jonku niistä sanoosta jos saat käsihis mun kirijani, Syrämmeni syrijältä olis yks niistä joka löytyys täältäki sivuulta. Juhani vois vaikka sellaasen sulle antaakki.
Lähettääsin ittekki sulle jos tietääsin osoottehes!
Vahavalta voimmia toivottelen täältä Koskenkorvan ja Ilimajoen suunnalta.

Maire Loppi


Elämä kantaa, joskus niin matalalla että maata viistä mutta pian taas korkeuksissa pilivä hipoen.

Kiitos viisauksistasi! Hanna K.


Moikka Tommy! Elämä ei todellakaan ole helppoa, koettelee nyt sinua, vaan älä hellitä! Riimittele meille runojasi, pura niihin edelleen se, mitä elämästä ajattelet ja mitä tunnet sisälläsi.
Voimia sinulle ja läheisillesi, vahvoin paranemisen toivein! Mirjam


Kaikkea hyvää sinulle Tommy! Koita pysyä positiivisena elämän kurjimmillakin hetkillä, se tuo sinulle voimaa!:) Elisa


Hei Tommy, Olen itse lapsesta asti kuulovammaisena kärsinyt ihmisten ymmärtämättömyydestä (eihän nuori ihminen voi olla kuuro). Sittemmin 20 vuotta työpaikkakiusaamista, ja kun jalkani katkesi jäin yksin kolmen koiran kanssa kotiin…ajattelin ”teenpäin sanoi mummo lumessa!”
selvisin niistä kaikista! Kouluttauduin koko aikuisikäni työn ohessa, se piti minut pinnalla.
Nyt elän elämäni parasta aikaa uudessa työssä, uudella paikkakunnalla, uusien ihanien työkavereiden parissa ; me saimme IIPin eli työpaikka on investoinut henkilökuntansa erittäin hyvään työhyvinvointiin! Syöpä on kohdannut läheisiäni; parhaalla työkaverillani on rintasyöpä leikattu, oma mies sai eturauhassyövän…

Kaíkkea hyvää Tommy, Sinun laistasi ihmistä tarvitaan tässä elämässä!

Mamma Maria

Tommy Tommy!

Harva voi sanoa huoletta:
Olen koskettanut monia
Olen antanut osia itsestäni
Mutta sinä voit sanoa niin.
Olet itsekin nähnyt tuhannet
lukijat
kuulijat
kyynelehtijät
sanojesi äärellä
ne eivät ole menneet hukkaan
kantavat hedelmää

Anu Suomalainen


Hyvä Tommy Tabermann. Olet meille kaikille tuttu, mutta minä olen sinulle outo, kuitenkin olet niin paljon antanut minulle puhuttelevissa teksteissäsi. Kiitos niistä! Toivon Sinulle Voimia ja Rohkeutta PARANEMISEESI! Ystävyydellä Yksi monista lukijoistasi!

Marjatta Isohanni


Toivon sydämeni pohjasta ja myös rukoilen parantumisesi puolesta,voimia sinulle ,älä anna periksi!
runojesi ystävä


Kun itse sairastuin (monta kertaa ja vakavasti) ajattelin ensimmäisellä kerralla, että miksi juuri minä? Sitten ajattelin, että siksi koska minä kestän sen. Niin sinäkin! Olet hyvissä käsissä.
Tarkkailija


Se mikä on sydämellä tehty,
se mikä on aivoilla ajateltu,
se mikä on elämällä eletty,
se mikä on sormin ylös kirjattu,
se mikä on paperilla alkanut elää omaa elämäänsä,
se mikä on vallannut ihmisten mielen,
se mikä on antanut lohtua,
se mikä on avannut sydämen,
se mikä on näyttänyt totuuden,
se elää täällä elämän energioissa ikuisesti.
SE jokin sinulla on. SITÄ ei tapa mikään, joten parempi jatkaa SEN suoltamista! Tämä on käsky eikä kehotus! Anteeksi, ei kukko käskemällä laula vaan OMASTA TAHDOSTAAN.
yks noita-akka turuust

Tsemppiä; elämä kantaa.. Toisina päivinä, kun itse et jaksa, muut auttaa jaksamaan. Ota se vastaan ja ole kiitollinen sitten kun jaksat. porilainen yhdessäkulkija


Toivon sinulle Tommy paljon paljon voimia ja niitä ylimääräisiä voimia. Rukoilen puolestasi ja pyydän taivaan isältä sinulle lisää voimia. Rukouksia ja halauksia Taina Oulusta.

Ps: Hanna Ekola auttoi minut elämään taksin hän rukoili minun puolesta ja niin sain onnellisia päiviä lisää elämään toivon, että rukoukseni auttasi sinuakin Tommy.


Kyllä me näemme jo parempaan. Voimia toivoo Ajatusten aamiaisen lukija, elämänmuutosten kourissa itsekin katseleva Tampereelta. Katja


Arvosta jokaista päivää, jokaista hymyä ja halausta. Älä mieti miksi jotkut eivät soita tai eivät käy.
Elämä menee menojaan halusimme sitä tai emme. Lämpinmin tervesin ja katse tulevaisuuteen
Omaishoitaja 54 v


Hei Tommy, voimia Sinulle kovasti! Haluan lukea uusia, ihania, oivaltavia ja rakkautta synnyttäviä runojasi vielä vuosikymmenien ajan 🙂 Paula


Tommy, olet tuonut niin paljon iloa, rohkeutta, uskoa ja luottamusta hyvän voittoon – kiitos siitä. Tiedän, että Sinäkin tiedät kaikkiin vaikeuksiin kätkeytyvän syvemmän merkityksen, kasvuhaasteen. Sinulle tuo haaste tuli nyt pelottavan sairauden muodossa. Älä lannistu! Tiedän, että käännät tämän haasteen voitoksesi kun paranet, ja sen jälkeen olet vielä vahvempi, vielä luottavaisempi ja entistäkin vapaampi. Voimia Sinulle! Sinä selviät tästä. Sinä ja läheisesi olette tänään ajatuksissani ja rukouksissani. Valkoinen valo


Ainutkertaiselle Tömmylle

Hiljaa tässä mietin, mitä sanoa henkilölle, joka sairastaa… Ei ole paljon sanottavaa. Oman kokemuksen mukaan olen vain tomua ja tuhkaa kehollisesti. Sitten minussa on jumalallinen henki; se mikä erottaa minut eläimistä. Tämän hengen kautta voin etsiä yhteyden Luojaani.

Nyt opiskelen mietekirjan ”Jumala puhuu” avulla luottamaan Jumalani apuun aivan arkisissa asioissa. Olen kasvanut pelkoon ja epävarmuuteen ja nyt etsin tietä lepoon ja luottamukseen.

Toivon sinulle kaikkein parasta Rakkauden tietä – sitä, jolta lapsikaan ei eksy.

Päivi Lundström

Toivotan Sinulle kaikkea hyvää ja voimavaroja selvitä jokaisesta päivästä. Itse olen menossa maanantaina tutkimuksiin joissa tarkoitus selvittää mahdollisen kasvaimen olemassaolo.

Pelkään vaikka esitän etten


Tommy, kaikkea sitä hyvää ja kannustavaa, mitä olen teoksistasi ja esiintymistäsi saanut, toivon nyt Sinulle. Voimia ja jaksamista taisteluun! Hanna


Vuosien ajan olet lohduttanut minua ja monia muita, kertonut sanoja rakkaudesta, surusta, ilosta, köyhyydestä, oikeudenmukaisuudesta, vääryydentekijöistä, maailman markkinamiehistä, ihmisyydestä. Nyt halun lohduttaa sinua, auttaa ja tukea, kun sitä tarvitset. En voi unohtaa Sinua nyt, kun sinulla on vaikeaa, ajattelen Sinua ja toivon Sinulle kaikkea hyvää. Suurella sydämellä Sinun kanssasi, Tommy! Sinikka


SINÄ SUURI SIELU, SANOJEN JA TUNTEIDEN TULKITSIJA. SINUA AJATTELEN JA TOIVON, ETTÄ OLET TYYNI SUUREN ASIASI LÄSNÄOLLESSA. ROHKAISTA TAHDON JA VOIMIA ANTAA. JOS VAIN VOISIN SYLILLISEN MYÖS RAKKAUTTA ANTAA. OLE ROHKEA JA OLE VAHVA. USKO; SE SINULLE PARHAAN ONNEN ANTAA!

AILA53


Hei Tommy! …hoidot ovat kehittyneet huimasti, ja toivoa paranemisesta on aina. ..jaksamista sinulle ja läheisillesi usko, toivo, rakkaus kantaa, rukoilen puolestasi. läheltä nähnyt


Toivon sinulle voimia ja ilon pieniä pilkahduksia kaiken sen keskelle, mitä juuri parhaillaan käyt.

Olen kiittänyt sinua kerran, kun tulit yllättäen hiihtoladulla vastaan Ylläksellä. Kiitin, kun olit meille opettajille puhunut ja luennoinut niin innostavasti ja ammattitaidolla. Teet todella tärkeää työtä.

Runosi ovat usein saaneet mieleni rennoksi ja valoisiksi. Iso kiitos niistäkin.

Uskoa huomiseen!

Mari Oksman


Runo Tommylle 24.9-09
Ottaisin jos voisin

Ottaisin Sinut syliini
puristaisin Sinut vasten rintaani
Ottaisin Sinut syliini,
silittäisin päätäsi ja sanoisin hellästi – voi sinua lasta…
Ottaisin jos voisin … Ottaisin jos vain voisin

Pikku-Iiris


Voimahali!! <3 Anne


Olen itse saanut paljon lohtua ja iloa sekä kannustusta varsinkin eri lehdistä lukemistani kolumneista. Kyllä se on ystävyys, rakkaus ja huolenpito jotka auttavat melkein vaivaan kuin vaivaan. Pikaista paranemista, voimia ja jaksamista Sinulle!

Leena


Tommy! Enkeleitä kanssasi! Uskon, että sinulla jos kenellä on kaikki mahdollisuudet ja voimat selvitä. Olet jakanut meille suomalaisille niin paljon hyvää ja rakkautta. Olen saanut sinun kolumneistasi ja runoistasi niiin paljon ettet uskokaan. Toivon sinulle ja lähipiirillesi voimia taistella vastaan ja uskoa siihen että sairaus nujerretaan! Rakkaudella, ja tahdon ja uskon voimalla. Voimahalaus! Katri H.


Hei Tommy! Olen aina rakastanut runojasi ja rentoa iloista olemustasi. (Olen Uutisvuotofani ja sielläkin mietteistäsi paljon iloinnut.) Tuot hyvää mieltä kaikille elämänasenteellasi. Yritä jaksaa ja nauttia hetkestä niin kuin tähänkin asti. Lämpimiä halauksia!! Tuula Toivonen, YmV, eduskunta


Voimia Tommy! Kovia uutisia olemme saaneet lukea terveydentilastasi. Olet koskettanut teksteilläsi ja olemuksellasi niin monia että varmasti lukuisissa kodeissa on jo pistetty kädet ristiin puolestasi.

Tuntemattomia ovat Luojan tiet, miksi ihmeessä tälläinen sairaus noin hyvälle ihmiselle, tai ylipäätään kellekään? Kuka tietää? Ehkä kaikelle on syynsä. Ehkä Kaikkivoipa tarvitsee sinua muiden samanlaisessa tilanteessa elävien ihmisten tueksi – olisi upeaa jos voisit toimia korvaamattomana vertaistuki-henkilönä kun olet tämän oman koettelumuksesi voittanut! Sinun kokemuksistasi ja positiiivisesta elämänasenteestasi olisi näin iso apu muille tukea tarvitseville.
Eeva

Hei Iso ja lämmin halaus sulle! Voimia!
Eräs runojesi lukija Kuortaneelta


Tommy!

Lähetän parantavia ajatuksia sinulle.
lähetän uskoa ihmeisiin!
Elämä voittaa!


Tsemppiä Tommy ja
Toivoa paranemiseen!

Annelii


Rakastavat ajatukset ihannerunoilijalleni!
Sinä olet ihana!

Outi


Pikaista paranemista Tommy! Elämä on lahja, olet esimerkilläsi ja runoillasi opettanut meitäkin nauttimaan siitä. Sinny


Tsemppiä ja jaksamista Sinulle Tommy! Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. Kiitos ihanista runoistasi, jotka ovat saatelleet minua vaikeitten aikojen yli. Arja Kiteeltä


Hei Tommy.

Ei mikään virta ole niin nopea kuin elämä.
On ilta, kun ehtii joen ylitse.

Paavo Haavikko Oopperasta Ratsumies

Ajattelen Sinua ja läheisiäsi tänään. En lohduta enkä toivottele voimia ja tsemppiä. Vain Sinä itse tiedät keinot jaksamiseen.

T. Raisa

Raisa Vaarna
Tämän kotikutoisen tekeleen toivon piristävän päivääsi runoilija-Tommy! Iloa eloon toivoo Illicca.

JUHANNUSRUNO 2009

Hei täällä on jo kuumana grilli
keitä perunat, muista mukaan se tilli
vielä pöytään maukas juhannus-silli
ja pian on meillä taas juhla villi.

Ihanasti jo tirisee grillimakkara
vaasissa muutama päivänkakkara
jostain muistuu mieleeni Sakkara
hei, haetaanpa saunalta vaarille jakkara.

Laita hiillokselle palanen possua
ei se tietenkään maistu ilman kossua
unohda että joskus voit tarvita sossua
nyt haitarin tahtiin nostellaan tossua.

Ei näistä juhlista lopu kalja
nostetaan yksi jos toinenkin malja
ja lisäksi meillä on se mansikkabooli
sillä tunnelman luojana on tärkeä rooli.

Maistetaanpa hieman myös graavilohta
se loppuiko jo, no lisää tulee kohta
odotellessa otamme pienet snapsit
tätä eivät kyllä ymmärrä japsit!

On näissä juhlissa reipas tahti
menoa jarruta ei mikään mahti
hei, kaivossa on kylmänä se Lammin sahti
siitä maksamatta tosin on vielä rahti.

Nyt kyllä maistuisi kunnon kahvi
kuppejako puuttuu, no on niitä pahvi
vielä konjakkia tilkka ja viipale kakusta
kohta varmaan irtoaa nappi jakusta.

Yhä vaan keskiyön aurinko paistaa
pakko vielä lasillinen skumppaa maistaa
lapset voivat muurinpohjalettuja paistaa
taidan suopursun kaukaisen tuoksun haistaa.

Näin on taas vietetty yötöntä yötä
lumous haihtuu aamuauringon myötä
kukaan ei nyt muista raskasta työtä
ei tarvitse myöskään kiristää vyötä.

Nyt ei kyllä pienet torkut haittaisi
parin tunnin unet kaikille maittaisi
vaan jos tässä vielä yhdet drinksut laittaisi
koivusta tuoreet vastat taittaisi…….

illicca


Sylintäydeltä voimia! Teidän kaltaisia ihmisiä tämä maa tarvitsee!.

Maritt


TOMMY

Tietämättäsi olet antanut meille voimaa ja uskoa, tuomalla julkisuuteen kipeitä asioita jotka liittyvät vaikeasti sairaana olevien arkipäivään. Jospa esiin tulosi myötä ystävät ja tuttavat ymmärtäisivät arvonsa. Sen miten tärkeää yhteydenpito sairastumisen julkitulon jälkeenkin on potilaan ja lähiomaistenkin selviytymisen kannalta. Ajatusten vaihto, hymy, käden sipaisu synnyttävät positiivisia sykäyksiä , jotka kantavat meitä ahdistuksesta ja pelosta seuraavalle selviämisasemalle.

Tiedämme, että selviät Tommy ole vahva ja pidä kynäsi terävänä!

Risto ja Seija


”Piilossa, liikahtamatta, linnut luoksesi saat. Kumarra selkäsi syvään, kun kukkivat apilaat. Polvistu pienimmän eteen silmin, kuunnellen.: siinä on kätketty sana, kirkas ja hiljainen.” Tämä ei ole Sinun runosi, mutta tämä johtui mieleeni tässä tilanteessa. Kiitos runoistasi ja kiitos esimerkiksi ME-lehden hienosta palstasta. Kiitos että puhut rakkaudesta, yksinäisyydestä, elämän eri vivahteista niitten oikeilla nimillä. ILOA, HYVYYDEN VOIMAA, ROHKEUTTA!

sallainen leena


Suojelusenkeli kulkee vierelläsi. Pia


Rohkeutta ja voimaa sinulle arjessa jaksamiseen. Elämän arjen pienen asiat ehkä tulevat korostuneena esiin sairauden myötä, kerää niistä voimaa. Kiitos ihanista runoista joita olet luonut, toivottavasti jaksat luoda sairauden tuomat tunteet ja ajatukset runoina ulos.

Hoitaja -66

Hyvä Tommy, Koen sinut läheiseksi tekstisi kautta ja oli surullista lukea sairaudestasi. Arvostan ja ihailen rohkeuttasi olla nytkin itsessäsi! Kunpa tietäisit kuinka paljon olet auttanut minua ja miten runosi ovat olleet tärkeä osa rakkautemme alkuvaihetta – kyllä miehetkin niitä lukevat ja käyttävät ilmaisemaan tunteitaan! Nyt minä puolestani haluan auttaa Sinua jaksamaan lähettämällä Sinulle positiivista kirkasta ajatusenergiaa! Voimahalauksin -maritta


Olen nuoresta alkaen lukenut runojasi ja ne ovat ihania ja koskettavia ja oivaltavia.
Toivottavasti paranet ja kaikki sujuu hyvin. Maija 51v


Elämässä on aina nousuja ja laskuja. Nyt maailman taloudella ja sinulla on laskusuhdanne, mutta sitä seuraa aina noususuhdanne. Toivottavasti jaksat katsoa tulevaisuuteen notkon yli – kiikareita ei voi netin kautta lähettää mutta siristä silmiä. Willem


Lämmin ajatus sinulle, voimia päiviisi! Sinun tekstisi ovat nostaneet monessa kohden. Anna uusien tekstien syntyä tässä tilanteessa. Kirjoittaminen auttaa itseäsi ja meitä lukijoita/kuulijoitasi. Säilytä ihana huumorisi. Se saa suupieleni nykimään ylöspäin. Syysauringon paistetta toivotellen! Mertsi


Voimia! Ja kiitos runoistasi. Olen lukenut ne kaikki ja saanut elinvoimaa ja vireyttä niistä.
Toivon ja uskon, että sinulla on myös runosuosikit, jotka auttavat pahana päivänä.

Kiitos Suomen suurimmalle runoilijalle! Toivottavasti saamme vielä lukea monia uusia kirjoittamiasi tekstejä!

Voisin sanoa melkein rakastavani Sinua teksteinesi!

Paula maalta


Tommy, Olet antanut minulle jutuillasi iloa ja naurua. Olet antanut kirjoituksillasi ajattelemista, herättänyt kaipausta, surua, onnea ja lohtua. Älä anna sairauden viedä elämäniloasi, räpistele vastaan kaikin voimin. Usko ja luota parempaan huomiseen, toivonhiput jo leijailee. Iita


Tommy Rakas!
Minulla on lämpimät kädet, jotka ojennan sinua kohti. Kosketan päätäsi, silitän hiuksiasi hellästi kuin kuiskaus. Sinut tapasin vuosia sitten aseman vilinässä Helsingissä ja kerroin tehneeni joistain runoistasi lauluja. Kannan sinua sydämessäni. Lepäät käsivarsillani hiljaa keinuen kuin kesällä valkoinen lumme Kymijoen rannassa. Rakas Tommy. Sanna

Tukea ja jaksamisia Tommylle. -sandy


Voimia Sinulle! Marjut


Toivotan voimaa sinulle, sillä sitä sinä olet antanut runoissasi minulle jo vuosia.
Lämpimin ajatuksin Maria.


Uskoa ja Tsemppiä! Lepää, kun väsyttää . Kiire ei ole mihinkään :). Riitta


Tommylle, kollegalle!
”Olkaa vapisematta kädet!
Tätä ainetta ei ole varaa
läikyttää pisaraakaan hukkaan.”
Tästä sovimme yhdessä Lahden runoviikolla 2004. Sinä valelit öljyä laineille eduskunnassa.
Nyt Elokuinen elegia katselee putoavia lehtiä. Ainahan lehdet putoavat syksyllä varsinkin koivuista. Minussa on koivu joka tuhlasi jo lehtensä toukokuussa. Näitä toukokuita odotellaan, surutta, vihellellen, hyräillen.

Aromahierojan kollega


Panemisia! Olet oikea kultakimpale! Runosi piristävät synkkää maailmaa! Terde


Lämmin tervehdys täältä Arabian auringon alta sinulle, Tommy! Me ulkosuomalaisetkin olemme raskain mielin ottaneet vastaan ikävät uutiset sairaudestasi.

Tämä raskas aika jää pian taaksesi, kun lääkärit hoitavat osansa ja pääset parantamaan itseäsi. Positiivinen asenteesi ja huumorintajusi auttaa sinua pitkälle tässä taistelussa! Jonsku 62


Sinulla on lahja laittaa sanat upeasti oikeaan järjestykseen kuvatessasi ihmisen tuntoja ja tunnelmia. Toivotamme sinulle kaikkea hyvää ja voimia tuleviin päiviin syksyn värjätessä puiden lehdet toiveikkaan kirjaviksi.

Killi ja Piipe


Ole rohkea ja uskalla rukoilla apua ”ylhäältä”. Et voi menettää mitään – sen sijaan voit voittaa
mielenrauhan – tapahtuipa mitä tahansa, olet turvallisissa käsissä. Ihailen rohkeuttasi tulla kertomaan asiasta. Uskon, että se on helpottanut Sinua monin tavoin. Toivon Sinulle kaikkea hyvää mitä vain toivoa saattaa. Rakkaudella. Angelina


Hei Tommy!
Usko itseesi, olemme varmoja, maailma kaikkeudessa,
on paikka meille kaikille,
jos ei tässä ajassa,
tulevaisuus on ikuisuudessa!
Paranemista; t. Tuula


Vahvuutta siihen hetkeen jolloin sitä ei ole tai on hyvin vähissä, ja iloa niihin hetkiin jolloin kaikki ympärilläsi loistaa syksyn auringon valossa! Kiitos niistä kaikista vahvuutta, voimaa ja iloa tuoneista teksteistä joilla olet meitä hellinyt! Meiju


Hei Tommy!
Työtoverillamme todettiin muutama vuosi sitten aivokasvain. Hän ryhtyi siivoamaan pöytäänsä kuin ei tulisi koskaan takaisin. Lopetimme touhun alkuunsa ja sanoimme, että tavataan sairaalakeikan jälkeen. Ystävä palasi töihin terveenä ja energisenä. Asenteellakin on merkitystä ja ystävillä erityisesti. Lämpimästi Nuppu-Sinikka


Hei Tommy,
Tämä pieni tarina on kulkenut nuhraantuneessa paperilipareessa päivyrini välissä usean vuoden ajan ja yhä uudelleen kaivan sen esiin, luen, ja voimaannun:

” Olin Lapissa. Hiihtelin yksikseni hiljaista latua kaamoksen kauniissa värikylläisessä valaistuksessa. Latu alkoi hiljalleen nousta ja pysähdyin katsomaan edessäpäin näkyvää kaunista lumista metsää. Näin edessäni nuoren koivun, joka lumitaakan alla oli painunut ja muodosti nyt kaaren ladun yli. Välittömästi tajusin, että tässä nyt näen elävän esimerkin siitä, mitä merkitsee nöyryys. Se ei sisällä tippaakaan nöyristelyä. Ainoastaan nöyryyttä elämän ja olosuhteiden edessä. Sen sisällä on kaikki elinvoima, kaikki sitkeys ja luottamus omiin voimiin. Kunhan kevät tulee ja lumitaakka vähenee, se puhkeaa jälleen lehteen ja kukoistukseen mahdollisesti vähän kaartuneena, mutta se ei luovuta! Todellinen nöyryys on kumartumista väistämättömän edessä, mutta oman sisäisen voiman säilyttämistä.”

Jos tunnet painon olkavarsissasi, ne ovat minun käteni, halauksin…

Birgitta


Salli mailman, jonka loit tehdessäsi komromisseja unelmien avulla, levätä tänään.
Katso sitä lempeästi ja se tulee palaamaan luoksesi tavalla, jota et voi kuvitella nyt.
Olet Pyhä sanansaattaja, joka laulaa tunnistamaasi laulua, vaikka et ole vielä varma, missä kuulit sen aiemmin.
Se liikuttaa syvästi paikkaa sisimmässäsi, siellä joka nukkui hiljaisessa yksinäisyydessä ja herättää uuden maailman sarastuksen.

Jonkun viisaan sanoin toivon Sinulle nyt kaiken sen rakkauden ympärillesi, mikä vain on täällä mahdollista.

Lämpöisin ajatuksin -Wilhelmiina


Olet kantanut meitä ajatuksin, runoin, tekstein. Anna meidän nyt kantaa Sinua. Marita


Joskus voi tuntua siltä etteivät mitkään sanat lohduta, mutta sinulla Tommy on aina sana
ollut hallussa ja runosi ovat auttaneet monella tavalla mm. näkemään asioita toisin. Nyt toivon sinulle voimia ja paljon valaisevia ajatuksia kamppailuusi tuon ”kummallisen kasvaimen” kanssa. Älä anna sen kasvaa.


Hei Tommy! Olen ollut suuri fanisi jo kauemman aikaa. Yksinkertaisesti, pidän sinun tyylistäsi kirjoittaa! Kiitos sinulle sanoistasi, jotka ovat rohkaisseet monina elämän hetkinä.

Voimia ja jaksamista sinulle! Sydämestäni toivon pikaista paranemista ja voimia tulevaan! -Sannam-


Toivon sinulle voimia vaikean asian kohtaamisessa. Odotan uusia oivalluksiasi luettavakseni. Tiedän, että tulet vielä pitkään syventämään ihmisten ajatuksia, kiitos siitä. Anu


Kuuleppa Tommy….zemppiä ja jaksamista.
Minulle kävi vuonna 1970 että lääkäri nousi tuolistaan ja sanoi: EI OLE MITÄÄN TEHTÄVISSÄ, KYLLÄ VAIVAT PARANEE KUN HAUTA KAIVETAAN! Sehän oli hirveä kuultavaa lääkärin suusta, kait hän omalla tietämyksellään sen lauseen sivalsi, hän ei muuta osannu… Mutta kuten näet OLEN ELOSSA VIELÄKIN sinulle kirjoittamassa. Voi niitä ihmeitä tapahtua kuten minulle kävi. Tosin sairaus ei ollu sama kuin sinulla Mutta toivotaan parasta. Minä läksin Norjaan ,uusiin ympyröihin ”KUOLEMAAN”,,,, olen toisenkin kerran ottanu etäisyyttä sinne NOrjaan. Se oli mun henkireikä… Kaarina


Voimia ja rohkeutta, positiivisuutta, uskoa ja toivoa! Muun muassa näitä asioita olet ollut kirjoituksillasi ja puheillasi valamassa kanssaihmisiin. Näitä kaikkia toivon nyt sinulle.

Runoistakin voimaa saanut


Hei Tommy.. Teeppä pieni ajatus leikilläsi ja muuta ajatuksillasi kasvain niin pieneksi ettei se enää näy. Usko siihen että se katoaa ajatuksen voimalla ja luot näin tulevaisuutesi, jossa olet täysin terve. SEN JÄLKEEN VAIN JATKAT JOKA PÄIVÄ MONTA KERTAA PÄIVÄSSÄ; OLEN TÄYSIN TERVE.. JA NÄIN TAPAHTUKOON. tSEMPPIÄ, YSTÄVÄISENI, TSEMPPIÄ..

gitane


Sinä Ihana Runoilija !

Niin paljon olet antanut meille lukijoillesi rakkautta runojesi kautta, että mikä olis se paras kannustus juuri nyt Sinulle? En osaa muuta kuin sanoa, että ”Täysin purjein myrskyä päin”, toivon parasta ja uskon että meitä on tosi paljon jotka juuri nyt haluaisimme antaa rakkauttamme ja voimaa Sinulle ja Ihanalle Vaimollesi!! Lämpimin terveisin lukijasi ekv


Tommy-kulta. Sinun runosi ovat olleet usein lohtunani. Olen saanut voimaa jaksaa eteenpäin vaikeina hetkinä. Positiivisuutesi on tarttuvaa. Toivon, että saat hiukan voimaa tiedosta, että tuhannet muistavat sinua kiitollisuudella. Taivaan Isän hellää hoitoa Sinulle toivoo mummeli.


Hei!

Toivon sinulle voimia
rukoilen sinulle enkeleitä
kiitän sinua runoistasi jotka ovat
antaneet minulle voimia ja uskoa
selviytymisestä.

Ystävyydellä,
Merja Koskela
Orimattilasta


Olen itse saanut kannustusta monista Sinun runoistasi. Toivon nyt puolestani voimia Sinulle!

Satu Holopainen


Parhainta mahdollista vointia Sinulle Tommy, joka olet niin monesti pelastanut päiväni tai iltani ja yöni 🙂 Kiitos voi hyvin 🙂 Toivoopi Rip


Hei , Oli todella ikävä kuulla, että ihmiset edelleenkään eivät ole tukena, kun joku sairastuu. Itse koin tämän lapsena äitini sairastuttua, joten tiedän kuinka pahalta se tuntuu. Toivottavasti Sinulla kuitenkin on läheisiä, jotka ovat tukena. Älä anna periksi, Sinulla on vielä paljon annettavaa meille kaikille suomalaisille! Tuula


Lähetän Tommylle lääkettä nimeltään usko, toivo, rakkaus ja vielä se pakkaus elämän iloa. Olemme saaneet sinulta niin paljon elämän varrelle sopisia sanoja, runoja jotka elävät meissä, aina.

Asta


Zemiä vaikeuksissa. Kiitos rohkeudesta tuoda asian oikea laita esiin!

jaana


Hei Tommy!
Kolme vuotta sitten sain kuulla yllättäen, että minulla on pahanlaatuinen mahasyöpä.
Koko mahalaukku leikattatiin pois ja sain säde- ja sytostaattihoidot.
Nyt jakselen oikein hyvin.
Olen 51-vuotias onnellinen äiti.
Haluan rohkaista Sinua. Sinä paranet. Voi oikein hyvin.
Pidän Sinua rukouksissani.
Monin lämpimin ajatuksin Ulriikka


Keväisen puron varrella.
Ystävä vierelläni.
Murheet kaarnalaivan kuormana.

-Tsemppiä-

Milli

Koko sydämestäni lähetän Sinulle lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä, että jaksaisit taistella eteenpäin. Samalla haluan KIITTÄÄ Sinua kaikista niistä ihanista teksteistä, jotka ovat olleet matkaseuralaisena elämäni tiellä teini-iästä saakka! Lämpöisin halauksin!
Pian viisikymppinen Mummeli Ruotsista.


Aurinkoa ja lämpimiä halauksia,
pienen kissan tassutuksia,
iloisen mielen hupsutuksia,
uskoa huomiseen!!!!!

Maija


Hei Tommy. En tiedä, minkälaiset kokemukset olet tähän elämääsi valinnut, (tuskin itsekään muistat) mutta toivon parantumistasi ja lähettelen sinulle energioita, Valoa ja Rakkautta.
Lämpimästi ajatellen Leena


Hei Tommy!

Olin muutama vuosi sitten tosi vakavasti sairaana. Kun olin hyvää vauhtia toipumassa ja kävin teho-osastolla,jonne olin joutunut 3 kertaa sairauteni aikana, sanoi eräs omahoitajistani: Kuule, emme me millään olisi sinua pystyneet pelastamaan, jos et olisi itse halunnut. ELI MUISTA HALUTA PARANTUA! Tsemppiä.

tellu


Hei, Tommy! Runoistasi olen löytänyt rohkaisua ja hykerryttäviä hetkiä vuosien varrella. Nyt haluaisin lähettää sinulle takaisin päin roppakaupalla rohkaisevia sanoja. Kuvittele ison iso pärekori kukkuroillaan makoisia hedelmiä – ne kaikki sisältävät paljon elähdyttäviä aineita – ja ne kaikki ovat sinulle. Sinikka


Tänä iltana olen luonasi lämpimin ajatuksin. Toivoen sinulle rohkeutta kulkea tämä tie ja kohdata jokainen päiväsi uskoen ihmeisiin ja unelmiin. Halauksin… Heljä


Olen ilolla lukenut runojasi jo nuorena -siis kun olit vielä ”uusi”. Lapsena aioin runoilijaksi, mutta 6-vuotiaana tuumasin ”Ei nuo runoilijat taida saada palkkaa” – ja päätin ruveta ”tippa-tädiksi” eli hoitoalalle. Sillä nyt olen ja nautin muiden -kuten sinun tekemistä runoista. Rohkeutta matkalle jolle nyt menet. AnneN

Toivon sinulle voimia ja jaksamista! Se mitä olet antanut minulle omalla elämäntyölläsi on sanoinkuvailematonta, minulle. Antti


Älä luovuta, Tommy; selviät kyllä! Puolestasi rukoillaan. Sinulla on vielä paljon kaunista sanottavaa ja opetettavaa meille kaikille suomalaisille… Tsemppiä ja siunausta!!!

”Lari – yksi monista”


Hei Tommy!

Voimia ja lämpimät voimaantumishalit sinulle!
Taistele napakasti elämästä,autan sinua ajatuksin.

Ihailijasi pohjoisesta


Välittämäsi rakkauden viesti tähän nykypäivän kyyniseen maailmaan on tärkeämpää kuin voit kuvitellakaan. Uskon, että se palautuu nyt sinulle myötätunnon muodossa, jossa on uskomaton voima. Tarvitsemme sanomaasi edelleen. Tuntematon sotilas


Hei Tommy, sinä olet ollut innoittajani ja ihailemani runoilija. Ei kai sinun laisellesi virtuoosille pitäisi runoa lähettää muttä lähetän kuitenkin ja toivotan voimia samalla sinulle ja kaikille läheisillesi.

Kenties en mitään kadottanutkaan
kenties luovuin.
Hiljaisuudesta löydän äänen.
Hämärästä löydän valon.
Itseni löydän.
Saman, en koskaan samaa.

Saapasjalka


Voimia sinulle Tommy. Jumala pitää sinusta huolta, Hänen armonsa riittää sinullekin Mia


Voimia, rohkeutta, elämäniloa Tommy! Haluan samalla kiittää Sinua upeasta runostasi ”Kuuntele sisintäsi” – se näet osui kuin nyrkki silmääni keväällä -03, ja antoi minulle niin vahvan sysäyksen, että päätin vihdoin toteuttaa unelmani vuorotteluvapaasta ja alan vaihdosta. Jätin vakityöni toimittajana ja aloin opiskella täydentäviä hoitomuotoja, joita olin jo työni ohessa harrastanut. Vaikka tulotaso romahti, olen onnellinen toteuttaessani sisimpäni kutsua. Toimin luontaishoitajana, naurujoogan ohjaajana ja opiskelen nyt myös lähihoitajaksi oppisopimuksella. Uskon Rakkauden parantavaan voimaan, ihmeisiin ja siihen, ettei mikään ole sattumaa. Suuri Rakkaus hoitakoon ja kantakoon Sinua, Rakkauden Lähettilästä! Sisko Liukka


Sanaton olo on kaiken kaikkiaan… Miksi mies, joka puhuu rakkaudesta, on saanut syövän?
Joka tapauksessa on hyvä katsoa kuvaasi, lukea sanomaasi. Tunnut niin kovin tutulta (olisit sitä ilman julkisuuttakin). On aina hyvin onnellista kohdata ihminen. olen myös iloinen, kun olet ilmeisen hyvin saavuttanut juroimmankin miehen tunteet. Kiitos on siitä paikallaan. Rakkaudellista ja voimia antavaa elämää jokaiselle päivälle tästä eteenpäin. Hymyilevin terveisin Sari


Hei ,Tommy!
Vihdoinkin minulla on mahdollisuus, saan kertoa Sinulle ,että jo nuorena tyttönä sain äidiltäni Sinun kirjoittaman Kukkiva Kivi kirjan, mikä on tänä päivänäkin hyvin tärkeä rakas ja puhutteleva kirja ollut minulle. Ole kiitosta täynnä. Ole tyyni ja rauhallinen. Lepo ei tunne pelkoa. Anna-Mari


Hei! Miljoonat toivonkipinät ja uskon- sekä tahdonvoimaa taistelussasi! Toivottavasti saat sanoistamme samaa lohtua, toivoa, voimaa ja iloa, kuin me saamme lukemalla kauniita ja koskettavia runojasi! Susse


Tuska ja ilo
vastavoimaa.
Hetken kestää,
soimaa.
Sanojen voimaa!
Siunausta toivon ja hetken lohtua.
On elämä suurta
silti tässä ja nyt.
Sairauden poistuvan toivon.
On tie raskas hetken.

Välitän
välität, välitämme.

rose


Viisivuotias tyttäreni kysyi viime viikolla, että ”äiti, oletko sä täynnä elämää? Elätkö sä täyttä elämää? Onko sun elämäs siis hauskaa?”. Kyselin, mitä hän itse ajattelee siitä, mitä täysi elämä on, ja hän vastasi: ”Täyttä elämää on se, että on hyvä mieli, ei riitele kenenkään kanssa, vatsa on täynnä ja saa leikkiä”. Siinä niitä elämän olennaisimpia asioita, jotka tulevat yllättävän arvokkaiksi, kun ne on vaarassa menettää. Hyviä ja täysiä hetkiä kaikesta huolimatta! Elissan äiti

Hei Tommy Tabermann! Olet ollut mielessäni koko päivän luettuani Positiivarien aamupalan:)
’Mitä haluaisin Sinulle, suuri ajattelija, vaikuttaja ja upea runoilija sanoa.’ Toivon Sinulle suurta sisua ja voimaa kamppailussa sairauden kanssa! Muistathan, että usein synkkiin asioihin, tapahtumiin on kätkettynä sellaista hyvää, jota voi nähdä, ymmärtää vasta tuon kauden läpielettyä.
Terveiset Salosta, Tiina Vousden


Hyvä Tommy Tabermann & Perhe Lainaan tähän J. H. Erkon runoa ”TAISTELE”

”Jos mikä vaivaa sieluasi, jos mikä polttaa keuhkojasi: Taistele vaan! Jos rumat henget raivoten ryöstää, tahtoen surmaan sielusi syöstää: Taistele vaan! Jos koko taivas tummeneisi, ei tulet tähtein tuikkeleisi: Taistele vaan! Taistelu sankarin voittohon vie – TAISTELE VAAN!”

Eve Stjärngård


Niin paljon kun Sinun runosi ovat minulle lohtua ja iloa antaneet toivon Sinulle iloa ja valoa ja jaksamista! Sirkku


Hei Tommy! Tsemppiä sinulle.! Rakkaus, josta aina niin kaunisti kirjoitat ja meitä kaikkia opetat ympäröi sinut nyt, kun olet hauraimmillasi!! Se tekee sinut vahvaksi jälleen.!


Tommy!
En ole runoilija kuten Sinä. Kuitenkin haluan tervehtiä Sinua, koska ymmärrän itsekin tämän sairauden kokeneena tuntemuksiasi. Aina on valoa tunnelin päässä. Toivon Sinulle sydämestäni voimia näiden vaikeiden päivien yli ja toipumista. Kiitos runoistasi.

Leila Jyväskylästä


Tommi hyvä! Nyt sinulla on rankkaa, mutta ”asenne ratkaisee aina”. Toivoa ON ja viimeinen päivä ON .. aina tänään. Siksi toivoa ei kannata heittää pois, eikä aikaa tappaa. Elä ja nauti (kivustakin), sillä silloin tunnet.
Itselläni oli 7 syöpäpesäkettä 5v sitten. Oli leikkauksia, sytostaatti- ja sädehoitoja, lääkitystä, mutta myös valtavasti ihania läheisiä, auttajia, kannustajia,uutta leipää, lämpimäisiä.

MUTTA, TOMMI, anna itsellesi tarpeeksi aikaa, lepoa ja happea!

Sinulla on paljon ”hiljaisia” myötäeläjiä ja kannustavia matkakumppaneita. Tunne niiden voima.

Tänään matkatäpinöissä


Extra Enkelihoitoa Sinulle Tommy!
toivottaa lämmöllä: ailuska
ailuska


Hei Tommy!
Mukavaa, kun pystyn näin kertomaan sinulle – tutulle tuntemattomalle – tämän sivuston välityksellä terveiseni!
Olen lukenut kolumnejasi lehdestä, runojasi, nähnyt Uutisvuodossa…mutta olet silti tuntematon. Tietysti. Siksikin on vaikea valita sanoja. Jos olisit tässä, halaisin.
Kun makaat siellä hoidossa, keskitä ajatuksesi siihen kasvaimeen ja pienennä sitä myös ajatuksin. Häädä se itsestäsi sen hoidon avulla. Joka kerran se on pienempi ja pienempi ajatuksissasi myös. Toivon, että näin se katoaa kokonaan!
Ihminenhän on psykofyysinen kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme voi tietää, miksi juuri sinä sait tuollaisen kasvaimen.
Jotkut sanovat, että ihmisen täytyy miettiä, miksi sairastui. Kun sen hoksaa, niin voi parantua… Noh, niin tai näin, positiivisin ajatuksin, tahdon voimalla voi saada paljon aikaan, eikä menetelmä ainakaan pahaksi ole.
Toivon sinulle paranemisprosessiisi voimia ja toivon myös, että kaikki nämä ajatukset tällä sivustolla auttavat sinua jaksamaan läpikäydä tuo rankka vaihe!
Itse olet antanut niin paljon positiivisia, mietittyjä ja kauniita ajatuksia ja runoja meille muille, tuntemattomille, että nyt on meidän vuoro antaa takaisin!
Lämmin halaus sinulle Tommy<3

Raisa


HEI,,, Periksi EI Anneta,,,Tsemppiä,,,Aurinko paistaa Risukasaankin,,Et ole YKSIN,,,:)
Pikku-Myy 🙂


HEi Tommy, parantumisen avaimet ovat käsissäsi, tee itse päätös, haluatko parantua. Hyvinkäällä on Liisa Kinnunen, joka on auttanut monia syöpään sairastuneita parantumaan luonnon mukaisin menetelmin, hänellä on vuosikymmenien kokemus tästä. USkon, että sinussa palaa sisäinen tuli, ja mikäli olen oikeassa, usko sinäkin että olet jo terve. Älä anna sairauden ajatuksille tilaa, sillä ne kutsuvat vain sairautta. Ajattele joka päivä terveyttä, niin kutsut sitä luoksesi.
Voimaa ja valoa tiellesi Marianne


Sinulle Tommy,

Haluan että kohdallasi hyvä voittaa pahan ja terveys voittaa. Sinä kolumneissasi annat minulle voimaa elämään,johdatat aina määrätietoisen hienotunteisesti ajattelemaan ja oivaltamaan! Sinunlaistasi sanan- ja kirjoittajan taitajaa oikea elämä kaipaa. Runosi valloittavat, nostavat punan poskille,saavat sydämen sykkimään, hämmentävätkin, mutta ennen kaikkea hurmaavat ja aina jotenkin myös opettavat. Olet ainutlaatuinen rohkeudessasi ja inhimillisyyden arvostuksessasi.
En halua luopua Sinusta Tommy.
Jos ihminen on itsekäs, niin minä kait olen, koska haluan edelleenkin lukea mieleenpainuvia ajatuksiasi. Olet uskottavan ihanan herkän arvoituksellisen luonteen omaava mies! Voimia Sinulle jokaisen päivän jokaiseen hetkeen. Tunnet aidon toiveeni syksyn syleilyssä.

Merelisa


Voimia kamppailuun kavalaa tautia vastaan!

marjametsä


Toivotan onnea ja paranemisen voimaa kaikella sillä kiitollisuudella ja energialla, jolla runosi ovat meitä kaunosieluja, rakkauden kaipaajia ja rakastavia ravinneet!

Rakkaus on ikuista


Enkeleitä matkallesi Tommy. Toivon että selätät sairautesi ja saat jatkaa matkaasi ja ilahduttaa meitä runoillasi ja positiivisella asenteellasi! Tsemmpiä!

Raaseporin likka


kiitos runostasi jossa puhutaan hyväilyjen voimasta – se antoi minulle paljon – voimia sinulle, iloa ja valoa t. paula


Hei Tommy

Kotimme jokaisessa huoneessa on kirjoituksesi näkyvillä. Ajatuksesi ja runosi käyvät suoraan sydämeeni. Niissä on valtavasti voimaa joka ”laastaroi” päivittäin – tarpeen mukaan.

Ajatus onkin se voima, jolla voimme ohjata elämäämme. Toivon, että jaksat keskittää ajatuksesi tervehtymiseen ja terveyteen sekä kaikkiin niihin upeisiin asioihin, joita voit elämässäsi toteuttaa.

Tarvitaan myös uskoa. Ajatuksen myötäämää uskoa – sitä samaa, mikä teksteistäsi huokuu. Uskoa kauneuteen, rakkauteen, unelmiin ja tulevaisuuteen.
Kerran aloitettuasi uskomisen
älä hetkeksikään lopeta.

Minä uskon, että sinä tervehdyt.
Olen lähettänyt Universumiin vahvan ajatuksen. Sinä tervehdyt.

Olen kiitollinen kaikista niistä sanoista ja teksteistä, joita olet luonut. Joista koko Suomen kansa on saanut iloa elämäänsä.

Olen ollut pitkään opettajana. Jos pienten oppilaiden varttuessa ylioppilaiksi saan kutsun juhliin, lausun heille runosi, joka kertoo edessä olevasta elämästä ja rohkeista päätöksistä avata ovia! Runo päättyy sanoihin ”…On vain yksi ehto, elinehto. Värisevää sielua ei saa tallata.”

Uskon että sinä tervehdyt.

Annie


Hei Tommy! Kiitos lukemattomista upeista runoistasi, joista on tullut minulle niin tärkeitä. Erityisen tärkeä minulle on tekstisi

”Epäröinnin kynnyksellä kysy,
kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä”

Toivon sinulle paljon voimia ja lämpöä ja läheisyyttä matkallesi. Elämä kantaa, jos uskaltaa antautua sen kannettavaksi.

Riitta


Elät tai kuolet, sinun rikkautesi ravitsee. Kiitos Tommy

Emmy


Pidä lippu korkealla kaikesta huolimatta…kaltaisiasi tarvitaan. Jaksamista!

pirre


Hyvä Tommy Tabermann, Olen hyvin pahoillani teitä kohdanneen sairauden johdosta. Sen lisäksi, että runonne aina vaan uusissa elämäntilanteissa koskettavat lukijaa, olette aina ihmisyyden asialla. Luen esimerkiksi kolumnejanne Me-lehdestä. Toivotan jaksamista ja paranemista!
lämpimin terveisin Maria


Hei Tommy!
Ajatukseni seuraavat sinua linnun lailla. Paranethan pian! E-Liisa

Hei Tommy! Usko vahvasti Positiivareiden sanontaan, ”asenne ratkaisee aina” niin kaikki menee hyvin. Olen hengessä mukana omalla asenteellani, parane pian. MinttuMaaria


Hei Tommy!

Tsemppiä taistelussasi kamalaa kasvainta vastaan! Olet minun suosikkirunoilijani, joten parane pian jotta pääsen lukemaan runojasi! Positiivisia ajatuksia ;o)! Sinikka


Voi Tommy

Olin todella pahoillani kun luin että ystäväsi ja tuttavasi ovat jättäneet sinut ”rauhassa sairastamaan”. Olet hyvin rohkea ja suhtaudut tilaasi realistisesti. Minulla on sinun muistokirjoituksesi kirjassani. -Pirjo, älä koskaan lakkaa uskomasta unelmiin.-
Tämän saman lauseen laitan nyt sinulle. Me emme tiedä kukaan päiviemme määrää. Eletään nyt ja tässä. Sinä olet, siis elät. Paranemistasi pian toivova Pirjo


”Hän, joka on kokenut mustan ja
valkean, ymmärtää
sateenkaaren merkityksen.”

Näin kirjoitin itselleni vuosia sitten, kun tuntui, että mitään ei ole enää tehtävissä. Ainoa mikä auttoi jaksamaan oli usko armoon, jonka merkkinä meillä on sateenkaari.

Voimia Sinulle


Hei Tommy (-voinen sinutella)!

Jalo tervehdykseni. On outoa kirjoittaa tuntemattomalle, vaan tuntuu siltä, että sinusta on tullut kansallisomaisuutta ja sillä tavalla ikään kuin luulee tuntevansa.

Haluan kertoa ajatustesi ja sitä kautta olemassaolosi rikastuttaneen itseni ja ystävieni elämää.

Kerron sinusta Luojalle ja pyydän häneltä parasta rikkautta elämääsi !

Heli


Hei Tom!

Tahdon lähestyä Sinua tällä tekemälläni runolla. Se syntyi vuosia sen jälkeen kun sairastuin syöpään itse ja sain siitä parantua. Toivon Sinulle Korkeimman siunausta ja suojaa.

”Ei ihminen valmis kai koskaan lie
on kuljettava pitkän, pitkä tie
tuhansia päiviä, tuhansia öitä
meissä tehdään hiljalleen töitä
ihminen elää hetkisen vaan
tunnit ja päivät kerrallaan
ei aikaa voi jouduttaa, sitä tarvitaan
aika auttaa meitä kasvamaan
monta kertaa tie on niin tuskainen
monta kertaa saa olla myös iloinen
tarkasti kaikki meille mitattu on
edessä tie vielä tuntematon
on suuri tää maailman kaikkeus
on pimeää tietä, on myös valkeus
että oppisimme asioita ymmärtämään
ne läpi käydään niin mieliin jää
minne kaikkeen sun askeleet johtaakaan
mitä kaikkea tielläsi kohtaatkaan
kuule pyyntö pieni sun sydämen
olet aina taivaan lapsonen

Carita Surma-aho


HEI TOMMY!
Aloittaminen tuntuu olevan vaikeaa!
Olen vuosien varrella lukenut pari
runokirjaasi ja yhden romaanin kanssa
on keskeytys päällä. Sinua on aina
ollut mielenkiintoista seurata, niin
tekstejäsi,kuin puhetapaasi ja
olemustasi. Saat hymyilemään ja tuot
valoa!!!Monta kertaa olen miettinyt, että kanssasi olisi mielenkiintoista keskustella.
Voimia,iloa, jaksamista ja rakkautta!!!

Minna, Naantalista


Olen lukenut aina kirjoituksesi Me-lehdestä. Niistä on välittynyt humanismi, muista välittäminen. Monasti olen kokenut, että olet tekstissäsi antanut muodon sille, mitä itsekin olen tuntenut. Mielestäni olet rohkea suomalainen mies. Arvostan sinua suuresti, ja haluan että tiedät sen.
Timo Jalkanen

joka on pidellyt aaltojen pitämää kiveä kädessään, tietää, että jatkuvilla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima…..voimia sinulle nyt, kun olet antanut niitä aiemmin minulle……kaikki kääntyy vielä hyväksi

leppäkosken marilyn


Elämä kantaa eteenpäin, pikkuhiljaa. Olin kuuntelemassa luentoasi Jyväskylässä Hyvän Olon päivillä. Sinun sanomasi on loistava, rakkaus on tärkein. Itse syövän pari vuotta sitten kokeneena tiedän miltä tuntuu. Toivo nostaa aina päätään ja ne tärkeimmät ystävät ja läheiset auttavat. Toivon sinulle voimaa ja iloa, sitä samaa mitä olet meille kaikille jakanut. Mirjami


Kiitos tästä mahdollisuudesta laittaa terveisiä Tommylle, jota arvostan suuresti hänen rohkeudestaan puolustaa oikeita, tärkeitä inhimillisiä arvoja elämässä! Ajattelen häntä sydämellisin esirukouksin ja pyydän hänelle vielä pitkästi rakkaudesta yltäkylläistä tervettä elämää! Olet niin VIISAS Tommy! Osaat upeasti asetella sanasi, olet tehnyt uskomattoman tärkeää työtä puolustamalla ihmisyyttä – ja rakkautta!

Rakkauden voima parantakoon sinut!


Voimia ja halauksia sinulle Tommy!

Jos edes puoletkaan niistä positiivisista tunteista, joita olet lukijoillesi tuottanut vuosien varrella, palautuu tässä tilanteessa parantavina ”etäsäteinä” takaisin sinulle, niin kyllä siinä agressiivisinkin kasvain jää kakkoseksi! 🙂 Piia


Joka päivä valkenee uusi toivo auringon nousun myötä, joka päivä meistä jokainen vaneheneee ja toivon mukaan viisastuu. Ylpeä Mummi vm. 1960


Hei Tommy!
Pidän kovasti runoistasi ja kaikesta muustakin viisaasta mitä kirjoitat, esim. kolumnit.
Mieheni sairasti myös muutaman vuoden aivokasvainta, joka sitten lopulta leikattiin Oulussa 2007.
Hän elää ja voi hyvin. Toivon sinulle ja perheellesi hyvää ja rukoilen puolestasi.

Lapin Maija


Toivotan sinulle voimia, rohkeutta ja siunausta tässä yllättävässä elämäntilanteessasi.

Kirsikka

Tommy,
antisi meille on rakkaus.
Naulaan nyt seinälle savilaatan, jossa teksti: Kaikkein tärkein on Rakkaus.
Tommy, kiitos siitä!
Avioliittoni kesti 39v. Sen jälkeen oli pakko aloittaa alusta. 1½ vuotta on muuttanut maailmani.
Olen löytänyt tunteeni.
Tuo ei tarkoita mitään konkreettista kohdetta, vaan tosiasian.
Luen runojasi ja muidenkin. Luotan elämään.
Luota Sinäkin !
Suunnistusta harrastavana en voi olla sanomatta, että on polunhaaroja, joista ei tiedä, minne pitää mennä, mutta silti on valittava kulkusuunta.
Tsemppiä. Onni eläköön myötäsi !

Pirkko Lehtonen 67v, Lohjanjärven rannalta


Hello Tommy! Olisin halunnut sen sanoa sinulle kun kerran kävin Helsingissä ja tulit minua ja tytärtäni vastaan. Oli se hienoa nähdä sinut livenä ja siitä on varmaan noin 3-5 vuotta. Sydän kukkamaljakon omistajana laitan sen sinun sähköpostiisi, kauneimpien lempikukkiesi kera. Joskus menee aikaa että itse ja muut sairaudenkin tajuaa niin kuin kirjoitetun tekstinkin. Pikaista paranemista ja saat varmaan uutta näkökantaa myös runoillesi. Kaikkea hyvää ja musiikkia voi nyt vaikka kuunnella jos ei jaksa lukea.

Sydän


Tommy, toivon Sinulle voimia ja jaksamista sairautesi kanssa! Toivon, että saat näiden viestien kautta rohkaisua ja iloa jaksaa. Olet itse antanut niin minulle kuin lukemattomille muille ihmisille suunnatonta voimaa kautta vuosien. Itse ihastuin teoksiisi jo teini-iässä, eli jo kolme vuosikymmentä olen runojasi rakastanut. Toivon koko sydämestäni Sinulle paranemista ja mahdollisimman hyvää oloa. Lämpimin kiitoksin ja halauksin.

Salla


Voimahalaukseni Sinulle, Tommy!

Heta


Voimia arkeesi, ONNI löytyy sieltä.
Tyttären myötä ajatuksesi kulkevat mukanamme, olet antanut ajatuksiasi meillekkin nautittavaksi. Voimia, asioilla on tapana järjestyä.
tv. Tyttären äiti

Rakas Tommy!

Olen miettinyt, miten Sinä sen olet tehnyt?

Sinä olet sanoittanut minun rakkauteni, minun tuntemukseni, minun ajatukseni.
Yksikään kohtaamaani ihminen ei ole koskaan aiemmin siihen kyennyt.

Ajattelen, että Sinä olet tavoittanut universaalin kokemuksen -ihmisyyden tunnot ja tunteet-

Toivon sydämestäni, että saat jatkaa Sinulle annetulla tiellä ja toteuttaa tehtävääsi vielä kauan,

VOIMAhalaus ja lämmin ajatus Tuirelta


Rakastuneena jo vuosia sitten purin sydämeni tuskaa lukemalla sinun runojasi. Se kuinka olet vaikuttanut suomalaisten ihmisten tunne-elämään, on merkittävä tieto sinun elämäntyösi tuloksesta. Olet ollut aina julkisuudessa oma itsesi. Sitä on ollut ilo seurata. Voimia sinulle elämän taisteluun.

murunen


Hei Tommy!
Olen saanut sinulta monta hyvää runohetkeä. Myös muut kirjoituksesi ovat herättäneet uusia ajatuksia, sanasi antaneet eväitä elämäni matkalla. Toivotan sinulle siunausta ja voimia sairauden voittamiseen. Nina 42v.


Hei Tommy!

Olin keväällä 2005 kuulemassa sinua Arean järjestämässä koulutustilaisuudessa, kuuntelin täysillä ja sydämestäni, ja mieleen jäi parhaiten se, että päivä on hyvä aloittaa suudelmalla! Sinä aamuna olin herännyt Rovaniemellä neljän pyörteissä ehtiäkseni aamukoneeseen Helsinkiin, enkä hennonnut aamulla herättää miestä tavallisesti joka-aamuiseen suudelmaan… Mutta tuon esitelmäsi jälkeen olen tiedostanut suudelman tärkeyden ja suudellut rakkaintani myös aamuyöstä, ajasta ja paikasta riippumatta! Rakkaus antaa elämään niin paljon, kaiken! Jatka Tommy, luennoi, niin kauan kuin ikinä vain, toivon sinulle pitkää ikää ja paljon rakkaita ystäviä ympärillesi!!!

Riitta Mattila


Rohkeutta, lujuutta herätä kipunasi palamaan ja anna sen polttaa pois paha, pinnalta savuna ilmaan.

JaniP


Toivon Sinulle Voimia selättää kasvain niin että saisit elää rakkaittesi kanssa vielä pitkään
– tavalla, joka on Sinulle itsellesi Hyvä ja Rikas!

Sinulla on jotain, mitä monella muulla sairastuneella ei välttämättä ole: PALJON ihmisiä jotka välittävät, ja rakastavat Sinua myös sanojesi voiman vuoksi.
– Kuljet Niin Monen Sydämen vierellä ainakin osan matkaa elämän taipaleella; siinäpä tavoitetta ja asennetta meille muillekin malliksi 🙂

* Ystäväni ”Hyvän Noidan” Kultaisia <3 Taikahippuja Kokonainen Pilvellinen antamaan Sinulle ja Rakkaillesi Lisää Valoa, Voimaa ja Uskoa Tulevaan!! ZIP

peeäs: Uutisvuoto vuotaa ilman Sinua.

XOX


Tommy

Tässä sinulle Tomas Tranströmerin runon sanoma:

”Toisinaan, mutta harvoin,
joku meistä todella näkee toisen:
hetkeksi ihminen tulee näkyviin
kuin valokuvassa, mutta selvemmin,
ja taustalla näkyy jotakin
hänen varjoansa suurempaa”.
(suom. Caj Westerberg)

Uskon että sinulla on tuo kyky nähdä ja muistaa että sinunkin taustallasi näkyy tuo varjoasi suurempi.

Voimia sinulle ja perheellesi,
Stella


Olin vilpittömästi surullinen kun luin lehdestä tilanteestasi. Olet upea esimerkki monille miehille. Kunpa muutkin miehet puhuisivat niin kauniisti naisista kuin sinä. Voimia ja rakkautta oikein paljon jokaiselle tulevalle elämän päivällesi! Päivi Huovinen


Minä muistan sinua iltarukouksessani ja uskon että paranet. Tsemppiä!

Tuula, Tampere


Olet AIVAN IHANA suomalaisessa ”ilmastossa” itsekin romanttisena tykkään runoistasi ja ROHKEUDESTASI SALAISENA HAAVEENA VIELÄ KIRJOITTAA JULKISESTI eli JULKAISTA MIKÄÄN EI OLE NIIN TÄRKEÄÄ KUIN TOIVO – ILO – ja RAKKAUS !!!
RiittaMarketta TSEMPPIÄ


Pyydän suojelusenkeliäsi kulkemaan rinnallasi, antamaan voimaa, suojaa ja turvaa elämääsi.
Minulta ja monelta muulta lämpimiä ajatuksia ja parantavaa energiaa sinulle =) Eila


Hei Tommy, Ikävä kuulla sairaudestasi. Eräs läheiseni sairastaa syöpää jo kuudetta vuotta. Tilanne on ollut joskus huonompikin vaikka nyt uusinut. Hänen hyvä asenteensa on ällistyttänyt minua. Hän ei hosu ja huolehdi etukäteen ennen kuin on kuullut kokeista ja tuloksista. ”Mitä sitä etukäteen huolehtimaan!” Uskon, että hänen asenne on pitänyt syövän kurissa. Toivon hyvää jatkoa ja asennetta myös sinulle. Älä anna periksi! Eeva Helin


Parane pian Tommy:)Muista uneksia pitkästä elämästä. Muutama runosi on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Odotan innolla seuraavaa mikä pysäyttää ja pyyhkäisee koko kehon läpi. Marianne


Hei Tommy!

Tyttäreni sairastui vakavasti muutama vuosi sitten ja olin itse aivan murheen murtama – en nähnyt edessäni kuin mustaa. Sattumalta(ko) menin kirjakauppaan, jossa katseeni osui postikorttitelineeseen. Kiinnitin erityistä huomiota uudenmuotoisiin kortteihin, joihin oli painettu runoja. Runot koskettivat ja puhuttelivat minua syvästi silloisessa elämäntilanteessani. Liikutuin sydänjuuriani myöten aina valtoimenaan valuviin kyyneliin asti. Runot olivat Sinun kirjoittamiasi, ja ne aivan ratkaisevalla tavalla lohduttivat ja antoivat toivoa minulle. Kiitos! Nyt toivon, että Positiivareiden keräämät viestit Sinulle antavat Sinulle samalla tavalla kaikkea sitä uskoa, toivoa, lohtua ja rakkautta, joita Sinä juuri näinä aikoina tarvitset!

Tiina


Mitä yhteyksiä
sinusta minuun,
minusta sinuun, meistä eteenpäin.

Hymyn,
halauksen voimaa.
Tunnetta jonka sisällä voi olla voimakas
ja heikko.

Olla ehyt vaikka särkee.

Ja ne sanoista kauneimmat kukkivat sydämessä.
”Kyllä kaikki järjestyy.”

Sadie


Hei Tommy,

Oletko huomannut, kuinka aurinko on paistanut tänä syksynä. Toivon, että olet osannut kerätä säteitä siitä itsellesi tulevaa varten. Uskon sinun tietävän, että olet erittäin monen ihmisen mielessä. Lisäksi toivon, että annat mielesi kuulla kaikki positiiviset ajatukset, joita sinulle lähetetään.
”Niin rauhassa – kaukana rannasta – keskellä aavaa – mietiskellen – Ei enää niin komeana – eikä siistinä – ei ihmisten ympäröimänä – Onnellisena – asioiden samasta käänteestä – rehellisenä itselleen – tulevaa odotellessa – Kaiken antaneena – kaiken saa – ja vain rakkaus lasketaan”
Kaikkea hyvää sinulle Tommy ja perheellesi Satu


Muistan sinua rukouksin.
Lue Psalmi 23

Siunausta ja voimia

Anja


Tervehdys!
Luin juuri runonne tämän aamun osiosta ja tunnistin sen heti ennen kuin näin tekijän nimen. Sen verran olemme siis tuttuja. Tunnen syvää myötätuntoa, sillä sairastin itse syöpäsairauden 48 vuotiaana viiden lapsen äitinä. Silloin lapset olivat vielä pieniä ja tarvitsivat äitiä. Luojalla oli minulle muita suunnitelmia ja paranin. Nyt lapset ovat omillaan. Sinä kesänä olin paljon yksin jokivarren mökillämme ja suuri lohtu minulle oli sinä kesänä muodissa oleva laulu ”Joella”. Sen lauloi Riki Sorsa silloin ja se tuli usein radiosta. Hänkin joutui sairastamaan syöpätaudin sen jälkeen, mutta on nyt terve hänkin. Olen itse käynyt läpi taudin syöverit. Toivon Teillekin rohkeutta selviytyä ja Luojan varjelusta. Lääkäri antaa jokaiselle hoidon, jättää potilaan parantumaan. Enempää ei hyväkään lääkäri voi. Itse kapinoin sairauteni aikana Isä Meidän rukouksen säettä vastaan. En millään voinut lausua mielessäni: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”. Meni kauan, kunnes oivalsin, että meidän on alistuttava Jumalan tahtoon. Ei Jeesuskaan rukoillessaan Getsemanessa voinut muuta kuin rukoilla: ”Tapahtukoon Isä niinkuin Sinä tahdot, ei niin kuin minä tahdon.” Hänenkin oli alistuttava vaikka oli Jumalan poika. Ajattelen usein Teitä ja perhettänne, Siunatkoon Hyvä Jumala Teidät kaikki armollaan. Paranemista! Odotan näkeväni Teidät vielä terveenä jonain päivänä. Ajattelee Mummo 70 v.

Mummo maalta.


Tsemppiä Tommy! Toivon kaikkea hyvää sinulle -Raikku


Hei!!

Tartuin kokki-jussin ajatukseen haluan lähettää sinulle todella paljon tsemppiä ja jaksamista näinä aikoina!!

En koskaan unohda mahtavaa tempausta aikoinaan taiteiden yönä, jolloin olit kuulemani mukaan hississä, luit runoja hissin mennessä ylös ja alas, ja seuraava kuuntelija astui sisään jne. minusta tämä oli upea juttu, ja toivon että joskus tämä tulisi uudestaan.

maailma kaipaa kaltaisiasi runoilijoita, joilla on sydän ja tuo upea valoisa olemus! älä koskaan, koskaan unohda sitä!! lisää näitä taiteiden yön- ’runohissejä’ 😀

kaikkea hyvää ja ole taistelija,
ja näytä ’sille oikulle’ kuka on pomo.

kaunista syksyä, terv.
Saija, runosielu vantaalta

Saikkuli ’78


Sanojen Mestarille ! Sinä olet rohkaissut ja auttanut meitä usein ja paljon ja meitä on monta!
Lainaan Sinua : ”Minun käteni siunaa sinut … Minun käteni yrittää piirtää kaikki kartat uudelleen puristamalla sinun kättäsi ” …. Uskoa, voimia ja tahtoa paranemiseen, me yritämme siirtää sitä nyt vuorostamme sinuun! sinikka


Kiitos sinulle monen, monen päiväni piristyksestä kun olen lukenut kolumnejasi. Ne ovat niin nautittavaa luettavaa. Tuo positiivisuus joka sinussa on voittaa sairauden voiman! Tsemppiä sinulle: Älä koskaan luovu toivosta – et varmaan niin teekään. Aurinkoa synkimpäänkin päivääsi.

Myötäeläjä


Elät elämää syvällä ja pinnalla. Jaat löytöjäsi pieninä annoksina muillekin. Kaikkea ei ihminen voi hallita, elämä on lahja, paketit ovat eri sisältöisiä, myötä- ja vastamäkeä pätkiä tasamaata.
Kiitos jakamisestasi, voimia koettelemuksiin! Taivaan Isän parantavaa siunausta iltarukouksen möytä!;) Tattiainen

Usko paranemiseen,
älä epäile hetkeäkään!
Anna ihmisten rukousten ja ajatusten kantaa.

Minni


TOMMYLLE 🙂
All of the great teachers have left us with a similar message; Go within, discover your invisible higher self, and know God as the love that is within you.
Get well soon

lonely star


Jossain julkisuudessa kerroit, että sinua kaihdetaan sen jälkeen kun kerroit sairaudestasi.
Ihmiset jotka tekevät niin eivät ole ystäviäsi, etkä tarvitse heitä. Sen sijaan lukemattomat ihmiset joita et tunne ajattelevat sinua NYT, ja lähettävät sinulle voimia. herrojeneeva


Tommy,
Olet matkan varrella antanut minulle ja takuuvarmasti myös monille muillekin ihmisille valtavan paljon iloa ja valoa, oivalluksia ja ymmärrystä elämästä upeiden tekstiesi avulla.
Haluan lausua Sinulle tänään suuren kiitoksen niistä.
Samalla kuitenkin totean, että Sinussa täytyy olla valtavan paljon sisäistä vahvuutta, rakkautta ja voimaa, sillä ihminen ei voi antaa itsestään mitään sellaista, mitä ei omista. Siksi uskon vahvasti, että selviät myös tästä Sinua kohdanneesta sairaudesta. Toivon Sinulle voimia ja rohkeutta jokaiseen uuteen huomiseen.
” Ympäröiköön Sinut hyvyys,
joka on unelmiasi suurempi.
Hoitakoon Sinua rakkaus, joka on
pettymyksiäsi syvempi.
Kantakoon Sinua hellyys, joka kestää pimeimmätkin hetkesi.”

Annmari


Tiedäthän Tommy, että elämä jatkuu.
Tiedänhän, että tiedät.

Arvi (päivälleen saman ikäinen)

Pikaista paranemista! Kiitos kaikesta siitä kauniista, minkä olet antanut meille! Anniina


Voimia sinulle Tommy! Emme ole koskaan tavanneet, mutta runojesi kautta olet kulkenut kanssani tätä minun elämää. 13 vuotta sitten, vaikean ihmissuhteen ristiriidoissa, sain voimia ja ymmärrystä runostasi…rohkeutta kun ei sirpaleista tiedä mikä on särkynyt ja mikä koottava…Runosi kirjaimellisesti pelasti minut ja lapseni elämälle. Kiitos sinulle! Rukoilen puolestasi että paranet, saanhan? Jaana


Rakas Tommy! Toivon Sinulle voimaa ja Elämän eliksiiriä paranemiseen. Olen löytänyt runosi vasta muutama vuosi sitten ja me kaikki tarvitsemme niitä vielä paljon. Tänäänkin työssä siteerasin runoasi Epäröinnin kynnyksellä.. kun jouduimme pohtimaan miten vastaamme johtoportaan säästötavoitteisiin. Voimaa ja valoa Sinulle ja perheellesi. Anne


Rakkautta ja valoa sinulle Tommy, sinähän olet sitä myös minulle jakanut ihanilla runoillasi.
Kiitos

Marketta Rinne


Tommy Hei!

Onpa mukava kun näin positiivarien kautta voin sinua halata. Halaan siksi, kun uskalsit sanoa ääneen juuri sitä mitä jokainen sairas joutuu kokemaan. Kuoleman, vammautumisen pelko tekee ihmisistä tavattoman etäisiä. Surun kanssa saa jäädä yksin. Mun lapsi jäi auton alle, Psykologilta kyselin ihmisten muutosta. Hän lohdutti… tämän jälkeen sinua katsotaan, että tuolta se ”kyttyräselkäinen” tulee. Kyttyrä on tässä nyt vaikka se sun kasvain. Ja meillä vammautuneen pojan äiti. Yksi hetki ja kaikki muuttuu kuin lehden sivun kääntäminen, mikään ei ole niin kuin ennen. on vain ajan kanssa hyväksyttävä. Ei niinkään lohdullista kuultavaa.

Me joiden osaksi annetaan näitä kestämisiä. Jalostumme. Osamme ainakin omalta osaltamme nähdä erilaisuuden rikkautena. Kuulostaa sinusta kamalalta. Tämä on kova koulu sinulle. Osaat purkaa tuskaisetkin ajatukset sanoiksi onneksi. Runosi saavat nyt aivan uuden sisällön. Ja todellisen surun ja ympäristön muutoksen kautta löydät jotain todella arvokasta. Mutta kaikki tämä on sinulle vielä liian aikaista puhua. Eli nauti siitä rutistavasta myötätunnon halauksesta. Jää hetkeksi siihen. Sanoilla voi löytää sylin. Ja anna aikaa. Anna hirmuisesti itsellesi aikaa. Etsi luottavia ihmisiä, jotka ymmärtävät. Ellet jaksa, ammattiapua kannattaa yrittää jos löytää sellaisen mikä passaa omalle kemialle. Ja selviäthän sinä . Tämä sairaus on annettu sinulle sinun vahvistukseksi. Nyt vain ei siihen tarvita edes vielä näkökykyä. Koskaan sinulla ei ole ollut niin paljon myötätunnosta ystäviä, kun tulit kokemuksinesi, tunteinesi julkisuuteen. Emme vain tunne. Emme vain tavoita sinua. Vaikka haluaisimme. Seinäjoella juuri itse tuskassa elävänä onnettomuuskesänä tulin maatalousnäyttelyssä viimetipassa kuuntelemaan runojasi. juuri ehdin puikahtaa ovesta sisälle. Ja mitä jäi käteen ”Suutele minulle siivet” Se oli kantava voima aitassa sitä kuuntelimme puolison kanssa. Vaikka olimme toisilleen kuin kaksi vierasta traumaattisia kokeneina. Uskomatonta kuinka nämä asiat yhdistyvät. ihan itkettää. Me uskalsimme, jaksoimme hetken lämmitellä toistemme sylissä kuunnellessa uudesta maailmasta hentoa kieltä. olimmehan menettäneet kosketuksen elämään. Onneksi nyt on kaikki palautunut ja paljon arvokkaampana.

Minä tulen jälkijunassa hatarien ajatusteni kanssa. Lapin lomalla sinusta lehdestä luin ja mietin kuinka löytäisi osoitteen sinulle. Jotain olis ehkä minullakin antaa. Jos ei muuta niin lomalla kuuntelimme sinun koottuja runojasi, jotka ovat kolmella CD:llä useiden vuosikymmenien ajalta. Ja mikä parasta puolisoni halusi kuunnella vielä matkalla autossakin. Näin me hoidamme hellästi toisiamme. Se on parasta mitä voimme toisillemme antaa, rakkauden. Rakastava asenne toista ihmistä kohtaan antaa itselle tavattoman paljon. Antaessaan aina saa.

Matkasta pökerryksissä.. Näitä sinulle heti jakelen. Ota sana jos toinenkin. Huomenna aloitan uuden koulun. Sanataideohjaus. Siksi oli myöskin hyvä kuulla sinun sanoituksiasi kuinka syvältä löydätkään taidetta runoihisi. Kiitos niistä.

Eli huomaat. Vahvasti olet elämässä kiinni. Työ ja sairaus vain heittää sinussa nyt mylläkkää. Ja tarvitset erilaista elämää ympärillesi tällä hetkellä. Tässä hetkessä eläminen on se kova juttu. Huomisen miettiminen kuluttaa aivan turhaa. Etsi keltaisia oransseja punaisia syksyn värejä ne hoitavat. Ole armollinen itsellesi. Pakollisten pysähtymisten merkityksen huomaa vasta jälkikäteen.

Voimia ja kaikkea hyvää. Taistellen läpi harmaan kiven menevät, ne jotka ovat tänne varustettu rautaisin sisuskaluin.


En minä häntä unhoita.
Hän on läsnä
päivittäin kalenterin runoissa,
kirjahyllyssä ja yöpöydällä olevissa runokirjoissa.
En ole koskaan tavannut häntä,
mutta
hänen tekstinsä puhuttelevat
ja liikuttavat mieltä suloisesti
nyt ja aina.
Rukoilen paranemisen puolesta.
Pirkko


Silmäni kosteina, olen seurannut kulkuasi, tässä elämän juoksussa. Etenkin näinä viikkoina.
Et sunkaan ole yksin sairautesi kanssa, on KORKEIN, joka voi tehdä ihmeitä, meille itsekullekin.

Rukoilen puolestasi
terveisin Riitta-Liisa Nupponen


”Tee niin kuin lintu, joka hetken keinuu liian heiveröisellä oksalla ja oksan taipuessakin laulaa, koska se hyvin tietää, että sillä on siivet:” -Alfred de Musset

Lämmin kiitos monista ihanista runoista, joista olen saanut ammentaa uutta voimaa!

Voimaterkuin Tuula

... [Trackback]

[...] Read More here: positiivarit.fi/ajatuksia/artikkelit/tommy-tabermann-kiittaa/ [...]