04.01.2006


Musiikkia ja juuriharjoja

4.1.2006

Sri Lanka 4.1.2006

Saimme tänään 10 kk odottamisen jälkeen telkkarin. Vaimo on kiukkuinen ja hän on oikeassa. Hänelle on turha puolustella, mutta itselleni on aihetta puolustella pöhköyksiä. Olen itselleni luvannut, etten katsele eläviä kuvia lainkaan, ainoastaan kuuntelen laatikosta tulevia radiokanavia. Laatikossa on 24 radiokanavaa ja niiden joukossa YLE SAT 2 ja YLE SAT 1. Uskokaa vaan kuinka hauskaa on joskus vaimon häipyessä takapihalle, laittaa oikein Suomen Rundradio päälle. Sitten kuuleskelen Suomen ongelmia. Hyviä uutisia ei oikein kuulu tänne asti. Häipynevät matkalla.

Tänään, kun vaimo lähti naapuria valitsemaan Colomboon Suomen edustustoon muutamien turistien kanssa (maan äidin vaalit, asettuu meidän naapuriin sinne Naantaliin), minä jäin kotiin paperityöpäivää viettämään. Ette usko kuinka niitäkin siunaantuu. Koko iltapäivä meni arkkitehdin ja insinöörin kanssa Lotus Hillin uusinta konstruktiopiirrosta läpi käyden. Vain yksi pieni, muttei vähäpätöinen yksityiskohta: Maassa ei tunneta invavessoja lainkaan. Me kun rakennamme liikuntarajoitteisille ja -kyvyttömille tukikohtaa, tämä asia on yksi tärkeimmistä. Onneksi olimme rakentaneet sellaisen äskettäin Vaakahuoneen Paviljongille Turkuun, joten piirtämällä vanha soittajanretku konsultoi alan ammattilaisia. Tilasin faxilla (sellainenkin meille tuli äskettäin) piirrokset, joten eiköhän tuokin pikkuhiljaa toteudu.

Telkkari oli koko ajan päällä ja YLE 2 radio soi. Kiitos ruotsinkielisen vähemmistön saamasta erityisedusta, saamme kuullella mm. musiikkia, jossa on kaksi tärkeää ainesosaa: Melodia ja rytmi.
Suomenkielisiltä kanavilta nämä yleisimmin puuttuvat. Tuli la petit flour (pieni kukkanen) ja La Mer. Olin 6,5 min ajan nirvanassa ja keskeytin invavessojen suunnittelut. Täytyy nyt kuullella varastoon. Vaimo tulee illalla. Laitoin radion kiinni kun alkoi jäätiedotukset.

Juuriharjahanke

Kävimme toissapäivänä katsastamassa paikkoja. Helmikuun alussa tulee tänne 11 juuriharjaa ja saman verran eettisen johtamiseen koulutettavia henkilöitä töihin. Kun saimme vajaa viikko sitten oikein ministeriöstä toimintaluvat, oli nyt kysymys enää yksityiskohtien hiomisesta. Niin luulimme.
Gallen alueen lastenkotien johtajatar ym. virkamiehiä oli saapunut pyynnöstämme isoon 150h lastenkotiin sopiaksemme hankkeen yksityiskohdista.

Alku alkoi lupaavasti: Eilen hallitus oli ilmoittanut mahtikäskyn, että tästä päivästä lähtien ulkomaalaiset saavat kyllä avustaa lastenkoteja, mutta hommiin ei pääse. Syynä taas – arvaattekin. Amerikkalaisten väärinkäytökset. En edes kehtaa sanoa, millä tavoin. Se oli aika lamaannuttava tieto.

Sitten alkoivat neuvottelu ja alkoi myyminen. Jostain välistä tuikahti tieto, että lastenkodin haaveena on aina ollut oman leipomon perustaminen. Siihen tarrauduttiin kiinni. Marjalla oli mukana lokakuussa lastenkodin johtajan antama puutelista kodin tarpeista. Lakanoita 150 kpl, silitysrauta, patjoja, tyynyjä jne. jne., kuten lokakuussa päiväkirjassani kerroinkin. Lupasimme täyttää kaikki nämä puutteet. Ja siitähän se sitten pikku hiljaa aukesi. Pääsimme tutustumaan ruokailu- ja keittiötiloihin.

Sain muutaman kuvan (aiemmin kuvaaminen oli täysin kielletty, mutta leipomo avasi ukset…) joiden toivon onnistuvan. Ne lähetän kuriirilla perässä, joten ne tulevat viiveellä. Huh huh. Kohteet olivat järkyttäviä. Mutta kokemuksesta tiedämme, että juuriharjalla saa paljon aikaan. Ja sitten pakkelia ja maalia. Haaste on kova, mutta onpahan kohde, jonka reparoiminen on todellista työtä todelliseen tarpeeseen. Viikon päästä käymme tekemässä listan materiaalitarpeista. Näin meille luvattiin. Täytyy uskoa vaan. Ei tässä muuten mitään tapahdu.

Kotimatkalla mietittiin, että aikamoista vääntöä. Saimme tehdä kaikkemme anoessamme, että saisimme auttaa. Mutta tällaista tämä on. Ja ihan aikuisten oikeasti, ymmärrän heitä. Arvaatte varmaan minkä maalaiset saivat kohdaltamme suurta ymmärtämättömyyttä.

Stockmann laajentaa


Kyläkauppa

Oman kylämme Stokka laajentaa. Pesuaine- ja vihannespuolen lisäksi purukumiosasto oli lisännyt sorkkumenttiaan 100%:lla. Nyt oli valinnan varaa. Kaksi erilaista purukumia. Papaian tuotanto laahaa nyt kulutuksen perässä. Kävin vierailla naapurissa, ja ostin sieltä. Tämä meidän Stokka on kuin minä: Auki joka päivä.

Tiedättekö muuten, miksi Aatamin ja Eevan liitto onnistui niin hyvin? Ei ollut kuvassa mukana lainkaan anoppia.

Ystävällisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas

Kiireapulainen
Höyrylaiva Ukkopekka/Herrankukkaro/Lotus Hill -hanke

Yhteys Sri Lankaan 1.3.06 asti
E-mail: oskari@herrankukkaro.fi
Tekstiviesti: 0400-221122
Gsm:9953394776973362
(16 senttiä/minuutti)
Fax: 9953394912275637

Lisätietoja Lotus Hill -hankkeesta ja ryhmäkummiudesta:
www.herrankukkaro.fi/srilanka
tai www.positiivarit.fi


Sri Lankan sateessa 4.1.2006

Sataa. Tihkuttaa reippaasti. Aidan takana hetteikköperheen lapset leikkivät. Sateessa. He hyppivät puhtaan sateen tuomissa likaisissa hetteikön lätäköissä. He riemuilevat ja leikkivät ja pyörivät toistensa kaulassa lammikoissa. Paikallinen ystäväni, yksi naapureista istuu kanssani terassilla.
Kielitaitomme molemmilla (englanti) on hyvin hyvin rajallinen. Tulemme hyvin toimeen.

Sanon naapurilleni: ”Children has not Toys – Only Water ” … ”Yes, he is very Happy!” En tiedä vieläkään, osaanko ymmärtää näitä ihmisiä ?