04.10.2005
4,10,2005 Pentti-Oskari Kangas
4.10.2005 – Kukkoilusta taidenäyttelyyn
Aamupäivällä kukkoilua ja paikallista liikennekulttuuria
Lähtöpäivän aamuvarhaisella heräsin riemukkaaseen lintukonserttiin. Naapurin kukko loihti maailmalle kaiken osaamansa ja varmasti ylitti vielä itsensä. Mistähän se oli kuullut, että siitä tulee tänään jälleen reviirinsä ainoa haltija? On se merkillisen pitkävihainen kukko kun kerran vaan ihan vahingossa kännykkäni merkkiääni kiekaisi viidakkoon suomalaisen maatiaiskukon kertosäkeet, meni pois tolaltaan.
Viimeiset 3 vuorokautta kukko on mielenosoituksellisesti ollut aivan hiljaa. Kunnes nyt sitten palautuivat viidakon äänet naapurustoon. Ihmisetkin heräilivät aamuisin kuinka sattuu, sillä vekkarista oli ”veto loppunut ”. Nyt sitten kehtaankin kertoa kuulemani jutun kukkojen sielunelämästä. Coolman ja Ananda sen kertoi. Uskoin ensin, että kiusaavat, mutta alanpa vähitellen uskoa.
Itse asiassa kanatarhassa on useampi kukko. Normaalikukot hoitavat luontaiset hommansa ja pääkukko hoitaa tärkeimmät kiekumiset. Kuten esimerkiksi kellon ajan ilmaisun. Yöllä kello kolme se kiekaisee kolme kertaa. Neljästi neljältä ja niin edelleen. Ei viidakossa nykyäänkään kelloja yleisesti ole. Ei tarvita, kun on paikkansa pitävä pääkukko. Täällähän herätään auringon noustessa ja mennään tuutimaan se laskiessa. Se on energiansäästöä, eikä läheskään kaikissa majoissa ole sähköä. Mutta kukkoja on.
Luulin aluksi, että pojat hööpöttää minua, mutta sitten muistin Raamatusta kohdan, jossa Mestari sanoi Pietarille jotain sinne päin, että ennen kuin kukko on kolmasti laulanut….jne. Koetin jonain aamuyönä seurailla tätä paikallista ajanmääritystekniikkaa, mutta aina sekosin, kun en jaksanut laittaa valoa päälle ja tarkistaa, oliko kello 3 vai 4. Saattaa olla, että tämä kateellinen reviirinhallitsija tekikin minulle kiusaa. (Tiilikaispekka kertoi aikanaan, että kun hän on juonut illalla 3 kaljaa, hän herää kuudelta. Kun 4 kaljaa, herää viideltä jne. ”Mutta vanhemmiten”, sanoi Tiilikaispekka,”tuo kello on alkanut edistää”) Nyt saa mestari kiekuilla pari kuukautta aivan surutta.
Ensi kerralla tuon kännykkä-äänen, jossa mussukkakana kotkottaa hempeän vetoavasti. Katsotaan sitten, minkälaisen verbaalihirmuisuuden kukko suustaan päästää. Jos se on oikein vanha kukko, se voi olla sille vaarallista.
Yritysmaailmassa on hyvä määritelmä asiakasmäärän taloudellisesta kannattavuusrajasta: Kannattavuus on kuin kanan kasvatus. Kahta vähempää ei kannata pitää…
Pakkasimme tavaramme ja lähdimme ajamaan pääkaupunkia kohti. Matkaa on vajaat 100 km, mutta kamikatse-vauhdilla siitä selviää jopa neljässä tunnissa. Matkalla on taas virkistävää seurata liikennekulttuuria, joka näyttää olevan yhtä kaaosta. Mutta tosiasiassa se on hyvin kurinalaista. Voisikohan sanoa, että se on buddhalaista liikennekulttuuria.
Ihminen on tien kuningas. Jalankulkijat, pyöräilijät, mopoilijat, moottoripyöräilijät, tuk-tukkilaiset. Ja arvoasteikon häntäpäässä tulevat sitten autot. Kun ihminen kävelee tien reunassa ja vastaan tulee auto, takana tuleva auto jää odottamaan ihmisen taakse kiltisti. Aina kun edessä on ihminen tai pyöräilijä, annetaan sille äänimerkki. Ei sen vuoksi, että se väistäisi, vaan tiedoksi, että tulen takaa. Jatka vaan samaan malliin, äläkä tee nopeita muutoksia kulkuusi. Ja tämä logiikka toimii.
Kunnes sitten yksi ainoa poikkeus vahvistaa säännön: expressbussit, jotka ajaa hemmetinmoista vauhtia torvi koko ajan soiden. Kuskit ajaa urakkapalkalla ajetun matkan perusteella. Liikennekuolemat ovat vasta kolmannella sijalla kuolinsyytilastoissa. Eniten kuolee käärmeenpistoihin ja palmusta putoamiseen.
Ajoimme Hikkaduwan temppelileirin kautta, jossa taiteilijatyttömme Vaasana veljensä ja isoäitinsä kanssa asuu. Marja osti ison piirustuspaperikansion ja väriliituja. Olisi upeaa järjestää tämän pienen 7-vuotiaan taidenäyttely Suomessa.
Ystävämme Colombosta lähetteli viestiä: Oli ollut vatsataudissa ja toiletissa aikansa kuluksi alkanut lukea mm. vessapaperin käärretekstiä. Siinä luki, että Best Before 1.10.2005. Ja hetken kuluttua kuulemma olo parani huomattavasti.
Iltapäivällä autoja, veroja ja pressanvaaleja
Saavuimme Colomboon. Samanlainen City kuin missä tahansa maailman centraaleissa. Hymyä ihmisten kasvoilla kovin niukalti. Ovatkohan katsoneet taivaskanavalta liikaa Suomen Tv kanavia?
Autot maksaa täällä saman verran kuin Suomessa. Maaseutulaisilla ei yleensä ole varaa ostaa uusia autoja. Japani kippaa laivalasteittain vanhoja savuttavia dieselautoja luontosaarelle. Päästökauppaa sekin. Ja maailma muka pelastuu. Globaalissa kaupankäynnissä on paljon merkillistä.
On kaiketi hyvä, että saarivaltio saa verotuloja yhteisten asioiden hoitoon (eikä niin kuin Saarnin Tapio, joka Suomessa vaalilupaustensa joukossa lupasi valtaan päästessään, että sen jälkeen valtio maksaa verot) .
Suomalainen pariskunta, joka on asunut vuosia täällä, kertoi ylpeänä, että kuuluvat niiden 15.000 saarelaisen joukkoon, jotka maksavat tuloveroa (saarella on 20 milj. asukasta). Se on suomalaisilta kunnioitettavaa. Kehitysapua parhaimmillaan.
Marraskuussa on pressanvaalit, ja paikallinen halonen on heikoilla (Rouvapressa Kumaratunga nalkuttaa kuulema koko ajan. Vanhuushan sen tuo tullessaan. Ja vanhuuteen kuuluu se, ettei huomaa eikä myönnä sitä ). Olemme poissa kuulemasta rakettien ääntä. Voittaapa kumpi tahansa, aina ammutaan raketteja. Häviön suruksi ja voiton kunniaksi. Ammuttavien rakettien määrä on siis vakio.
Banagala soitti. Hän on myös Colombossa noutamassa lentokentän tullista suurta kontillista avustustarvikkeita hollantilaisilta ystäviltämme. Kuun vaihteessa oli taasen tullut uusi verolaki. Munkit joutuvat maksamaan kontin sisällöstä maltaita. Banagalan ääni nousi oikein falsettiin, kun hän kertoi taistelustaan jälleen tuulimyllyjä vastaan. Mitalin toinen puoli: Kun tuloveronmaksajia ei ole tarpeeksi, pitää rokottaa muualta. Maallikkona (pahin kirosananikin on ”voihan verokirja”) haluaisin ehdottaa hallitsijoille, että vois laittaa pienen siivun saamistaan tsunamiavustusrahoista syrjään, ja maksaa sillä maahan lahjoitettavien avustuskonttien tullimaksut.
Tärkeä tiedotus
Tiedoksenne, että viime talvena tuomamme tsunamilasten piirrokset (samoja jotka oli kesäkuussa Sanomatalossa) on näytteillä 3 – 28.10.05 Herttoniemen sairaalan ala-aulan näyttelytilassa osoitteessa Kettutie 10, Helsinki Näyttely on avoinna arkisin klo 8-20 viikonloppuisin 11.30-19.00
Toinen näyttely avataan Salon Kirjastossa 24.10 Salon Unifemin järjestämänä. Näyttelyssä esillä olevia taideteoksia voi myös ostaa 200-300 € hintaan. Rahat menevät lyhentämättömänä Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry: n keräystilin kautta Baddegamaan Lotus Hill hankkeen perustamiseen. (vammaisten lasten koti- ja koulutuskeskus). Käykää katsomassa, tulette hämmästymään.
Tarkoitus on syksyn aikana vielä saada aikaiseksi kirja – ähän raapaisua kokemastamme. Lasten piirroksia erityisesti osastoon, ”Elämä jatkuu.” Tulot Lotus Hillille. Tietenkin. Pysykää sivuilla. Informoin mm. vesitankkiprojektin jatkoetenemisestä.
tuus
Pentti-Oskari
PS. Jussi Töytäri välitti huolestuneen rouvaihmisen kyselyn Marjalle siitä, miten puolestaan miehen saa lopettamaan nalkutuksen. Silmää räpäyttämättä tämä mielestään kaiken kokenut totesi, että se vasta on helppoa. On vaan sokea, kuuro ja mykkä. Huomaa, ettei ole omakohtaista kokemusta