09.01.2013 Talvikotona jälleen

TALVIKOTONA JÄLLEEN

Mikään ei ole muuttunut täällä. Paitsi kaikki. Riippuu, keneltä kysyy. Rikkaat inisee, että hinnat ovat nousseet ja köyhät vaan hymyilee.  Kun rahaa ei ole, ei sillä ole niin suurta merkitystä.

Sen verran paljon olemme tänne jalanjälkiä jättäneet, että niiden kontrolloimiseen menee jo aika tovi. Tiedän että tukijäsenissämme on paljon ihmisiä, jotka ovat tätä elämöintiämme seuranneet jo vuosia. Ja monet ovat olleet mukanakin. Siksi heitä kiinnostaa nykytila. Tässä pähkinänkuoressa:


LOTUS HILL VAMMAISKESKUS

Viime maaliskuussa 8 vuoden työntäisen periodin (2 vuotta suunnittelua ja taustatyötä, 3 vuotta rakentamista ja 3 vuotta käynnistämistä) jälkeen oli helpottavaa siirtää toiminnan vastuu paikallisille, sekä taloudellinen vastuu sveitsiläisille. Teimme viime talvena niin valtavan satsauksen rakennusten teknisiin parannuksiin ja huoltoihin, että kaikki näytti siltä osin oikein hyvältä. Harmitti vaan, kun 18 kanaa puuttui. Olivatkohan oikeasti sairastuneet?  Yövahti näytti epäilyttävästi lihoneen.

Kolme poikaa oli uutta ja kolme  siirretty vaikeina tapauksina muualle. Pojat pääsivät joululomalle koteihinsa ja me olimme valmistautuneet käytännössä orvon LAKMALIN ottamiseen talvikotiimme. Kun menimme häntä aatonaattona hakemaan, hän olikin yllättäen lähtenyt. Jostain oli ilmestynyt pojalle eno. Ankkeli. Iloissaan poika lähti hänen mukaansa  ja loma sujui hyvin. Lakmail oli kovin innoissaan uuden sukulaisen ”löytymisestä”.
             
Käymme paikan päällä harva se päivä, sillä tänä talvena tänne Sri Lankaan on tullut ilahduttavasti kummeja ja tukijäseniämme. On hienoa näyttää heille heidän aikaansaannostaan. On se vaan niin, että sydän jäi jumiin sinne. Ei sitä pysty pois repäisemään. Ainakaan hetkessä.


Lotus Hillin teelaaksoa


Vammaiskotiin syntyi joulun alla pieni vuohilapsi


ERANKA – jalaton poika
      
Kaikki entisellään. Äiti käy edelleen teepelloilla 1 euron päiväpalkalla. Erankalle annamme 3000 rupiaa eli 20 euroa kuussa koulunkäyntiin. Nyt pitäisi pian selvitä, pääseekö hän yläasteelle. Poika on kasvanut ja tarvinnee pian uudet tekojalat. Katsotaan, mitä pystymme tekemään.


Erankan isöäidin oma maja pressuista talon takapihalla


ILOLA – vammaisten naisten koti

Kaikki melkein entisellään. Kolme uutta asukkia. Yksi 30-vuotias äiti, jonka jalkojen yli traktori oli ajanut. Luut törröttivät 45 asteen kulmassa. Lupauksestamme huolimatta me jäimme tässä jälleen ”jumiin”. Palaan myöhemmin tarkemmin toimiimme.

Myös Ilolaan oli saapunut ulkomaalaisia avustusjärjestöjä auttamaan ja kulkemaan jalanjälkiämme. Huoneita oli maalattu, keittiötä rempattu, kattoja korjattu jne. Torstaina on remontin vihkiäiset. Saimme sinne kunniavieraskutsun. Olemme onnellisia siitä erinomaisesta asiasta, että näköjään kohde kuin kohde, jossa olemme aloittaneet lähes nollasta, saakin yllättäen jatkajan.

Sehän on parasta, mitä meille voi tulla. Sveitsiläiset esimerkiksi kertoivat, että kun he eivät asu täällä paikan päällä pitkiä toveja niin kuin me, eivät he voi tietää, mihin rahaa voi ja kannattaa pistää. Olisiko tämä koettava kohteliaisuutena aikaansaannoksillemme. Ja onhan meissä Marjan kanssa sellaista luonnetta, että uuden aloittaminen ja tekeminen ja onnistuminen aina viehättää. Sitten kun toimet alkavat rutinoitua, on aika luovuttaa se muille ja hakea uusia haasteita. Ja että löytyykö? Vai. Arvaa?



Yksi tsunamin uhreista on autettavamme Harzi,
joka käy ”kaarnaveneellään” hakemassa järven
rannan ravintolasta ruokajätteitä ja myy ne siankasvattajille.


Tässä menee 500 euroa arvoinen 
kanelikuorisatsi pakkaamoon.


Sydänsairas tyttö toi itse tekemänsä joulutervehdyksen


TOIVOLA – syrjäytyneiden ja syrjäytettyjen lasten vastaanottokeskus.

Tässä nyt on – yllätys yllätys – käynyt juuri samalla lailla kuin Lotus Hillissä ja Ilolassa. Olemme tehneet työtä paikassa 8 vuotta. Nyt paikalle oli ilmestynyt italialaisia ja saksalaisia avustusjärjestöjä. Jatkamassa meidän työtämme. Maksamme kuitenkin vielä kuuden opettajan palkat. Toistaiseksi. Mutta remonttihommia makselevat nyt muut. Paikan omistaja, valtio, on sekin aktivoitunut kummasti.


ONNELA – vammainen perhe kotikylässämme

Onnelan  Erkin jalat eivät vaan parane. Marja kävi ostamassa lisää lääkkeitä. Perheen pojan koulunkäynti sujuu mallikkaasti ja perheen äiti kutsuu Marjaa ”Ammaksi”  = äiti.


NAGANDE – meidän köyhä viidakkokylämme

Vuosien mittaan avustettavia perheitä (kaikilla kouluikäisiä lapsia) on kertynyt jo neljättä kymmentä. Kaikkien äideillä on pankkikirja, jolla he saavat nostaa sovitun määrän kuukaudessa lasten koulunkäyntiin. 1200-4000 rupiaa per kuukausi. Lisäpyyntöjä tulee koko ajan. Olemme osanneet jo kylmätä sydämemme menettämättä sydämen lämpöä. Ainakin melkein.


UNOHDETTUJEN LAAKSO

Tämä paikka on valloittanut meidät. Aivan täysin. Olemme nyt keskittymässä tämän laakson ihmisten auttamiseen. Erityisesti laakson lasten auttamiseen. Monin eri tavoin. Kirjoitan siitä seuraavassa raportissani.


Kohta tässä asutaan


Rakensimme unohdettujen laaksoon
esikoulun kylän lapsille



Litra kookosmaitoa tuoreena suoran puusta
virkistää kummasti


TYLSÄÄKÖ? 

Kirjoittamani perusteella voinee kuvitella, että elämä täällä on tylsää. Sitä se ei ole. Päinvastoin. Kun sain painoon syksyllä uuden osan ”Onnellisen miehen tarinoista”  tuntui välillä, että takki on aika lailla tyhjä. Mutta se alkaa taas täyttyä. Kirjan kirjoittaminen oli kovin tärkeää, sillä koulukenkiä olisi ollut varaa jakaa paljon paljon vähemmän. Kiitos niille, jotka osallistuivat sitä kautta toimintaamme.

Matti Myöhäisille vielä vinkkinä, että kirja löytyy täältä Juuri tuli painosta jo kolmas painos kirjan toisesta osasta. Muutamassa kuukaudessa huikea juttu. Myös ensimmäisen osan kolmas painos tulee uunista ulos 17.1.2013, joten nyt sitäkin sitten saa jälleen. Myynnissä on myös HYMYPÄIVÄN kalentereita 2013. Ja niillähän on sellainen takuu, että jollei hymyilytä aamuisin kuvaa katsellessa, saa palauttaa kalenterin. (Rahaa ei kylläkään luvata palauttaa. Se on ihan eri juttu )

Naganden viidakkokylässä 7. päivä tammikuuta 2013

Pentti-Oskari
Onnellinen mies