11.03.2007 Jäähyväiset

11,3,2007 Pentti-Oskari Kangas

Kotona Naantalissa 11.3.2007

Oli ilo huomata, että päiväkirjaani luetaan vilkkaasti. Viime maanantaina päiväkirja jäi välistä pois kotiintulomme vuoksi ja sovimme Töytärin Jussin kanssa, että teen samalla nyt kahden viikon jutut. Aika moni ehti lähetellä viestejä, ettei vain meille ole sattunut mitään.
 
Oli kuitenkin ajattelematonta jättää muistioimatta tapahtumia tuoreeltaan, sillä herttaisesti moni asia jäi unohduksiin. Kun vielä kommunikaattorini ryppyili saranoineen niin, että jouduin viemään sen heti huoltoon kotiin tullessamme, muistiinpanot pyyhkiytyivät tietenkin pois.
 
Viimeksi kirjoitin kummilasten vierailusta kotonamme. Kesken riemuilun lähdin Anandan kanssa kahdelle viimeiselle koulureppukeikalle. Siinähän iltapäivä ja iltakin hupeni. Kohteet olivat Ambalankodan takamaastossa. Toinen kohde muslimienemmistöinen koulu. Ekumeenisuus otettiin huomioon reppujen jakokohteita valittaessa. Olen siitäkin hyvilläni.

 

 


Ulkopuolinen vierailija kotimme
ikkunan ulkopuolella

 

 
LYHYTSANAINEN PUHE
JA HIENOVARAISTA TAPUTUSTA
 
Toisessa paikassa Premasiri jälleen nostatti minut puhumaan. Äänentoistolaitteiden hoitaja oli pedantti, tarkka ammattilainen.

 

Kun astuin estradille, kesti monta minuuttia ennen kuin hän sai mikrofonin jalan säädettyä seisomakorkeudelleni. Olenhan paikallisia päätä pidempi. Kun säätö vihdoin onnistui, otin tuolin viereltäni, istuin sille ja aloin puhua mikrofoni puoli metriä pääni yläpuolella. Tekniikan mies ryntäsi hysteerisenä paikalle säätämään mikrofonia uuteen korkeuteen, istumakorkeuteen. Kun sekin vihdoin oli hoidettu, nousin seisomaan ja aloin puhua mikrofoni navan korkeudella.

 

Tässä vaiheessa lapset oivalsivat idean, muttei tekniikan mies. Hän ryntäsi jälleen estraadille toinen mikrofoni jalkoineen mukanaan. Toisen hän asetti istumakorkeudelle ja toisen seisomakorkeudelle. Olin häviämässä kisan. Lapset pidättelivät henkeään.

 

Onnekseni tekniikan mies hermostuksissaan oli unohtanut säätää mikrofoneja pienemmälle. Kun ne olivat rinnakkain, ääni alkoi kiertää – minun onnekseni. Aina kun koskin mikkiin, alkoi hirveä ulina.

 

Lapsilla oli hauskaa ja äänimies juoksenteli hermostuksissaan ympäriinsä. Vihdoin heitin taskusta hikiliinani mikrofonin päälle ja se hiljeni. Tekniikan mies ryntäsi paikalle ja tempaisi hikiliinan pois. Yritin estää, mutta hän oli nopeampi. Kun hän siirtyi säätämään mikrofonia, otin taskustani toisen hikiliinan ja laitoin senkin mikrofonin päälle. Kun tekniikan mies neljättä kertaa ryntäsi repimään hikiliinaa mikrofoninsa päältä, luovutin, koska hikiliinani loppuivat. Pääasia oli, että lasten mielestä voitin kisan.

Taputukset olivat raivoisat. Opetin heille hienostuneen tavan taputtaa oikealla etusormella vasempaan kämmeneen. Tällöin tapautusääni oli hyvin vaimea. Kun vuorollaan koulun johtaja puhui, hän oli hyvin hämmentynyt. Lapset taputti raivoissaan, muttei taputusääntä kuulunut laisinkaan.
 
Kun tilaisuuden jälkeen lähdimme tuk tukilla kotiin, tien varrella kävellen olleet lapset, ja nyt jo aikuisetkin, taputtivat ohi ajaessamme hienostuneen äänettömästi etusormellaan toiseen kämmeneen.
 
Saattaapi olla, että joku länsimaalainen kulttuuritutkija vuosien jälkeen raportoi sri lankalaisesta viidakkoheimosta, jonka erityispiirteisiin kuuluu taputtaa yhdellä sormella, hienostuneesti vanhan perinteen mukaan.

 

 


Naganden kylä sai oman rukouspaikan

 

NOIDANNUOLI
 
Seuraavana aamuna en päässyt sängystä ylös. Ainoa kohta ruhossani, joka vielä jotenkin toimii, on selkä. Ja nyt sekin. Tuk tukin rytinässä varmaan meni sekin. Onneksi seuraavana päivänä kaikki hyvin.
 
Kyseessä olikin noidannuoli. Luuvalo ja noidannuoli. Mitä seuraavaksi?
 

KOTI SIUNATTIIN
 
Maanantaina vietimme sympaattisen lyhyen iltahetken kotonamme teetä juoden. Munkit eivät saa syödä puolen päivän jälkeen enää mitään. Juoda vaan teetä. Munkki Banagala ja munkki Sumit Baddegamasta saapuivat siunaamaan kotimme ennen lähtöämme.

 

Enhän minä syntisäkki mitään ymmärtänyt, mutta tilaisuus oli kaunis ja sain ranteeseen valkean narun ystävyyden merkiksi. Tuskin siitä mitään haittaakaan on? Pidän sitä mielelläni.

 

SALAA KOTIIN
 
Olimme aiemmista vuosista viisastuneena päättääneet olla kertomatta kyläläisille lähtöpäiväämme. Vältyimme pieneltä kansainvaellukselta ja helluisilta pieniltä lahjoilta, joita ihmiset vähillä varoillaan olisivat ostaneet.

 

 
VÄLILÄN VIHKIJÄISET
 
Kuten aiemmin kerroin, Välilän uudisrakennus köyhääkin köyhemmälle perheelle aloitettiin rakentaa astrologin luvalla 26.1.2006. 26.2.2006 oli talon vihkijäiset.

 


2264€ maksanut ”Välilä”.
Uusi koti köyhälle perheelle.

 

Tasan kuukausi. Neljä miestä ja Ananda mestarina. 50 m2, kolme huonetta harkotiilistä muurattuna, lattia valubetonista, massiivipuiset ikkunanpuitteet ja ovet, sähköliitäntä, 3 sähkö- ja 11 valopistettä. Ulko- ja sisäseinät rapatut ja maalattu. Lattiat sliipattu ja maalattu. Täysin kunnossa oleva koti.

 

Vastaanotin Anandalta kuitit koko projektista, yhteensä 315.247 rupiaa eli 2284€. Maakansan perhe rahoitti 1000€ ja Lotus Hill ryhmäkummit 1284€. Kaikki kuitit tarkistettavissa kirjanpitäjällämme. Kiitos kaikille. Eikös ole aika kova juttu? (Jos joku tekee vielä nopeammin ja halvemmalla ja paremmin, tervetuloa kokeilemaan … meillä Suomessa maksoi ulko-ovikin jo melkein yhtä paljon kuin koko talo siellä.)

 


Välilän talon vihkijäistarjoilua

 

 
JÄÄHYVÄISET
 
Toivolan lapsia tulee erityisesti ikävä.

Oli tärkeää, että saimme aloitettua pesulan rakennusprojektin. Tapasimme palkkaamamme lääkärin, joka on osoittautunut asialliseksi, hyväksi lääkäriksi. Kun lapsi saa lääkekuurin, hän valvoo päivittäin, että kuuri otetaan loppuun.  Ennen lapsi kävi pikaisesti Gallen Karapitian 1500 potilaspaikan sairaalassa (jos kävi) eikä kukaan huolehtinut jälkihoidosta. Uskomatonta, että vuosi sitten suoritetun täi- ja syyhymyrkytyksen jälkeen lapset ovat niiltä osin täysin terveitä. Pieni toimi, suuri merkitys. Tällä käyntikerralla Marjan ei tarvinnut hoitaa ainuttakaan paisetta.
 
Ilolan vammaiskodin kattoremontti, jonka italialaiset maksoivat, oli siis epäonnistunut toimi. Paikallinen remonttiryhmä hööpötti pahanlaisesti ja jätti kattotiilet osin asentamatta suurine reikineen. Sadekausi tulossa. Sen vielä jotenkin tajuaa, että hööpöttää ulkomaalaisia maksajia (vaikka sekin on hävytöntä), mutta tosiasiallisina kärsijöinä on 40 vammaista.
 
Kerroin tapahtuneet ministeri Premasirille ja pyysin häntä viemään asian vaikka poliisille, sillä rempparyhmä selkeästi käytti hyväkseen vammaiskodin johtajattaren asiantuntemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä.
 
Seuraamme tilannetta.

 

JÄTTILÄISKILPIKONNIEN
TAKAISINPALUU
 
Turistikadosta on jotain hyötyäkin. Hikkaduwan suuri, saksalaissidonnainen Goral Garden -hotelli on aiemmin surutta päästänyt osan jätevesistään rannan edustan matalikolle. Nyt asukkaiden puuttuessa jätevesiongelmaakaan ei ole. Niinpä putken läheisyyteen matalikolle on alkanut kasvaa vihreää meriruohoa, joka on jättiläiskilpikonnien suurta herkkua.
 
Aamuvarhain rannallakävijät ovat voineet käydä ihailemassa näitä suuria (kilven halkaisija jopa 2 metriä) merikilpikonnia, jotka eivät pelkää lainkaan ihmistä. Muutamat nokkelat alkuasukkaat ovat keksineet hyvän tienauskonstin.  He kokoavat vihreää meriruohoa muovipussiin ja myyvät ne niille harvoille turisteille, jotka rannalla vielä liikkuvat. Merkilpikonnat syövät herkkuaan suoraan ihmisen kädestä. Ei siis niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.

 

NAAPURIN KOIRAPESUE
 
Kuin rimaa heiluen saimme autettua Kaisa-emoa ja poikasiaan selviytymään varaanivaarasta. Nyt poikaset ovat kasvaneet ja voimistuneet. Tiukille otti. Idi Aminkin taisi hilppaista Helsinkiin Willie-nimellä naamioituneena. Ei enää koiratarhaa.

 

TARJA RASKAANA
 
Viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöämme antaessani Anandalle pitkän listan tehtävistä toimista, pyysin, että hän veisi Tarjan eläinlääkärille piikille lisäpesueen estämiseksi. ”Ei kannata”, sanoi Ananda. ”Tarja on jo raskas!”  Ei kai vaan meidän vahtikoira Bullad? ”Ei tiedä, ehkä Bullad, ehkä naapuri koira?” totesi Ananda hymyillen.
 
Että meidän Tarja! Anna mun kaikki kestää! Eipä pääse Keke meitä helpommalla koiratarhurina. Mutta kuka peloittelee Idi Aminit tappajavaraanit serkkuineen kun meidän Marja on 13.000 km päässä. Ehkä maine hetteikössä kulkee….

 

HELPPO TULLA – VAIKEA LÄHTEÄ
 
Kun lähdimme kotiin Marja sanoi, että hänellä on aivan selvä tunne siitä, että tulemme pian takaisin. Mistähän Marja saa tietonsa?

 

 
ON IHMEEN HYVÄ
TULLA KOTIIN TAAS

Päiväkirja jatkuu ensi maanantaina.

 
Terveisin

 


Pentti-Oskari
 
PS.
Vanhaisäntä makasi kovassa kuumeessa. Emäntä mittasi lämmön kainalosta.
-Hyvänen aika, yli 40 astetta!
-Ja vielä varjossa, kehaisi isäntä.

(Kuvat tulevat kun saan kommunikaattorin huollosta)