12.11.2012 Takaisin työn touhuun

Naantalissa 12.11.2012


PÄIVÄÄ PÄIVÄKIRJA

Terveisiä pitkältä huililta. Toimettomana en ole silti ollut, vaikka kynä ei ole sauhunnut vähään aikaan. Hymyjen saarella toimet jatkuvat lähes entiseen tapaan. Lotus Hill vammaiskeskus siirtyi alkuperäissuunnitelman mukaan paikallisille. Taloudenpidosta vastaa sveitsiläinen Lotus Hill -hyväntekeväisyys-järjestö. Sain juuri sen vetäjältä Gabrielilta kirjeen, jossa hän vakuuttaa elämän jatkuva entiseen malliin. Mitä nyt henkilökunta vähän väliä vaihtuu, mutta hetken kuluttua samat ovat jälleen toimissaan. Pitkäjänteisyys ei ole päällimmäisenä käyttäytymiskulttuurissa. Myös paikallinen edustajamme Coolman on lähettänyt samanlaisia raportteja. Tulemme seuraamaan kuitenkin rakasta lastamme vielä pitkään ja varmistamme sen hyvinvoinnin.


Lotus Hill edestä

ja takaa


VUORO VAIHTUU

Sisareni Leena lähtee 14.11. vuorostaan ”passipaikalle”, joten saamme pian raporttia kotokielellämme. Meidän lähtömme Marjan kanssa on sovittu  alkavaksi 12.12.12 . Klo 12.12 suljen silmäni lentokoneessa ja lähetän kauniin kiitosviestin kaikille Lotus Hill kummeille ja tukijäsenille vuosien saatosta. Jo kahdeksan vuotta, eikä suotta. Uskomatonta on tukijoiden uskollisuus. Se on harvinaista näinä ”adhd:n” aikoina.


SYDÄNSAIRAS TYTTÖMME

Olemme jatkuvassa yhteydessä Coolmaniin. Hän raportoi myös meille niin tärkeää asiaa, eli sydänsairaan naapurin tytön Madusan toipumista leikkauksesta. Tyttö voi hyvin. Heidän vuokrasopimuksensa sanottiin irti, mutta tuttu kyläpäällikkömme hommasi lähempää Hikkaduwaa heille uuden vuokra-asunnon. Aivan Vaasana-tytön naapuriin. Vaasana on se pieni tyttö, jonka löysimme heti tsunamin jälkeen eräältä temppelin leiriltä isoäitinsä kanssa. Isä oli kuollut ja äiti hilppaisut toisen miehen perään pääkaupunkiin. Järjestimme lapsille piirustuskilpailun. Vaasana voitti sen. Nyt hänestä on kasvanut iso tyttö ja hän menestyy koulussa hyvin. Viemme hänen isoäidilleen joka vuosi rahaa pankkitilille, josta tyttö saa koulunkäyntiinsä avun. Tällaisia avustettavia tsunamilapsia hankkeellamme on kymmeniä. Emme hylkää heitä. Koulunkäyntiä avustamme niin kauan kuin he koulua käyvät. Useat pääsevät yläasteelle ja jotkut korkeakouluihinkin.


UNOHDETTUJEN LAAKSO

Viime talvena rakentamamme kaivokeskus toimii upeasti. Olemme siitä niin innoissamme, että suunnittelemme laaksoon (1500 ihmistä) 1-2 kaivokeskusta vielä lisää. Puhdas vesi. Elämän eliksiiri.


KIRJA JA KALENTERI

Oman leipätyömme ohella olemme olleet joka syksyiseen tapaan kiireisiä hankkeen rahoituksen parissa. Töytärin Jussi Positiivareista joukkoineen on mukana jälleen suurella sydämellä. Sain juuri uunista ulos toisen osan Onnellisen miehen tarinoista. Ensimmäinen osahan oli viime syksynä melkoinen myyntimenestys. Uskon, että jatkoa seuraa.

Viime vuoden malliin painatimme myös HYMYPÄIVÄN KALENTERIN. Nyt vuodelle 2013. Kuvasin viime talvena jokaisen lapsen, joka sai koulukengät hankkeeltamme. Onneksi on tämä digiaika, muuten olisi mennyt monta monituista filmirullaa. Nyt pärjäsin viidellä super-kortilla. Suurin työ oli valita näistä noin 2000:sta lapsesta kalenteriin hymykasvot. Ihan uskomattoman vaikeaa. Siis taas positiivinen ongelma. Koetahan tehdä kotomaassamme hymykalenteri- vaikeaa on kun asiat on niiiiiin huonosti. Jogurttipurkin kanttakaan kun ei tahdo saada auki.

Näitä kirjoja ja kalentereita voit tilata täältä Jos intoudut ostamaan niitä suurempia määriä, esimerkiksi joululahjaksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi jne. –  tai firmat henkilökunnalleen tai asiakkailleen, niin laita viesti minulle tarjousta varten. Annan ainutlaatuisen takuun: Mikäli  kalenteri ei saa aikaiseksi hymyä ja/tai kirja ei naurata, voit lähettää ne takaisin minulle.

Pian kuulette lisää. Paikan päältä. Olemme siellä ainakin kolme kuukautta, joten taatusti sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Pysyhän kuulolla.

Ystävällisesti

LOTUS HILL ry
Pentti-Oskari
ja vaimonsa Marja

Ps. Perjantaina 29.11. STUDIO 55 –  olen jälleen ystäväni Markku Veijalaisen haastattelussa MTV 3:ssa. Saattaapa olla, että minulla on tilaisuus tuikata vähän Lotus Hill -sanomaa eetteriin. Koetahan katsoa.