14.2.2023 Tekemistä on entistä enemmän

Päivää!

Tässä päiväkirjaani. Tosi myöhässä teknisten ongelmien vuoksi. Viidakkokissat oli syönyt wifikaapelit ja muutenkin on taisteltu tuulimyllyjä vastaan. Siitä tämä viivästys.

Tulimme joulukuun alussa jälleen koronatauonjälkeen hymyjen saarelle. Hyvä, että tultiin. Tekemistä on entistä enemmän. Maa ja sen kansa on todellisessa kurjimuksessa. Valuutat häipyneet kuin tuhka länsituuleen. EI tuontia. EI lääkkeitä, kaasua, polttoaineita ja ruokaakin hintsusti. Yhteyshenkilöidemme kanssa päivittäisen kanssakäymisen ansiosta (kiitos mm. hattivattipuheluiden = WhatsApp) olemme pysyneet kartalla koko ajan.

Pääasiallinen avustuskohteemme Freddu Watta laaksossa oleva Finlandia House koulumme on toiminut lyhyistä katkoista huolimatta kiitettävästi. Myös kouluruokailu. Varsinkin nyt, kun ruoasta on köyhimmällä väestöllä pula, kouluruoan merkitys on entistä tärkeämpi.

Paikalle mennessämme, huomasimme ruokalasiiven katon vuotavan kuin seula. Kookoksesta veistetyt tukirangat vain olivat pehmenneet, ja tiilet tippuneet alas. Aloitimme korjaussuunnitelman teon. Joululoma alkoi saman tien, joten remontti olikin helpompi tehdä sinä aikana.

Kummiperheitä meillä on vielä jonkin verran. Kaikki ovat sellaisia, joiden lapset ovat menestyneet koulussa ja siirtymässä tai siirtyneet jatko-opiskeluun. Tuntuu tosi hyvältä tällainen pitkän tähtäimen avun antaminen. Toki vpk-lainen rahasammustus on hetkellisestikin paikallaan, mutta tuntuu hienolta nähdä, kuinka lapsi ihan oikeasti haluaa menestyä. Heille ja vain heille jatkamme avun antamista. Se, että hankkeemme seuraa heidän menestystään reaaliajassa, on tärkeää. Eikä välistä vetäjiä ole matkalla. Voi luoja, kunpa tietäisitte. Kyllä rima on heilunut monta kertaa.

Tähän menestystarinaan liittyy jalaton poikamme Eranka, jonka tapasimme äidin selkärepussa 17 vuotta sitten. Siitä alkoi huolto. Vessan rakentaminen. Kodin rakentaminen. Tekojalat pojalle ja rahaa koulunkäyntiin. Pojalla on älliä, kuten on tapana sanoa. Ja halua pärjätä ensin koulussa ja sitten yleisemmin yhteiskunnassa. Viime talvena hän ilmoitti, ettei tarvitse enää avustusta. Yliopiston luokkakaverit kokosivat rahaa uusien jalkojen ostoon. Ja hän valmistui kauppatieteen maisteriksi.

Hän kutsui meidän kotiinsa. Oi sitä iloa ja riemua. Hän oli saanut kunnalta työpaikan ja hoitaa mm työntekijöiden palkanmaksuja. Eranka on harvinainen nuori täällä, joka koskaan ei ole pyytänyt mitään. Kiittänyt vain sitäkin enemmän. Arvaatte? Kyllä. Tässä tuli jälleen vanhalle miehelle ”vesi glaseihin”.

Muitakin vastaavanlaisia ilouutisia olemme saaneet. Näiden vuosikymmenten aikana monesti on tullut uskon puute, että sen sijaan, että autamme yksittäisiä lapsia vuosikausia, voisi rahan jakaa tasapuolisemmin. Mutta niinhän me teemmekin. Vammaiskoti, lasten vastaanottokeskus ja Finlandia House koulumme ovat sitä toimintaa. Ja ne kymmenet tuhannet koulukengät, vesitankit ym joita olemme jakaneet lapsille näiden vuosikymmenten aikana. Ehkä kyllästymiseen asti näitä asioita toistelen. On vaan sellainen mieli, että haluamme tukijäsenillemme kertoa heidän apunsa perille menosta. Ukrainan kriisi, maanjäristykset ja kaikki. Kohteita on. Kiitollisuutemme on korkealla tasolla niitä tukijäseniämme kohtaan, jotka ovat jaksaneet uskollisesti tukea toimintaamme. Finlandia Gorup Oyj  : n osuus on tosi merkittävä. Vielä me jatkamme, vaikka puberteetti-ikä etääntyy uhkaavasti. Mutta jatkamme valikoiden, tarkkaan tutkien ja valikoiden kohteitamme.

Yksi asia jolla on suuri merkitys on hurja inflaatio. Maa on paljolti tuontitavaroiden varassa. Rupian kurssi laskee kuin rupla ikään. Hinnat nousevat samassa tahdissa. Mutta meidän euromme vahvistuvat samaan aikaan. Eli, kuten monesti olen kertonut, me voimme toimia täällä tehokkaasti, koska valuuttamme on niin vahva.

Tässä muutama esimerkki paikallisissa hinnoissa euroiksi muutettuna:

Opettajan palkka 80€/kk
Koulukengät 10€
Rakennustyömiehen palkka 10€/päivä

Osta siinä sitten bensaa, joka maksaa 1.50 euroa litra (sitä saa mobediin 8 litraa per viikko ja autoon 20 l per viikko)

Kouluruoasta maksamme kyläpäällikön vaimolle 85c per annos. Ja ruoka on hyvää.

Tällai tänään, sanos porilaine.

Lämpimin terveisin
30 astetta
Pentti-Oskari

PÄIVÄN VIISAUS:  27.2.2023  Volodymyr Zelenskyi ”Kun ihminen menettää huumorintajunsa, hän menettää myös mielenterveytensä. Huumori tekee ihmisestä ihmisen,”

Intian Valtameren Ceylon- nimisellä luodolla”Kaksoiselämästämme” nauttien 2.3.2023 saakka.

Hattivattipuhelin numero (WhatsApp) 0400-221122 tai +94775931429

tai  e-mail: oskari@herrankukkaro.fi

Jos olet utelias tietämään, mitä touhuamme täällä, lukaisehan www.positiivarit.fi/lotushill