16.04.2007 Pikavierailun tarkoitus toteutui

Nagande, Sri Lanka, 16.4.2007


 

LOTUS HILL RAKENNUSTÖIDEN
LÄHTÖLASKENTA ON ALKANUT
 
Valitsemamme rakentajan kanssa pidimme pitkää palaveria koko keskiviikkoillan ja jatkoimme torstai aamupäivän. Yhteisymmärrys on vielä olemassa, vaikka kävimme lävitse tiukkoja asioita. Käytössämme oli urakkasopimuksen lisänä Colombon Pirjon insinööri-mieheltä Jounilta saamamme lista ja taustaselvitys paikallisen kokemuksen mukaan. Tärkeä ja tarpeellinen lista. Jouni on työskennellyt 6 vuotta ja työskentelee edelleen itärannikolla suuren vesirakennusprojektin kanssa rakennusvastaavana insinöörinä, joten meille tärkeää paikalliskokemusta löytyy.
 
Olemme todella kiitollisia Jounille, joka on luvannut auttaa jatkossakin tarpeen tullen. Tiedän, että tarpeita tulee.
 
Rakentaja on meille ennestään tuttu. Mm. Onnelan vammaiskodin koko suunnittelu on hänen käsialaansa. Työn hän teki pyytämättä hyväntekeväisyytenä.
 
Olemme saaneet myös melkein naapurissamme asuvan Aven lupautumaan työmaatarkastajaksi rakennuttajan eli meidän puoleltamme. Taustakokemusta löytyy Suomesta ja äskettäin valmistui hänen pääosin itse rakentamansa oma koti. Paikalliset erikoisuudet ovat kokemuspiirissä. Sitäkin tietoa tarvitaan. Ananda jatkaa tiimissämme ja Keke on mukana kesään asti. Pienen tauon jälkeen hän palaa takaisin. Ja sitten on taas Marjan ja minun vuoro.
 


PERJANTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ
 
20.4.07 klo 15 on sovittu allekirjoitettavaksi urakkasopimus ja ensimmäinen maksuerä pankkiin pankkivakuutta vastaan maksetaan. Olemme saaneet sopimustekstin etukäteen ja ensi keskiviikkona Gallesta hankkimamme juristi tulee katsastamaan tontin ja sopimuspaperit. Hemantha Witharana hoiti mallikkaasti aikanaan talvikotimme rakentamiseen ja rekisteröintiin liittyvät toimet. Hän tulee olemaan asiantuntijana koko rakennushankkeen ajan. Kansainvälinen tilitoimisto ja tilintarkastaja valitaan myös lähipäivinä.
 
Jos ja kun kaikki loksahtaa paikoilleen, ensimmäinen lapion pisto tapahtuu vapun tienoilla. Rakentajan arvio työn kestosta on 8 kk, mutta me yritämme olla realisteja ja olemme tyytyväisiä, jos valmista alkaa tulla runsaan vuoden päästä. Pääasia, että rakennuskustannusten nousu on nyt saatu pysäytettyä urakkasopimuksen myötä.

 

Vammaisten koti- koulutus- ja terapiakeskuksen koko pinta-ala on noin 330 m2. Varsinaisen rakennustyön Urakkasumma on n 18 milj. rupiaa, eli n 128.000 euroa. Rakennuksen neliöhinnaksi tulee 388€/m2. Kohtuullista, eikö totta?Tarjouskilpailun kallein oli yli 29 milj. rupiaa.

 

Nyt tehtyä sopimushintaa väännettiin pitkään. Aivan viime vaiheessa sovimme muutamia lisäyksityiskohtia. Mm. muutaman sisävessan lisää, sekä ovien leveydeksi 120 cm. Kaivo, eikä maisemointi kuulu urakkasopimukseen. Colombosta on tilattavissa nykyaikainen porakaivotekniikka. Maisemointi, ympäristö puutarhoineen, tulee olemaan tulevien vuosien työtä.

 


KUMMIPALAUTTEET
 
Edellisen viikkopäiväkirjani tekstissä pyysin Lotus Hill kummeilta palautteena mielipiteitä rakennushankkeen aloittamisesta. Sain palautteita valtavasti. Olivat vähän yksioikoisia. Ei yhtä ainuttakaan epäilevää saatikka kielteistä mielipidettä. Upeaa! Aivan oikein! Tuemme Teitä täysillä! Lisään kummiosuuttani, että saadaan kerralla kuntoon jne. jne. Kun mielipiteensä on saanut sanoa, on syytä ”vaieta iäksi” kuten sanonta kuuluu.

 


TOIVOLA
 
Tämä viikko on uudenvuoden juhlallisuuksien johdosta kaikissa kouluissa vapaa. Niinpä Toivolan lapset saivat touhuta kaikenlaista tarpeellista. Kukkasia oli istutettu ruukkuihin kymmenittäin. Ei ollut puolitoista vuotta sitten sintin sinttiä missään.

 


PESULA NOUSEE
 
Pesularakennuksen työt etenevät suotuisasti. Pyykinkuivauskatoksen seinät ovat valmiina, katto enää puuttuu. Sadekautena katos on tuiki tarpeellinen. Pojille ja tytöille tulee omat käsipyykkitilat, joissa kummassakin 4 allasta. Samaan tilaan tulee vielä molemmille 2 suihkua. Ulkopuolelle on valmistumassa tytöille 2 uutta toilettia ja pojille saneerataan 2 vanhaa toilettia.
 
Juttelimme ennen niin kireän ja asenteellisen johtajan kanssa. Yhtä hymyä. Hymy on tarttunut myös muuhun henkilökuntaan ja tietenkin lapsiin.

 


Toivolan pesulan työmaa

 


Hiekkalaatikkoleikkiä tämäkin
Toivolan pesulatyömaalla

 


Pesulan kuivauskatos on kattoa vaille

 


Toivolan lastenkodin ystävälliseksi
muuttunut johtaja

 


LOTUS HILL KIRJASTO
 
Kaksi vanhaa huonetta on siivottu ja pesty sekä maalattu. Gallesta löytyi käyttökelpoisia kirjahyllyjä sekä pitkä pöytä ja tuoleja. Siitä tulee kirjasto. Pyrimme Banagalan konsultoimana hankkimaan Colombosta käytettyjä kirjoja 200-300 kpl. Johtaja kertoi tyytyväisenä laittavansa oven päälle kyltin, jossa lukee ”Lotus Hill -kirjasto”. Keittiön, ruokailutilan ja pesulan ovien päälle sama teksti. Ehdotin, että eikö olisi saman tien paikallaan laittaa ulkoportin päälle yksi ja sama kyltti? Gouverment saattaa hermostua, naureskeli johtaja.

 


Lotus Hill -kirjasto

 


UUSI SAVITALO
 
Alueelle oli saatu nopsasti uudisrakennuskin. Ennen juuri vietettyjä festivaaleja lapset rakensivat kylän miesten ohjauksessa aidon savitalon. Oikein perinteen mukaan. Voi sitä riemua, mitä savipaakuilla saatiin aikaan. Mutta tulihan siinä sivussa savitalokin. Savitalo sijaitsee urheilukentän reunalla ja on mainio, viileä taukopaikka auringonpaahteessa.

 


Toivolan lasten rakentama savitalo

 


KOTILOMATKIN KÄYTTÖÖN
 
Kuvaavaa Toivolan ilmapiirin vapautumiselle oli se, että pikkuhiljaa hyvin käyttäytyneet lapset pääsevät viikon lomalle läheistensä joukkoon kotiin, mikäli heillä sellainen on ja mikäli olosuhteen sen sallivat. Perjantaina käydessämme jälleen siellä, yhden mallikelpoisesti käyttäytyneen tytön vanhemmat tulivat juuri hakemaan tyttöä lomalle. Olihan tyttö onnellisen oloinen.

 


Hyvin käyttäytynyt tyttö pääsi
vanhempiensa kanssa viikon kotilomalle.

 


 
UUDENVUODEN JUHLAA TOIVOLASSA
 
Kun tulimme paikalle, kuului isosta kokoontumistilasta aikamoinen jyske. Minun mielestäni Jyske. Marja juoksi päätä pahkaa lasten joukkoon, ja huusi mennessään, että ”ihana musiikki”. Menossa oli – ihan totta – Uudenvuoden tanssit. Meidän entisellä lasten kaatopaikassamme ja lapsivankilassamme.

 

Voi sitä iloa ja riemua. Ja virtuoosimaisia tanssisuorituksia. Jos Marja ei lukisi näitä päiväkirjoja (en muuten aina tiedä) sanoisin, että Marjakin tanssi lasten kanssa kuin viimeistä päivää. Minäkin ihan vähän. Seisoin paikallani ja liikutin hitaasti toista kättäni edestakaisin ylös ja alas kylkeäni pitkin. Mutta tuli niin kova hiki, että piti peräytyä.
 
Meidän piti lähteä seuraavaan kohteeseen, Marja vaan tanssi eikä lapset halunneet päästää häntä mihinkään. Kumma juttu. Sellaisesta liikunnasta, johon minä olisin taatusti kuollut, Marja ei edes hionnut. Miehillä ja naisilla on pieni ero. Eläköön se ero. Marja kyllä väitti, ettei se siitä johdu. Illalla laitoin kuntokorttiini tuplakruksit. Muut kruksit merkkasin aina kun haukottelin.

 


Toivolan uudenvuodentanssit

 


Lapset seuraavat uudenvuoden
festivaaleista otettua  filmiä

 


Palloleikit alkamassa

 


MERKILLINEN UUSI VUOSI
 
Paikalliset elävät nykyään meidän ajassamme. Buddhalainen ajanlasku elää nyt kuulemma noin vuotta 2500. Marja olisi nyt sitten miinus 493 vuotta.
 
Uudenvuoden juhliminen on siis vuoden suurin juhla. Enemmän kuin meidän vappu, juhannus ja joulu yhteensä. Lahjoja ostetaan. Niin – ja jokaiselle uudet vaatteet. Marjakin halusi olla niin paikallinen, niiin paikallinen.
 
Ave erheelliseti kertoi, että nyt eletään jotain sellaista vuotta, että minä olisin 273-vuotias. Kun aamulla katsoin peiliin, hetken uskoin Avea.

 


MELKEIN TÄYDELLINEN HILJAISUUS
 
Ainoa päivä koko vuonna kun joka ikinen kauppa on kiinni. Vain muutama hotelli oli auki. Ajoin mopollani kotoani Hikkaduwaan, enkä matkalla kohdannut ainuttakaan kulkuneuvoa enkä ihmistä. Edes koiria ei näkynyt. Tunnelma oli hyvin merkillinen. Onneksi tien vieressä mönki riisipellossa nimeltä mainitsematon vesipuhveli. En tuntenut siis oloani yksinäiseksi.

 


ELÄINLÄÄKÄRILLÄ KÄYTTÖÄ
 
Naapurin Kaisa-koira puri Tarjaa jalkaan, joka roikkui hervottomana. Rassukka hyppi kolmella jalalla. Ankkeli kävi hakemassa kylässämme asuvan eläinlääkärin.
 
Tarjan jalka ei ollutkaan poikki, vaan jotenkin vääntynyt. Salvaa 3 kertaa päivässä. Saman tien vahtikoira Bullad sai kirppuihin (hevosille tarkoittettu kuuri – ilmeisesti) 2 tablettia. Yhden nyt ja toisen kuukauden kuluttua. Lääkäripalkkio 300 rupiaa eli 2 €.

 


KORPPIEN JUHLAA
 
Tarjan pennut Juho-Kusti, Urkki, Manu ja Mara voivat hyvin. Tarja saa erikoisruokaa ja maitoa riittää. Se on saanut huilia terassillamme pöydän alla kun sen jalka niin roikkuu.
 
Eilen Tarjalle tuomani kuivamuonareppu oli kaatunut (Mara kaatoi) ja hetkessä paikalla oli joukko yönmustia korppeja.
 
Toimiamme tarkkaillaan.

 


VELJEKSET PERSONALISOITUVAT
 
Mitä enemmän Tarjan pesuetta tarkkailee, sitä selkeämmin tulevat esiin luonne-erot. Mitään yhteyttä esikuviinsa, nimensä antajiin, tietenkään heillä ei ole.
 
Manu huinii yksinään omia olojaan.
Juho-Kusti murisee päivät pitkät muille.
Mara hoitaa einespuolen aktiivisimmin ja
Urkki pitää jöötä.
Kun pennut nukkuvat kasassa, Urkin yli ei kävele kukaan.
 
Marja vaihtoi ruokakupiksi ison leveän kattilan. Koetin estellä. Mutta minähän en tiedä koiranpentujen ruokinnasta tarpeeksi. Ennen vain poikien päät mahtuivat kerrallaan kuppiin, mutta nyt astia on niin laakea, että kun pojat ovat einehtineet, Mara oikaisee kupin pohjalle pitkäkseen ruokahuilille.
 
Siinä on se hyvä puoli, etteivät korpit saa kaikkea syömättä jäänyttä ruokaa. Mara kun herää ja kääntää kylkeään, niin alta paljastuu valmis aamiainen. Aika velikulta.

 


Urkki

 


Juho-Kusti

 


JUHLAT OVAT RUOKAJUHLAT
 
Perinteeseen kuuluu, että naapurit vievät toisilleen uutena vuotena ruokaa. Me olimme saamapuolena kun pihan baananit ja papaijatkin tuli juuri syötyä. Sininen lenkkikin loppui kun olin edellisenä yönä laittanut herätyskellon soimaa neljältä, että heräisin syömään.

 


Toivolan tytöt ruoanlaitossa

 

Unenlahjat ovat vanhemmiten parantuneet, ja nyt nukkuisin yön yli yhteen putkeen ilman herätyskelloa. Oli yöllä sellainen ukkonen ja salamointi, että sitä ihmetellessä se lenkki vaan hupeni.
 
Lahjapuoli tuli kuitenkin hoidettua. Luonamme kävi kylän nuorista koottu delegaatio, joka oli keräämässä lahjoituksia sunnuntaina kylän väen kesken pidettäviin urheilukilpailuihin. Annoimme vähän rahaa sekä juoksukilpailun pääpalkinnoksi Saunalahden lahjoittaman melkein uuden kännykän.

 

Lajivalinta sellainen, etten itse vaan vahingossakaan sattuisi voittamaan. Olisi se noloa. En tiedä muista lajeista, mutta osallistun mieluisasti painonnostoon. Olen siinä tosi hyvä. Viimeöisen lenkin jälkeen paino nousi taas 200g (kumma, kun lenkki painoi 800g !)

 


ONNELA
 
Onnelan väki oli kutsunut meidät uudenvuoden juhlalounaalle. Tarjolla oli Marjan tunnetusti oikeaan osuvan arvion mukaan puolen metrin mittaisia banaaneja, makeita leipiä ja tietenkin teetä.

 

Kyläpäällikkömme kävi paikalla ja kertoi, että vaimonsa oli juuri valittu kyläneuvoston johtajaksi. Marja siinä ihmettelemään, että samassa perheessä on kaksi päällikköä. Minä yritin ulista, että onhan meilläkin. Mutta Marjan parempi kielitaito vaimensi kiusanteoksi tarkoittamani mukavitsin tykkänään ja kyläläiset luulevat, että minä olen meidän perheen päällikkö. Saavat luulla.

 


HIRVEÄ ONNETTOMUUS LÄHELLÄMME
 
Odotimme munkki Banagalaa luoksemme ties monettako kertaa tällä viikolla. Ei taaskaan tullut. Mies on päässyt siihen asemaan, että säilyttää kännykkäänsä päiväsaikaan kassakaapissa. Auki se on aamulla klo 5-8. Meikäläiselle keskellä yötä.Kadehdittava elämäntapa.
 
Olihan Banagalalla todella perusteellinen syynsä tapaamisien peruuntumiseen. Alkuviikosta Baddegamasta, siis Banagalan kylästä, bussi lähti Colomboon. Uudella rannan asfalttitiellä se törmäsi suureen kuorma-autoon, joka oli täynnä olutpulloja.

 

Törmäyksessä bussi kaatui oven puolelle ja ihmiset jäivät loukkuun. Autot syttyivät palamaan. Puoleen tuntiin ei kukaan ulkopuolinen uskaltautunut auttamaan, koska kuumuudesta johtuen täysinäiset olutpullot rikkoontuivat kuin ammukset. Ihmiset luulivat kyseessä olevan tamilitiikerien isku.

 

24 matkustajaa paloi kuoliaaksi välittömästi ja loput yli 30 vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa. Uhrit olivat Baddegamasta, ja suuri osa Banagalan tuttavia, joten hänellä oli hoidettavanaan monet hautajaiset.
 
Jokin aika sitten arvelin rantatien uuden asfaltin aiheuttavan lisää onnettomuuksia. Uusi asvaltti yllyttää hurjastelemaan ja nopeudet kasvavat. Ennen yhteen suuntaan mahtui ajamaan 1 bussi, mutta yleensä niitä ajoi 2 vierekkäin – kilpailtiin. Nyt mahtuu ajamaan koko tien leveydeltä 3 bussia. Ja niitä ajaa 4 – kun kilpaillaan. Kuskien palkka on sidottu tulokseen. Eräänlainen bonusvääristymä tämäkin.

 


KOTIMATKA ALKOI
 
Maanantaiaamuna Mahinda saapui noutamaan meidät. Keke ja Ave jäivät. Ja monet ystävämme. Sana oli kiirinyt kylällä lähdöstämme, vaikka yritimme pitää sen salassa turhien seremonien pelossa.
 
Marja väänteli itkua takapenkillä ja etupenkillä olevalle vanhalle miehellekin nousi ”vesi glaseihin”. Kylätiellämme vilkutettiin iloisena. Moni kyläläisistä oli tullut entistä tutummaksi ja läheisemmäksi.  ”Katso, tuolla on nainen, joka voitti eilen palmunlehväsidontakilpailun! Ja tuo poika kiipesi korkeimmalle bambuun.”
 
Kyläjuhlat olivat keskinäisiä sosiaalisia suhteita lähentävä tapahtuma.

 


KUUMAA KISAA

 

Edessämme on 3 tunnin lento Delhiin, mutta sitä ennen 4-5 tunnin ajo lentokentälle. On menossa neljäs uudenvuoden pyhä. Kaikki mahdolliset urheilupaikat ovat käytössä.

Kylätapahtumia pidetään edelleen ja kaikilla sama sisältö. Erilaisia leikkejä ja urheilusuorituksia.  Juoksulajit suosituimpia. Polkupyöräajot ovat myös suosittuja.


Naganden uudenvuoden kyläkilpailut

Rantatien liikenne oli hidasta, koska lähes jokaisen kylän kohdalla oli meneillään juoksukilpailu, jota poliisit ja kaverit tuk-tukeillaan ja muilla ajoneuvoillaan seurasivat ja kannustivat.

 


uudenvuoden rantaelämää

 

Huolto toimi. Lämpöä oli varjossa 34 astetta. Kuuma asfaltti ja aurinko lisäsivät lämmön lähes 50 asteeseen. Huoltojoukot hakivat tien varren taloista vettä ja kippasivat vähän väliä suojattinsa päälle pienistä ämpäreistä virkistystä. Minä väsyin ja hikosin jo pelkästä katsomisesta.
 
Eilisen illan kävimme Keken ja Aven kanssa läpi vielä rakennushankkeemme aloittamiseen liittyviä yksityiskohtia. Banagala kävi paikalla ja lupasi hoitaa oman osuutensa. Yhteydet viranomaisiin sekä käynnistää jatkoselvitystyöt alueen vammaisjärjestöjen ja virkavastaavan ministeriön edustajan kanssa. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Ensi perjantai on toivoa täynnä.
 
Ystävällisin terveisin


Pentti-Oskari

 

Sähköpostia Oskarille