17.12.2020 Koronakirjeenvaihtoa hymyjen saarelta

Naantalissa 17.12.2020

Takamaalla on hyvä asua

Kuten aiemmin kerroin, Sri Lankan valtio sijaitsee meille hyvin tunteman nimisen CEYLONIN saarella. Ihmiset kulkevat nykyään yksinomaan lentoteitse saarelle ja pois sieltä. Kun covid iski, hallituksen reagointi oli yksinkertaista. Lentoasema kiinni. Se oli siinä. Kiinalaisia työntekijöitä oli ehtinyt tuoda virusta, mutta karanteenialue oli helpohkoa heidän china-town -tyyppisen elämänsä vuoksi. Mutta kyllä se koronapaholainen vaan pääsi liikkeelle. Nyt 24 miljoonaisella kansalla on viruskuolemia hieman yli 100. Se on vähän. Uutisten mukaan Uudessa Seelannissa on vähiten koko maailmassa tartuntoja suhteutettuna väkilukuun. Paljon enemmän kuin saarellamme. Sri Lanka on maailman historian ajan ollut takamaa, eikä sitä ole noteerattu kovin kelpoisena. Meitä isojen kansojen takamaita oli aikanaan Irlanti Englannin takana, Portugali Espanjan takana, Norja Ruotsin takana ja Suomi Venäjän ja Ruotsin takana. Sukuni vanhat merimiehet kertoivat aikanaan, että juuri näiden maiden merimiehet kapakkitappelujen yhteydessä auttoivat toinen toisiaan.

Oskari online

Varotoimet saarella ovat hyvin persoonalliset. Välillä tulee lyhyen ajan varoituksella liikkumiskielto. Sitten hetken helpotus ja suuret jonot. Kaiken kaikkiaan saarella asiat ovat kuitenkin hyvin tällä sektorilla. Mutta kun kenttä on kiinni, se on kiinni. Suomalainen ystävämme odotti saarella 6 kuukautta päästääkseen kotiin. Onneksi meillä on loistavat ”etätyöntekijät” apunamme siellä. Valvontakameroitakin on peräti 15 kappaletta. Niitä minä kyttään päivät pääksytysten.

Take-Away ruokailu

Finlandia koulullamme Unohdettujen Laaksossa elämä jatkuu. Joskin päivitettynä. Tilanteen mukaan. Hallitus laittoi koulun kiinni joulukuun alussa. Mutta kouluelämä jatkuu. Jokin aika sitten sain aamuyön herkkinä valvomistunteina idean. Kuullessani, että koulumme suljetaan, huolestuin todella. Meidän toimintamme yksi kulmakivistä, lasten kouluruokailu loppuu. Kokemuksesta tiedän, että monelle koulumme lapsista kouluruoka on päivän ainoa kunnon ruoka. Sitten toimeen.

Soitin Colmanille ja etätyöntekijällemme Timolle. Laaksoon pikaisesti. Nyt polkaistaan liikkeelle Take Away -ruokailu lapsillemme. Kyläpäällikön vaimo tekee ruoat joka päivä ja kyläpäällikkö vie ne lasten kotiportille. Eikä siinä nokka kauaa tuhissut. Seuraavana päivänä lapset saivat ruokalähetykset kotiinsa. Kas meille tämä kuluruokailu on maailmanhistoriallisestikin kova juttu.

Toimii ja hyvin toimiikin

Muutama päivä sitten sain etätoimijaltamme Timolta mukavan viestin. Olin tietoinen, että valtio oli mielenkiinnolla seurannut jo vuosia jatkunutta kouluruokahankettamme ja suunnitteli toiminnan laajentamista muihinkin kouluihin saarella. Kas tässä Timon kirje: ”Viime viikolla opetusministeri vieraili Baddegaman alueella ja hänelle esiteltiin myös Fedrupwattan koulu. Hän antoi ohjeet jakaa ruoka koulussa niin, että lapsi tai vanhempi tai molemmat tulevat rasian kanssa noutamaan. Tämän viikon ajan ruoka on nyt jaettu koulussa. Toimii hyvin. Olin aikeissa mennä maanantaina koululle, mutta sitten ajattelin, että paras mennäkin yllättäen jo tänään. Näkee todellisen ruuan ja valvonnan. Heman Onkkeli oli paikalla valvomassa. Opettajat käyvät kaksi kertaa viikossa antamassa oppilaille etätehtäviä, joita lapset sitten tekevät kotona. Ruuan jakelu toimi hyvin ja hygieenisesti. Lasten mielestä ruoka on maittavaa. Vaikutti aivan hyvältä täkäläiseltä kotien perusruualta. Mieleni on hyvä käynnin jäljiltä. Lähetin sähköpostiisi 6 kpl suhruisia kännykkäkuvia. Terveisin Timo

70 Eurolla koko vuoden ruoat

Kiinnostuneille haluan kertoa, että kouluruoka-annoksemme maksaa 75 Sri Lankan rupiaa per annos. Kuukauden ruoat maksavat lasta kohden 1500 rupiaa = 7 euroa. Yhden lapsen koko vuoden kouluruokailu maksaa siis 70 euroa. Olisiko tässä yksi mahdollisuus hyvän joulun tuottamiseen. www.positiivarit.fi/lotushill  ja siellä tukijäsenkaavake.

Tyttö pelastui elämään

Muistanette viimetalvisen kertomuksemme hetteikön reunalla asuvan naapurimme Thissumi tytöstä. Tyttö oli käytännössä jo kuolemaan tuomittu. Ruokatorven verenvuotoa lääkittiin aspirinilla ja lähetetiin kotiin. Tyttö riutui silmissä ja Marja-vaimoni vei uudelleen paikalliseen sairaalaan. Ei mitään toivoa. Hyppäsimme Colmanin kanssa vuokra-autoomme ja suuntasimme pääkaupunkiin tuttuun sairaalaan, joka oli minunkin henkeni pelastanut pariin otteeseen. Oikea diagnosointi, oikeat lääkkeet ja oikea hoito. Tyttö pelastui elämään. Sain Timolta valokuvan hänestä. Suloinen Thissumi, pyöreä posket ja hymy kohti uutta elämää. Nyt hän on palannut myös koulunkäyntiin, joskin etäopetukseen. Voinette kuvitella, millainen haaste se on siellä ilman tabletteja sun muita nykyajan kommervenkkejä. Yllättävän monella sellainen on. Kunhan pääsemme paikalle, koetan jostain löytää käytetyn tablettitietokoneen Thissumille. Naapurintytölle, joka sai elämänsä.


Pentti-Oskari
Onnellinen sekä
Onnellisen miehen Onnellinen vaimo Marja
postia Oskarille: oskari@herrankukkaro.fi



Kyläpäällikkö Heman valvoo ruoan jakelua


Lapset jonottavat ruokaa


Poika odottaa ruokaa


Ruoan jakelua


Ruokaa jaetaan luokkahuoneessa


Tyttöjä koulun portilla


Tyttö ruoka-annoksen kanssa