20.07.2012 Mutkainenkin tie vie perille

Naantali 20.7.2012 MUTKAINENKIN TIE VIE PERILLE


Vettä on taas vellonut Intian valtameressä sitten viime kuuluman. Leipätyökin hiukan kiusaa näitä ”harrastuksia”, mutta hommat pelaa. Yhteysmiehemme Thilakasiri, joka hoitaa nk. ”yhteiskuntasuhteita” saarellamme, kävi luonamme. Hän tuli Saksasta, jossa visiteerasi siskonsa luona. Paljoin saimme taas puhuttua ja päivitettyä asioita. Coolman, joka hoitaa sitten ”ruohonjuuritason” asioitamme on mukana kuvioissa lähes päivittäin puhelimen avustuksella. Tässä lyhyt tiivistelmä.


LOTUS HILL VAMMAISKESKUS siis siirtyi huhtikuussa paikalliselle munkkien hyväntekeväisyysjärjestölle ja sateenvarjona toimii sveitsiläinen avustusjärjestö, jolle siirsimme operatiivisen vastuun. Jätimme kuitenkin sinne sydämemme ja sitä pitää tietenkin hoitaa monella eri tavalla. Mutta pääsääntöisesti 6 vuoden projekti on nyt siinä mallissa, johon tähtäsimme. ”Lastamme” emme kuitenkaan jätä kokonaan. Coolman on paikalla vähän väliä ja olemme kyllä toistaiseksi ajan tasalla.


ERANKA, jalaton poika, pääsi jatkamaan opintojaan yläasteella ja rahoitus on hoidettu hänelle ja perheelleen.


UNOHDETTUJEN LAAKSON vesikeskus, viime talven ylpeytemme, toimii upeasti. Juomavesikaivona, pyykinpesupaikkana ja ihmisten pesupaikkana.


Unohdettujen laakson asukkaita


NAGANDEN kylämme köyhät lapset saivat talvella koulu- ym. tarvikkeita ja kuukausittain ruoka- ja lääkerahaa koko vuoden ajan. Coolman vahtii, että homma toimii.


TOIVOLAN lasten vastaanottokeskuksessa suomalaisten tukijäsenten avulla opettajien ja lääkärin palkka juoksee. Lääkkeitä ja urheilutarvikkeita sekä erilaisia ompelutarvikkeita pitäisi olla ensi syksyyn asti.


COOLMAN kulkee tuk-tukillaan viidakossa ja hakee meille unohdettuja köyhiä lapsia, joille ensi talvena jälleen menemme jakamaan koulukenkiä ja -tarvikkeita. Tavoitteena on 2500 köyhää lasta jälleen kouluun.


Naapurimme PALANEEN TALON perhe voi hyvin ja asuu onnellisesti uudessa rahoittamassamme talossa.


Tällä nappisilmällä on nyt uusi koti


Ja paljon muuta.

Mutta ei vähäisimpänä uusin hakkeemme:
NAAPURIN SYDÄNSAIRAS TYTTÖ


Sydänsairaan tytön perhe

Voi mikä juttu. Paikallinen elämiskulttuuri yllättää meidät vuosi vuodelta. Uskomatonta.

1. näytös
Naapuriperheemme äiti tuo luoksemme tytön, jolla on sydämessä kaksi reikää. Elinodotukset muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Leikkaus maksaa n. 5000 euroa. Valtio ei maksa. Isä kulkee tuk-tukilla kylästä kylään myyden arpoja. Kuukausien ahertamisen tuloksena muutama sata euroa.

2. näytös
Päätämme lähteä Lotus Hill tukijäsentemme kanssa auttamaan tyttöä. Saamme hetkessä kokoon tuon 5000 euroa. Annamme sen perheen äidille, koska isille ei voi antaa rahaa. He sopivat pääkaupungissa hyväksi tunnustetussa sairaalassa leikkauspäivän.

3. näytös
Leikkauspäivä tulee ja tyttö jää kotiin. BIG GIRLS. Tyttö tulee sukukypsäksi ja alkaa kuukautiset. Suuri asia. Paikallisen tavan mukaan hänet lukitaan pimeään huoneeseen viikoksi.  Hän ei saa edes pestä itseään sinä aikana. Viikon jälkeen alkavat suuret juhlat, suurimmat koko perheen historiassa. Koko kylä kutsutaan mukaan syömään ja riemuitsemaan. Olen ollut tällaisissa juhlissa, siellä oli 1500 juhlijaa.
Hermostuimme tosissamme. Millä rahoilla he juhlivat ja miksi leikkaukseen ei menty? Coolman yrittää lepyttää meitä ja selittää paikallisia tapoja ja uskomuksia. Olen tulossa housuistani ulos. Niin vihainen olen. Mokomatkin taikauskoiset tomppelit.

4. näytös
Uusi leikkauspäivä sovitaan. Se lähestyy. Varmistamme, että nyt se onnistuu. Ei suinkaan. Astrolgi sanoi, että leikkausta ei voi tehdä ennen heinäkuuta (elimme silloin maaliskuuta). Nyt olin tulossa jo housuistani ulos oikein kunnolla. Coolman selittää ja selittää paikallisia uskomuksia ja tapoja. Marjakin jo hermostui ja sanoi, että on uskomatonta tämä TAIKAUSKOISUUS.
Sanoin Coolmanille, että otan rahat pois jollei tyttöä leikata niin pian kuin mahdollista. Coolman totesi vain rauhallisesti, että se on kyllä mahdollista heinäkuussa. ”Heti”, sanoin minä. ”Kuule Oskari, haluatko ottaa sen vastuun, että jos tyttö kuolee leikkaukseen ennen heinäkuuta, vika on sinun hätäilysi. Astrologit kyllä tietää.” Mitäs voit? Enhän minä nyt sellaista vastuuta voi ottaa. Sydänleikkaus on aina riski ilman astrologien neuvojakin. Voi ei. Ei muuta kuin jäädä odottamaan.
Lähdimme kotosuomeen. Uskomatonta, totesi vaimoni turhautuneena saarelaisten elämää ohjaavasta taikauskosta.

5. näytös
Soitimme Coolmanille, että menee Thilakasirin ja sairaan tytön äidin kanssa yhdessä pankkiin ja tarkastavat, että rahat ovat tilillä. EI OLLUT. Hyppäsin takaisin housuihini. RAHAT OLI LAINATTU RAHANLAINAAJALLE HYVÄÄ KORKOA VASTAAN, kertoi äiti onnellisena.
Jollei minulla olisi ollut töissä vuoden kiireisin aika, olisin suihkaissut paikalle ja vääntänyt joidenkin ihmisten nenästä. Hälytin tutun tuomarin ja poliisipäällikön hätiin kertomaan mikä kohtaa rahanlainaajaa jollei raha ole takaisin tilillä leikkauspäivänä.
Coolman yritti rauhoitella. Turhaan. Vaivuin epätoivoon ja valmistauduin kokoamaan omia rahojani, koska olin mokannut pahimman kerran. Minä kun aina olen korostanut, että välistä vetäjiä emme päästä näihin töihin. Että minä pölvästi uskoin perheen äidin vilpittömyyttä.

6. näytös
Kesäkuun lopulla Coolman soitti: Leikkaus on heinäkuun 13. päivänä ja rahat on takaisin tilillä. Olin menettänyt jo kaikki uskoni. Taikausko mukaan lukien.
Leikkauspäivä lähestyi. Yhtäkkiä Marja huomasi ja parahti. ”Ei voi olla totta!  Heinäkuun kolmastoistahan on PERJANTAI.”
Ketkähän tässä on taikauskoisia.

7. näytös
Sydänsairas tyttö leikattiin vihdoin 14 päivänä heinäkuuta 2012. Lauantaina. Seuraavan viikon tiistaina hän pääsi kotiin. Coolman, perheen äiti ja muutama naapuri soitti meille lähes samanaikaisesti. LEIKKAUS ONNISTUI!


Madushanin sydämen reiät (18mm ja 22mm)
on nyt paikattu ja nuoren elämä voi jatkua

Vanhalle miehelle tuli taas ”vesi glaseihin”.

Kiitos kaikille mukana olleille tukijäsenillemme. Taloudellisesti ja henkisesti.
Joko nyt ymmärrätte, miksi me jaksamme tehdä tätä työtä?

Olemme saaneet lukuisia kyselyitä, miten hankkeemme voi?  Se voi hyvin.
Miten mukaan pääsee?  Täältä löydät tukijäsenlomakkeen.

Suomen Naantalissa 20.07.2012


Pentti-Oskari
Onnellinen mies