22.01.2006


Ystävän muistolle

22.1.2006

Ceylon, Lake Bird -lintujärven rannalla 22.01.2006

Pyhäpäivä

Tänään on sunnuntai. Pyhäpäivä. Lepopäivä. Aamulla heräsin varhain. Naapurin pikkutyttö oli kiskonut kukkasen taimen pihalta ja isä sai raivokohtauksen. Taivaallinen rauha rikkoontui hetkeksi.

Istun Bird Lake -järvemme rannalla, laiturilla. Peilityynen järven pinnan yli lentää heleää sointiaan jakaen pihapiirimme kuningaskalastaja. Maailman kaunein lintu. Se istahtaa läheisen katkarapuaidan seipään nokkaan. Se tietää, että päivän saalis on jaossa.

Kaksi nuorta poikaa meloo puusta koverretulla alkuasukasveneellä rannan suuntaan. Reipas lätkytys kuuluu säännöllisesti kun toinen pojista lyös laudalla peilityynen järven pintaan säröjä. Hetkeä aiemmin he ovat laskeneet parisataa metriä pitkän verkon puolikaaren muotoon. Kuin rymättyläläinen suvinuotta kotosuomessa.

Lätkytyksellään he ajavat kalat verkkoon, jonka he käyvät nostamassa kiireesti, ennen kuin kalat ehtivät pyristelemään itsensä vapaaksi. Saavin pohjalle kertyy parisen kiloa pikkukalaa. Eri värisiä ja -makuisia. Lajittelu tapahtuu saman tien. Kelvolliset kotiin. Kelvottomat takaisin järveen. Kuningaskalastajaystävämme on hetken kuluttua hyvin kylläinen.

Lepopäivä

Marja lähti sairaanhoitajaystävämme kanssa jälleen vammaisnaapurimme talolle. Isän jalan hoito jatkuu. Ananda lähti naapurin luo selvittämään vedenhankintasopimusta uudisrakennukselle. Iltapäivällä olisi lähtö Unawatuunaan. Kummilasten järjestämään juhlaan. Pidän lepopäivän. En lähde minnekään. Saan jäädä yksin.

Minulla on hyvin murheellinen mieli. Sain eilen illalla hyvin surullisen viestin. Rakas ystäväni, valokuvaaja Kaius Hedenström nukkui pois.

In memoriam

Olimme eilen illalla suomalaisten kummivanhempien kanssa syömässä Red Lobsterissa. Tapasimme uusiakin tuttavuuksia ja koko joukon vanhoja tuttuja monien vuosien varrelta. Juuri ennen poislähtöämme sain lyhyen tekstiviestin hänen kuolemastaan.

Coolman odotti ulkopuolella Tuk-Tukkinsa kanssa. Istuin takapenkille Yksin. Suru ja tuska purkaantuivat minusta. Coolman hätääntyi tietenkin. En pystynyt sanomaan sanaakaan hänelle. Onneksi Marja riensi selvittämään hänelle, että yksi parhaista ystävistäni on kuollut. Tiedän, että täällä tunteet näytetään eri lailla. Se oli minun estämätön reaktioni osallistua suruun.

Kaius Hedenström oli kaikkien aikojen yksi upeimmista suomalaisista taiteilijoista. Saaristoluonnon kuvaajana hän oli huikea. Hänen teoksissaan oli uskomaton tunne. Kunnioitus Luontoa kohtaan.

Monet muistanevat takavuosilta hänen kuvateoksensa saaristoa raiskaavista arkkitehtuurisista uudisrakennuksista. Siinä saivat arkkitehdit ansaitusti kuulla kunniansa. Palavasieluinen saariston ystävä, kotoisin Rymättylästä, vastapäätä Herrankukkaroamme. Keväällä ensimmäisenä ja syksyllä viimeisenä hänen Targa-yhteysveneensä suuntasi Kihdin reunalla olevaan ulkosaariston piilopaikkaan.

Kun Ukkopekka aloitti purjehduksensa 20 v sitten, Kaius ja toimittaja Eeva Koskinen tekivät artikkelin aluksesta. Se oli upea juttu. Niitä kuvia käytämme vieläkin ja niitä tekstejä hyödynnämme vieläkin. He olivat mestareita taltioimaan vanhan ajan nostalgisen tuntemuksen.

Helmikuuksi oli sovittu saman toimittajaparin tulo meille tänne Nagandeen. Eeva kertoi, että Kaius oli intoa täynnä ja odotti vierailulta paljon. Itselleni vierailu oli erityisen mieluisa, koska vuosikymmenten aikana tavatessamme keskustelumme olivat usein pikaisia. Odotin, että kerrankin meillä on tilaisuus tutustua toisimme savusaunan terassilla – rauhassa.

Kaiuksella oli vanhanaikainen tapa. Hän lähetti maailmalta postikortteja ja kirjeitä. Niitä tuli solkenaan. Jokaisessa kuoressa oli aina postimerkki, joka kuvasi luontoa. Hänen suosikkimerkkinsä kuvasi merikotkaa. Jokaisen postimerkin hän ”kuvitti” tekemällä viereen puhekuplan, johon hän kirjoitti merkkieläimen lyhyen lausahduksen. Elämänviisauden tai tervehdyksen.

Osoitteessa nimen edellä oli aina uusi keksitty ammatti, joka vanhanaikaisesti kuvasi vastaanottajaa. Hänen tapansa tekstata oli jo sinänsä taidetta. Jokainen lauseen alkukirjain oli kirjailtu kuin ennen vanhaan, satoja vuosia sitten, oli tapana. Näitä kortteja ja kirjeitä oli mukava saada. Posteljoonin hymystä usein arvasin ystäväni jälleen muistaneen minua.

Tervehdykset loppuivat yllättäen. Hän ei selvinnyt aivoverenvuosta. Suren suunnattomasti ystävääni. Pyhitän tämän pyhäpäivän hänen muistolleen. Liian usein ystävämme ja läheisemme poismenon jälkeen voimme vain todeta, että olisipa ollut aikaa jutella hänen kanssaan enemmän.

Lintujärven peilityyni vedenpinta siirtää vastakkaisen rannan temppelin kellojen kauniin soinnin laiturillemme. Parvi pieniä kaloja rikkoo veden kalvon. Ne selvisivät nuotasta. Elämä jatkuu. Kuuntelen – ja lähetän niiden myötä kiitollisuuden viestejä Kaiukselle.

Kaius toi vuosia sitten näytille hankkimansa 180 asteen kameraobjektiivin. Sen avulla maisema taltioitui kaksikertaisesti siihen verrattuna, mitä silmät pystyvät kerrallaan näkemään. Kaiuksen tuntien, uskon hänen nyt seuraavan meitä sieltä ylhäältä juuri tällaisella kaiken taltioivalla objektiivilla. Sieltä hän meitä zoomailee ja taltioi tekemisemme 64 Asan diapositiiville. Siinä filmissä on kauniin pehmeät värit.

Olen onnellinen, että sain olla Kaiuksen ystävä. Odottele siellä. Jutellaan sitten enemmän.

Pentti-Oskari