23.01.2006


Puuhtaaksipiirtämistä vaille valmis

23.1.2006

Nagande 23.01.06

Taloprojekti vauhdilla alkuun

Eilinen päivä oli pyhäpäivä ja halusin levätä ja miettiä. Iltapäivällä elämä alkoi taas sykkiä. En raskinut jäädä sivuun. Murheen murtaminen onnistuu parhaiten tekemisellä. Toisaalta sisälläni on tunne, että murheen aiheuttama hiljentyminen on tarpeen. Se on tarkoituksellista. Se on myös kunnioitusta poismennyttä ystävää kohtaan.

Iltapäivällä Sri Lankan elämänlankamme Ananda tuli kertomaan iloisena, että Lotus Hill vammaiskodin arkkitehti ja insinööri ovat tulossa katsomaan naapurimme vammaisperheen taloprojektia. Pomppasin liikkeelle. Tiedän, että humaani ystäväni Kaius ymmärtää surutyöni muodon. Ehkäpä tämä olikin Kaiuksen ensimmäinen ohjattu etähomma. Hän on aina ollut uskomaton järjestelemään asioita hyvin päin. Ja homma jatkuu.

Ensimmäiset piirustukset valmiina

Insinööri mittasi tontin jokaisen kulman, tasoerot ym. Tulimme kotiimme puhtaaksipiirtämään hankkimaamme materiaalia. Yhteistyönä saimme paperille talon, jonka tilavuus on n. 50neliömetriä; olohuone 12 , makuuhuone 9 ja toinen pienempi makuuhuone pojalle 8 neliötä. Keittiö 9 neliötä ja toiletti/suihku saman verran. Suurensin toilettia 3 kertaa kun demonstroin suunnittelijoille pyörätuolin tarvitseman tilan.

Koko talo rakennetaan rinteeseen korkeuserosta huolimatta samaan tasoon. Pylväillä saamme rinteeseen vielä toisen toiletin isovanhemmille ja varastotilaa. Ovien nettoleveys on 1 metri ja kaikki lattiamateriaali on klinkkerilaattaa. Samoin Toiletti ja keittiön taustaseinät. Onko asiantuntijoita arvioimaan vammaiskodin erityistarpeita? postia vastaanotetaan: oskari@herrankukkaro.fi

Lähetän ohessa faxilla ihan ensimmäisen suunnitelman, jonka toivon avautuvan Teille. Saamme keskiviikkona puhtaaksi piirretyn ja yksityiskohtaisemman suunnitelman.


Suunnittelijatkin talkoissa mukana

Kun suunnittelupalaveri oli päättynyt, kysyin varovaisesti suunnittelijoilta heidän kustannustaan. Ananda otti keskustelun hoitoonsa. Kuuntelin vain ymmärtämättömänä. Kun sitten lopultakin sain suunvuoron ja kysyin puhtaalla englanninkielelläni: ”hau mats?”, insinööri hymyili ja sanoi englanniksi jotain käsittämätöntä (ymmärtämättömyys ei ollut hänen vikansa), jonka Ananda sitten suomensi ytimekkäästi: ”Oskari! Ei maksa paljon. Ei maksa mitään!” Lähetin etätyötä tekevälle Kaiukselle kiitoksia.

Illalla Marja kävi ystävättärineen taas hoitamassa perheen isän jalkaa. Mukana oli omien lastemme kummitäti Vaasasta. Ritva, jolla on vahva kiinnitys perheemme jäsenyyteen. Ritva kertoi, kuinka muiden hoitaessa isän jalkaa, perheen pikkupoika istahti hänen eteensä lattialle.

Ritvan isovarpaan kynsi oli maalattu punaiseksi. Poika istahti lattialle Ritvan jalkojen viereen. Otti varpaan hellästi käteensä, ja silitti sitä. Katsoi Ritvaa osaaottavasti ja silitti. Hänkin halusi hoitaa.


Ruisleipää ja lenkkimakkaraa

Aamulla klo 7 Coolman haki tuk-tukillaan vammaisperheen isän. Yksityissairaalassa otettiin joukko verikokeita. Haastattelimme isää ja hänen työtaustaansa. Ilmeni, että hän oli ollut vuosia töissä valtion puistoissa. Toimenkuvaan kuuluu myös alueiden myrkytys. Paikalliseen tapaan työ suoritettiin avojaloin. Ounastelemme lyijymyrkytystä tai jotain vastaavaa. On yhdestoista hetki pelastaa hänet. Toivomme, että onnistumme.

Talonrakennusprojektimme etenee tämän perheen kohdalla suotuisasti. Yritämme saada työt alkuun jo viikon sisällä.

Nautinnon hekumaan

Viikonloppuna saapui Hikkaduwaan kymmeniä suomalaisia. Tapasin heitä ja tykästyin erityisesti yhteen rouvaan. Hän oli tuonut kassissaan ruisleipää ja lenkkimakkaraa.

Suuntasin saman tien päätä pahkaan kotiin. Tein elämäni kylmän ruoan gourmet-annoksen. Ruisleipä ensi leivänpaahtimeen. Päälle kasvislevitettä (oliiviöljyistä) johon mukaan murskattua valkosipulinkynttä. Levitteen päälle pieneksi pilkottua ruohosipulia ja kaiken kukkuraksi lenkkimakkaran siivuja. Lopuksi Turun Sinappia tuubista pienet piraukset jokaisen makkaranpalan päälle. Eikä siinä vielä kaikki: murskaimella mustapippuria ripotellen koreudeksi. Laitoin isolle lautaselle ja katoin pöydän viimeisen päälle. Paikallista Lions olutta koivutuoppiin.

Istahdin ja vedin henkeä. Läheisen puun oksalla istui kuningaskalastaja ja vilkuili kiinnostuneena. Vahtikoira Buladin häntä heilui kuin helikopterin roottori. Itsekkäästi ohjasin nautinnollisuuden hekuman itseeni. Ei muut kuitenkaan ymmärrä.

Ystävällisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Höyrylaiva Ukkopekka/Herrankukkaro/Lotus Hill -hanke
Yhteys Sri Lankaan 1.3.06 asti
oskari@herrankukkaro.fi
Tekstiviesti: 0400-221122
Gsm: 9953394776973362
Fax: 9953394912275637