23.02.2006


Asiantuntija-apua Suomesta

23.2.2006

Päiväkirja 23.02.06

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:n Lotus Hill- vastaava Kirsti Palonen sekä lääkäri Jari Vainio (toiminut yli 20 v. Aasiassa, Afrikassa ym. erilaisissa katastrofi- ja avustusprojekteissa) saapuivat enemmän kuin tervetulleina tänne.

Uskonette, että viime päivät ovat kuluneet joutuisasti. Siitä johtuu tauko päiväkirjassani. Olemme tutustuttaneet vieraamme alueeseen, ihmisiin ja ennen kaikkea avustuskohteisiin. Nyt vasta huomaa miten monessa Lotus Hill on ollut mukana.

Jari Vainio oli mm. 9 vuotta lääkärinä Zambiassa, puskissa, niin kuin hän kertoi. Syyhy mm. on hänelle tuttua kuin mikä, joten heti saimme asiantuntevaa konsultaatiota. Syyhypunkit kuulemma kuolevat petivaatteista, patjoista ym. tehokkaasti, kun ne levitetään kuumaan aurinkoon. Paras kohde on peltikatto. Eli kuumuus tekee saman kuin pakkanen.

Täit lähtevät kuulemma kun täin kantaja saa kuumeen. Mutta saivareet jää ja jos sitä keinoa yrittää, pitäisi kuumetta olla peräkkäin muutaman päivän välein. Joten se keino ei liene kelpoisa. Oli mielenkiintoista kuunnella Jarin kertomaa olosuhteista, jotka olivat todella ankeat. Miten käärmeenpuremia hoidettiin ilman seerumia (ei ollut varaa) ja krokotiilin puremia paikkailtiin.

Jari on parhaillaan hoitanut 17 Aasian maan asioita ja vammaistyöt ovat hänelle myös hyvin tuttuja. Pitääkseen yllä yleislääkärin ammattitaidon, hän palkkautui Pohjois-Englantilaiseen 1000 hengen vankilaan lääkäriksi. Huumeongelma on Englannissa valtava. Vangeista 80 % oli narkomaaneja. Kunpa Jari joskus kirjottaisi muistelmansa.

Nyt meillä on ilo nauttia hänen konsultaatiostaan ja Kirstin kanssa he haalivat kokoon kaiken sen etukäteen valmistelemamme materiaalin, jota tarvitsemme aloittaaksemme rakennusprojektin. Byrokratia on melkoinen, mutta välttämätön. Se suojelee myös hankettamme mahdollisilta ongelmilta.


Neuvotteluissa dokumentointi odotti
pöydässä jo tullessa

Samaan syssyyn saapui myös vapaaehtoistyöntekijämme Keijo, jonka sisälle ajon olemme myös aloittaneet. Samaan aikaan orpokoti Toivolan keittiö- ja ruokahuonesaneeraus etenee vauhdilla ja Medical Center -huone valmistuu.


Munkkien köyhien koulun esikoululaiset
opettelivat värien käyttöä piirustuksessa


Koulun englanninkielen opettajat

Jotta taukoa ei tulisi, 27.2 aloitetaan vihdoin naapurustomme Onnelan vammaiskodin vanhan rakennuksen purku ja 1.3 alkaa uuden rakennus. Lisätyötä on antanut myös monien paperien ratifiointi pääkaupungissa. Aiemmin paikallishallinto kertoi asioiden hoituvan heidän kanssaan. Mutta viime aikoina uuden Presidentin myötä monet asiat ovat muuttuneet. (eli Presidentin valtaoikeusasiat puhuttavat täälläkin)

Lähdemme jo ensi tiistaina Colomboon. Jokunen viranomaiskäynti ja sitten kotiin. Hoitamaan Debettiä. Paikalle jää hyvä ryhmä, joten asiat etenevät ja ovat uskoaksemme hyvässä hoidossa.

Tänään ilta kului vielä myöhäiseen asti Lotus Hill -arkkitehdin ja insinöörin kanssa palaverissa. Jarilla ja Kirstillä oli monia hyviä parannusehdotuksia. Sunnuntaina saamme uudet versiot.

Viime päivinä hankkeemme koulutuksellinen osuus on saanut yhä enemmän painoa. Vammaiskoulutus on tällä lähes olematonta. Fysioterapeuteista ei voida oikeastaan puhua. Asenteet vammaisia kohtaan ovat samalla tasolla kuin Suomessa 50 v sitten.

Lotus Hilliin rakennamme tilan vammaisopettajia ja -hoitajia varten. Myös olemassa olevien vammaisjärjestöjen aktivointi ja konsultointi tulee näyttelemään merkittävää osuutta. Kaikesta tästä teemme perusteellinen raportin.

Paikallisten kanssa pitämämme yhteiset palaverit ovat sujuneet hienosti, ja motivaatiota sekä intoa heiltä tuntuu löytyvän – toivottavasti muillekin jaettavaksi. Sehän on yksi perustarkoituksistamme. Humaanisuus ja auttamisen halu heitä kohtaan, jotka muut ovat unohtaneet.


Ystävämme Dammika ja Neal purjehtivat
poikkeukselliseen rakkausavioliittoon
(80% avioliitoista on järjestettyjä)

Lotus Hill -kummit!
Olette mukana hyvässä hankkeessa.

Ystävällisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas