23.04.2010 Lonkka ja Klenkka
23,4,2010 Pentti-Oskari Kangas
Naantalissa 21.4.2010
ELÄMÄ JATKUU
Sri Lankassa pidettiin jo toiset vaalit muutaman kuukauden sisällä. Vallassa ollut Presidentti Rajapaksa katsoi sodan päättymisen ansiokseen ja ajan olevan kelpoisa valituttaa itsensä uudelleen kesken valtakauden. Presidenttikausi nollattiin ja vuodet alkoivat jälleen alusta.
Opposition edustaja, voitokkaan sotajoukon komentaja (presidentin entinen kaveri) pidätettiin vaalien jälkeen vallankumouksen suunnittelusta. Saman tien polkaistiin uudet Parlamentti- ja aluevaalit. Olematta millään muotoa mukana edes ajatuksissa saaren politiikassa, seurasimme kiintoisasti yhteistyökumppaniemme menestystä vaaleissa. Gallen alueella (joka on Lotus Hill hankkeen toimialuetta) entinen senaattori ja sosiaaliministeri putosi. Munkkiystävämme Samitha sai neljännesmiljoonaa ääntä, mutta sekään ei riittänyt. Haluamme tulkita tapahtuneet nyt niin, että tämä entinen ministerimunkki, edelleen hyvin suosittu ja vaikutusvaltainen mies, ehtii nyt keskittyä enemmän vammaiskotiimme.
Vammaishoitaja Nanna siirtyi voluntääriksi huhtikuun alussa ja hihkuu onnestaan siellä. Sisareni Leena puolestaan palasi takaisin Suomeen. Höyrylaivan purjehduskausi on alkamassa ja leipätyötäkin pitää aina välillä tehdä.
ERANKA
Jalaton poikamme saa 3.000 rupiaa (20 euroa) kuukaudessa tuk tuk -kuljetukseen koulumatkoihin. Yhteyshenkilömme paikan päällä kertoi salaisuutena, että Eranka ei ole käyttänyt koko rahaansa koulukuljetukseen. Peljästyin jo. Hän kuulemma polkee polkupyörällä kilometrien matkan aina silloin tällöin kouluun. Säästämillään rahoilla hän oli ostanut itselleen pienen radion. Onko tällä nyt mitään laitaa, kysyi yhteyshenkilömme? ”ON” vastasin hänelle. Hänen yritteliäisyytensä palkitaan. Siitä vaan. Poika polkee toisella jalallaan pelkästään ja siinäkin on tekojalka polvesta alaspäin. En halua edes kuvitella, miten meikäläiset lapset suhtautuisivat tämänlaiseen säästötoimeen.
VANHASSA VARA PAREMPI
Vammaiskodissa yritetään myös säästää. Keittiössä on hankkimamme kaasuliesi, mutta kaasu on kallista, 1500 rupiaa eli 10 e pullo. Se on siellä kova raha. Meitä on pyydetty useaan otteeseen rakentamaan ulkokeittiö, jossa ruoan valmistus tapahtuu avonuotiolla. Savun vuoksi se ei onnistu sisätiloissa, vaikka sitäkin kyllä usein näkee. Nyt kun paikat muutoin alkavat olla kunnossa, päädyimme toteuttamaan heidän toiveensa. Coolmanille annettiin tarkka budjetti, jolla saa tilavan ulkokeittiön ja joka toimii myös sateella.
Hankkeemme tukijäsenten kokoamilla rahoilla aloitimme myös urheilualueen kunnostamisen pihamaalle. Se toimii monitoimitilana mm. pallokenttänä, jolloin koko alue aidataan verkkoaidalla. He pyysivät, että ostaisimme ruohonleikkuukoneen, jolla kenttä voidaan pitää hyvässä kunnossa. Kahdenkeskisten neuvottelujen jälkeen päädyimme ostamaan samalla rahalla kolme vuohta. Ne hoitavat ruohonleikkuun ja lapset saavat terveellistä, tuoretta vuohenmaitoa päivittäin. Vuohia ei tarvitse viedä huoltoon eikä korjauksiin ja todennäköisesti ne vielä lisääntyvät. Tämä on sitä kestävää kehitystä. Molemmat osapuolet ovat nyt kovin tyytyväisiä. Ja tietenkin myös lapset – toivottavasti vuohetkin.
UNOHDETTUJEN LAAKSO
Kaivojen kanssa on ongelmia. vettä ei tahdo löytyä. Kyläpäällikkö huinii vaalihommissa, eikä vastuunottajaa tahdo löytyä. Oman kokemukseni perusteella (aika monta kaivoa on sinne rakennutettu) ei auta muu kuin kaivaa vaan yhä syvemmälle. Kyllä sitä vettä on aina jostain syvyydessä löytynyt.
Thilakasiri hommasi nuoren juuri valmistuneen lääkärinaisen laaksoon. Olivat niin intoa täynnä, etteivät jaksaneet odottaa terveyskeskuksen valmistumista, vaan halusivat aloittaa toimet kylän kokoontumiskatoksen alla. Coolman sai ohjeet hankkia peruslääkevaraston Toivolan kokemusten mukaan yhdessä uuden lääkärimme kanssa.
Leena ja Coolman tyhjän kaivon luona
Laakson Medical Center
Aloitetaan ensin lasten hoitamisella ja katsotaan mihin rahkeemme riittää. Vielä kun saisi aikaan koulun laakson pienimmille. Ei lopu ruohonjuuritasolla tärkeiden kohteiden kirjo. Mutta kohde kerrallaan. Ja hankkeita hoidetaan niin kauan kuin se tarpeellista.
Unohdettujen laakson lääkärimme Amail
Toivolan tyttö, joka halkoo kookoksia
oikein olan takaa
TOIVOLAN LASTEN RIEMURETKI
Tänä vuonna retki tehtiin maan sisäosiin Ratnapuraan. Retki oli jälleen täynnä riemua ja onnea. Eikä kukaan karannut ja kustannus oli 62.000 rupiaa = n 400 euroa. Sisälsi 2 bussia, ruokailut ja kohteiden pääsymaksut. Pienistä murusista koostuu näiden lasten onni. Tämä murunen oli iso, monen kuukauden mittainen.
Ystävällisin terveisin
Pentti-Oskari
PS. Ja ettäkö mitenkä voin? Kiitos oikein huonosti.
Tällaisella vastauksella yleensä saa kysyjän hämmentymään, jos hän edes jotain huomaa. Sillä niin muodollisia meille monelle kuulumisten kysely on. Tosiasiassa vointi paranee koko ajan. Viime viikkoina väsymys vaan alkoi olla sietämätöntä. En jaksanut olla hereillä vuorokaudessa kuin 4-5 tuntia ja kun kovat poltot alkoi, lähdin iltamyöhällä TYKSIIN. Yön aikana tutkittiin koko mies ja aamulla lääkäri kertoi syyn. Jossain pernan takana oli hiushalkeama, josta tihkui bakteeri silloin tällöin. Nyt oli lääke heti valmiina ja seuraavana päivänä olin kuin toinen mies. Samalla selvisi Sri Lankassa saamani keuhkokuumeen alkuperä. Tällä viikolla leikataan toinen silmä, kun kooman jälkeen alkoi maisema himmetä. Mutta se on pikku juttu. Kahden viikon päästä tähystetään ja tarkistetaan onko lääke purrut. Tehdään jotain, jos on tarvis. Hyvä! Suomalainen terveydenhuolto. Hyvä TYKS! En ole mukana tähtien sodassa, pikemminkin bakteerien sodassa.
PSPS.
Suomikuvaa, Turkukuvaa ja erityisesti Naantalikuvaa on kovasti kiillotettu viime aikoina. Oikein Oravan voimin. Sakari Orava, ystävämme vuosien takaa kun elää kanssamme harmonista vanhankaupungin rauhaa naapurissamme Naantalin vanhankaupungin rannassa. ”Lonkka ja Klenkka”. Lienette lukeneet hänen hoitamattomaksi jääneestä viastaan. Ja minäkin klenkkaan tekopolvieni avulla tehokkaasti. Tämä menestys on naapurionnea aidoimmillaan.
Mutta se tarina? Olen luvannut kertoa aina silloin tällöin tarinan oikeasta elämästä. Ja tässä se nyt tulee:
Kun mediamyllytys edellämainitusta aiheesta oli kiivaimmillaan, kävimme toisen naapurini kanssa mielenkiintoisen keskustelun:
– On se vaan hienoa, että minulla on maailman kuuluisimman jalkapalloilijan kanssa sama urheilulääkäri, joka meitä operoi. (Sakari Orava leikkasi polveni aikanaan)
– ai se Bakmanni vai?
– eiku Beckham
– niin niin, minähän sanoin Bekmanni
– kun se on Beckahamn
– on mikä tahansa, minä ainakin tiedän, mikä sen vaimon nimi on?
– no mikä?
– Viktor!
Lopetin, hyvän naapurisovun vuoksi.
PSPSPS.
KIITOSTA JA KUNNIAA
Viime viikolla kävimme sisareni Leenan ja poikani Karioskarin kanssa noutamassa Suomen Parhaan Matkailuyrityksen 2010 kunniakirjan. Palkinnonsaajan valitsi arvovaltainen raati usean tuhannen muun matkailuyrityksen joukosta. Olemme onnesta mykkyrällä, sillä itsekkäinä ihmisinä nautimme kiitoksista ja tämä nyt oli jo yli kaiken kohtuuden. Mutta otimme sen tietenkin vastaan. Media levitti tietoa tehokkaasti ja myyntipalvelumme lähes jumiutui tiedon levittyä.
Eräskin sihteeri kertoi laittaneensa meidät monesti syrjään kokouskohteena, kun itse ei ole ehtinyt tarkistamaan tuotetta. Nyt hän rohkeni pyytää tarjousta, koska olemme hänen sanomansa mukaan hovikelpoisia.
Raadin valinnan peruste oli mielenkiintoinen. Jatkuva kehitys, hauskat innovaatiot sekä kestävän kehityksen käyttö kilpailukeinona. Yhteiskuntavastuu sisältää myös sosiaalivastuun. Työmme Lotus Hill hankkeessa sai näin konkreettisen kiitoksen. Näin saivat myös kaikki tukijäsenemme arvovaltaisen selkääntaputuksen. Hienoa ja kiitos.
Jos haluat lukea enemmän aiheesta, lehdistötiedote löytyy www.herrankukkaro.fi ja sieltä lehdistö. Olemme niin onnesta sekaisin, että annamme juhlamme kunniaksi asiakkaillemme erikoistarjouksen tilaisuuksien järjestämiseen. Sekin löytyy Herrakukkaron nettisivuilta.
PSPSPSPS
KANADALAISTEN JOURNALISTIEN KIRJOITUS
Liitän oheen aiemmin kertomani kanadalaisten lehtimiesten aikaansaannoksen. Muutamista asiavirheistä huolimatta ihan kelpo juttu.
Finland Makes a Difference After Tsunami Survival
Sri Lanka has been one of those countries that has touched us deeply to the core. We have been so moved by the people and by their genuine affection. As a woman from Canada said to us, ”You can see the kindness in the eyes of the people of Sri Lanka.” They really do have kind eyes.
We have heard many stories about the Tsunami here. One surfer told us of his experience that you can read about on our post Remembering the Tsunami. We have heard many other stories as well and have been moved by the experience. We have also learned that over 50,000 people died here. Not the 30,000 that we first read and heard about. 1200 people were killed just up the road trapped in a train.
TOURISTS IN THE TSUNAMI
Eeva and Sirpa
We didn’t think that we would meet any foreigners that were here during the Tsunami. But as time has gone on, we have met many that were here, and Eeva Kankainen, a lovely retiree from Finland shared her experience with us. Here is her story and what she and her friends did to help.
Most people love this country and come back year after year. Eeva is no exception. She has been coming to the island for 14 years and has made great friends. She had just come in from and early morning swim when the Tsunami hit. She wasn’t on the beach for long, because her Sinalhese friend was going to be here soon. But she was hot and went for only a quick dip in the ocean before running up to have a shower. She remembers saying to a lady in the water that she can’t stay for long, she has friends coming. When she got out of the shower, it was once again one of those surreal moments that we have heard so much about.
NOBODY KNEW WHAT WAS GOING ON
She heard the noises of destruction at one moment and then at the same time she heard her neighbour yelling to her that her company had arrived in a light and friendly voice. They were 25 minutes early and had just come up the stairs. The next minute everything was destroyed. They were high up. I didn’t get from her what floor she was on, but she said, that if her friends weren’t coming to see her that morning, she would not be alive today. If her friends had not been early, they would not be alive today.
INCREDIBLE LUCK
After the Tsunami, she stayed in Sri Lanka for three months to help. Many of her friends from Finland stayed to help as well. This group of people that we met so briefly for only a few days, are the most giving crowd we have ever met in our lives. They got together and tried to decide what they could do to help more. After working with Sabitha Amit (a Monk and principal at a local school) for some time, Marja and Pentti Oskari Kangas came up with an idea to open a school for orphaned, handicapped and mentally challenged children. Lotus Hill is the organization and it is run by a private group of people from Finland. Eeva and her friends were kind enough to invite us to come up for a visit.
ARRIVING AT THE SCHOOL
When we pulled up in our Tuk Tuks, the children were so happy to see us. One little guy came out with his drum pounding it and immediately took my hand dragging me to meet his teacher and show me his room. Another guy latched on to Dave and wouldn’t let go. Dave carried him around forever right up until snack time when one of the teacher finally had to pry him away so that he could eat.
Oskari and Marja founded Lotus Hill, but Oskari was quick to tell us that Eeva raised half of the money to buy the land by organizing her friends back home to come up with the money. They say that they are managing just fine with their friends and contributors in Finland. Many people donate 5 to 10 Euro a month and they have enough for now
OSKARI AND MARJA FOUNDERS
Oskari and Marja Founders
Oskar is a bit of a celebrity in Finland. A famous philanthropist in the country and he sends monthly updates to supporters to let them know how the project is going. He has a keen business sense and uses his influence to keep the program going.
LIFE FOR HANDICAPPET IN SRI LANKA
Being there for us, was heartbreaking and uplifting at the same time. These children would otherwise be hidden in their house from society. Parents feel that they need to hide them and protect people with disabilities. They have no quality of life. Marja and Oskari have given them hope.
We saw this first hand at Adams Peak when people of the restaurant that we ate at teased a poor man that was obviously mentally challenged. We yelled at them to stop and they did. They seemed embarrassed, so I hope they will think twice when they see him again. We later saw the man being harassed by the police. They were throwing his bottles into the ravine. I yelled at them. (Dave tried to stop me because you just don’t yell at police in this country, but I couldn’t help myself) The police just laughed and told me he is a madman. I yelled back the he is a human being, not an animal. I was seeing red and I would have fought tooth and nail. I don’t think the police were embarassed or learned their lesson. They will go on wielding their power.
PROGRESS
These boys have hope, that this man will never have. One boy was very aggressive and afraid when he first came to the school. He would hit and punch, and now he smiles and holds hands. Another only came and drew lines on a paper, now he is drawing flowers and rainbows. One boy is making place mats and weaving them by hand. He is developing his skills to be a carpet
maker and he was so proud to show us his work. They played a game of cricket and one of the boys was quite a talent with the paddle.
The list goes on with their development
THE STAFF
It is a dedicated group of individuals that work there. An 87 year old woman that they call grandmother works there to take care of the baby that was dropped off by its mother. The baby has down syndrome and she is there to change him, watch him and love him. She is his surrogate mother. There are 2 women and a man that work there. They have a difficult job. I don’t think that I could do it. These boys can be a handful and to take care of 15 children with disabilities, feed them, teach them and stay with them has got to be very difficult.
The Staff and Students
FACILITIES
The school has classrooms, lunchrooms, a medical room, dorms and a kitchen. It sits high on a hill surrounded by green pasture. It is airy and bright and happy. They have their rooms and clean bathrooms, they have balls and toys and of course drums. They play and laugh and live. The founders are beautiful people. Oscar said ”we are not rich people, but we make it work” We would have to say that they have certainly made it work and have changed the lives of these boys forever.