24.02.2013 Päivien päivä
24,2,2013 Pentti-Oskari Kangas
Sri Lanka 24.2.2013
Varhain perjantaiaamuna jäin vastaamaan tukijäsentemme kirjeisiin ja Marja lähti Coolmanin kanssa Unohdettujen laaksoon valmistelemaan suurta juhlaa. Tulossa oli rakentamamme Medical Centerin vihkiäiset ja avustustavaroiden jako.
Hieman historiaa: Laakson nimi on PEDRU WATHTHA, mutta olen antanut sille helpommin muistettavan ja havainnollisemman nimen: Unohdettujen Laakso. Tämä syrjäinen laakso sijaitsee HALPATOTAN kylän takamailla asumattoman viidakon keskellä, lähes kulkukelvottoman tien takana. Alue on lähes 1800 hehtaarin kokoinen. Sen omisti aikanaan englantilainen perhe, ja se siirtyi myöhemmin paikalliselle. Niin tapahtui usein 1948 itsenäistymisen ja Englannista eroamisen jälkeen. Maa nimi oli silloin CEYLON, myöhemmin siitä tuli SRI LANKA, eli vapaa saari. Saarta kyllä kutsutaan edelleen useasti Ceyloniksi ja paikallinen tee on edelleen Ceylonin teetä.
Tukijäsenvieraamme tulossa Lotus Hill -vammaiskeskukseen
Kun tsunami tuhosi Hikkaduwan pohjoispuolelta rantahietikolla olleet kalastajien riukumajat, jäljelle jääneet ihmiset jäivät tyhjän päälle. He eivät saaneet valtiolta eivätkä avustusjärjestöiltä tsunamiavustuksia, koska he asuivat ”ei kenenkään maalla” – siis ilman virallista oikeutta. Niille joilla oli talot virallisella alueella, rakennettiin useimmille uudet talot.
Pahoja poikia varten kalterit ikkunoihin
Nämä ihmiset pääsivät kuitenkin myöhemmin muuttamaan pikkuhiljaa syrjäiseen laaksoon, joka palstoitettiin tonteiksi. He rakensivat itselleen vaatimattomat majat pääasiassa oksista ja savesta. Aluksi kylässä asui 200-300 perhettä. Työtä ei ollut monellakaan ja mm. juomaveden puute oli huutava. Kun kuulimme muutama vuosi sitten tästä laaksosta, menimme Lotus Hill hankkeen kanssa mukaan. Ensin varovaisesti, muutama kaivo rakennettiin ja vietiin laakson lapsille vaatteita, hygienia- ja koulutarvikkeita. Kaikille kylän lapsille, joita on noin 500, olemme joka vuosi jakaneet myös koulukengät. Kouluun on matkaa 7 km ja lapsoset talsivat paljain jaloin viidakkopolkua käärmeiden vaaniessa.
Pari vuotta sitten palkkasimme lääkärin hoitamaan laakson lapsia. Hankimme lääkkeet aina etukäteen vuodeksi kerrallaan kotiin lähtiessämme. Yhdysmiehemme Coolman valvoi puolestamme toimintaa ja raportoi meille. Kun selvisi, että naapurikylänkin aikuiset kävivät hakemassa lääkkeitä, oli meidän pakko laittaa stoppi.
Viime talvena rakensimme kylälle ison vesikeskuksen, pyykinpesua ja suihkuja varten. Alun perin kaivosta saatavaa vettä piti käyttää myös juomavetenä, mutta se osoittautui huonolaatuiseksi. Tammikuussa rakennutimme kolme syvää, 70 jalan porakaivoa. Laaksoon alkoi virrata yhä lisää perheitä. Sana kiersi. Tällä hetkellä asukkaita on kaiketi pitkälle toista tuhatta. Silmiinpistävää laaksossa on se, että paikat pidetään siisteinä.
Viime vuonna, kun alkuperäissuunnitelmien mukaan luovutimme vuosia pääasiallisena avustuskohteenamme olleen Lotus Hill vammaiskeskuksen paikallisille ja sveitsiläiselle avustusjärjestölle, siirsimme toimintaa voimakkaasti tähän Unohdettujen Laaksoon. Toki Toivolan lasten huostaanottokeskus on edelleen myös mukana ja monet, monet muut.
Terveyskeskuksen rakentaminen jäi vuosia sitten kesken väärinkäytösten vuoksi. Näissä asioissa olemme olleet hieman yksioikoisia, niin vaan on tuntunut oikealta. Nyt jatkoimme terveyskeskuksen rakentamista ja varustelua. Torstaina veimme talolle ison Lotus Hill -kyltin sekä autollisen avustustarvikkeita. Marja meni perjantaina jo varhain aamulla järjestelemään tilaisuutta ja tavaroiden jakoa.
Minä ajoin Hikkaduwan keskustaan, jossa tapasin 17 hengen suomalaisen tukijäsenjoukkomme, joka oli kiertänyt saarta jo toista viikkoa. Siirryimme pienempiin autoihin ja lähdimme kierrokselle. Ensin kävimme Lotus Hill vammaiskodissa, joka teki vieraisiimme suuren vaikutuksen. Näin että monella sydän hellästi heilahti poikiamme tavatessaan. Sieltä lähtiessämme Marja soitti minulle ja kysyi missä olemme. Tulkaa nyt! Täällä on ainakin tuhat ihmistä odottanut jo monta tuntia.
Harvoin näkee näin mustanaan väkeä
Kunniakuja ja taustalla vihittävä Medical Center
Kyltin kiinnitys
Hammastahnoja, heijastimia, kyniä…
Pehmoleluja kerrakseen
Polkua, jota ei tieksi voi kutsua, oli haasteellinen ja aikaa vievä. Saavuimme terveyskeskuksen pihaan, joka sanan täydessä merkityksessä oli mustanaan väkeä. Vieraat toivat tullessaan monta säkillistä tyttärenpoikani Akun keräämiä pehmoleluja. Jotkut toivat kyniä jne. Talon eteen oli muodostettu kunniakuja, jota myöden vieraamme hämmentyneinä kulkivat valtavien taputusten siivittämänä. Punainen nauha oli vedetty oven poikki ja niin lyhyt ja karu seremonia alkoi. Nauha leikattiin. Buddhalaisen tavaan mukaan koristeellisen ison öljylamppujalan ja öljylangat sytytettiin. Pidin pienen puheen, josta kaikki pitivät – koska se oli lyhyt. Tosi lyhyt, koska se oli singhalankielinen.
Alkoi avustustarvikkeiden jako. Iso pöytä oli kukkuroillaan hammasharjoja, hammastahnoja, heijastimia, kyniä, saippuoita jne. Yhden huoneen täytti valtaisa kasa Suomesta tuotuja pehmoleluja. Ne olivat laakson lapsille ennen näkemättömiä. Poro sai aika lailla ihmetystä, samoin Petteri Punakuono ja monet muut. Onneksi mukana oli paljon kissoja, koiria ja eritoten marakatteja. Lämpöä oli arviolta 40 astetta, mutta työn huuma ylitti tällaiset pikku yksityiskohdat. Avustettavia lapsia oli noin 500 ja kaikki saivat osuutensa.
Pikkuäiti ja pikkupoika
Jokaisen piti päästä kuvaan
Oikea pusuhuuli
Marjan lempityttö Paassana
Seremonia perinteen mukaan
Leena Kannisto oli kerännyt yllätykseksemme ryhmältä 1000 euroa hammasharjoihin ja -tahnoihin. Me saimme ne Coolmanin parhaalta kaverilta, tukkukauppiaalta, 300 eurolla. Jäljelle jäi 700 euroa. Terveyskeskuksesta jäi puuttumaan tällä kertaa kaivo, vesipumppu ja vesitankki, sekä suihku/WC:n kalusteet. Ja mikä tärkeintä, sähköt. Seinien rappauksen yhteydessä niihin upotettiin valmiiksi sähköjohdot, joten tarve oli vain pintatöillä sekä sähköliittymällä, jotka maksaisivat 14.800 rupiaa, eli 90 euroa. Laskimme Coolmanin kanssa pikaisesti, että jäljelle jääneellä 700 eurolla nuo toimet saadaan tehtyä. Nyt oli suomalaisten vuoro taputtaa. Lupasin vielä ryhmän johtajalle lähettää kuitit menoista ja valokuvat tuloksista.
Alkoi raju saderyöppy ja lähdimme koko konkkaronkka takaisin Hikkaduwaan. Vieraamme olivat aika vaitonaisia näkemästään ja kokemastaan. Luulenpa heidän saaneen aikamoisen kokemuksen toiminnastamme täällä. Ruohonjuuritasolla. Kiitoksemme olivat molemminpuoleisia.
Tulimme illansuussa kotiin ”ruunan raatoina”, kuten Marjalla on tapana sanoa. Tunsin tässäkin tilanteessa jälleen sanonnan: ”Väsynyt, mutta onnellinen”. Paluumatkalla yksi vieraistamme katseli touhuamme ja kysyi lopuksi: ”onko Teillä koskaan ennen täällä ollut tällaista menoa ja meininkiä?” Vastasin hymyillen, että joskus. Hän ei kuitenkaan olisi uskonut, jos olisin kertonut meiningin olevan harva se päivä juuri tällaista, kolmen kuukauden ajan joka talvi. Nukkumaan mennessämme Marja vielä totesi huokauksella: ”Tällaisia päiviä minä suorastaan RAKASTAN!”
Rakkain terveisin
Marja ja Pentti-Oskari Kangas
Lähetä sähköpostia Oskarille