26.11.2007 Lonkka järjesti Klenkan telkkariin

HYVÄN MIELEN VIIKKO (taas)


HIEKKA, KULLAN HINNOISSAKO?

Ohessa kaksi kuvaa Baddegaman vammaiskeskuksemme työmaalta. Kovat sateet ovat välillä pysähdyttäneet muuraustyön, koska hiekka on loppunut. Absurdia, eikö vain? Saarella, jolla on kaksi tuhatta kilometriä hiekkarantaa, kärsitään hiekkapulasta. Kas kun meren rannan hiekkaa ei suolapitoisuutensa vuoksi voi käyttää muurauksessa.

Muuraushiekka hankitaan jokien pohjista. Sukeltamalla. Miehet sukeltavat pienten korien kanssa muutaman metrin syvyyteen ja nostavat vasullisen kerrallaan yläpuolella olevaan puurunkoveneeseen. Sen jälkeen vene hinataan rantaan sellaiseen paikkaan, että pieni kuormuri pääsee sinne. Hiekka nostetaan veneestä vasulla rantatöyräälle ja siitä lapioilla auton lavalle. Kerrallaan kuormuriin mahtuu 1 kuutio hiekkaa.

Hinnat ovat nousseet viime aikoina rajusti, sillä hiekan ottaminen on nykyään luvanvaraista. Valtio taas jakaa lupia mielivalta- ja suosituimmuusperiaatteella. Korruptio rehottaa.

Kun rakensimme talvikotimme 5 vuotta sitten, hiekkakuorma maksoi n. 1000 rupiaa. Viime talvena kuutio maksoi 4000 rupiaa. Tällä viikolla jo 6000 rupiaa (40 euroa). Se vastaa rakennusmiehen kahden viikon palkkaa. Suomen mittapuulla hiekkakuution hinta olisi 1000 €. Kymmenen kuution kuorma-autollinen maksaisi siis 10.000€ Rakenna siinä sitten talo halvalla. On jotenkin käsittämätöntä ja väärin. että rakennusmiehen päivän palkalla saa 100 kg hiekkaa. (5 ÄMPÄRILLISTÄ)

PIMEÄÄ HIEKKAA

Hinnan kohoamiseen ovat vaikuttaneet toiminnan luvanvaraisuus ja sateet. Kun paikalliset eivät saa Colombosta virallista lupaa hiekan ottoon, se tehdään salaa. Öisin. Sen vuoksi en voi liittää kuvaa tähän mukaan. Mukana on siis nk. riskikerroin sekä yölisä.

Toinen vaikuttava tekijä on sade. Kun joen pinta nousee 4-6 metriä, ei sukeltaminen enää onnistu. Summa summarum: Kun rakennushiekasta on kova pula hiekkasaarella, hinnat nousevat. Kapitalismi raivaa tilaa demokraattiseen sosialistivaltioon, jota johtaa kommunistinen hallitus.

Muuraaminen siis edistyy sitä myöden kun hiekkaa saadaan. Muistan kerran kun kotimme työmaalla laskin kuorman suuruuden. Arvioin sen olevan 0.8 kuutiota. Lasku oli kuitenkin yhdestä kuutiosta. Paikallinen avustajani kuitenkin valisti, että jos ylipäätään haluan hiekkaa, ei kannata nipotella. Nokka kii. Ole onnellinen joka kuormasta, jonka saat ostaa. Maassa maan tavalla.

Sateet ovat nyt vähenemässä ja alkaa kuivempi kausi. Hiekkaa saadaan enemmän ja työt sitä myöden edistyvät. Rakentajaltakin poistuu tekosyy hutipäiviin. Saattaa hintakin hieman laskea. Yleensä vaan hinnoilla on taipumus jymähtää tasolleen, josta se ei laske vaikka kuinka olisi perusteita. Toivoisin vain, että hiekkasukeltajat pääsisivät osalliseksi hinnan noususta. Mutta Suomen sorakeisareiden tapaan Ceylonin hiekkakuninkaat imevät pääosan rahoista.


UUSI YSTÄVÄMME ERANKA

Ilokseni voin ilmoittaa, että rakkaat lukijani ovat avanneet sydämensä. Ja lombuukkinsa. Rahaa on saapunut tilille jo yli 4000€. Vaaaaaauuu! Viime päiväkirjassani kerroin Tuulasta, joka lähetti 100€. Kun kauniisti kiitin, lähetti vielä toisen 100€. Vastasin, etten nyt ihan sitä tarkoittanut, mutta suurkiitos. Eilen tuli Tuulalta viesti, ettei verottaja ottanutkaan häneltä niin paljon, kuin hän oli arvioinut. Ja laitoi 120 € lisää. Vastasin, etten kiitä enää. Joutuu pian vararikkoon.

VESSA VALMISTUU

Ohessa Aven lähettämät kuvat vessan rakennusvaiheesta ja lyhyt raportti. Pullat ovat hyvin uunissa. Viikossa nousi vessa. Ja nyt hiukan vielä varustellaan ja viimeistellään.

Mikäli lukijoiden anteliaisuus ja auttamishalu jatkuu, uskon että aloitamme Joulun tienoilla Erankan ja hänen äitinsä vanhan savitalon purun ja rakennamme pienen, yksinkertaisen, mutta asiallisen ja toimivan kodin heille. Sellaisen, jossa voi nukkua sateellakin.

Tällainen on Lotus Hill hanke. Päätökset tehdään nopeasti kun siihen on aihetta. Ja toteutus tehdään heti, eikä viidestoista päivä. Ja lahjoittajat saavat reaaliaikaisen raportin kuvineen ja teksteineen sekä dokumentteineen. Rahan perillemeno on seurannassa ja kontrollissa.

Sitten heittäydytään uusiin avustuskohteisiin. Kohteita ja tarpeita on. Niitä arvioidaan sydän kylmettämällä, muttei menetetä sydämen peruslämpöä. Yksinkertaista. Arvaatte varmaan.


Sri Lanka 24.11.2007 Eranka

Eranka esitteli ylpeänä toilettityömaata, jossa kaikki on sujunut hänen mielestään hyvin. Likakaivokaivantoa pitää vielä hieman syventää, mutta on odoteltava muutamaa poutapaivää, jotta kaivanto kuivuisi ja olisi helpompi kaivaa lisää.

Toiletin katto on valettu ja valun pitää antaa kuivua reilu viikko. Suunniteltiin vähän lisatöitä toilettiin. Ulkoseinustalle tehdään peseytymispaikka muuratulla suojaseinällä, voi sitten rauhassa peseytyä siellä. Toilettiin laitetaan myös laatat lattiaan ja seinät laatoitetaan puoliväliin. Pieniä lisäkustannuksia on siis tulossa ja Erankan äiti lupasi antaa kustannuslaskelmat ensi viikolla.

Erankan ja äidin asumusta tutkittiin. Savesta valmistettu talo pitää purkaa ja tehdä parempi sitten kun sen aika on. Sadeaikana nukkuminen vuotavan katon alla on hankalaa. Katon korjaus aiheuttaisi kuitenkin aikamoisen homman, koska talo on kaikin puolin hatarassa kunnossa. Savitalossa Eranka pitää nurkkauksensa siistissä kunnossa kuten kuvasta voi nähdä.

Kerroin Erankalle ja Äidille, että Suomessa on luvattuna heille avustusta Erankan koulunkäyntiin ja mahdollisesti jotain muutakin mitä Eranka tarvitsee helpottaakseen omaa ja äitinsa elamää. He olivat kostein silmin kiitollisia teille kaikille, jotka olette luvanneet avustaa heitä pääsemään inhimillisemmin elämässä eteenpain.

Äidin saama 1.20 euroa päivässä teenlehtiä poimimalla ei riitä kovin pitkälle Erankan kanssa, eikä teenpoimintaakaan ole joka päivä tarjolla.

 

 

Terveisin Volontääri AVE


YSTÄVYYDEN
RANNENAUHATALKOISSA
ON KOKO KYLÄ

On myönnettävä, että hymyilytti aika lailla kun soitin Avelle. Kerroin, että ystävyyden rannekkeiden kauppa käy kuin rajuilma. Yksittäiset ihmiset ostavat ystävilleen ja firmat henkilökunnalleen ja liikeasiakkailleen. Moni on löytänyt ystävyyden rannekkeesta erilaisen joululahjan. Pyysin Avea ja Coolmania organisoimaan nyt ison vaihteen päälle. Miksikö hymyilytti? 32 Vaulagodan kylän perhettä painaa täysillä rannekkeita. Isät, äidit, lapset ja sukulaiset.
 
Meidän yhteistyökumppanimme perhe aloitti kotonaan kurssikeskuksen pitämisen. Uusia perheitä koulutetaan tekemään ystävyyden rannekkeita. Hymyilin onnellisena, sillä turistien häipymisen vuoksi nämä perheet ovat olleet työttömiä. Nyt saamme heille työtä ja rahaa. He voivat auttaa itseään. Samalla me suomalaiset autamme vammaiskeskuksemme rakentamista. Voiko avustustoiminta enää olla monimuotoisempaa. Lisukkeena hyvä mieli. Meillä ja heillä.


 
KLIKKAA SINÄKIN
RANNEKESIVUSTOLLE

Ratkaise joululahjapulmasi ja kerro työpaikalla vinkki päälliköille. Konjakkipullon sijaan lahja, josta ei tule kankkusta. Markprint, Positiivarit ja Herrankukkaron henkilökunta ovat ystävyyden ranneketalkoissa vahvasti mukana. Sinä, joka haluat osaltasi auttaa näissä toimissa, tässä Sinulle mahdollisuus. Kerro ystävillesi, sukulaisillesi ja työkavereillesi. Yhdellä tuntipalkalla saat upean taideteoksen, jonka tekemiseen menee 4-6 työtuntia. 

Henkilökohtaisesti kannan ylpeänä ja hyvällä mielellä ystävyyden nauhaa, jonka sain Toivolan lasten vastaanottokeskuksesta. Parasta on sen aikaansaama keskustelun avaus jopa vieraiden ihmisten kanssa.

TELKKARISTA TUTTU AVUSTUSHANKE

Viime keväänä vetosin lukijoihini saadakseni hyvän vinkin. Lotus Hill vammaiskeskuksen rakentaminen aloitettiin ja rahaa tarvittiin lisää. Minulle soitti vanha ystäväni Salmisen Karri WM datasta. Aiemmin hän toimi MTV3 myynnissä Turussa. Olimme kerran Naantalin Kylpylän jalkapallojoukkueessa pelaamassa Hampurissa Lufthansan joukkuetta vastaan. Me olimme Karrin kanssa huoltajia. Karrilta oli leikattu juuri lonkka ja minulta polvi. Kulkiessamme porukan jatkona huomattavan poikkeuksellisella tavalla, saimme lempinimet. ”Lonkka ja Klenkka ”

Lonkka siis soitti ja niin lähti Klenkka Helssinkiin maikkariin. Vastaanotto oli suopea ja lämmin. Kiitos Huomenta Suomen Auvinen. Sopimuksen mukaan Rita Strömmer saapui vieraaksemme Sri Lankaan. Saaliina 8 tuntia ohjelmaa. Ammattitaitoisella leikkauksella 4 kpl muutaman minuutin nk. inserttiä.

Sain kutsun suoraan aamuohjelmaan. Paikalla piti olla viimeistään klo 7. Keskellä yötä siis. Ajoimme Marjan kanssa edellisenä iltana valmiiksi sinne ja yövyimme Hotelli Pasilassa. Päiväkirjaani olin kirjoittanut juuri, että eniten esiintymisessä jännitän sitä, ”onk tukka takka hyvi”. Arvannette kuinka siinä kävi. Unohdin kamman kotiin. Aamulla pää vesikraanan alle ja sormikammalla harottamalla kiharat jonkinmoiseen järjestykseen. Kaipa siellä TV:ssä on kampa. EI ollut ja asia unohtui. Mutta siihen jäi ja tukka kuin Sodoman ja Gomoran tienviitta. Ei tiennyt mihin päin olisi lähtenyt. 

Haastattelijani Kirsi Alm on viehättävä, kaunis nainen. Hän oli lukenut päiväkirjojani Tsunamista lähtien. Oli helppo keskustella kun asia oli tuttu molemmille. Haastattelun lisäksi ajettiin Ritan tekemä ”insertti” paikan päältä. Seuraavan aamuna torstaina ajettiin ulos toinen insertti, jossa Toivolan lasten täipesu oli kohteena. Toimittajana oli Marjo Lehikoinen, joka ohjelmassa kertoi, kuinka hän itse oli liittynyt Lotus Hill kummiksi heti tsunamin jälkeen.

Toinen toimittaja esitti Lotus Hilli -hankkeemme poikkeuksellisena hyväntekeväisyyshankkeena, sillä korruptioiden ja väärinkäytösten joukossa yksityisten ihmisten pieni ruohonjuuritason hanke elää ja voi hyvin. Ja toimii hienosti. Marjo kertoi ohjelman jälkispiikissä vielä arvostavansa hankkeen avoimuutta ja kummeille annettavaa monipuolista informaatiota. Arvannette että taas oli vanhalla miehellä vesi glaseis.

Kuulin että vielä perjantaina tulee yksi insertti, jossa Marja ja fysioterapeuttimme Katja Tynjälä aktivoivat Ilolan vammaiskodin asukkaita. Pyysin Marjoa järjestämään ruutuun nettiosoitteemme, jotta ihmiset jotka ovat kiinnostuneet hankkeestamme, saisivat lisätietoa. Tuliko teksti ruutuun? Tuli ja Marjo vielä kahteen kertaan sanoi saman asian. Varmasti meni asia perille. Kiitossoitossani Marjolle sanoin, että hän on nyt kummivelvollisuutensa täyttänyt pitkään eteenpäin. Vielä mitä. Lupasi tulla käymään paikan päällä.

Sanottakoon TV:stä mitä tahansa, sen merkitys ainakin näin toteutettuna oli hankkeellemme tosi tärkeä. ”Hovikelpoisuutta” ja monipuolista avointa informaatiota. Harmi vain, että ohjelmat eivät netissä säily pitkään, mutta nyt ovat vielä nähtävissä: Mene maikkarin sivustolle. Klikkaa MTV3 ANYTIME & NETTI-TV -> klikkaa oikeassa yläkulmassa: KAIKKI OHJELMAT -> klikkaa Huomenta Suomi ja saat selattavaksesi seitsemän päivän ohjelmat!

Hyvä viikko takana ja vielä parempi edessä 

Ystävällisesti
 
Pentti-Oskari
 
Ps. Sri Lankan naapurimme kertoi tosijutun tanskalaisesta miehestä, joka meni naimisiin paikallisen naisen kanssa. Oma vaatimaton vuokra-asuntokin oli hankittu. Eikä kestänyt kauaa kun tuli ero. Elämiskulttuurit eivät soveltuneet yhteen. Eron jälkeen ex-vaimo vaati mieheltä puolta omaisuudesta. Sellainen on kuulemma Tanskassa tapana avioeron jälkeen.

Tanskalainen lastasi huonekalut traktorin lavalle, ajoi läheiseen puusepän verstaaseen ja halkaisi vannesahalla ja sirkkelillä jokaisen mööbelin kahtia. Toiset puolikkaat hän vei ex-vaimonsa äidin pihalle.

”Ihan aina en ymmärrä länsimaalaisten ihmisten järjellistä ajatuksenjuoksua,” totesi naapurimme.