26.12.2010 Tsunamin 6-vuotispäivä

Sri Lanka, tsunamin 6-vuotispäivänä


Olemme jälleen paikan päällä, kuten joka talvi jo yli 15 vuoden ajan. Tulimme Joulukuun puolessa välin. Ensin Finnairin lomalennolla Helsingistä Dubaihin. Siellä kaksi yötä. Paikka ei kolahtanut, hiukan värähti maailman korkeimmassa rakennuksessa vierailu. Eräs matemaattisten suureiden kanssa taisteleva ystäväni kertoi sen olevan yli 800 km korkea. Liioitteli. Vähän. Olisikohan 800 metriä lähempänä? Muuten kaupunki oli shoppailupaikkoja täynnä. Ei muuta. Hotellin takapihalla on valtaisa lumi- ja jäämaailma. -20 astetta.  Laskettelurinne ja pulkkamäkiä. Järjetöntä menoa. Luonto ei pelastu tuolla systeemillä. Virityksen nimi on St. Moriz. Keskellä hiekka-aavikkoa. Suomessakin oli -20 astetta. Jos arabit asuisivat Suomessa, virittäisivät varmaan kylmäeristetyn lasikuvun maamme päälle ja pitäisivät sen kylmänä ympäri vuoden.  Onneksi meillä on nyt 8 vuodenaikaa. Suuri rikkautemme.


Marja ja maailman korkein rakennus.

Ystävämme kyselevät meiltä, miten saari on toipunut tsunamista. Entinen meno jatkuu. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Turistien kannalta asiat ovat edenneet hyvään suuntaan. Hotellit on korjattu ja uusiakin rakennettu.  Nyt odotetaan vuoden-vaihteessa todellista turistiryntäystä. Samoin oli 6 vuotta sitten kunnes kaikki pimeni. Kolme suomalaista matkatoimistoa tuo turisteja tänne lähes 3 kk ajan. Se tuo elämää ja elämisen mahdollisuuksia. Kehitysapua parhaimmillaan.


Paratiisi houkuttelee taas turisteja

Lotus Hill kummeja on ilmoittautunut saapuvaksi tänne lukuisia. Olen lupautunut heille oppaaksi esittelemään aikaansaannok-siamme. Kunhan kiireiltäni ehdin. Eräs naishenkilö lähetti sähköpostin ja kysyi, miten saisi ukkonsa uskomaan, että hankkeen rahat menevät oikeaan kohteeseen. Kerroin, että laita ukko koneeseen niin pyöritän muutaman päivän aikaansaan-nostemme keskellä. Ei siinä tarvitse sanoihin luottaa. Ymmärrän kyllä ukon epäuskoisuuden. Kenttä on avustusrintamalla varsin kirjava. Täälläkin.  Kerroin myös, ettei kannata lähteä mukaan epäuskoisena. Tässä hankkeessa vain molemminpuolinen luottamus toimii.  Nöyrän kiitollisena saimme äskettäin vastaanottaa täällä vierailleen alan ammattilaisen kommentin Lotus Hill vammaiskeskuksesta: ”Suomessa ei ole yhtään näin kaunista ja tiloiltaan toimivaa vammaiskotia.”


Teimme tarkistuskierroksen kentällä. Kaikki ei ole hyvin. Kaikki on oikein hyvin. On tapahtunut jälleen yksi ihmeistä: Tärkeimmät avustuskohteet, joissa olemme aloittaneet toimintamme, ovat yllättäen saaneet jatkoa kehitykselleen.

ILOLAN naisten vammaiskotiin hollantilaiset ystävämme ja kollegamme ovat rakentaneet kaksi uutta sairashuonetta, valtaisan kävelykongin rakennusten välille ja mikä tärkeintä, uusineet koko kompleksin katon. Arvioin, että kustannusarvio on lähemmäs 100.000 euroa.  Viime talvenahan haikailimme katon uusimista, mutta varat eivät riittäneet siihen. Toiveemme oli kuultu.

TOIVOLASSA, lasten vastaanottokeskuksessa, oli vieraillut Presidentin poika. Nyt valtio korjaa kattoja ja uusii poikien majoitustiloja.

LOTUS HILL VAMMAISKESKUKSEN toimintaan tulivat mukaan sveitsiläiset ystävämme, jotka maksavat henkilökunnan palkat, sähkön ym. välttämättömiä kuluja.

Eikö ole upeaa. Saamme nyt keskittyä enemmän ruohonjuuritason toimintaan. Tavoitteemme on huikea. Tänä talvena aiomme saattaa 1000 köyhää lasta koulutielle. Polkaisemme Positiivareiden Jussin kanssa alkuvuodesta uudelleen koulureppuhankkeen käyntiin.  Edellisvuonna jaoimme 3800 reppua monipuolisine sisältöineen.

Aloittamamme projektit jatkuvat nyt osin muiden mukaantulolla. Tekisi mieli sanoa, että ”mitä Oskari Merikanto merellä, sitä Lotus Hill pari metriä erellä”.

Pidän teidät ajan tasalla. Käykää kurkkimassa näillä sivuilla.

Jos aikaa on välipäivinä, käy lukemassa Perjantairesepti. Voit samalla tilata itsellesi ilmaisen kirjeen saapuvaksi joka perjantai sähköpostiisi. Tamperelaiset saa puoleen hintaan.

Ensi perjantaina kerron tarinan täältä Sri Lankasta. Herätyskellonsa kadottaneesta naapurin kukosta ja kerron myös tämän saaren mammojen perunamuusireseptin.

Lämpimin (+34 astetta) terveisin

Pentti-Oskari
Kenttätyöapulainen

Oskarille sähköpostia

Marja-vaimo lähettää myös rakkaita terveisiä.