27.12.2013 Ukkosen lailla

Sri Lanka 27.12.2013 Joulutunnelmia Hymyjen saarella


UKKOSEN LAILLA

Suomessa sataa vettä ja on mustaa suurimmassa osassa maata. Lumen puutteessa mielikuvitus valkeasta joulusta toimii etänä täälläkin. Jouluterveisiä on lähetetty ja vastaanotettu. Huikean joulutervehdyksen saimme oikein ameriikasta asti. Tyttäreni Noora oli käymässä perheineen Floridassa. Läppäriini tupsahti video, jossa paikallisen NHL-jääkiekko-ottelun avausseremoniassa seisovat tilaisuuden kuuluttaja ja junioripoika paikallisen jääkiekkoseuran lippis päässään. ”Hyvät naiset ja herrat. Olemme saaneet tänään kotipeliimme TAMBA BAY LIGHTNINGIN suuren fanin SUOMESTA, mister AKUN.” Ja yleisö hurrasi. Aku on 11-vuotias juniori maalivahti, joka menestyksellään on noussut ikäisiään vanhempien sarjaan. Kun minä oli Akun ikäinen, minusta piti tulla Mannerheim. Vuosien mittaan tavoite muuttui ja päätinkin tulla Kekkoseksi. Akulla on luistimet tukevasti jäässä. Hänestä tulee ammattijääkiekkoilija. Jo myrskylyhdyn kokoisesta lähtien jääkiekko on viuhunut pihalla. Aku perheineen asuu naapurissamme ja autokatoksemme takaseinä on paukkunut kesät ja talvet. Siinä tämä kullanmurumme seisoi nyt Amerikanmaalla hymyssä suin suuren tapahtuman keskellä ja avasi ottelun kirkkaalla, kuulaalla pojan äänellään. ”BE THE THUNDER!” (Pelatkaa kuin ukkonen!), joka on Tampa Bayn kannustushuuto.

Minusta ei tullut Mannerheimiä, eikä edes Kekkosta. Luulen, että Aku tietää mikä hänestä tulee isona. Mukava joulumuisto.


RAKENNUSTÖITÄ SEURAAMASSA

Näissä tunnelmissa puolilta päivin aattoa kipaisimme Karioskarin kanssa laaksoon. Työt alkoivat sunnuntaina. Mitenkähän työt ovat edistyneet kahden päivän aikana kun taukotupaakaan ei ole paikalla? Ei huolta eikä murhetta. Perustukset on kaivettu valmiiksi ja pystytolppien anturit valettu. Seinien perustyöt ovat meneillään.


Koulun perusta on kaivettu, pystytukipilarien
anturit on valettu ja raudoitettu. Päällepäsmärinä
poikamme Karioskari, joka on myös osallistut
talkoisiin jo kymmenen vuoden ajan.


Raskas ja lasinkova kivi hakataan paikan päällä
sopivan kokoisiksi paloiksi käsin kivivasaralla.
Käsityö on täällä poikaa ja se osataan pitkän
perinteen avulla. 


Työnteon katsonnassa kyläpäällikkö sekä
Herrankukkaron nuori-isäntä ”vuorotteluvapaallaan”.


JA SITTEN SAUNAAN …

Melkoinen on vauhti kahdeksan miehen voimalla. Joulu saa tulla viidakkoomme. Kanelipuulla lämmitetty savusauna odottaa kylpijöitään. Illalla syödään silakoita.

Tunnelmien siimeksessä

Pentti-Oskari