27.9.2005
27,9,2005 Pentti-Oskari Kangas
Kylkiruodot vihoittelee vielä, mutta paranemaan päin. Taidan taas jäädä henkiin.
Naapurin 15-vuotias tyttö, joka sairastaa jotain kummallista tautia (välillä jalat paisuu yms.) saaden kerran kuussa penisilliinipiikin, kävi papereineen meillä. Arvelimme, että tytöllä on saastuneesta makeasta vedestä tullut bilhartsia. Meillä vierailleet Päivi ja Pirjo ovat sairaanhoitajia ja he lähtivät Marjan kanssa käymään paikallisessa terveyskeskuksessa paperien kanssa. Ilmeni, että tytöllä onkin luultavasti reuma. Penisilliini ei nyt tunnu kovin oikealta lääkitykseltä. Otimme papereista kopiot ja tuomme Suomeen. Joulukuussa takaisin tullessamme meillä on toivottavasti oikea diagnoosi ja siihen kuuluvat lääkkeet. Perussairaanhoito on periaatteessa täällä ilmainen ja suhteellisen hyvätasoinen, mutta rahat loppuu vähän välillä kuin Hyksissä. Eli niilläkin sama tauti.
Sunnuntaina Gallen vierailun aikana meitä ilahdutti erityisesti vammaiskodin terassin lukuisat kauniit ruukut kukkasineen. Joku turisti oli ne tuonut, kertoi kodin johtaja. Liekö sama rouva, joka osti ja jakoi satoja ruukkuja kukkasineen Telwattan asunnottomien leiriin kuin myös uusiin rakennettuihin koteihin. Hyvä esimerkki terapiatyöstä. Kukkaterapiaa. Todella upean erilainen avustustyö. Elämän ja mielialan parantamisen kirjo on niin moninainen.
Yksi naapureistamme, 16-vuotias Dinusa, on luokkansa toiseksi paras oppilas. Hän haluaa lääkäriksi. Hänen kummivanhempansa kustantavat hänelle matematiikan ja englannin yksityistunteja. Täällä lääkärin jatko-opintoihin pääsevältä köyhältä tytöltä vaaditaan erityisen paljon tietoa ja osaamista. Niinpä Dinusa koulutyönsä ohella opiskelee käytännöllisesti katsoen kaiken vapaa-aikansa. Viime keväästä lähtien hänen englanninkielen taitonsa on kehittynyt huikeasti. Marjan ystävätär Sirkka lupasi ottaa Dinusan erityisavustuksen kohteeksi. Valmiita Dinusa-lääkäreitä täällä tarvitaan. Niitä, jotka valmistuttuaan palaavat kotikyläänsä hoitamaan heikko-osaisia. Täällä lääkärit kyllä poikkeuksetta tekevät paljon vapaaehtoistyötä köyhien parissa.
Talvella jaoimme lääkkeitä ja mm. silmälaseja munkkien organisoimissa ja lääkärien hoitamissa köyhien hoitotilaisuuksissa. Ne ovat usein juhlapyhinä esim. Full Moonin aikaan. Kaiken kaikkiaan Sri Lankassa on yhteensä yli 70 erilaista juhla- ja vapaapäivää. Ja ne on saavutettu ilman paikallisen Puutyöväenliiton lakkouhkauksia. Ceylonin valtakunnansovittelijan homma lakkautettiin jo aikoja sitten kun ei ollut hommia. Vakavasti ottaen: Ensimmäiset selkeät lakot ovat virinneet mm. rautatievirkailijoiden piirissä. Mutta kun valtio on sosialistinen demokraattinen tasavalta, jossa kommunistipuolue pitää valtaa, on yhteiskunta merkillisessä tilanteessa. Kuten aiemmin kerroin, suurin osa kansasta elää perinteisessä luontaistaloudessa. Myös henkisesti. Sen seuraaminen on ollut virkistävää.
Kanelipensaan oksia hakataan kiveä vasten puukapulalla
ja irrotetaan kanelin kuori. Päiväansio 100 rupia
– noin 85 senttiä
Olemme lähdössä kiertämään osaa kummilapsiamme, mikäli kylkiruotoni nyt ei kiukuttele liikaa. Iltapäivällä munkki Banagala tulee meille ja teemme suunnitelman lisätankkien jaosta. Banagalalla on murheena vielä köyhien lasten esikoulurakennuksemme viimeistely. Voihan verokirja, kun osais rahaks muuttua. Mutta kummasti asiat ovat vain järjestyneet. Marjan perässä liihottavilla enkeleillä lienee osuutensa. Olen ylpeä vaimostani, joka kyllä välillä lentelee jalat irti maasta varmaan yli enkeleidenkin lentokorkeuden. Onneksi painoindeksini pitää minut pääosin tukevasti maassa. Mitä nyt välillä minäkin otan sellaisia pomppuja. Ja sitten mätkähdän taas takaisin niin että hiekka pöllyy.
Olemme onnellisia myös siitä, että pihaamme on asettautunut kuningaskalastajapariskunta. Ne löytävät nurmikolta pitkiä, isoja herkullisia matoja. Kuningaskalastajapariskunnassa mies on se, joka on kauniimpi ja ylväämpi. (sama jako kuin naapurin kanatarhaassa) Jotkut sanovat, että kuningaskalastaja on maailman kaunein lintu. Emme väitä vastaan.
Pihapuussamme on Anandan rakentama lintulauta, jossa vierailee eri vuorokauden aikana erilaisia lintuja. Ja Lenoja. Siis yhdellä e:llä.. Ne ovat pieniä oravia, jotka lienee buddhalaisuskoisia, sillä ne eivät syö lintuja eivätkä muita eläimiä. Vihreätä vaan. Ilmankos niiden äänikin on lähinnä piiperrystä. Mutta ennen auringonlaskua niiden holtiton telmiminen katolla antaa niiden koosta vääristyneen kuvan. Naapuripöheikön apinatkin kävelee katolla ihmisten nukkuessa sivistyneemmin.
Äsken Marja kirmaisi 5 metrin askelin pihasuihkun luota sisään. Sadevesiviemärin luukusta kurkisti valtavan iso käärme. Onkkeli kyllä väitti, että se on leguaaani, joka syö lihaa vähemmän kuin Marja, joka taas on melkein kasvissyöjä. Järvellä uiskentelee tiuhaan parimetrisiäkin varaaneja. Ne eivät ole vaarallisia. Ne syövät mieluisasti käärmeitä ja erityisesti Kobria, jotka aika ajoin kuivana aikana laskeutuvat vuorilta veden ääreen. Vaikka varaani on krokotiilin näköinen, se on ihmisille lähes vaaraton, kun sitä ei kiusaa. Sen pyrstössä on kyllä tehoa, jos sen lyönnin kohteeksi joutuu. Täällä ei kukaan kiusaa eläimiä. Poliitikot vaan kiusaa köyhiä ihmisiä. Merkillisiä kommunisteja.
Halusin sanoa Marjalle, ettei hänen kannata pelätä varaaneja. Nehän ei syö krokotiileja. En uskaltanut, kun naiset ei tykkää moisesta huumorista. Pitäisi ymmärtää, että kaikki mikä on pienempää tiiliskivestä, on rakkautta.
Ja nyt sitten moottoripyörän satulaan kokeilemaan kylkiruotojen kestävyyttä. Olisinpa vähän laihempi, niin voisi tehdä diagnoosin silmämääräisesti päältä päin. Nyt tarvitaan röntgenkameraankin moninkertaisesti matkaa lyhentävä zoomi, jotta se yltää eriste- ja suojakerroksen läpi kohteeseen. Olisi siinäkin kuperkeikassa laihemmalle saattanut käydä huonommin. Huomaatteko – olen oppimassa positiivista ajattelua!
Päivi ja Pirjo lähettivät kiitosviestin tutustumisretkestämme. Olisi hienoa, jos Lotus Hill -hankkeen edetessä saisimme hänet yhteistyökumppaniksemme kouluttamaan paikallista henkilökuntaa. Pirjolle jäi aikamoinen haaste hankkia sponsori vammaiskodin aurinkoenergialaitteistolle. Pirjo on kuulema aikaansaapa ihminen ja tuntee sopivia ihmisiä pääkaupungissa.
Päivi kertoi illalla pikkiriikkisen osan elämästään. Hänen toimensa 1982 Nigaracuan vammaisjoukkueen olympiavalmentajana on uskomaton tositarina. Kun ette sitä kuitenkaan usko, niin en kerro sitä teille, sillä se on uskomaton tarina. Naureskelen vaan aika-ajoin itsekseni paikallisen tapaan hymyillen. Uhkasin Päiville, että sittenkin kerron sen jollei hän lupaa kirjoittaa elämänkertomustaan. Odotellaan ja naureskellaan sen aikaa.
Tuus
Pentti-Oskari