28.09.2011 Ajankohtaista raportointia

Naantalissa 28.9.2011


LOTUS HILL -hanke etenee suunnitelmien mukaan, vaikka kummipostia on suven aikana tullut niukasti.  No, kun pääsen perille, alkavat koneet jälleen paukkua. Nythän asioiden hoito on pitkälti rutiinia. Etätyötä. Mutta marraskuussa ollaan taas perillä suurella joukolla. Ja keväällä tullaan kotosuomeen.

Yhteyshenkilömme Thilakasiri siis kävi Suomessa sisarensa Saksan visiitin yhteydessä. Oli aikaa perusteellisesti läpikäydä asioita. Coolman, joka toimi siellä ruohonjuuritason kumppaninamme, pitää yhteyttä lähes päivittäin. Tai päinvastoin. Aika tarkkaan tiedämme missä mennään.


TOIVOLA, lasten vastaanottokeskus, toimii hienosti. Opettajamme ja lääkärimme ovat työssään ja tekemämme kiinteistöparannukset helpottavat lasten elämää.


ILOLA, naisten vammaiskoti, odottelee suomalaisia fysioterapeutteja, joita on jälleen luvassa talkoisiin. Ladyillä on uudet katot pään päällä, vessat ja suihkut toimivat. Elämä kulkee rutiinilla näiden iloisten naisten mukana.


ERANKA, jalaton poika, käy koulua ja kasvaa. Saattaa olla, että edessä on isompien tekojalkojen hankkiminen. Rahaa hänen äitinsä saa pankkitililtä kuukausittain elämiseen ja koulunkäyntiin.


ONNELA, kylämme vammaisperhe, jatkaa entisenlaisena välillä puutetta kärsien, joskus vähän flegmaattisuuttaankin. Mutta seuraamme tilannetta. Sammutamme pikkupaloja.


KUMMIPERHEEMME, ne kylän köyhimmät, elävät kohtuullisesti ja saavat lapsensa kouluun kuukausiavustustemme turvin.


LOTUS HILL VAMMAISKESKUS, joka näyttelee merkittävää osaa työstämme edelleen, työllistää meitä aika lailla. Siirtyminen paikallisten huomaan ei oikein tahdo sujua. Me autamme, seuraamma, maksamme ja järjestelemme, että toiminta on järkevää ja vammaislapset saavat tarkoituksenmukaista hoitoa. Viime talvena siellä suurtyön tehnyt Antti Arffman on ollut toimelias kaveri Suomessakin ollessaan. Hän on organisoinut tanskalaisen fysioterapeutteja valmistavan oppilaitoksen  kanssa yhteistyösopimuksen. Antti menee marraskuussa jälleen paikan päälle kuukausiksi. Mukaan tulee kaksi tanskalaista fysioterapeuttiopiskelijaa, jotka tekevät siellä Antin ohjauksessa opinnäytetyötään. Myös jatkossa samasta oppilaitoksesta on luvassa lisävoimia. Antilla on muitakin ideoita. Niistä myöhemmin.


Monet suomalaiset ovat ottaneet yhteyttä ja tarjonneet apuaan avustustyöhön. Nyt meillä vain ei ole valmiuksia ottaa sinne muita kuin alan ihmisiä. Terveydenhuollon ja opetuksen, sekä vammaishoidon alalta. Luvassa onkin useampi henkilö vielä tulevan syksyn ja talven aikana. He ovat myös alansa asiantuntijoita, joilla on pitkä kokemus kansainvälisestä avustustyöstä. Sillä kokemuksella on käyttöä. Moni ei ihan oikeasti ymmärrä niitä olosuhteita, missä siellä eletään. Arvostamme suuresti kaikkia meihin yhteyttä ottaneita. Joudumme voimavarojemme mukaan priorisoimaan toimiamme.

Vammaiskeskuksesta Coolman lähettelee välillä tietoja, joiden mukaan on vaikea valita itkeäkö vai nauraa. Ihmissuhdedraamat ovat sielläkin arkipäivää työntekijöiden keskuudessa. Välillä väki vaihtuu. Pian olemme taas paikalla hämmentämässä soppaa.

Esimerkkinä: Pandu, joka oli tehokas monitoimimies, suuttui kun yksi työntekijöistä kävi lypsämässä vuohilta maitoa ja vei sen temppeliin tutulle munkille. Pandu otti nokkiinsa moisesta vääryydestä ja hilppasi kotiin.  Uusi mies on tilalla. Pian katsastetaan sekin tilanne. Paikalla käyneet kummit ovat informoineet meille myös tilanteesta siellä ja heidän arvionsa mukaan homma toimii. Lapset ovat iloisia ja aktiivisia ja kehittyneet aivan uskomattomasti. Kansainväliset yhteistyökumppanimme pyrkivät meitä kansainvälistämään ja perustamaan mm. englanninkieliset sivut. Päätöksemme on helppo ja selkeä. Pysyttäydymme edelleen pienimuotoisena suomalaisena ruohonjuuritason hankkeena. Teemme vain sen, minkä osaamme ja jaksamme. Isoihin organisaatioihin emme lähde, se on muiden hommaa. Miksi lähtisimme, kun homma pelaa ja olemme vielä hengissä? Hyvän mielen saaminen ei sekään näytä hiipumisen merkkejä..


Tilanne saarella on sodan loppumisen takia rauhoittunut aivan normaaliksi. Monet suomalaisetkin matkanjärjestäjät, mm. Tjäreborg ja Aurinkomatkat aloittavat joulukuussa jälleen chartertoiminnan meidänkin kyläämme Hikkaduwaan. Hinnat tuppaa nousta. Sellaista on vähän joka puolella. Perillä on kaikki halpaa. Käsittämättömän halpaa. Jos sinne menette, kirjoittakaa minulle oskari@herrankukkaro.fi  ja sovitaan vaikka käynnit siellä paikan päällä avustuskohteissa.


Varoitus!
Älkää tuhlatko joululahjarahojanne vielä. Tulossa maailman helluisin on Lotus Hill -hymypäiväkalenteri 2012. Sopii joululahjaksi kelle tahansa nyrppynaamalle. Sitä katsoessa suu jää hymyyn vielä toviksi. Suomalaisellakin. Odottakaa. Tulossa on.


Tiedotus!
Seuraava perinteinen Lotus Hill tukijäsenten yhteinen informaatiotilaisuus pidetään jälleen Herrankukkarossa huhtikuun kolmannella viikolla. Ilmoitan tarkemmin.


Tavoite!
Tavoitteenamme on jälleen aikaansaada köyhien lasten koulunkäynnin turvaaminen. Koulukenkäprojekti, jossa 10 eurolla saa lapselle koulunkäynnin avaimet. Kouluvaatteet, -repun ja  -välineitä.


Tilin numero on 
IBAN: FI36 5284 0220 0488 84   
viite 2134 
SWIFT/BIC:  OKOYFIHH
Saaja: Lotus Hill ry
Tiedoksi: Tukijäsenmaksu koulukenkähankkeeseen



Terveyksin

Pentti-Oskari Kangas
Avustustyöntekijäharjoittelija
Kiireapulainen
Opettaja emeritus
Sähköpostia Oskarille