28.11.2005


28.11.2005 – kiitoksen aika

 
Jälleen on kiitoksen aika:

– Kiitos Töytärin Jussi upeasta luennostasi Tampereella. Niemisen Tonin osuus oli vaikuttava.
– Kiitos mahdollisuudesta kertoa ryhmäkummihankkeestamme.

Viime päivinä uusia kummeja onkin ilmoittautunut juuri Tampereen seudulta. Kiitos heille.

– Viime lauantaina oli Turun Sanomissa hieno juttu hankkeestamme. Nyt uusia ilmoittautumisia on erityisen paljon Turun seudulta.

– Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet Jussille kiiltokuvia. Upeita, hienoja, ja mukana myös arvokkaita vanhoja . Kiiltokuva on sellainen vanhan ajan helluisen aito asia. Se muistuttaa niistä ajoista kun meillä oli mukavaa. On hienoa palata niihin aikoihin – edes ajatuksissa ja muistoissa.
Ajatelkaa, että nykyajan lapsetkin ihastuvat vanhan ajan kiiltokuviin. Niissä on taikaa. Nyt piirongin laatikoiden pohjia tutkimaan ja kiiltokuvat kiertoon tuottamaan uudelleen iloa. Lähettäkää ne Positiivareille (Positiivarit Ky, PL 136, 15101 Lahti) ja liittäkää mukaan nimenne – luovutamme yhteisen lahjakirjan kiiltokuvien mukana.

– Kiitos Teille, jotka olette lähettäneet kyniä, heijastimia ja vanhoja silmälaseja. Pitäkää taukoa, sillä painorajoitukset uhkaa meitäkin lentokoneessa.

Wanted!
Jos joku Teistä Sri Lankaan talvella lähtevä pystyy ottamaan mukaansa esim. 5-10 kg silmälaseja, ottakaa kiiruusti yhteyttä allekirjoittaneeseen.

– Kiitos Teille, jotka matkustaessanne Sri Lankaan teette samalla kehitysaputyötä. Viekää tuliaisiksi heijastimia, kyniä tms. Isoja tavaroita ei kannata viedä. Esim. koululaukut maksavat paikan päällä pienen osan Suomen hinnoista. Raha on siellä kelpo kapine.

– Kiitos niistä lukuisista onnentoivotuksista, joita olemme saaneet lähdön kynnyksellä tutuilta ja tuntemattomilta. On hyvä mieli lähteä tällaisella saatteella.


Ohjelma perillä alkaa heti vauhdilla

Saavumme paikan päälle 3.12 ja jo seuraavana päivänä alkaa loppujen vesitankkien jako. Pysykää sivuilla, niin pysytte ajan tasalla. 8.12 on köyhien lasten uuden koulun vihkiäiset Paikalliseen tapaan munkkien koulukeskuksen uusi tulokas saanee melkoiset juhlatilaisuudet. Eikä siinä auta meidän ininämme halusta pysyä matalalla profiililla taustalla. Tämän kaksikerroksisen koulun rakentamisen mahdollistivat monet ystävämme, joille kiitoksia sataa vielä roppakaupalla.

Todella mielenkiintoista on nähdä, mitä kummipoikamme Ananda kumppaneineen on saanut aikaan lastenkotien remonteissa. Kun pääsemme paikalle, alkavat tosi toimet. Kerromme niistä Teille.

Konttorimme tietokonespeciaali Petri kehittelee paraillaan uusia toteutuksia päiväkirjaraporttien toimittamiseksi halukkaille entistä vaivattomammin. Lähipäivinä kuuluu kummia.

Näin Joulun alla voisi olla paikallaan muistuttaa esim. yrityksiä ja yhteisöjä vaihtoehtoisesta mahdollisuudesta lähettää joulutervehdyksenä tänä vuonna lahjoituksen Lotus Hill –hankkeelle

Saattaisi joillakin yksityisilläkin olla mahdollisuus korvata turha lahja pienellä avustuksella. Meidän perheemme aikuiset ovat tehneet päätöksen, että tänä Jouluna annamme toisillemme korkeintaan kirjan.

Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry / Lotus Hill -hanke/Jouluraha
SAMPO 800017-71080596
VIITE 4734

Muistutamme, että pienellä rahalla siellä saa paljon aikaan.

Nämä Joululahjarahat käytämme kahden unohdetun lastenkodin lasten joululahjoihin. Ostamme heille kengät (suurimmalla osalla ei ole sellaisia) kouluvaatteita, hammasharoja, saippuoita yms. Uskallamme tunnustaa: myös bombaa eli karamellejä. Hammaspeikoista ei ole huolta, sillä karkkipäiviä ei ole edes kerran vuodessa.

Vieraanamme Herrankukkarossa oli viime lauantaina 65 sihteeriä pääkaupunkiseudulta. Kerroin heille ”kaksoiselämästäni”. Kerroin toiveeni saada heidän jäsentensä s-postiosoitteet, jotta voisimme lähettää heille lyhyen esittelyn Lotus Hill-hankkeesta. Sen jälkeen nappia klikkaamalla vastaanottaja voi ilmoittaa, mikäli haluaa ajankohtaista tietoa paikan päältä. Tai klikata niin, ettemme vaivaa tällä asialla.

Olemme Marjan kanssa ikionnellisia. Meille luvattiin nämä osoitteet. Tästä innostuneena saatamme tietoonne, että mikäli yhdistyksenne, liittonne, työpaikkanne työkaverit yms. mahdollisesti voisivat vastaanottaa em. tiedustelun, me tekisimme sen tosi mielellämme. Tämän projektin toteutuksen onnistuminen mahdollisimman pian edellyttää laajaa tukijoukkoa.

Voimme vakuuttaa, että osallistujat saavat tehokkaan informaation aivan ruohonjuuritasolta. Paikan päältä reaaliajassa. Voitte elää mukanamme. Auttaminen tuntuu hyvältä. Puhumme kokemuksestamme.

Monet kyselevätkin, että miten jaksamme? Vastaamme rehellisesti, että oikein hyvin. Onnistumisen ilo on hyvää iloa.

Siis vielä: Kiitos ja kiitos

Tavataan viimeistään viikon lopulla. Osa meistä on jo kyynelten muotoisella saarella……

Ystävällisin terveisin

Pentti-Oskari
ja vaimonsa Marja