30.09.2005


30.9.2005 – Järkyttävä löytö

 
Tämä päivä oli tapahtumien päivä jälleen

Olimme pankissa toista tuntia. Ystäviemme pyynnön mukaan valitsimme heille avustettavat lapset kylämme köyhimpien joukosta.

Oli sydäntä sykähdyttävää saada pojaltamme viesti. Hän joka tsunamin jälkeen oli täällä kanssamme suomalaisturistien evakuointitöissä ja sittemmin Anandan ja Coolmanin kanssa mm. hautaamassa rannalle ajelehtineita ruumiita. Viestissään hän pyysi hakemaan hänelle ja tyttöystävälleen koulunkäyntiin rahaa tarvitsevan pienen tytön. Mieluiten orvon.

Teimme toteutuksen yksinkertaisen kaavan mukaan. Äidit mukaan pankkiin ja äidin nimelle tili, jonne talletimme 10€ kuukautta kohden nyt ensiksi vuoden loppuun. Kun tulemme joulukuussa, katsomme jatkon tarpeellisuuden. Pankkikirjaan tuli rajoitus, että äiti saa nostettua vain tuon summan kuukaudessa.

Comercial pankin pankkineiti Irusha hymyili ystävällisesti jo sisään tullessamme, sillä hän on tottunut toimimaan tämänkaltaisten asioiden yhteyshenkilönä. Ja niin sai juniorimme ensimmäisen tyttärensä.

Järkyttävä löytö

Päivän ohjelma oli työn täyteinen. Mutta iltapäivällä tuli kertakaikkinen pysähdys. Tuli täydellinen henkinen muuri vastaan, joka heitti meidät polvilleen.

Löysimme vahingossa jotain sellaista, mitä ei pitänyt olla. Mistä oikeastaan kukaan ei tiennyt. Ei Ananda. Ei Coolman. Ei kukaan ystävistämme. Me järkytyimme. Meiltä meni jalat pois alta. Haluamme nyt sulattaa kokemaamme jonkin aikaa. Nyt on vaikeaa. Me löysimme 140 orpolapsen kaatopaikan.

Naganden viidakkokylässä pimeyden laskeutuessa.

Pentti-Oskari Kangas


Tarinaa kuvien kautta

 
Rohkeimmat uudisrakentavat rantaviivan tuntumaan
vastoin viranomaismääräystä. Koti on saatava,
eikä tonttia muualta saa kuin vanhan raunioilta.

Telwattan 2000 ihmisen hukkumiseen johtanut
maailman suurin junaonnettomuus. Paikalle on
perustettu museo, jota edustaa karuttomasti mudasta
ylös nostetut junavaunut.

Uusia taloja nousee ulkomaalaisten yksityistenkin
avustajien varoin. Tässä Telwattan rantahietikolta
50 m päässä. Kookospalmuja hyödyntävä perheen yritys.

Rannan hyökyaalloista selvinnyt mangrovepuurykelmä.
Kestää melkein mitä vaan.
 
Tyhmyyskin kukoistaa

Magorovemetsiköt ovat vuosituhansien ajan suojelleet koko Intian valtameren ranta-alueita hyökyaalloilta. Nyt kun ihminen on hakannut nämä sitkeääkin sitkeämmät puut suojavyöhykkeeltä pois, syytetään Luontoa tsunamivahingoista.

Olisiko liian halpa ja yksinkertainen ratkaisu tulevien katastrofien ehkäisemiseksi istuttaa magorovepuut takaisin luontaisiin paikkohin? Liian halpa ratkaisu varmaan.

Ajetaan vaan maansiirtokoneilla hiekkaa valleiksi, joka hajoaa jo normaalia suuremmista aalloista. Siihen kuluu kelpoisasti avustusrahaa. Ei ihminen tyhmä ole. Se on erittäin tyhmä. Kun se ei opi menneisyydestä, eikä elä luonnon ehdoilla ja sitä kunnioittaen.

Tämän magorovepöheikön takana oleva talo
säilyi vahingoittumattomana.