Lähetä oma kiitoksesi
Noora, Telia, Helsinki
Muuttoon liittyvässä laajakaistan siirrossa aivan kaikki asiat hoidettiin Telialla yhä enemmän ja enemmän päin *****ttä ja yhä enemmän solmuun. Kahden viikon toistuvan soittelun, chattailun ja hammasten kiristelyn jälkeen asiakaspalvelun Noora pelasti tilanteen kertapuhelulla ja hoiti asiat kuntoon niin erinomaisesti, että meinasi tulla itsellenikin pala kurkkuun. Sydämelliset kiitokset ja virtuaaliset halaukset Nooralle!
-Santeri
Riikka Junttila, Lahden kaupunginkirjasto, Lahti
Kävin kysymässä kirjaa, jota ei ollut vielä kirjastossa. Riikka aikoi ehdottaa kirjan tilausta valikoimiin ja seuraavana päivänä hän lähetti sähköpostiini kattavan vastauksen uutuuskirjan tilauksesta ja oli myös varannut sen minulle! Loistavaa asiakaspalvelua! Tuli hyvä mieli <3
-Tiitu Lind
Pekka, Masku, Kauppakeskus Valo, LAHTI
Aivan m a h t a v a n upeaa asiakaspalvelua käydessäni Lahden Kauppakeskus Valon Maskussa lauantaina 10.11. Rentoa jutustelua kaupankäynnin ohessa. Hyvä mieli jatkuu yhä!
-Soili
Lähitaksi, Vantaa/Espoo
Olen useampia vuosia kulkenut kaupunkikortin turvin Lähitaksin autoissa. Jo keskukseen soittaessa tulee hyvälle tuulelle (vaikka kipujakin olisi) kuullessaan ystävällisen keskuksen vastaavan. Lisäbonuksena on usein äänestä aistittavissa oleva hymy. Yksin asuvalle asiakkaalle sillä on merkitystä! Ja miellyttävät kuskit sitten! Olen perin kiitollinen kaikista niistä lukuisista terapeuttisista keskusteluista kanssanne. Kunta säästää arvaamattoman suuren summan rahaa Teidän ansiostanne! Muistakaa mainita tämä asia, kun vuodenvaihteessa neuvottelette uudesta sopimuksesta!
-Tuija Hairetdin
Marja-Liisa Väyrynen, SPR, Kajaani
Kiitos ammattitaidolla ja rauhallisella otteella pitämästäsi hätäensiavun kertauskurssista. Varmuus näkyi olemuksestasi ja kuului puheestasi. Oli ilo olla opissasi!
-Ensiaputaidot ajantasalle
Findus Auto Pro, Kuusankoski
Sain tosi hyvää palvelua. Auton lampun vaihto ja auton tuulilasi pyyhkimien vaihdossa. Kiitos palvelusta.
-Merja Laiho
Päivi Cheney, Mehiläinen, Kajaani
Lämmin kiitos, kun kohtaat potilaan empaattisesti.
-Potilas
Sirkka Salomaa, Sampolan Työväenopisto, Tampere
Ystävättäreni maanitteli minua pitkään mukaansa joogaan. Kun viimein suostuin, se oli kolahti heti ensi kerrasta. Hurmaavan Sirkan lempeässä, asiantuntevassa ja elämänmyönteisessä ohjauksessa joogasin useamman vuoden omaksi ilokseni. Sitten Sirkka alkoi maanitella minua ohjaajakoulutukseen sanoen, että se sopisi minulle hyvin. Vaikken heti lämmennyt siirtymisestä ohjattavasta ohjaajaksi, niin hän oli kyllä oikeassa. Nyt olen ollut Sirkan avaamalla polulla 20 vuotta, joista ohjaajana yli 10 vuotta. Kiitollisena ja lämmöllä muistan häntä usein levittäessäni joogamattoani.
-Minni
Vesa, Tietsikkari, Oulu
Olipa ammattitaitoinen ja tehokas asentaja. Nyt toimii vanhan koneen ohjelmat ja kaikki johdot ovat siististi. Tuli hyvä mieli ja rahaa säästyi. Hienoa työtä.
-Tyytyväinen aviopari
Päivärannan apteekki, Kuopio
Päivärannan apteekissa Kuopiossa on aina huippuhyvä, ystävällinen ja asiallinen palvelu. Myös neuvotaan sellaisissa, asioissa, mitä ei ymmärrä kysyäkään. Erityisesti Jukka on perheemme ”suosikki”. Tekee mieli käydä, vaikka ei mitään tarvitsisikaan :).
-kanta-asiakas perheineen