Lähetä oma kiitoksesi
Karstulan liikenne, Karstula
Junani Kokkolaan oli myöhässä pääsiäisenä. Karstulan liikenteen pikavuoro (ei jatkoyhteys) odotti minua Kokkolassa. Kiitokseni Karstulan liikenteelle hyvästä palvelusta!
– Opiskelija Vetelistä
Kirsti Hakkarainen, Malmin terveyskeskus, Helsinki
Kiitos Kirstille. Hän on jalat maassa oleva terveydenhoitaja, joka on varmasti nähnyt ja kuullut kaikenlaista työssään. Siksi hän osaa antaa inhimillisiä neuvoja ja ohjeita.
– Ulla
Rouva Hiljanen, Yliopiston apteekki, Joensuu
Aina iloinen ja kohtelias ihminen, jonka ansiosta perheemme käy jonoista huolimatta juuri kyseisessä apteekissa. Kun asioilta lähtiessä jää viimeisenä mieleen tämä ystävällinen rouva, niin hyvä mieli jatkuu koko päivän.
– kanta-asiakas perhe
Nuori kassahenkilö,
Minulla oli oikein tuhannesti tavaraa ostettuna. Maksettuani ostokseni kassahenkilö siirsi jäljessäni tulevan jonon seuraavaan kassaan ja nouti minulle isot pahvilaatikot. Ja hän osallistui vielä jopa tavaroiden pakkaamiseen. Kiitos hyvästä palvelusta!
– Kirsti
Paltamon kirjasto / kirjastoauto, Paltamo
Oa aina ilo asioida Paltamon kirjastossa ja kirjastoautossa. Palvelu pelaa ystävällisesti ja positiivisella asenteella sekä asiantuntevasti.
– Riitta
Päivi Punta, Varsinai-Suomen Nuorisoseurojen Liitto, Mynämäki
Aina niin ihana ja työteliäs nainen! Vastaus kysymykseen kuin kysymykseen tulee hetkessä, avuliaisuus ja tietotaito ystävällisen äänen saattamana saavuttaa kuulijan ja saa auringonpaisteen jopa sateiseen päivään!
– Anna
Marko Mäkinen, Salon kirjastoauto, Salo
Marko, jos kuka, on oikealla paikalla palveluammatissa. Hän on rauhallinen, asiantunteva ja palvelualtis. Jos ajattelet ääneen, että onkohan jokin kirja saatavilla, niin jollei sitä silloin ole, niin seuraavalla kerralla Markolla on mukana kyseinen kirja.Tahdon ojentaa ruusun Markolle hyvästä palvelusta.
– Seija Lehtinen
Piia, Billnäsin rakennusapteekki, Billnäs
Kiitos erinomaisesta asiakaspalvelusta lauantaina 15.8.09.Sain niin mainiota opastusta antiikkikaapin lukkojen uusimisesta, että olen vieläkin iloinen.Samalla minulle tarjottiin mahdollisuutta korjauttaa vanha rikki mennyt lukko, heillä kun on siihen lukkoseppä. Poislähtiessäni tiesin lukoista paljon enemmän, upotettavissakin lukoissa on kätisyys! Sitä en tiennytkään.Kyllä oli mukava tehdä ostokset ja maksaa, kun oli saanut parasta mahdollista asiakaspalvelua.
– Laura Rinta-Kanto
Keijo Suihkonen, Lohjanportin auto, Lohja
Asiantuntevaa neuvontaa ja asiakkaan huomioivaa palvelua – aina aina voi luottaa! Kiitos!
– Aila Peippo-Pasuri
Tummatukkainen rouva, Poliisi/lupa-asiat, Kerava
Keravan poliisilaitoksella on todella ystävällinen henkilökunta ja todellista asiakaspalveluotetta löytyy tummatukkaiselta rouvalta. Passi ja lupa-asiat hoituvat asiantuntevasti ja asiakkaana on se tunne, että hän on juuri minua varten. Erityisen maininnan voi antaa siitä, miten suhtautuu lapsiasiakkaisiin. Kiitokset taas kerran, koko perheeltä.
– Heli Karvinen