Lähetä oma kiitoksesi
Nuori mies, Maskun kalustetalo, Masku
Palvelu oli luonnollisen asiallista ja kohteliaan palvelualtista noin nuorelta mieheltä puutarhamyymälässä. Asiantuntemustakin oli tuotteista yllättävänkin paljon. Kädestä pitäen tuli näyttämään ja keksi erilaisia vaihtoehtoja. Ohjeistus oli selkeää. Ei tuonut iseään esille liikaa kuitenkaan. Oli kiva asioida.
– omppu
Tmi Autohuolto Sundholm, Klaukkala
Menin varaamaan aikaa korjaukseen, niin tummahiuksinen mies totesi että katsotaan vika heti! Ja samantien vikakin selvisi! Aivan uskomattoman hyvä palvelu, vaikka liikkeessä oli muitakin autoja korjautettavana!Olen käyttänyt tässä liikkeessä autoani aiemminkin, ja silloin soitettiin, että autossani olikin isompi vika mitä oletettiin.Olen luullut ettei näin hyvää palvelua nykyään ole edes olemassa! Tänne uskallan viedä autoni aina korjattavaksi! KIITOS!!
– toyotan omistaja…
K-Kenkän myyjät/Ideapark, Lempäälä
Olen asioinut monta kertaa ko kaupassa ja aina saanut erittäin hyvän palvelun. Myyjät ovat nuoria, mutta ilolla katselen heidän hyvää asiakaspalvelutaitoaan. Jos ei sopivaa kokoa löydy heiltä, auliisti tiedustelevat toisesta liikkeestä kokoja. He toivottavat lähtiessä ”hyvää päivän jatkoa” ja ennen joulua toivottivat myös ”Hyvää Joulua”. Ja jopa hymyilevät ja tervehtivät tullessaan vastaan liikkeen ulkopuolella. Hyvää alkanutta vuotta teille.Jatkakaa vain samaan malliin. Asiakaspalvelu on taitolaji.
– ”kanta-asiakas”
Kapteeni 10.06.2008, Finnairin lennolla AY1032 Burgasista Helsinkiin,
Olipa mukava aloitus kotimatkallemme, henkilökunnan esittely tuli aivan ihanasti!!! Sait hymyn varmaankin jokaisen matkustajan kasvoille. Jatka samaan malliin! Hyvää kesän jatkoa!
– Arja ja Noora
Kati Kivekäs, Nukkela, Tampere
Perjantaina ahdisti ja maailma oli ylösalaisin, kunnes ostaessani lohikäärmettä Nukkelasta, sain ”oudolta tutulta” lohdutusta. Maailma on sittenkin hyvä paikka, kiitos Kati!
– Merja
Kristiina Hoven, Lahden Kaupungin hammashuolto, Lahti
Olen aina pelännyt hammaslääkäriä ja kun viimeisen viisaudenhampaan poisto oli ajankohtaista, pelkäsin tietysti sitäkin. Hammaslääkäri ja hänen hoitajansa tekivät käynnistä ja operaatiosta kuitenkin siedettävän ja oloni mahdollisimman mukavaksi. He osaavat hienosti kuunnella asiakasta ja ottaa hänen pelkonsa huomioon. Lämmin kiitos teille kahdelle, tulen seuraavalla kerralla huomattavasti rauhallisemmin mielin hammaslääkäriin!
– Reetta
Suutaripariskunta Granholm, Kajaani
Lämmin kiitos teille molemmille aina ystävällisestä ja ammattitaitoisesta palvelusta. Olette tehneet ihmeitä kengilleni, vöilleni jne. Kajaani saa olla ylpeä teistä, itse ainakin olen. Veikeä ja iloinen hymy saa ihmeitä aikaan! Hyvää kevättä teille molemmille – huumorilla jatkossakin!
– Anneli Hänninen
Keijo, Jyväskylän liikenne, Jyväskylä
Keijolle, linja numero 3:n aina iloinen ja ystävällinen kuljettaja; Sinulle kiitokset jouluisista tontuista linja-auton ikkunassa ja tarjoamistasi suklaista!Olet nuorisonkin suosikki, tiesitkös sitä? Kiitos sinusta ja hyvää joulun aikaa!
– Anneli
Janne, Comasulista, Kajaani
Comasulin Jannelle suuret kiitokset todella hyvästä palvelusta ja kärsivällisyydestä. Kiittelee Väisäsen perhe.
– Väisäsen perhe
Miesmyyjä, Vapaa-ajanosasto, K-Citymarket Länsikeskus, Turku
Etsin kävelysauvoja itselleni ja myyjä keskittyi palveluuni ja käytti todella aikaa. Kertoi ominaisuuksista ja sääti sauvojen rannelenkit ja neuvoi niiden oikean käytön. Kiitos!
– Petra