Lähetä oma kiitoksesi
Leila Ylikantola,
Kiitämme koko porukan voimalla kouluttaja Leila Ylikantolaa siitä, että jaksoit aina hymyillen ja hermostumatta opettaa meitä ”tumpeloita” tietoverkon mielenkiintoiseen maailmaan. Toivottavasti opit pysyvät päässä.
– Seniorien ATK-kurssilaiset 5.9.-21.-11-06
Caravan Larvanto, Kuopio
Pohjoismaisten karavaanipäivien Kuopiossa 5-11.7.2009 kävimme kaksi kertaa Caravan Larvannon liikkeessä. Harvoin olen tuntenut itseni niin tärkeäksi ja koko henkilökunnan niin huomaavaisiksi, kuin noilla käynneillä koin. Käynti jäi mieleen ja varmasti kerromme noista visiiteistä myös ystävillemme.
– Pirkko Peura, Hattula
Pizzeria Dennis ja Ravintola Svarte Rudolf, Turku
Hei,Luin aamulla palautetta miten hienosti lapsia kohdeltiin Eedenissä Nokialla ja itselleni tuli pakko kertoa myös kahdesta viimeistä ravintolakokemuksestani Turussa. Olemme lokakuussa mieheni kanssa uskaltautuneet vilkkaiden 3- ja 6-vuotiaiden lastemme kanssa ravintolaan kahdesti ja kokeilut ovat olleet todella rohkaisevia. Svarte Rudolfissa lapsiamme kohdeltiin kuin kukkaa kämmenellä. Edes kaatunut coca cola ei saanut tarjoiliaamme menettämään hermojaan vaan saimme uuden juotavan ja lapset saivat mahdollisuuden seisovan pöydän jälkiruokiin ja lähtiessä tikkarit. Samoin reilu viikko sitten Denniksessä (jossa oli aivan mahdoton ruuhka ja miestarjoilijallamme todella kiire) saimme erinomaista palvelua. Kiireen keskellä tarjoilija jutteli myös lapsille (lapsiperheitä oli monta ympärillämme) ja naureskeli heidän leikeilleen. Ilmapiiri oli rento ja huomaavainen kaiken kiireen keskellä. Ja taas lähtiessä lapset palkittiin tikkareilla talon puolesta. Kiitos molemmille tarjoilijoille. Teitte ravintolassa syömisestä ihanaa myös lasten kanssa!
– Anne
Mirva Hollsten, Lightpress, Kaarina
Olemme uusi yhdistys ja kaiken uuden omaksuminen vielä hakusessa. Lightpressiin astuessaan sisään tuntee, että olet tärkeä asiakas ja pienikin työ jonka teetimme, on kuin lottovoitto heille eli palvellaan jopa pienasiakasta kuin ruhtinasta. Tälläistä palvelua vaikeaa saada enää nykyisin..Kiitos Mirva ja koko henkilökuntanne! Tavataan taas!
– Turun Seudun Nivelyhdistys ry
Tarjoilija Tuomas ja keittiöpäällikkö Marko, Ravintola Kaarna, Helsinki
Ihanaa; nykypäivän kiireen keskeltä löytyy uusi keidas, jossa on maistuvaa ruokaa, tyylikäs miljöö ja ennen kaikkea ystävälliset ja palvelualttiit ammatti-ihmiset!! :))
– Päivi Starast
Taksinkuljettaja, Raahe
Raahen Taksissa työskentelevä kuski, joka tuo meidän työpaikalle aina ruokakuljetuslaatikot sisälle asti… Nimeään emme tiedä, mutta hän jos kuka ansaitsee ison ruusukimpun ja kauniin kiitoksemme…hän on asiakaspalvelija parhaasta päästä…Kiitos hänelle…ottakaa oppia hänestä
– Ryhmisläiset
Sebastian, Neste, K-Market,
Lauantai-iltana 9.5.2009 paloi keittiölieden sulake. Kaupat kiinni, ruuanlaitto jumissa. Päätin kysyä sulaketta Heikinlaakson Nesteen K-marketista, heillä oli myynnissä 6 ja 10 ampeerin sulakkeita, mutta ei tarvitsemaani 25 ampeerin sulakkeita. Sebastian-niminen myyjä poistui hetkeksi myymälän takatiloihin. Hän palasi parin minuutin päästä kädessään vanha, käytetty (?) 25 ampeerin sulake. ”Tässä on, saat tämän veloituksetta”, yllätti Sebastian. Pieni teko, jolla iso myönteinen seuraus. Kiitos Sebastian!
– Juhani Raitinpää
HENNA FRANSSILA, VEROTOIMISTO, SEINÄJOKI
KIITOKSET ASIANTUNTEVASTA JA YSTÄVÄLLISESTÄ PALVELUSTA
– PARISKUNTA RENGONKYLÄSTÄ
Eeva Juntunen, Tapiola-ryhmä, Hyvinkää
Lämpimät kiitokset Tapiolaan Eeva Juntuselle, joka aina yhtä iloisena jaksaa palvella ja neuvoa erilaisissa asioissa. Olet kannustava ja positiivinen ihminen!
– Leena Vainio
Timo/Postinjakaja Räinä, Itella, Ii
Kiitos aina hyvästä ja iloisesta asiakaspalvelusta!
– Aino