Asiakaspalvelu | Page 609 of 1190 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

SOTKA, Masku

Olimme viime torstaina pienellä kiireellä ostamassa tyttärellemme runkopatjasänkyä. Soittelin useaan liikkeeseen ja jo puhelimessa saadun hyvän palvelun perusteella valitsimme Sotkan Maskussa; jälleen kerran. Emmekä turhaan tälläkään kertaa. Hyvä palvelu jatkui aina tavaran kotiintoimittamiseen saakka. Sotkassa tiedetään miten asiakasta palvellaan ja he vielä näyttävät nauttivankin siitä. ISO KIITOS KOKO PORUKALLE!

– Sirpa Ristolainen

Shell Oripää Huoltoasema Hamppula Oy, Oripää

Aina ystävällinen ja avulias henkilökunta.On ilo asioida nykypäivänä huoltoasemalla josta saa palvelua!

– Päivi Toivonen

Kukkakauppa Vivahde, Turku

Toimin lauantaina ystäväni kaasona. Aikaisin aamulla kesken kampaamoreissun lähdin hakemaan vivahteesta kimppuja morsiamelle ja kaasoille, sekä sulhasen ja bestmanien rintakukat.Vivahteessa kohtasin ystavällisen ja lämpimän myyjän. Palvelu on Vivahteessa ennenkin ollut parasta mahdollista, mutta tuona hetkenä se tuntui erittäin tärkeältä ja rauhoittavalta. Oli pitkä päivä edessä ja ensimmäinen tehtävä meni ihan nappiin. Kukat olivat täydelliset ja kaaso lähti jatkamaan kiireitään hymyillen. Saimmepa vielä paperikassillisen ruusun terälehtiä kirkolla heitettäviksi. Sydämellinen kiitos!

– Maria Tuomi

Synnytys- ja vierihoito-osaston henkilökunta, Keskussairaala, Seinäjoki

Iso kiitos ensiluokkaisesta hoidosta, ohjauksesta sekä huolenpidosta, josta saimme nauttia 9-12.7.!

– Helmi-vauva sekä vanhemmat Anni ja Joona Tormas

Henkilökunta ja postirekkojen kuljettajat, Postiterminaali, Kouvola

Kiitokseni Kouvolan postiterminaalilla työskentelevälle väelle sekä postia kuljettavien autojen kuskeille. Olette aina ystävällisiä!

– postittaja

Kaikki Työntekijät, Kierrätyskeskus, LOIMAA

Joka kerta asioidessani kyseisessä paikassa, palvelu on erinomaista, ystävällistä ja lisäksi henkilökunta opittuaan tietämään mitä haen, kertoo minulle jos ovat nähneet minua ehkä kiinnostavia tuotteita!SIELLÄ TIEDETÄÄN MITÄ TARKOITTAAASIAKASPALVELU!Lämpimät kiitokset.

– Taina Helander

Konsta Hietanen ja Mika Hänninen, FC Lahti, Lahti

Kiitos Konsta ja Mika mukanaolostanne Ahtialan kirjaston liikuntatreffeillä. Mikä voikaan olla innostavampaa lapsille, kuin päästä pelaamaan jalkapalloa oman idolinsa kanssa.

– Riina ja Helena, MLL:n Kumppanuus ja ryhmätoiminta vanhemmuuden tukena -hanke

A href=”http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=12023″>Vauvaset

Kello jo yli sulkemisajan. Keskiviikkoilta 7.2.2007. Lapselle PAKKO saada sisentäjä, kun oli jäämässä Mummolaan viikoksi. Ah, liikkeen ovi auki. Sisällä olleet naiset pelästyivät kun tupsahdin vauhdilla sisään. Mutta palvelua tuli, ystävällisesti ja esitellen vaihtoehtoja. SUURKIITOS! Pelastui lapsen, mummon ja äidin viikko!

– Minnamyöhäinen

Keskus-sairaala, osasto 5, Kajaani

Hyvin myöhäiset kiitokset osasto viitoiselle, aivan mielettömän ihanasta kohtelusta. Inhoan sairaaloita ja vielä enempi leikkaussaleja. Tyttäreni sain sektiolla 21.6.07. Oli aluksi aivan kamala kokemus kun en tiennyt tarkkaan mitä tapahtuu ja mitä minulle tehdään. Leikkaussalista päästyä osastolle rupesi jo helpottamaan. Nimiä en muista hoitajista, mutta teitä kaikki haluaisin kiittää niistä neljästä päivästä, jotka vietin sairaalassa. Kiitos tuesta ja turvasta ja loistavista apukeinoista ja hoidoista. En ikinä unohda teidän lempeyttä ja olette olleet usein mielessä. Vaikka minulla olikin kiire kotio niin jaksoin teidän juttutuokioitten ansiosta aina vähän lisää, eikä ollut niin yksinäinne olo. Kiitos teille tuhannesti. Älkää koskaan muuttuko!

– Emilia

P>Poliisit, Seinäjoki

Kiitos, että löysitte mun tytön, kun hän oli ”kateissa” ja toitte kotiovelle asti 11.8. Notta tota ei poliisi ole paha, vaan palvelee.

 

– Esa Makkonen