Asiakaspalvelu | Page 611 of 1190 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

Pauli Vuorinen,

Terve! Lehtien jaon ohessa Pauli auttoi kantamaan meidän olohuoneen uudet tuolitkin pihalta sisälle.

– Juha Santala

Cab Line, Vihti

Pieni ekaluokkalaiseni kulkee koulukyydit Cab Linen kuljetuksella ja onneksi niin! Aina ei nimittäin kaikki suju kuin elokuvissa, kun pikkumies lähtee yksin aamuisin. Tänä aamuna ekaluokkalaisemme hätä oli suuri, sillä ulko-oven lukkokielekkeet olivat sisällä, eivätkä vanhempien puhelimitse antamat neuvot riittäneet. Taksin tullessa, kuski auttoi oven lukkoonlaittamisessa ja päivä oli pelastettu! Äitinä on valtavan helpottavaa tietää, että sen lisäksi, että poika on turvallisessa kyydissä, ystävälliset kuskit auttavat pikkumiestä tarvittaessa yli normaali palvelun!

– Helene Pääkkönen

Lahden tiedekirjasto, Lahti

Lahden tiedekirjastosta saa iloista, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Jos kirjastosta puuttui tarvitsemani kirja, se hankittiin sinne. Kiitos, kevensitte opiskeluaikaani.

– Tuulia Salo

Urheilu Amppa, Prisma, K-Citymarket ja Intersport, Kajaani

Kiitos asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta, kun soitin ja kyselin polkupyörien hintoja ja malleja pojalleni. Oli erittäin palvelualtiiita myyjiä.Hyvää jatkoa kaikille edellämainituille liikkeille, joita haluan kiittää.

– Maksavien nais-ja lapsiasiakkaiden puolesta

Jani Javanainen, Kouran Taksi

Kiitokset neljän hengen porukalta Jani Javanaiselle Kouran Taksiin! Huvilakauden päättäjäiset Kuorasjärvellä 26.8. ”hiukan” venähtivät ja oli edessä neljän ja puolen kilometrin taivallus ”säkkipimeällä” mökkitiellä. Aamuöisen kiireesi keskellä kurvasit paikalle nopeammin kuin lupailitkaan. Eipä tarvinnut koko matkaa kävellä. Loistavaa, ystävällistä palvelua kivalta kaverilta, kiitos vielä ja hyvää jatkoa !

– Pimeässä pätkän vaeltaneet

Vero Moda, Forum, Helsinki

Kävimme ”mammojen” kanssa Forumin Vero Modassa lauantaina 15.11.08 ja yllätyimme. Saimme todella hyvää palvelua. Sovituskopeilla käytiin kysymässä, että tarvitseeko joku apua tai lisää kokoja. Henkilökunta neuvoi ja auttoi. Kiitos siis tuhannesti!!

– *Mammat*

Johanna Hautala, Seinäjoen terveyskeskus, Seinäjoki

Juuri tällainen hoitajan tulee olla – empaattinen, ymmärtäväinen ja hyvä kuuntelija! Kiitos vielä Johannalle kovasti!

– Anu

Sari Hirvelä, Hyllykallion lääkintävoimistelu, Nurmo

Sari hoitaa vaivan kuin vaivan ammattitaidollaan ja lisäksi kuuntelee ihmistä suurella sydämellä!

– Tiina

Maija Kuurne, Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkala

Aina asiallinen, ammattitaitoinen ja auttava.

–

Tuomo Arvola, verhoomo, Helsinki

Etsin itselleni vihreää sohvaa ja tuntui, että kaikissa liikkeissä oli vain ruskeita ja beessejä sellaisia sekä ”vääränmallisia”. Oma sohvani oli parhaat päivänsä elänyt, vaikka olikin ”oikean” värinen ja mallinen. Päätin kunnostuttaa sohvani ilmeen lähiverhoomossa, jossa kävin kysymässä ohjeita miten toimia. Ystävällinen herrasmies (Tuomo Arvola) neuvoi mistä löydän kangasvaihtoehtoja ja ohjeiden mukaan hankin toiveitteni kankaan sohvaani varten. Sovimme aikataulun milloin sohvani saa uuden ilmeen ja hän teki kuten lupasi. Kaiken kukkuraksi verhoilija järjesti sohvalleni kuljetuksen edes takaisin, kun kerroin olevani autoton. Palvelu oli kaikin puolin hyvää ja työn tulos 10+, kiitos Tuomo Arvolan.

– Armi Kanerva