Lähetä oma kiitoksesi
Tiina Leistevuo, Mehiläinen, Turku
Kiitos! Löytyy vielä lääkäri, jolla on sydän paikallaan ja tieto-taito kohdallaan.
– Niki
Miesmyyjä, Partioretki, Lahti
Menin ostamaan Partioretkestä telttaa. Olin tutustunut teltan ominaisuuksiin netissä. Miesmyyjä tarjoutui kertomaan teltasta tarkemmin ja sainkin erittäin hyvää ja asiantuntevaa tietoa ja palvelua juuri lomalta palanneelta myyjältä! Kiva ostaa tuote, jonka ominaisuuksia ei tarvitse arvailla! Kiitos! 🙂 Oikein hyvää kesän jatkoa!
– Sanna
Kauppias ja henkilökunta,
Asioidessamme Cassassa, puhelin oli pudonnut lumeen kaupan pihalle. Joku ystävällinen toinen asiakas oli tuonut puhelimen myymälään. Kun aloimme etsiä puhelinta, soitimme siihen. Cassan väki oli päättänyt päivystää puhelimen soimista, jotta saavat kertoa, mistä pudonnut puhelin löytyy. Näin punainen puhelin löysi onnellisen omistajansa.
– punaisen puhelimen omistaja
AUTONKULJETTAJIA , LINJA_AUTOYHTIÖISSÄ, POHJOIS-SUOMI
Nämä kaksi tapausta ovat jo muutaman vuoden takaisia, mutta säilyvät mielessä hyvästä palvelusta.1. Olin menossa linja-autolla Kontiomäeltä Kuusamoon. Aikaa kului, kun pysähdeltiin monissa kylissä. Kuusamossa kuljettaja kysyi matkani päätä. kerroin meneväni kylpylä Tropiikkiin ja kysyin, miten sinne pääsee. Kuljettaja sano, että linja ja hänen työvuoronsa loppuu, mutta hän vie minut linja-autolla perille ja vei.2. Toisen kerran halusin katsella maisemia linja-auton ikkunasta matkalla Rovaniemeltä Tornioon. Auto kulki ja koululaismatkustajat vaihtuivat muutaman kymmenen kilometrin välein. Kerroin siinä matkalla kuljettajalle tilanneeni majapaikan Haaparannasta Ruotsin puolelta. Torniossa kuljettaja halusi välttämättä viedä minut perille rajan taakse ja vei myös. Hän kertoi olevansa työharjoittelussa ja opiskelevansa aikuiskoulutuskeskuksessa.
– RISTO NIHTILÄ
Anne-Maija Tervo, Hyvinkään sairaalan fysioterapiaosasto, Hyvinkää
Erinomaisen asiantuntevaa ja osaavaa hoitoa ja neuvontaa kiukuttelevan hiirikäden työkuntoon saattamisessa!
– Anne-Maija Kivilehto
Sirpa Ruohonen,
Tiedän, että nykyään joka paikassa on kiire jollei vielä kiireempi. Kävin lääkärin vastaanotolla ja vaikka aikataulut olivat hieman myöhässä se unohtui, kun vastaanotolle pääsin. Sain niin ammattimaista, aitoa ja kokonaisvaltaista huomiota lääkäriltä osakseni että huonosta olosta huolimatta oloni olo parempi kuin aikoihin. Minua kuultiin ja mielipiteeni otettiin huomioon -asiat etenevät ja kiitos siitä minua hoitaneelle lääkärille!
– Kiitollinen potilas
Tuula,
Suurkiitos sinulle miellyttävästä ja asiantuntevasta palvelusta elintarvikeosastolla. Harvoin enää saa niin aitoa ja sydämestä tulevaa opastusta kuin saimme sinulta.Jatka samaan malliin.Tulemme toistekin.
– Rouvat Riihimäeltä
Myyjärouva, Positiivarit, Lahti
Suutarin lapsella on sittenkin kengät: Ajettiin Tampereelta Rautjärvelle ja piti poiketa mennessä Positiivarit-puotiin. Oltiin myymälän ovella tietysti myöhässä, myymälä suljettu. Ihmeteltiin itteksemme, kun ei netistä tullut katsotuksi osoitteen lisäksi aukioloaikaa. Samassa tulee myyjärouva ulos lähteäkseen kotio. ”Olitteko tänne tulossa? – mennään sisään ..” Palvelu pelas: myymälä ja tuotteet tulivat tutuiksi ja siskon tenavat ja oma plikka saivat paitansa. Saajat (ja äitensä) olivat tuomisiin tyytyväisiä. Asenne ratkaisee. Aina.
– Pertti Kujantola+plikka
Neste Oil, Kurjenmäki, Turku
Perjantaina 31.10.08 olimme siskon kanssa etsineet Pelasturarmeijan kirpparia ja ajelleet 1,5 tuntia ympäriinsä. Dodgen mittari vilkutti oranssia ja menimme Kurjenmäen Neste Oiliin. Siellä oli just asennettu uudet mittarit ja asentajat vielä seurailivat, toimivatko ne. Aioin juuri tankata kun takaa kuului ääni: ’Minulla on hanskat, voin auttaa!’ Herrahenkilö tankkasi 42 litraa ja samalla neuvoi, missä etsimämme osoite oli. Kävi vielä tarkistamassa kaveriltaan, että varmasti neuvoi oikein! Meiltä siskoilta oli mennyt sekaisin Tampereentie ja Hämeentie. Suuret Kiitokset!
– Hannele Hiilovaara-Uronen
Pääterveysasema, Kajaani
Perjaintai 19.9. Möhlin reseptini kanssa ja olin pienessä pulassa. Onneksi pääterveysaseman henkilökunta auttoi minua ongelmassani vaivojaan säästämättä, vaikka vika olikin omassa toheloinnissani. Paljon kiitoksia ylimääräisestä vaivannäöstä.
– Flunssapotilas