Asiakaspalvelu | Page 790 of 1190 | Positiivarit

Lähetä oma kiitoksesi

Kosmetologi, Sokos Emotions Entresse, Espoo

Sokos Emotions liikkeessä työskentelee nuori vaaleahiuksinen hoikka myyjä, joka aina tulee palvelemaan ystävällisesti eikä tyrkytä vaan palvelee todella asiantuntevasti. Kävin tuoksuttamassa yhtä hajuvettä useamman kerran ennenkuin tein ostopäätöksen, mutta siitä huolimatta hän joka kerta jaksoi palvella (vaikka varmaan ajatteli, että taas toi täti on täällä, mutta palveli minua asiantuntevasti… :-)))

– Susanna

Esprit Forum, Helsinki

Olin etsimässä itselleni farkkuja ja uudet mallit ovat kauhistus jo ihan ajatuksenakin. Aikani muualla katseltuani menin Forumin Espritiin. Kun omalla selaamisella en saanut tolkkua malleista, kysyin apua myyjältä. Myyjä kyseli toiveet ja valitsi muutamia malleja sovitettavaksi ja toi uusia kokoja ja värejä. Farkkuja sovitellessani kuuntelin kuinka toinen myyjä auttoi vieressessä kopissa vaatteita sovittavaa. Tuntui kuin olisin päätynyt ajassa taaksepäin. Näin hyvää palvelua saa enää aniharvoin, kun kaikkialla on siirrytty itsepalveluun.

– Linnu

Erja, Lahden kaupunginkirjasto, Lahti

Aina erittäin ystävällistä ja huomaavaista palvelua sekä auttamista pulmatilanteissa.KIITOS.

– Tuula Kuisma

Teatterin lippukassa, Kemin kaupungin teatteri, Kemi

Kiitokset aina lippuja varatessa hyvästä palvelusta!

– Soile Ollikainen

Anne Riitta Häkkinen, Siuntion Hyvinvointikeskus, Siuntio

Kiitoksia pirteälle ja mukavalle fysioterapeutillemme, joka luotsasi koko Niska-ryhmän kohti terveempää tulevaisuutta!

– Mervi Ruotsalainen

Espoonlahden Autohuolto Oy, Espoo

Huoltoon sisällytettiin vahingossa myös jakohihnan vaihto 30 000 km liian aikaisin, mutta laskussa tultiin toisaalta niin upeasti vastaan, että kiitollisuus täyttää mieleni ja asiakassuhde jatkuu aivan varmasti!

– BobbyG

Grüüne, Taste Kynsistudio, Riihimäki

Aina iloinen asiakaspalvelija ja valmiina sopimaan ajat joustavasti asiakkaan aikataulun mukaan. Paljon ihania ideoita. Ilo olla asiakkaana tässä liikkeessä!

– Suski

Bensow, Espoo

Tyttäreni Solifes-skootteri oli 14.8. huollossa kyseisessä liikkeessä. Lämmin kiitokseni erittäin hyvästä palvelusta.

– Tiina

Vianor, Äänekoski

Erinomaisen ystävällistä ja asiakkaan huomioivaa palvelua. Rengas-tietoisku samalla. Kiitos!

– Maija-liisa

Kaija, Citymarket, Kuusamo

Kaija on juuri oikeassa työssään Citymarketissa, kun jaksaa aina olla iloinen myyjä ja auttavainen. Hän hoksaa monta asiaa, mitä itse ei älyäisi edes pyytää.

– Katja