Henkilökohtaiset kiitokset | Page 38 of 48 | Positiivarit

Sipe, Vantaa

Pääsiäisterveiset Syötteen maisemista⛷

-Leena, Taivassalo

Telle ja Tapsa, Luostarinp 24, Kotka

Ihanan keväinen tervehdys😊

-Leena ja Risto

Pääkokki ja tiimi, Positiivarit, Lahti

Äskeinen Merjan kiitosviesti kuvasi myös omia ajatuksiani Positiivareitten aamupalasta. Se on aamuni alku ja ilo monipuolisuudessaan. Luo asennetta taas uuteen päivään ja pähkinät herättelevät aivoja juuri sopivasti. Tuntuu hyvälle tietää vastaus, mutta toisinaan myös tulee etsityksi lisää tietoa asiasta, josta ei tiennytkään. Näitä on kivaa jakaa usein myös toisten kanssa edelleen ja herätellä siten keskustelua. Jaksaisittepa vaan jatkaa.

-Seija

Eeva Kinnunen, Kansakoulu, Liperi

Kiitos, että veit minut, pienen ekaluokkalaisen, tutustumaan koulun kirjastoon vuonna 1954. Kirjoista olen kiinnostunut edelleenkin sekä lukijana että myös kirjoittajana.

-Lukutoukka

Maija Hokkanen, Putaan lukio, Tornio

Lukion ruotsin opettajamme opetti meitä paperinukeilla jotka jäi mieleen, ja niin jäi myös kielioppi ja opettajan aurinkoinen olemus. Aineessani murehdin mikä minusta tulee isona, ja opettaja kirjoitti minulle ihanan henkilökohtaisen kirjeen täynnä aurinkoja, joka kannusti minua äärettömästi. Enkä varmasti ollut ainoa. <3

-Merja

Pääkokki ja apukokit, Positiivarit Oy, Lahti

Pääkokille ja apukokeille isot kiitokset: Ajatusten aamiaisen kautta olen vienyt tytötiimiini teiltä ammentamaani positiivisuutta! Nyt kun olemme tehneet töitä etänä yli vuoden, on erittäin tärkeää nähdä ja keskustella tiimiläisten kanssa, ja olemmekin pitäneet joka aamu palaverin, josta päivä lähtee käyntiin. Kaikilla on kamerat auki, joten näemme toisemme, toisin kuin jos tapaisimme livenä, koska jokaisen kasvot olisi peitetty maskilla. Näihin aamupalavereihin ja chat keskusteluihimme olen ammentanut ajatusten aamiaisesta keskustelun/miettimisen aiheita, ja meillä onkin oikein energinen, iloinen ja hyvin yhteen pelaava tiimi! Viikottaisessa palaverissa, jossa käymme läpi jokaisen tiimiläisen työtilanteen, jokainen alkoi listata myös 1-3 positiivisinta asiaa/tapahtumaa viimeisen viikon ajalta. Voin sanoa, että positiivisuus on lisääntynyt huimasti siitä kun aloitimme! Aivan mahtava aamun aloitus joka arkipäivä – kiitokset teille siitä!

-Saija

Pääkokki ja apukokit, Positiivarit, Lahti

Kiitos koko Positiivarit-poppoolle, kaikesta tästä hyvästä mitä meille jaatte! Esim. tänään jälleen kerran riemastuin päivän pähkinöistä: joko oppii jotain uutta tai riemuitse, että tiesinpä!

-Merja

Riitta Eklund, Turku

Kiitos, kiitos! Elämä on ihanaa, kun sen elää saa!👍

-Lenttu ja Sepe

Evita, Espoo

Tuit vaimokseni ja hyvin menee.

-Sepi

Pauli ja Kaija, kolmen kopla, Turku

Saimme teiltä ystävänpäiväkortin, nyt vasta sain avatuksi !

-Aarno ja Maija