Lähetä oma kiitoksesi
Tuula Korhonen, Puropellon yläaste, Turku
Oman pojan opiskelusta on jo reilusti aikaa, mutta vielä muistan Tuulan kannustavan asenteen ja iloisen ja aktiivisen persoonan. Vaikka Tuula opetti kuvaamataitoa, eikä yhteisiä tunteja poikani kanssa paljon ollutkaan, hän luokanvalvojana tiesi tarkalleen, mitä oppilaalle kuului. Eli Tuula toimi myös turvallisena aikuisena murkkuikäisille. Mukavaa oli myös hänen organisoimansa luokkaretki, 9:nen luokan päätteeksi, Ahvenanmaalle. Tämä vahvisti yhteisöllisyyttä merkittävästi, samoin kun koulun päätteeksi järjestetty mahtava kabaree. Kiitos hyvistä eväistä jotka olet antanut nuorille elämää varten.
– Leena Purmonen
Tiina Mäkelä, peruskoulu/lukio, Laukaa
Siitä on jo kauan, poikani on nyt 32v, koulutukseltaan maisteri ja hyvässä työpaikassa. Poikani ei ollut mikään nero matematiikassa, mutta Tiina oli yläasteella matikan opettaja ja hänen luokanvalvojansa. Poika alkoi menestyä enempi ja enempi koulussa, matikassakin, tykkäsi opettajasta ja siitähän johtuu, että lapsi oppii. Kun tuli aika pyrkiä lukioon, kysyin häneltä, kannattaako poikani mennä sinne, jos ei pärjääkään. Tiina kannusti ja sanoi, että kyllä pärjää ja niin pärjäsi!
– Hilkka Salmela
Merja Marin, Pukkilan kirkonkylän koulu, Pukkila
Merja on lapsellani ollut kolmamtta vuotta opettajana. Ihana opettaja, jota lapseni aina muistaa kehua. Kiitos Merja! Ihanan opettajan saavat ensi syksynä ne joita lähdet opettamaan.
– Anitta & Hanna
Juha Saunamäki, Kontulan ala-aste, Helsinki
Vietit virkaurasi viimeistä joulujuhlaa lauantaina 20.12. Haikeudella kuuntelin jo perinteeksi muodostunuttta tarinaasi siitä, kun pienenä poikana esitit joulukuusta oman koulusi joulujuhlassa. Hieman haikeutta olin kuulevinani myös sinun äänessäsi. Ensi jouluna juhlasta puuttuu jotakin, ellei sinua sitten kunniavieraana ymmärretä kutsua juhliin kertomaan tarinaasi.Olet upea rehtori! Eläköön se pieni pojanviikari sisälläsi ikuisesti!
– Aija Hottinen
Nina Rantapuu, Kilterin koulu, Vantaa
Pari vuotta sitten poikani oli tavallisen vastahankainen yläasteikäinen ja napit enemmän tai vähemmän vastakkain useimpien opettajien kanssa. Paljon pelasti hänen nuoria ymmärtävä, kärsivällinen äidinkielen opettajansa Nina, jolle suurkiitos ilmiömäisestä pedagogisesta otteesta ja inhimillisestä osaamisestasi.Mihin maailma päätyisikään, jos jokaiselle nuorelle löytyisi oikea tutori!Tilanne tuli uudelleen mieleen kun nyt jo muualla opiskeleva poika oli sattumalta tavannut Ninan ja muisteli lämmöllä (aikoinaan niin solmuisia) yläaste aikoja.
– Ami Lasikari Esteban
Pauliina Kuronen, Mikkelin Lyseon koulu, Mikkeli
Lämmin kiitos kannustavalle, osaavalle ja innostavalle kuvaamataidon opettajalle! Upeaa nähdä, mitén oikeanlainen opettaja saa esille luovuuden ja tekemisen ilon ja auttaa löytämään tien jatko-opiskeluihin. KIITOS Pauliina!
– Kirsi Alkiomaa
Jussi Ohvanainen, Europaeuksen koulu, Savitaipale
Tyttäreni Oona on nyt kasiluokkalainen. Hänelle sattui onni saada yläasteella matematiikan opettaja, joka kannustaa ja kiittää (vaikkei arvosana niin huima olisi ollutkaan), huolehtii tukiopetukseen tulosta (eli omaa tervettä kunnianhimoa siitä, oppivatko oppilaansa), ei mene mukaan oppilaan provosoivaan ilmeeseen tai olemukseen ja on tuntuvasti puolueeton ja hyvän ihmistuntemuksen omaava. Pitkälti hänen ansiostaan aiemmin heikkoja arvosanoja vedellyt tyttäreni on nyt motivoitunut matematiikan opiskelusta ja ylpeä osaamisestaan! Kiitos!
– Paula
Kaija Bakala, Oulun sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu, Oulu
Kiitos Kaijalle hyvästä ja kannustavasta opetusharjoittelun ohjauksesta oppilaitoksessanne. Aikuinenkin voi tuntea olevansa pieni uuden asian edessä, mutta Kaija antoi palautteillaan ja positiivisella ja rauhallisella asenteellaan vahvuutta toteuttaa ”mahdoton tehtävä”.
– Marja-Liisa Komulainen
Erja Uotila, Sotkamon lukio, Sotkamo
Kiitos Erja! Olet mahtava englannin opettaja ja sinun opetuksessa tuntee todella, että jotain jopa ymmärtää. Kunpa olisit vain opettanut enemmän… Kiitos 🙂
– oppilas
Riitta Vermilä, Steinerkoulu, Espoo
Riitta on toiminut 8 vuotta luokanopettajana poikani luokalla Espoon Steinerkoulussa. Hän on todella hoitanut työtään suurella sydämellä ja pitkällä pinnalla! Jaksamista on varmasti tarvittu tämän katraan kanssa roppakaupalla, mutta aina olet löytänyt tavan jolla selvittää kaikki mahdolliset ongelmatkin rakentavasti ja oikeudenmukaisesti. Kiitos Riitta näistä kahdeksasta upeasta vuodesta, jotka olet käyttänyt lastemme opettamiseen – ja heidän kanssaan oppimiseen! Ne vuodet eivät ole menneet hukkaan. Hyvää jatkoa ja virkistävää välivuotta!
– Kaisa Mäkisarka, Jaakon äiti