Lähetä oma kiitoksesi
Päivi Lavikainen, Pulpin Ala-aste, Joutseno/Lappeenranta
Kiitos Päiville aivan ihanasta yhteistyöstä vuosien varrella. Erityiskiitos kuluneesta vuodesta ja hatunnosto, että olet jaksanut tukea ja kannustaa oppilaitasi kaikesta huolimatta. Kiitos ja kumarrus itseni ja lapseni puolesta!
– Päivi Keskisaari
Marja-Leena Nikander, Lahden Yhteiskoulu, Lahti
Ruotsin opettajana n 20 v. sitten lukiossa toiminut Nikander sanoi antaessaan koetta takaisin että ”tästä on hyvä jatkaa”. Vaikka tulos ei olisi ollut sillä kertaa onnistunut, antoi tuo lausahdus tulevaisuudenuskoa.
– Päivi Janger
Jaana (0A-luokan apuope), Sääksjärven koulu, Lempäälä
Apuope Jaanalla on aina aikaa kertoa päivän tapahtumista kun haen pikkuista iltapäivähoidosta koululta. Hän todella välittää jokaisesta lapsesta ja jaksaa auttaa kun on vaikeuksia. Kiitos Jaana!
– Jeron äiti
Markku Leppäjärvi, Oulaisten yläaste, Oulainen
Olin opetuksessasi muutama vuosi sitten. Tähän mennessä ei ole vastaan astellut yhtä hyvää opettajaa kuin sinä olit. Koskaan ei oo ollut tunneilla yhtä mukavaa ja kiintoisaa. Osasit esittää asiat kiinnostavalla ja innostavalla tavalla, ja niistä jäi siten mieleenkin paljon asioita. Kiitos siis sulle kaikista niistä ikimuistoisista tunneista joita pidit minullekin 😀
– Thänks
Teemu Varis, Noljakan ala-aste, Joensuu
Teemu muisti aina ongelmanratkaisutaidon sekä madonluvut. Kiitos!
– Entinen oppilas
,
Olen itse opettaja ja vastuun kanto läksyjen tekemisestä on tosi tärkeä perusta koulunkäynnille. Kirjaan ylös kaikki unohdukset ja kerran kuussa vanhemmat kuittaavat unohdusten määrän. Mutta tämän rinnalla aina kuun lopussa oppilaat kirjaavat minun kanssa reissariin kuukauden tähtihetken. Tämä voi olla hyvä koenumero tai ei myöhästymisiä mutta myös esim. ei riitoja kaverin kanssa, kaunis kuvistyö, pitkä keihäskaari, kouluruoka on maittanut, lohduttanut jotain luokkakaveria tms. pehmeämpiä arvoja korostaen. Oppilaat ja vanhemmat ovat antaneet kiitosta.
–
Myllytullin koulu, Oulun Kansainvälinen koulu, Oulu
Seuraavia opettajia (nykyisiä ja edellisinä vuosina olleita) ja kouluavustajaa lapseni ovat spontaanisti kehuneet, kertoessaan päivän kuulumisia, innostavasta, kannustavasta ja huumorintajuisesta opetuksesta: Marja Peedo, Annikki Lanfranco, Marika Kerola, Eveliina Häkkinen, Iiris Lääkkölä, Johanna San, Anne Dullaghan, Saija Laukka ja James. Lämpimät kiitokset kaikille, teidän tunneilta saa kannustusta, jonka lapset muistavat pitkään.
– mukavia kokemuksia kuuntelevat vanhemmat
Arja Peltola, Innofocus, Espoo
Opettajan oma huikea persoona ja innostava opetustyyli kannusti minua. Olin hänen kahdella kurssillaan, toinen valmensi takaisin työelämään tai opiskeluun ja toinen oli ATK-kurssi. Nyt olen aivan innoissani etenemään ATK-ssa seuraavalle tasolle, sen lisäksi hakeuduin merkonomikoulutukseen. Arjan antama `potku´ = kiitokseni aihe.
– Tarja Peippo
Raili Rantamäki, Isonkyrön yläaste, Isokyrö/Vähäkyrö
Englanninkielen opettaja, joka jaksoi meistä levottomista murrosikäisistä huolimatta opettaa ääntämyksen ja koko englanninkielen niin hyvin, että se sama Sinulta saamasi oppi on kantanut läpi elämän – antanut työuran ja nyt kun palkkatyötä en enää pysty tekemään, kyvyn surffailla netissä maailmanlaajuisesti – siis elämän, jota löytyy myös netistä. Kaunis kiitos Sinulle, usein olet mielessäni.
– silloinen Maila Nikula
Kari Kunelius, Kolkanlahti, Metsäoppilaitos, Saarijärvi
Katselin eilen taas pitkästä aikaa erä-ja luonto-opaskoulutukseni kuvia..Oi niitä aikoja…Ne tahtoisin mä elää uudelleen!Kiitos mahtavalle opelle, Kunelle niistä ajoista ja myös kaikille kurssikamuille.Kaikki ”kettuset” olitte yhtä ihania!
– Ultsi