Lähetä oma kiitoksesi
Pia, Tuula, Mikko, Kärpäsen koulu, erityisluokka 7., Lahti
Kaunis kiitos erityisluokan opettajalle Pialle, avustajille Tuulalle ja Mikolle kaikesta siitä mitä olette tehneet poikani hyväksi. Olette olleet aina mukana kannustamassa ja auttamassa, etenkin uusi kerhotoiminta on todella tärkeä nyt hänelle. Kiitos sen mahdollistamisesta!
– Anne Ala-Röyskö
Pekka Elomaa, Kirkonkylän koulu, Mäntsälä
Pekka oli ystävällinen, kannustava ja isällinen opettaja, jonka ohjauksessa oli turvallista kasvaa ja oppia. Kun omat kolme lastani ovat nyt yksi kerrallaan lähdössä koulutielle, toivoisin heille koko sydämestäni yhtä ihanaa, tarkkasilmäistä, viisasta ja lempeää opettajaa kuin Pekka oli 1990-luvun alussa meille sen ajan lapsille. Aikuisen viisaus ja lempeys jättävät lapseen pysyvän jäljen, positiivisen sellaisen!
– Nina Backman
Jarkko Linnikko, Uotsolan koulu, Sastamala
Jarkko on opettaja, jollaisen toivoisi joka lapselle! Hän tekee koulunkäynnistä mukavaa myös niille, joille se ei ole niin helppoa ja joilla tahtoo mielessä pyöriä monta mielenkiintoisempaa juttua. Nyt kun koulu ja opettaja vaihtuu, tuntuu tosi haikealta. Sinua ei voi korvata, mutta toivottavasti uusi opettaja on yhtä ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen! Kiitos Sinulle näistä kahdesta vuodesta!
– Marja
Taina Kiero, Lauritsalan koulu, Lappeenranta
Kannustava ja innostava opettaja, joka kaikintavoin yritti ja piti poikani 7-9 lk;t ”herran nuhteessa”kuunteli ja ymmärsi teini-ikäisiä ”kauhuja”.Iso kiitos hänelle, että koulumenestys olikohtalaisen hyvä
– Outi Hiltunen
Erja Kyllönen, Teppanan koulu, Kajaani
Isot kiitokset Erja-Opelle kannustavasta vuodesta! Kiitos, kun opetit minua!Mukavaa eläke-elämää!
– Maria
Liisa Helanlahti, Kerttulinkoulu, Turku
Loistava englanninkielenopettaja.
– Äiti
Kati Toropainen, Steinerkoulu, Oulu
Ihana opettaja tuli kotiimme vierailulle: Oli sinulla aikaa mulle. Leikittiin poneilla omassa huoneessani ja kuviteltiin monenlaista ja oltiin kavereita. Hain äidin kanssa sulle keksejä ja kaikkea ihanaa kaupasta. Nautimme ja söimme niitä kynttilänvalossa. Rakastan sinua opettaja: olet turvallinen, ihana ja ymmärtäväinen, leikkisä. Enää ei pelota ekaluokka, pelkäsin sitä aivan suotta.
– Amelie Alakärppä
Irma Hannula ja Pirjo Holm , Aurinkolahden peruskoulu, Helsinki
Irma ja Pirjo järjestivät 9 D:lle luokkaretken Englantiin 23.-27.5.2011. Ohjelma oli sisällöltään aivan upea! Ilman Irman ja Pirjon aktiivista otetta matka ei varmastikaan olisi toteutunut. Suurkiitokset heille tästä lapsillemme mieleenpainuvasta kokemuksesta!:)
– Sari Ursin
Liisa Vierimaa, Kankaantaan ala-aste, Nokia
Maailman positiivisin ja empaattisin opettaja jolla ei tahtoa ja positiivisuutta puutu!! Suurimmat kiitokset kuluneesta vuodesta!!
– Saana Ja eveliina hirvelä
Pauli Kämppi, Kirkonkylän koulu, Konnevesi
Pauli opettajana osaa kertoa asiat oppilaille niin selkokielisesti, että oppi menee päähän ja hyviä ”sääntöjä” joilla pärjää loppuelämänsä. Kiitos Pauli siitä, että olit poikani opena alakoulussa!!
– Eija Lahti