Lähetä oma kiitoksesi
Laura Alijoki, Lempäälä
Saanut haastavan luokan puhaltamaan yhteen hiileen ja tehnyt niin paljon ylimääräistä kivaa lasten kanssa, että kateeksi käy. 🙂
– Kiitollinen äiti
Aune Mejri, Vantaa
Minustakin tulee opettaja, kertoi poikani ensimmäisellä luokalla! Niin hyvin ja hellästi ohjasit poikaani ensimmäiseltä luokalta neljännen luokan loppuun, että hän sai mitä parhaimman esikuvan. Oli ilo seurata lempeätä ohjaustasi lasten parissa, joka rohkaisi arimpiakin. Hyvää osa-aikaeläkettä!
– Viimeisen oman luokkasi pojan vanhempi
Elise Alavuotunki, Oulu
Aina niin iinostava, käsistään kätevä, innostava ja ihana arjenpuurtaja. Todella lapsesta välittävä ja innostava, kannustava ja iloinen lastentarhanopettaja. Kiitos kuluneista vuosista, jotka olen sinut tuntenut
– entinen gollega, nykyinen ystävä Eve l.Eeva-Liisa
Raili Ahtiala, Tampere
Ihanin opettaja ikinä – vaativa mutta oikeudenmukainen.
– Marita Roth
Kari Hirvonen, Tampere
Kiitos Kari-opelle luovista menetelmistä, joiden myötä saat eläväisen luokan kiinnostumaan sekä innostumaan opinhetkistä. On harmillista luopua kaltaisestasi opettajasta yläkouluun siirryttäessä.Kiitos=)
– luovan viikarin äiti
Heikki Hurskainen, Kuopio
Heikki, tulit paikalle kun hätä oli suurin. Käänsit keikkuvan veneen suunnan myötävirtaan. Luotit itseesi, kokemukseesi ja siten sait oppilaatkin luottamaan itseesi. Isot kiitokset sitoutumisesta ja kärsivällisyydestä.
– Krista Räisänen
Virpi Kuusela, Kouvola
Virpi on juuri sellain opettaja joka huomioi kaikki oppilaansa ja jaksaa kärsivällisesti kerrata asioita, niin että ne aukeaa kaikille, sekä pitää luokassa järjestyksen.Kiitos Virpi, olet paras opettaja, toivottavasti saamme pitää sinut jatkossakin!:)
– Heikki Saresvirta
Maikki Paajanen, Jokioinen
Kiitos lapseni hyvästä opastuksesta!
– Hanna
Pirjo Perälä, Jokioinen
Kiitos erinomaiselle ekaluokan luotsaajalle, tästä on hyvä jatkaa!
– Hanna
Heini Kiskola, Lahti
Olemme olleet etuoikeutettuja nämä kaksi vuotta, kun poikani on saanut olla oppilaanasi. Parempaa aloitusta koulutielle ei poikani olisi voinut saada! Olet kannustava, positiivinen, annat aina hyvää palautetta, ja rohkaiset oppilaitasi vahvuuksien kautta oppimaan uutta. Kaikesta huomaa, että rakastat työtäsi. Lämpimät kiitokset!
– Piia, oppilaan äiti