Lähetä oma kiitoksesi
Jenni Kärkkäinen, Vihti
Kaunis kiitos ihanalle & kannustavalle opelle koko opiskeluryhmän puolesta! HOIKKOO42koulunkäyntiohjaajatKesätauko häämöttää ja syksyllä jatketaan uudella innolla!
– Taina Hallström
Viljakkalan koulu, Ylöjärvi
Kiitän koko henkilökuntaa kuluneesta lukuvuodesta. Taas on yksi lukukausi lopuillaan ja lomat alkamassa.Toivotan kaikille oikein hyvää ja virkistävää lomaa 🙂
– Päivi Seurujärvi
Tiia Lehtonen, Järvenpää
Saimme aivan mahtavan tuutorin ♥ Kiitos hänelle. Aina niin iloinen ja asiansa hoitava, huomioon ottava ja ammattitatitoinen Tiia Lehtonen. Hyvää jatkoa sinulle, uudet tuulet puhaltaa. Siipiä on kokeiltava.
– Koko luokan puolesta
Tiina Varis, Espoo
Esikoisen ensimmäinen kouluvuosi on takana, ja tuntuu, että opintie ei olisi voinut käynnistyä paremmin. Kiitos tästä kuuluu ammattitaitoiselle, viisaalle, avoimelle ja reippaalle 1T-luokanopettajalle. Samalla kiitos koko Tiistilän koulun henkilökunnalle. Hyvä työnne näyttäytyy välittämisenä, asioihin tarttumisena ja lopulta henkilökunnan vähäisenä vaihtuvuutena. Tämä positiivinen kierre vahvistaa itse itseään, luulisin.Hyvää kesää Tiinalle ja koko muulle henkilökunnalle!
– Krista Ruohonen
Kimmo Toivola, Porvoo
Olet pitänyt luokan lapsista äärimmäisen hyvää huolta nyt jo 4 vuoden ajan. Äitinä tunnen olevani etuoikeutettu kun sinä pidät huolta Kiasta ja muista luokan lapsista. Jos negatiivista palautetta on saatava, se tulee asiallisesti.Mutta ennen kaikkea POSITIIVISTA palautetta tulee lapsille paljon. Ja siitä meidän aikuistenkin kone kehrää.Kiitos jälleen upeasta vuodesta ja syksyllä jatketaan!
– Katja Anttonen
Kati Vornanen, Oulu
Hei ope,Kiitos, kun pidettiin lelupäivä ja olet löysentänyt sitä käsityötä. Kiitos, kun kerran sai ottaa suklaapatukan mukaan evääksi. Kiitos, kun joskus saa jutella luokassa Markuksen kanssa. Ja sekin oli kivaa, kun kävit meillä ja se, että tullaan melkein aina samaan aikaan kouluun. Niin ja se, että meillä on nyt samanmerkkiset autot.Kiitos Jonille ja muillekin opeille! Joni on tosi kova juoksemaan.
– Tuisku Sarkki
Mari Connell, Kontiolahti
Kertakaikkisen ammattitaitoinen ja sydämellään töitä tekevä ope! Toivottavasti saat jatkaa Jakokosken koululla myös ensi vuonna!Ruusuntuoksuiset kiitokset!
– tarja p 🙂
Merja Pykäläinen, Vantaa
Poikani, joka on ollut Merjan luokalla pian 6 lukuvuotta, totesi eräänä aamuna: ”En millään jaksaisi mennä kouluun”, mutta jatkoi hetken mietittyään: ”mutta Merja on kyllä niin mukava ope, että menenkin oikeastaan tosi mielelläni!”. Voiko nuori antaa parempaa palautetta opettajasta? Merja on kertakaikkisen ihana, kannustava ja nuoret huomioonottava ope 🙂
– Kirsi V.
Hannele Sundström, Riihimäki
Kiitos Hannelelle ja opetusavustaja Karolle sekä rinnakkaiseskarin A-P:lle eskarivuodesta! Olette huipputiimi! On ollut ilo tuoda lapsi aamuisin eskariin! Kiitos ja Hyvää Kesää!
– Kati Mykrä
Taija Myyry, Oulu
Kiitos kaunis tuesta, neuvoista ja ymmärryksestä kuluneen vuoden aikana! Aurinkoinen paistaa vielä risukasaan. Lämmintä kesää ja lokoisaa lomaa.
– Heli Perätalo