Lähetä oma kiitoksesi
Hannele Muona, Kettulan koulu, Kuopio
Hannele, opetit Emmiä ja Eemeliä kaksi vuotta kumpaakin. Nyt Emmi siirtyy yläasteelle ja valitettavasti myös sinä vaihdat Eemelin luokan ensimmäiseen luokkaan. Aika, jonka olet ollut lastemme opettajana, on ollut äärimmäisen hyvää aikaa myös meille vanhemmille. Olet osannut huomioida oppilaat yksilöinä. Auktoriteettisi on superia. Meidän menetys on uusien ekaluokkalaisten lottovoitto. Hyvää ja aurinkoista kesää toivottaen Sanna
– Sanna
Kaarina Rajala, Alavuden ylä-aste, Alavus
Opetit minulle matematiikka joskus 80-luvulla. Olit opettajana erittäin kannustava ja osasit ottaa huomioon sekä luokan heikoimmat että lahjakkaat. Hallitsit myös kurinpidon. TUnneillasi oli aina rauhallinen ja positiivinen ilmapiiri, jossa kaikkien oli hyvä oppia :)Kiitos siitä.
– oppilaasi vm -70
Maiju Airaksinen, Keskustan Koulu, Salo
Tuhannet Kiitokset sinulle! Emme osaa sanoin kiittää sitä mitä sydän tuntee. Kuinka osasitkin kaikki palaset laittaa paikoilleen ja suuria asioita tapahtui puolessa vuodessa. Niin ihanasti otit vastaan luokkaasi kesken lukuvuotta tulleen. Mutta, ennen kaikkea työsi tuloksesta voimme olla vain sanomattoman onnellisia!!Toivomme sinulle aurinkoista Kesää.
– Anette E.
Hannu Knuutila, Semainaarin ala-aste, HEINOLA
Liekö myönteisyytesi vaikuttanut siihen, että opiskelin samalle alalle. Innostitluokanopettajana ja etenkin musiikkia opettavana moneen asiaan myös tätä ”ujoa tyttöä”, joka sai olla oppilaanasi peräti 4 vuotta. Kiitoksella muistelen sinua ja luokkaamme; paljon kivaa yhdessä teimme! Hyvää jatkoa!
– Marja Heinonen
Martti Hirvonen,
Kiitokset lastemme opettamisesta ja yleisen ihmisarvon kunnioitttamisesta. Työskentelyn oppiminen on sellainen eväs, joka kantaa elämässä.
– Anneli Rasinkangas
Pirkko opettaja 50-luvulla, Äänekoski
Tämä tapahtui kansakoulussa 50-luvulla. Asuin mummoni luona ja jouduin itse hoitelemaan kouluasiani. Opettaja oli pyytänyt kaikkia kevätjuhlan keijuleikkiläisiä ylimääräisiin harjoituksiin illalla, mutta minä unohdin mennä. Seuraavana aamuna koulumatkalla pelotti, onkohan opettaja kovin vihainen. Mutta hän tervehti minua ystävällisesti ja kertoi, että illalla oli sovitettu keijuleikin pukuja ja näytti, minkä asun hän oli varannut minulle. Kiitos ihanalle ja ymmärtäväiselle opettajalle
– keijukainen
Sirkku Haapala, Kaurialan lukio, Hämeenlinna
Matikan koe (lyhyt matikka). Arvosana 10.Lopussa palaute, joka jäi ikuisesti mieleeni.SELKEYDEN HUIPPU!Ope osasi opettaa selkeästi ja sai minut kiinnostumaan laskujen harjoittelusta.
– Anne Henttinen
Briitta Hiitola, Omnia/Aikuisopisto, Espoo
Tiedon saaminen ja omaksuminen tuottaa TUSKAA. Opettaja siihen ”rennosti keskellä vaatteita” Ihanaa kun osaa tukea ja lohduttaa!
– Carita
Kalevi Suojanen, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, Helsinki
Oikeusopin tunnit sujahtivat vauhdilla, kun Kalevi esitti oppejaan tarinoiden muodossa. Kiitos, että saamme jälleen muistinvirkistystä Ajatusten Aamiaisessa!
– Ylva Huuhtanen
Miia Kesto, Linnalan koulu, Imatra
Suuri kimppu ruusuja Miialle siitä, että olet tänäkin vuonna jaksanut kannustaa ja innostaa 3 E luokkaa! Erityismaininta vielä luokkahengen ylläpitämisestä! Tämän luokan lapset kasvavat varmasti nollatoleranssiin kiusaamisen suhteen. Aurinkoista kesää ja neljännellä luokalla tavataan!
– Sari