Ari Heinonen, Jyväskylän Silmäasema, SOKOS, Jyväskylä
Silmälasini rikkoutuivat juuri ennen etelänmatkalle lähtöä. Aikaa lähtöön oli uhkaavan vähän. Olin varma, että joudun lomailemaan vanhoissa laseissani, jotka eivät enää oikein sopineet minulle, vaan aiheuttivat lievää pahoinvointia vääränlaisten lienssien vuoksi. Kolmesta eri silmälasiliikkeestä minut käännytettiin tyhjin käsin pois, mutta Jyväskylän Silmäasemalla Ari Heinonen otti asian hoitaakseen ja löysi kuin löysikin maahantuojalta varaosan rikkoutuneisiin laseihini. En edes osaa kuvitella paljonko hän käytti aikaa ja vaivaa tähän, mutta hänen ansiostaan lomani ei ainakaan näkökyvyn osalta voi epäonnistua :)Tänään koneen nokka suuntaa kohti etelän lämpöä. Mukana on ainakin yksi matkustaja, joka ajattelee sinua kiitoksella, Ari.Loistavaa asiakaspalvelua!
– Marja-Liisa Karhunen