Armi-Tuulia Niemi, Hammashoitola, Lapua
Kävin 13.10 vastoin tapojani hammashoitolassa minua häirinneen reiän takia. A-T katsoi suuhuni ja löysi kiusankappaleen ja paikkasi sen puudutuksella. Yllätyin toimenpiteen aikana monen asian kehittymisestä positiivisesti. Puudutus ainakin oli kehittynyt hyvään suuntaan. Neula taisi olla ohuempi ja pienempi kuin 90-luvun alussa käytetyt tai lääkärin taito parempi. Ainakin hammas puutui nopeammin ja pistoa en edes paljoa huomannut ja puudutus myös kesti lyhyemmän aikaa, myös hampaan kiillotus heti paikkauksen jälkeen oli uutta. Ennen ne olivat 2 eri reissua. 23.11 tapasin A-T:n uudelleen ja tällä kertaa hän tarkisti hampaani. Sekin touhu oli muuttunut potilaan kannalta mukavammaksi. Ensimmäisen kerran myös purenta katsottiin ja ikenien tarkistuskin oli inhimillinen. Enää se ei ollut jotain koukulla ronkkimista joka välissä, kuten oli vielä 1990 ja sitä ennen. Hammaskiven poistokin sujui ihan ok, vaikka välillä piti vaihtaa ”järeämpi ase”, kun kivi oli niin tiukassa.Kiitos myös hoitajalle eikä edes kehotus tulla tarkistukseen seuraavana vuonna haittaa. En enää aio päästää huoltoväliä niin pitkäksi kuin se oli tätä ennen.
– Pauliina Vesala