Heinolan linja-autoaseman ”tytöt”, Heinola
Olin suuresti yllättynyt, miten hyvän palvelun sain Heinolan linja-autoasemalta, kun 26.11. menin kyselemään miten pääsisin Lahteen Renkomäkeen hakemaan autoani, joka eka kerran elämänsä aikana jätti ”emäntänsä” tielle ja joutui hinauksen jälkeen korjaukseen Renkomäen Autoekspertille. Linja-autoasemalla tehtiin selväksi, että olisi kaksi vaihtoehtoa, mennä paikallislikenteen busseilla, jolloin olisi vaihdettava tai sitten Helsinkiin menevällä pikalinjalla. Renkomäessä olisi kaksi pikalinjapysäkkiä. Minulle selvitettiin, kummalla pysäkillä pitäisi jäädä pois eli tutkivat kartasta, missä ko korjaamo olisi. Kun satuin saamaan puhelun siellä olessani, ja puhelimestani loppui virta kesken puhelun, niin nämä tytötpä latasivat puhelintani sen verran, että sain ilmoitettua soittajalle tekstiviestillä, mikä oli tilanne ja että olin menossa jumpalle ja että olin autoton sillä hetkellä. Siis olin aivan otettu näiden ihmisten palvelualttiudesta etenkin, kun en ole juurikaan tarvinnut linja-autoaseman palveluja. Siis sydämelliset kiitokset näille avuliaille ihmisille. Joulukuisin terveisin Seija Honkanen, Heinola
– Seija Honkanen