Jyväskylän kaupunki, Katuosasto, Jyväskylä

Päätin keskellä yötä kirjoittaa Kaupungin katuosastolle toivomuskirjeen. Päivällä asia nimittäin aina unohtui. Toivomuksia oli monia: uusia penkkejä ja uusia roskiksia lenkkipolkuni varrelle. Lopuksi vielä kysyin, kenelle kuuluu bussipysäkkien siivous. Yksi pysäkki oli juuri sotkettu, pleksiin oli heitelty raakoja kananmunia ja kuoret oli jätetty pysäkin penkille. Se oli siivottoman näköistä. Sain viestini lähtemään yöllä noin klo 01. Kun seuraavana päivänä tulin keskipäivän aikaan kaupungilta, piti hieraista kaksi kertaa silmiä. Nuori mies oli siivoamassa pysäkkiä. Hän siinä oikein siklillä raaputteli munan jälkiä. En uskonut asiaa todeksi ja menin kysymään häneltä, miten hän oli osannut tulla siivouspuuhiin. Hän vastasi, että Kaupungilta tuli viesti. Kerroin hänelle, että tässä on sen viestin lähettäjä. Kiitin poikaa auliisti ja iloitsin vilpittömästi Kaupungin nopeasta toiminnasta. Kiitos vieläkin!

-Pirjo Turunen