Mika Simola, Simolan Taide ja Kehys, LAHTI
Päätin pikaisesti viedä Lahteen, Simolan Taide ja Kehys -liikkeeseen taulun kehystykseen ja klo 15.56 Z-junalla Tikkurilasta, jossa asun, ehtisin hyvin ennen sulkemisaikaa (klo 17) liikkeeseen, kun juna olisi Lahdessa klo 16.40, ja äkkiä asemalta kipaisisin Hollolankadulle, jossa liike on. Mutta junaliikenne olikin sekaisin. Juuri siihen aikaan lähtevät junat olivat kaikki myöhässä, käytössä oli vain kaksi raidetta, ja lopulta z-juna Lahteen lähti varttitunnin myöhässä. Hiukan ennen Haarajokea juna pysähtyi odottamaan jotakin ja sen jälkeen tuli kuulutus ”olemme 25 minuuttia myöhässä”. Harmistuneena ajattelin, että intoni viedä taulu pikaisesti Lahteen taisi mennä mönkään… Ja vielä n. 100 metriä ennen Lahden asemaa juna pysähtyi odottamaan jotain. Konnari harmitteli koko päivän kestäneitä häiriöitä, jotka olivat alkaneet aamulla laitteistovioista ja kun joku oli hypännyt junan alle jossakin. Juna tuli lopulta Lahden asemalle 35 minuuttia myöhässä. Kello oli vartin yli viisi.
Olin jo puolivälissä junamatkaa soittanut Mika Simolalle, liikkeen omistajalle, ja harmittelin, ettei tämä taulun ajoissa tuonti taidakaan onnistua… Mika rauhoitteli ja ystävällisesti pyysi soittamaan, kun olen Lahdessa, ja niin tein. Hän oli autonsa kanssa odottamassa Lahden rautatieaseman lähellä, Mannerheimin ratsastajapatsaan takana olevalla parkkipaikalla, kun oli käynyt asioilla, ja nappasi minut kyytiinsä, ja menimme liikkeeseen, jonne saatoin jättää tauluni kehystykseen ja ostaa myös pari pakettia plastoliinia kuvanveistoon. Kyllä tuli hyvä mieli! Tunsin itseni arvokkaaksi ja tärkeäksi asiakkaaksi. Kiitos!
– Sirpa Papinaho