Optikkoliike, Helsinki
Joulunaika muistutti mieleen erään 70-luvun alun jouluaaton, olisikohan ollut 1973. Kävin lukiota, ja lasini menivät rikki juuri aatonaaton iltana. Olen voimakkaasti likinäköinen enkä pärjää ilman laseja, joten jotain oli tehtävä. Äitini kanssa kaivoin esiin lasireseptini ja optikkoni tiedot; sitten soitimme. Onneksi liike oli vielä auki.Optikkoni sanoi puhelimessa äidilleni tulevansa aattoaamuna korjaamaan lasini, vaikka liike virallisesti on kiinni. Tätä kutsuisin loistavaksi asiakaspalveluksi! Sovimme hyvin aikaisen aamuajan. Liike sijaitsi Helsingin keskustassa Uudenmaan- ja Yrjönkadun kulmassa. Siinä se taitaa olla vieläkin.Saavuimme aamuseitsemän tienoilla keskustaan. Puhdas lumi peitti Helsingin, pakkanen tuntui kipakkana. Ainoat ihmiset löytyivät kauppatorilta, jonne kävelimme tappamaan aikaa. Tuntui kuin olisimme siirtyneet sata vuotta ajassa taaksepäin: ei autoja. Ei sähkövaloja. Vain torikojut, tiukkaan huivitetut mummot ja lämpöiset päretuikut, jokunen öljylamppu. Hiljaisuus ja lämmin joulutunnelma vangitsivat meidät. Sorsat taapersivat kysymään, olisiko meillä makupaloja; emmehän me olleet varautuneet sellaiseen, joten pahoittelimme ja jatkoimme matkaa optikkoliikkeeseen.Siellä meitä palveltiin auliisti ja iloisesti. Kun kiitimme tuhannesti, rauhallinen vastaus kuului: ”Tätä vartenhan me olemme olemassa.”
– Pirjo Tuohimaa, s. Korho