Petri Aaltonen, Kora Oy, Mynämäki

Marraskuussa, pimeänä sunnuntai-iltana kotimatkalla Laitilasta Turkuun autosta katkesi kytkinvaijeri ja matkanteko tyssäsi siihen – keskelle pientä ja syrjäistä sivutietä. Soiteltuamme moneen paikkaan (joista joissakin oli hyvinkin tyly puhelinkeskustelija), saimme lopulta Kora Oy:n numeron, josta Petri lähti meitä pelastamaan. Petri oli tavattoman mukava, ystävällinen, rauhoittava ja empaattinen, ja hän vei ”hinurillaan” meidät ja automme Turkuun. Automme jätettiin korjaamon pihalle ja meidät vietiin lähes kotiin asti korjaamon lähelle. Petri hoiti seuraavalla viikolla kaiken vakuutusfirmamme kanssa ja kertoi meille missä mennään. Me emme voineet muuta kuin ihmetellä, onko tällaista olemassakaan 🙂 Kiitos!

– Mia