Eero Lajolinna, LUOLAVUOREN ALA-ASTE, Turku
Saimme puutyöopettajaksemme Eero Lajolinnan, eli Lajon, vuonna 1984 meidän ollessamme sinä vuonna noin kymmenvuotiaita, ja se oli varsinainen onnen potku! Hän osasi huomioda oppilaansa yksilöinä, kuri oli erinomaisen hyvä ja huumorinkukkaset lentelivät jokaisella tunnilla. Lajo kysyi meiltä pojilta onko antaa vitosesta takas ja kun ei ollut, niin Lajo mukavasti hieroi rystysiään päänahkaamme kunnes vedet tulivat silmiin, aivan kuin olisimme olleet tasavertaisia hänen kanssaan! On harmi, että vaikka tasarvo jo paremmin ulottuukin myös naispuolisiin oppilaisiin, taitaa nykyisin niin tärkeänä pidetty fyysinen kajoamattomuus estää, etteivät nais-, tai muunsukupuoliset saa nauttia tämmöisestä viihteestä. Voi niitä meidän etuoikeutettujen poikien oivia aikoja! Lajo opetti meille paljon arjessa kantavia asioita kouluaineiden opetuksen ohella, mm. näytti miten hienot ninja nunchakut hän oli itse sivutöinään tehnyt itselleen. Kun tuli huomautettavaa esim. käytöksestä, hän heilutteli tätä upean perinteistä japanilaista taisteluvälinettä, murahti ja katsoi tuimasti oppilaan ojennukseen 🙂 Hän sai aikaan tunteen, että joku oikeasti välittää siitä, kuinka meidän käy, ellei kohta olla hiljaa. Erityisen opettavaista oli miten osoitti huonosti sahatun ja kootun sormiliitoslaatikon tekniset ja liimaukselliset puutteet paiskaamalla tämän oppilaan luomuksen lattialle, jolloin kaikki varmasti oppivat, ettei kyseinen teos ollut mekaanisesti riittävän kestävä. Kun seuraava laatikon kehitysversio, sormiliitosten välistä paistavasta valosta huolimatta, oli oppilaan toimesta saanut saumoihinsa huomattavasti mittavamman liimasauman ja alkuun kesti vähän suuremmankin kohtaamisnopeuden lattian kanssa siitä kummemmin vaurioitumatta, haki Lajo kirveen ja taas opetti kaikille, pirstaleiden sinkoillessa, ettei tämmöinen fuskaaminen sahaustarkkuuden kanssa tullut kysymykseen😁! Voi kun oli meillä kaikilla niin hauskaa, eikä yhtään traumaattista kenellekään. On siitä moni varmasti näillä opeilla ponnistanut joko puusepän tai puutyöopettajan menestyksekkääseen työhön tinkimättömillä periaatteilla! Eikä siinä vielä kaikki, Lajohan piti meille myös liikuntaa, missä omaan vankkaan tyylinsä hoiti jaot niin, että samat naamat varmasti oppivat tietämään kuka ei ole opettajan suosikki. Siinä muutamakin vaahtosammuttimen mittainen natiainen oppi kerralla tunnistamaan paikkansa ikäryhmässä ja tiimipelaamisen tärkeyden, kun sitä sieltä kentän laidalta kerta toisensa jälkeen peliä seurasi🙂. Kyllä se Lajo vaan osasi käsitellä sitä lapsen herkkää sielua kuin Pete Townshend aikoinaan rakkaita kitaroitaan. Kiitos Lajo! Ilman sinua olisi tie tänne asti ollut paljon vähemmän mielenkiintoisempi! Ja ilman vahvaa lääkitystä on näistäkin selvitty.
-Oppilaasi menneiltä ihanilta ajoilta