Etusivu > Kiitoskeskus > Opettajat > Eskarin henkilökunta, Kaukaan Koulu, Lappeenranta
Kiitos mieleenpainuvasta joulujuhlasta 5.12.2008 jonka sanojenne mukaan teitte vähällä harjoittelulla. Lapset olivat innolla mukana ja vanhempien sydäntä lämmitti.
– Äiti
Sattuneesta syystä jouduin lähtemään Akuuttiin 12.9 Taksilla Terveydentilan Seurantaan yhdeksi yöksi tapahtuneen lievän hoitovirheen vuoksi . Kyseessä oli väärinkäsitys ja siitä selvittiin ihan pelkällä säikähdyksellä .Sain siirron Päivystys-Osastolle Huone 6/2. Sielläkin minusta pidettiin hyvää huolta ja tarjottiin iltapalaa ja juomista. Siellä sain tutustua huonekaveriin. Hänelle oli sattunut tapaturma Mökillä. Hän oli hyvillään kun sai huonekaverin. Olimme pian samalla Aaltopituudella ja minäkin hidas Hämäläinen kuuntelin sujuvasti hänen kokemuksiaan ja myös minä sain kerrottua elämäntilanteestani vähän tärkeimpiä seikkoja. Huonekaverini jaksoi aina muistuttaa kuinka hyvä hoitaja tämä Moona on. Hän erottuu edukseen. Hänessä on Positiivista Energiaa. Oma mielipiteeni yhden vuorokauden kokemuksella. Muutenkin sain osakseni hyvää ystävällistä kohtelua PH Keskussairaalassa käyntini yhteydessä niin kuin aina ennenkin. Toivon kaikkea Hyvää Kutsumus ammatissa toimiville henkilöille.
-Tuomo