Jarmo Ketoja, Lapuan Lukio, Lapua

Opiskelin Lapuan Lukiossa vuosina 1990-1994. Ensimmäisenä vuonna oli matematiikan opettajana Jarmo Ketoja. Hän otti huomioon kaikentasoiset laskijat ja muisti heidät myös kokeissa parilla helpommalla laskulla. Kiitos siitä. Jarmo sai ahdettua päähäni sen vähän mitä neljänä lukiovuotenani matematiikasta opin. MM, toisen asteen yhtälön ratkaisukaava: -B+- NELIÖJUURI B2-4AC:2A. En silloin kouluaikoinani varmasti joka välissä osannut arvostaa Jarmon opetusta mutta muina lukiovuosinani aloin arvostaa,koska toiset matematiikan opettajat lukiossa eivät saaneet päähäni mitään ja huonoin oli kolmantena vuonna, jolloin pelkäsin opettajaa, enkä voinut senkään vuoksi oppia mitään, kun opettaja aina käytti kirjaani ja kokeissa unohti heikommat laskijat kokonaan. Näytin kerran kaverilleni tokaluokan matikankokeitani ja hän totesi, ettei ainutkaan lasku ollut helpompia laskuja, vaan kaikki olivat vaativia eli heikommat oli unohdettu. Harmitti kun ei saanut nauttia Jarmon opetuksista yhtä vuotta pidempään. Mutta hyvä sekin. Jarmon aikana sain matikasta 6 todistukseen ja toisten aikana oli 5 tiukassa. Kolmantena vuonna hyväksyttyä ei ollut olleenkaan. Vain armosta sain 5 todistukseen. KIITOS HYVÄSTÄ OPETUKSESTA LUKIOVUOTENANI! PAREMPI MYÖHÄÄN KUIN EI MILLOINKAAN.

– Pauliina Vesala