Mukkulan koulun esikoulun johtaja, Lahti

Olin esikoulu aamuina monesti yksin kun isosiskonikin meni tuntia aikaisemmin kouluun. Itse piti lähteä kouluun n.2km päähän.. Muistan kuinka pelotti olla yksin isossa omakotitalossa se yksi tuntikin. Lähdinkin aina aiemmin esikoulumatkalle ja kun olin liian aikaisin koulun pihalla otti tämä hoitaja minut sisälle lämpimään odottelemaan. Ymmärsin silloin jo että hän teki poikkeuksen ja vaistosi pelkoni. Olen ollut lapsesta asti herkkä ja mielikuvitusrikas. Tämä kyseinen opettaja/rehtori eskarissa oli mielestäni eniten mieleenpainuvasti kiinnostunut opettamaan ja kannustamaan kaikkia lapsia. Ajankohta oli 70 luvun puolessa välissä.

-Tuija Mäyrä os. Pynninen