P>Säkylän opettajat, Säkylä

Lapsiani on ollut kolmessa eri koulussa. Karhusuon alakoulussa, Sivarin erityiskoulussa, joka toimi Iso-Säkylän alakoulun yhteydessä ja Säkylän Yhteiskoulussa. Opettajat ovat toinen toistaan ihanampia ihmisiä! Milloinkaan en ole törmännyt minkäänlaisiin negatiivisiin ilmiöihin. Olen ollut mukana vanhempainyhdistyksen toiminnassa ja on tullut useasti juttua kodin ja koulun yhteistyöstä. Olen sanonut, että sinne koululle voi mennä tai soittaa milloin vain! Aina olen saanut ystävällistä keskustelua lasteni kulloisestakin tilanteesta.

 

Mukauttamiset ja siirtopäätökset erityispuolelle ovat sujuneet hienosti. Olen aina saanut koko perheelle kokonaisvaltaista tukea ja apua. Opettajat ovat kuin rinnakkaisvanhempia kasvattamassa lapsiani yhdessä minun kanssani. Tänäänkin yksi tyttäristäni otti mukaan kolme savustettua ahventa, jotka hän halusi juuri nimenomaan nautiskella yhdessä opettajansa kanssa, sillä he olivat juuri jutelleet kalastamisesta ja kalaruuista ja hän oli saanut selville mikä on opettajan lemppariherkkua. Sen lisäksi, että opettajat hoitavat opettamisen hyvin, heiltä riittää isättömille lapsilleni rakkautta, lämpöä, syliä ja haliakin. Sanoin ei voi kuvailla miten kiitollinen olen!

– Leena